Tuohan on ihan pätevää tekstiä, olettaen että maahanmuuttaja on duunissa ja pärjää hyvin yhteiskunnassa. Ei heitä kiinnosta paskaakaan opiskella kieltä tai suomalaisia tapoja ja miksi pitäisikään? He käyvät duunissa ja elävät omien tapojensa mukaista elämää. Tällaisia tapauksia on vain erittäin harvassa, koska Suomessa ei ole juurikaan kelan lisäksi mitään vetovoimatekijöitä.Tämä vasemmistolainen sosiologi siis näkee, että yhteiskuntien tulee muuttua muuttajien edessä. En ole perehtynyt kirjaan, mutta siinä tuskin käsitellään syvästi niitä syitä, miksi maahanmuuttajia "ei päästetä" keskiluokkaistumaan. Voisiko syynä olla se, että tulijat ovat siinä määrin osaamattomia, ettei heidän kyvyt riitä keskimäärin alempaa luokkaa korkeammalle? Pitäisikö siis uhristatuksen mukaisia oikoreittejä luoda? On vaikea nähdä sitä afrikkalaisten osaajien virtaa, jotka pystyvät työmarkkinoilla kilpailemaan koulutetun kantaväestön kanssa ja syyhän on luonnollisesti kantaväestön.
Aiemminhan (2014) tämä Favell on kehua retostanut avoimia rajoja ja kuinka maahanmuutto on ollut suoranaista auvoa. Uhkana maahanmuutolle on nähty klassisesti se herääminen, jossa kansallisvaltiot ovat alkaneet puolustamaan olemassaoloaan https://journals.sagepub.com/doi/10.1177/1368431014530926 (Sage journals)
Tiedän monia tyyppejä, jotka ovat esim. hakeneet vaimon entisestä kotimaastaan Suomeen, koska se kuuluu kulttuuriin ja mielestäni tuo on ihan ok, jos elättävät sen vaimon omilla rahoillaan. Sen sijaan se ei ole ok, jos kelan pitää elättää.
Nämä ovat ihan perusjuttuja, jotka ovat päteneet satoja tai tuhansia vuosia. Little Italyt tai Chinat ovat ihan peruskauraa, jos näiden asukkaita ei tarvitse valtion elättää. Itsekin olen ulkomailla asuessa jättänyt paikallisen kielen opettelematta perussanastoa lukuunottamatta, koska ei ole tarvinnut ja hengaillut suomalaisten kanssa ja ostanut HK:n sinistä 7€/paketti jos on mieli tehnyt.