Mielipiteissä on jännästi sellainen sisäänrakennettu piirre, ettei kukaan pidä omaansa vääränä.
En loppuun osaan hirveästi ota kantaa, kun en ole tainnut vasureita kommareiksi kutsua, ja jos, niin harvoin. Siinä olet oikeassa, ettei leimaaminen kommunistiksi (tai laitaoikeistoksi) juuri koskaan paranna keskustelun tasoa.
Itse olen käyttänyt tuota "holhousyhteiskuntaa", kun mielestäni esim. viinit olisi pitänyt olla ruokakaupoissa jo ajat sitten. Mutta kun pieni osa ei osaa, niin kaikkia rangaistaan pitämällä ne Alkoissa.
Ja kun YLE:stä puhutaan, niin 600 miljoonaa on ihan helvetin paljon rahaa/vuosi. Kymmenessä vuodessa se tekee 6 miljardia. Kun kaikkialta haetaan säästöjä, miksi YLE olisi pyhä lehmä, johon ei saisi koskea? Ja jostain pitää tinkiä, sillä valtion velkaantuminen pitää saada pysäytettyä. Minusta on ihan helvetin itsekästä kuluttaa palveluihin yli varojen ja jättää lasku tulevien sukupolvien maksettavaksi. Ja tätä kulutusjuhlaa edustaa vasemmisto, josta Paavo "velkoja ei tarvitse ikinä maksaa takaisin" Arhinmäki käy malliesimerkkinä.
Edit: lisäys: Kun THL joutuu
vähentämään 15 % henkilöstöstään, niin miten YLE on niin pyhä, ettei ilmeisesti edes 10 % säästöistä päästä yhteisymmärrykseen?