Mitähän tuosta fluorista pitäisi ajatella? Eihän sitä Suomessakaan lisätä juomaveteen.
Kuopiolaiset ovat ilmeisesti vieläkin katkeria kun -92 lopettivat sen?
Mitähän tuosta fluorista pitäisi ajatella? Eihän sitä Suomessakaan lisätä juomaveteen.
Ei syy tappiolle, mutta yksi vaikuttavista tekijöistä. Kyllä meiltäkin löytyy nuoria miehiä, jotka kahdesta vaihtoehdosta äänestäisivät miestä, vaikka mies oli kuinka kaukana heidän omasta taustastaan.Kyllä minä luulen tälläisten idioottien kumoavan toisensa. Niin pieni osa tätä näytelmää, että melkein naurattaa kuinka vakavissaan ihmiset tarjoavat tätä syyksi tappiolle.
Jostain luin, että Trump pääsee tällä kaudella nimittämään myös kaksi uutta korkeimman oikeuden tuomaria. Eli korkein oikeus on tulevat vuosikymmenet tiukasti konservatiivien hallussa.
Todennäköisesti. Kaksi rebu painoitteesta jäänee eläkkeelle (Alito ja Thomas) varmuudeksi tämän neljän vuoden aikana. Jos Harris olisi voittanut, niin varmaan olisivat sinniteleet ainakin neljä vuotta. Se takaa, että rebuilla on korkein oikeus selkeästi hallussa pitkälle tulevaisuuteen.Jostain luin, että Trump pääsee tällä kaudella nimittämään myös kaksi uutta korkeimman oikeuden tuomaria.
Kaksi republikaanitaustaista on ilmeisesti lopettamassa (tai kuolemassa), jolloin Trumpisti pääsee säilyttämään 6-3 tilanteen useaksi vuosikymmeneksi nimittämällä nuoret tilalle.Luin X:stä päinvastaisen päivityksen, sen mukaan demokraatti taustaisia tuomareita ei olisi kuolemassa tulevalla kaudella, ainakaan vanhuuteen.
Ei syy tappiolle, mutta yksi vaikuttavista tekijöistä. Kyllä meiltäkin löytyy nuoria miehiä, jotka kahdesta vaihtoehdosta äänestäisivät miestä, vaikka mies oli kuinka kaukana heidän omasta taustastaan.
Mitä naisvihamielisempi sitä innokkaammin todistellaan, että sukupuolella ei ole väliä omiin mielipiteisiin toisen ihmisen kompetenssista.
Mitähän tuosta fluorista pitäisi ajatella? Eihän sitä Suomessakaan lisätä juomaveteen.
Hyvin mahdollista. Toki muistan viime kuukausina ihan tosissaan spekuloidun, että Swiftin tuella Demokraateille voi olla ihan aitoa ja kenties kriittistä merkitystä. Sikäli mielenkiintoista, että ilmeisen moni ihan oikeasti inspiroituu äänestämään, jos suosikkiartisti tai näyttelijä niin kehottaa, mutta tällä kertaa Swift-ilmiö ei riittänyt.
Totta hitossa. Olisi varmaan pitänyt mainita tämä edellisissä viesteissä. Joskus vaan väsyttää tämä, että jos kirjoittaa jotakin niin pitää aina kirjoittaa mukaan, että kyllä niitä toopeja siellä toisella puolellakin on.Kyllä meilläkin löytyy naisia, joiden ainoa peruste äänestää on sukupuoli. Vai toimiiko tämä pelkästää toiseen suuntaan?
Tai sitten vaan vahvempi naisehdokas kuin Harris oli. Toisaalta, Hillary olikin ihan eri sarjan tekijä, mutta ei silti voittanut, joten ehkä setämiehellä mennään.Eiköhän siellä oteta lusikka kauniiseen käteen ja lähdetä perinteisellä 50-65 vuotias valkoinen mies - linjalla seuraaviin vaaleihin.
Ehkä sukupuoli.
USA:ssa työttömyys on tällä hetkellä 4.1 %, joka ei ole korkea luku puhumattakaan mistään räjähtäneestä määrästä. Esimerkiksi finanssikriisin jäljiltä suurimman osan 2010-lukua työttömyys oli tuota korkeammalla tasolla.Kodittomien ja työttömien määrä on räjähtänyt (esim siskoni kotisuunnilla on ennen asustellut kourallinen kodittomia, nyt heitä on kymmeniä - ja puhutaan Piilaakson ytimestä missä noita ei "kuulu" olla) , kotimaan raskas teollisuus on karkoitettu muualle (siksi työttömyys
Totta hitossa. Olisi varmaan pitänyt mainita tämä edellisissä viesteissä. Joskus vaan väsyttää tämä, että jos kirjoittaa jotakin niin pitää aina kirjoittaa mukaan, että kyllä niitä toopeja siellä toisella puolellakin on.
Silloin olisi saanut varmaan myös nauraa lujaa.Harrisin olisi pitänyt laittaa tekoviikset naamalle kampanjan ajaksi.
Tai sitten vaan vahvempi naisehdokas kuin Harris oli. Toisaalta, Hillary olikin ihan eri sarjan tekijä, mutta ei silti voittanut, joten ehkä setämiehellä mennään.
Nyt jäädään jännäämään, kumpi ehtii ensin, Kokoomus valitsee naisen puheenjohtajaksi vai Yhdysvallat naisen presidentiksi.Jos miehet eivät halua äänestää naista sukupuolen perusteella, niin onhan se hyvä mainita myös naisten tekevän tätä samaa hoopoilua. Sillon kaikille voisi olla selvää, ettei näillä faktoilla ole hirveästi tekemistä lopputuloksen kanssa.
Demokraateilla iso pohdinnan paikka, miten tästä eteenpäin. He kun näyttävät Lyndon Johnsonin ajoista lähtien kaiketi luottaneet, että mustien amerikkalaisten valtaenemmistö tulee joka tapauksessa heitä äänestämään. No valtaenemmistö äänesti tälläkin kertaa, mutta trendi on republikaanien suuntaan, kuten myös muilla "ei-valkoihoisilla" väestöryhmillä.Kyllä tästä taisi olla jo merkkejä gallupeissa. Olikohan niin, että kannatus mustien keskuudessa lähes tuplaantui?
Tulipa vain mieleen että meillähän olisi loistava kulttuurilähettiläs rikkomaan jäätä: legendaarinen numero 8 tulisi epäilemättä erinomaisesti toimeen Trumpin kanssa. Tuskin kauheasti edes jännitäisi - pieni on silakka joulukalaksi kun Teemu on sentään itse rautakanslerin pitkäaikainen kaveri.Sehän on sinänsä selvää, että tässä maailmantilanteessa on ihan sama kuka siellä on johdossa, Suomen täytyy pitää yllä ystävällisiä ja rakentavia suhteita joka tapauksessa. Kutsutaan vaikka tyyppi kylään.
Jep, vaikuttaa siltä että se vasemmistolaisin politiikka oikeasti kannattaa nyt unohtaa. Jos siis meinaavat presidentinvaaleissa pärjätä.Eiköhän siellä oteta lusikka kauniiseen käteen ja lähdetä perinteisellä 50-65 vuotias valkoinen mies - linjalla seuraaviin vaaleihin.
Ei syy tappiolle, mutta yksi vaikuttavista tekijöistä. Kyllä meiltäkin löytyy nuoria miehiä, jotka kahdesta vaihtoehdosta äänestäisivät miestä, vaikka mies oli kuinka kaukana heidän omasta taustastaan.
Mitä naisvihamielisempi sitä innokkaammin todistellaan, että sukupuolella ei ole väliä omiin mielipiteisiin toisen ihmisen kompetenssista.
Varmaan tuossa on osaltaan ennen kaikkea varainkeruusta kyse. Kun suosittu muusikko esiintyy Demokraattien tilaisuudessa, kaiketi moni fani lahjoittaa sen viisikymppisensä. Sikäli toki olen ihmetellyt isoja otsikoita, mitä viime päivinä on nähty, kun X-julkkis ilmoittaa tukevansa Harrisia, kun amerikkalaisessa kontekstissa se on ollut käytännössä oletusarvo.Tätä julkkiskerman mukana oloa ihmettelin jo ihan alkujaan. Onhan meilläkin Haaviston tukikonsertteja ollut mutta se ei ole kannatuksia mihinkään suuntaan muuttanut. Eikö tuosta tule päälle liimatun homman meininki kun miljonäärimuusikot yrittävät kääntää keskiluokan päätä äänestämään toivottua ehdokasta?