Vitutusketju

  • 10 549 696
  • 56 138

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Ruokaravintoloilla on tuotteisiin nähden varsin hyvä kate ... yleismiesjantunen ... Ja itse olen ollut ravintola-alalla duunissa.

Ei se kesä mäkin kassalla sulle vissiin ihan kaikkea opettanut, sen verta pihalla tunnut olevan. Ruokaravintoloiden katteet nyt ovat paskimmasta päästä. Hävikki on suurta, ja lisäksi väkeä siihen että sen annoksen saa asiakkaan naaman eteen tarvitaan pirusti. Ehkä paskinta bisnestä, ja lisäksi kilpailu ainakin stadissa on todella kovaa. Juomilla saakin jo paremman katteen, mutta siinäkin taas omat ongelmansa.

Saattaa tuntua erikoiselta, mutta henkilökunta suomessa maksaa aika vitusti. En muista yhtään työpaikkaa, missä olisi ollut töissä joku yleismiesjantunen, joka vain odottelee että pääse kaupasta hakemaan raejuustoa tai alkosta punkkua. Meillä ainakin kaikilla on ihan tarpeeksi tekemistä muutenkin.
Alamummo kirjoitti:
Kannattaisiko henkilökunnankin miettiä muita kuin itseään, asiakkaathan heidän palkkansa maksavat.
Kannattaisi asiakkaankin miettiä niitä muita asiakkaita. Tottakai sitä asiakasta palveltais vaikka kuinka perkeleen hyvin, jos olisi mahdollisuuksia. Parhaani teen aina, ja yritän toteuttaa toiveet parhaan mukaan, mutta jossain se raja tulee aina vastaan. Mulle sinänsä olis sama vaikka seisoisin koko illan saman pöydän ääressä keskustellen eri vaihtoehdoista, tai juoksisin ympäri kaupunkia etsien oikeita ruokatarvikkeita. Mulla on meinaan tuntipalkka. Mutta ne muut kaksikymmentä asiakasta saattaisi ottaa vähän nokkiinsa jos häviäisin vaikka puoleksi tunniksi ostoksille, ja voipi olla etteivät toiste meille tulisi. Sen takia meillä se kiire siellä töissä on, kun pitäisi kaikkia palvella vähän samaan tapaan. Toki aina tulee näitä muita parempia ihmisiä, joilla on kovempi kiire ja suuremmat tarpeet. Mä en vaan jotenkin osaa asettaa niitä muiden edelle.
 

Tykki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kannattaisi asiakkaankin miettiä niitä muita asiakkaita.
Ehkä kannattaisi ja eikä tarjoilijan työ varmaankaan mitään herkkua ole, ainakaan haastavien asiakkaiden kanssa. Mutta maksava asiakas ei lähde ravintolaan ajattelmaan muita kuin korkeintaan omia seuralaisiaan. Hänelläkin on saattanut olla paska päivä, ja haluaisi nyt sitten saada just sellaisen annoksen joka miellyttää. Kaikki eivät tuota osaa tai halua sanoa kohteliaasti, joten vituttaahan se, ymmärrettävästi. On sitten tarjoilijan omaa ammattitaitoa olla tuomatta käyrän jyrkkyysastetta esille ja hoitaa asia niin, että asiakkaalle jää lopulta hyvä mieli vaikkei kaikkia mielihaluja voidakaan toteuttaa. Nimimerkki Footless tekee ihan oikein kun purkaa vitutuksensa muilla tavoin kuin olemalla töykeä asiakkaille.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers

Mäyris

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United
Sori, väärin vitutettu taas. Mutta joo, raha on tuossa nyt sivuseikkana, hieman ottaa päähän tuollainen mahdollisuus jäädä eläkkeelle vain siitä syystä jos ei satu työllistymään. Ja veikkaan, että tuo kanttura tuskin edes yrittää sitä, vaan jää suoraan kotiin katselemaan poikien kasvamista.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jotta me saadaan eduskuntaan tarpeeksi edes jonkin verran älykkäitä ihmisiä, heillä täytyy olla varmuus tulevaisuudesta. Kuka fiksu, hyvä palkkainen, ihminen lähtisi hyvästä työstä muutaman vuoden pätkätyöhön ilman varmuutta tulevaisuudesta? Mielestäni kansanedustajien palkkoja pitäisi nostaa selvästi ja heillä pitäisi olla vieläkin paremmat edut.

Nyt alkoi vituttamaan kansanedustajien keskinkertaisuus, mutta kansa saa oman näköisensä edustajiston...
 

Gagne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikenlaiset pörröiset maskotit, kahdella.
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Jotta me saadaan eduskuntaan tarpeeksi edes jonkin verran älykkäitä ihmisiä, heillä täytyy olla varmuus tulevaisuudesta. Kuka fiksu, hyvä palkkainen, ihminen lähtisi hyvästä työstä muutaman vuoden pätkätyöhön ilman varmuutta tulevaisuudesta?

Kuinkas tähtitieteellisiksi ne palkat pitäisi nostaa, että kenenkään kannattaa lähteä "varmistamaan tulevaisuutta" neljän vuoden pätkätyön kautta? Aletaan varmaan liikkua jo NHL-soppareiden mittaluokassa, ennen kuin nämä peräänkuuluttamasi fiksut ihmiset kykenevät varmistamaan tulevaisuutensa tuolla lähtökohtaisesti neljän vuoden pestillä.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kuinkas tähtitieteellisiksi ne palkat pitäisi nostaa, että kenenkään kannattaa lähteä "varmistamaan tulevaisuutta" neljän vuoden pätkätyön kautta? Aletaan varmaan liikkua jo NHL-soppareiden mittaluokassa, ennen kuin nämä peräänkuuluttamasi fiksut ihmiset kykenevät varmistamaan tulevaisuutensa tuolla lähtökohtaisesti neljän vuoden pestillä.

Vähemmän kansanedustajia, kovemmat palkat.
 
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Vähemmän kansanedustajia, kovemmat palkat.

Eikös se ole aika väärä ajattelutapa sellainen, että eduskuntaan lähdetään varmistamaan omaa tulevaisuutta? Sehän on luottamustoimi, joka toki on vastuullinen(?) ja päätoiminen, eli siinä mielessä korkea palkkataso on ymmärrettävissä. Mutta ovat nuo eläkkeet sun muut edut siihen päälle kyllä naurettavia. Juuri noita etuuksia leikkaamalla saataisiin aikaiseksi, että sinne mennään ajamaan kutsumuksesta äänestäjien eikä omia etuja. Kierot valehtelijat ja omaan pussiin pelaajat ainakin vähenisivät.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eikös se ole aika väärä ajattelutapa sellainen, että eduskuntaan lähdetään varmistamaan omaa tulevaisuutta? Sehän on luottamustoimi, joka toki on vastuullinen(?) ja päätoiminen, eli siinä mielessä korkea palkkataso on ymmärrettävissä. Mutta ovat nuo eläkkeet sun muut edut siihen päälle kyllä naurettavia. Juuri noita etuuksia leikkaamalla saataisiin aikaiseksi, että sinne mennään ajamaan kutsumuksesta äänestäjien eikä omia etuja.

Näinhän se menee idealistisessa maailmassa. Valitettavasti tosiasia on tavallisten eduskuntaan valittavien duunareiden kohdalla aikalailla erilainen.
 
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Näinhän se menee idealistisessa maailmassa. Valitettavasti tosiasia on tavallisten eduskuntaan valittavien duunareiden kohdalla aikalailla erilainen.

Totta. Mutta aika mielenkiintoinen hypoteesi kyllä tuo, että kansanedustajien etuuksia korottamalla jostain alkaisi kohoamaan näitä superlahjakkuuksia nykyisten tilalle eduskuntaan. Toki suomalaisessa politiikassa näitäkin on, mutta vain kourallinen, ja hekin tähtäävät Europarlamenttiin, EU:n korkeisiin virkoihin tai sitten pankinjohtajiksi Keski-Eurooppaan. Ja todennäköisesti senkin jälkeen, kun kotimaan eduskunnan edut on nostettu nykyisestä.
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siis ei vittu. Mä oon nyt pitkästä aikaa muutamana aamuna syönyt aamupalaksi puuroa. Oon kyllä parikin kertaa huomannut että siinä puurokauhassa möllöttäis joku ötökän muotoinen juttu kintut levällään, ja se on vähän mietityttänytkin, mutta oon ajatellut että se on vaan joku hieman levinnyt ja tummunut viljan jyvä tai jotain jonka jotkut hituset näyttävät vaan hieman elukan tuntosarvilta. Puurossahan kun aina on jotain sellaista pientä. Tänään taas tossa puolisen tuntia sitten puuroa keittäessä mietitytti sama asia, puurokauhasta kun niitä taas tuijottelin. Jotenkin tuli sellainen hieman epävarma olo, enkä halunnut sitä puuroa enää syödä, joten mätkäsin sen roskiin ja huvikseni aukaisin puukolla sen puuropaketin. Ja siellähän se kuhina kävi. Varmasti ainakin viisi ötökkää näin vilisevän. Ja totta puhuen en montaa sekunttia ehtinyt suu auki möllöttää kun jo pari oli kerennyt kiivetä sieltä paketista ulos. Sattuuko kukaan tietämään onko noiden ötököiden syömisessä mitään vaaraa? Ehkä noin puolisen minuuttia olen tota pikapuuroa keittänyt, jos ihan sitäkään. Noh. Mä taidan olla näissä jutuissa vähän liiankin vainoharhainen kun nyt kokoajan kuvittelen jonkun kutittavan tuolla jossain sisällä. Vähän sama juttu kun Tallinnassa jonkun hieman vanhemman venäläisen maksullisen naisen kanssa kun temppuilee niin seuraavan viikon tuntuu ihmeellisesti munia kutittavan ja sitä kuvittelee kirppujen hyppivän ja minkälie luteiden muhivan vaikkea mitään oliskaan. Noh. Nyt ajattelin varotoimenpiteenä vetästä matokuuriksi tässä pitkin päivää puolen litran viru valgean suoraan pullosta.
 

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Varmasti ainakin viisi ötökkää näin vilisevän. Ja totta puhuen en montaa sekunttia ehtinyt suu auki möllöttää kun jo pari oli kerennyt kiivetä sieltä paketista ulos. Sattuuko kukaan tietämään onko noiden ötököiden syömisessä mitään vaaraa? Ehkä noin puolisen minuuttia olen tota pikapuuroa keittänyt, jos ihan sitäkään.

Tuskinpa ne sun mahahappoja kestää elävänä, joten en usko, että sen suurempaa ongelmaa on. Mutta nuo ötökät ovat siinä mielessä ärsyttäviä, että yleensä ne kyllä osaavat siirtyä muihinkin jauhopaketteihin, että kannattaa kaikki kaapit tyhjentää, putsata ja ne paketit tsekata ja tarvittaessa heittää mäkeen.
 

Realcowboy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
En usko, että ötököiden syömisestä sen suurempaa vaaraa on.

Sen sijaan suurempi vaara on, että keittiö on kohta niitä täynnä, etenkin jos ne paljastuvat riisihäröksi. Nuo etuselän (pään ja siipien välissä oleva ruumiinosa) sivuilla olevat hampaat ovat hyvä tuntomerkki.

Eli suosittelen tarkastamaan jokaisen kuivaa syötäväksikelpaavaa tavaraa sisältävän pussin ja heittämään ylimääräistä väkeä sisältävät pois. Puhtaitakin pusseja kannattaa tarkastaa tai laittaa vuorokaudeksi pakastimeen.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Mä oon kyllä kuullut, että noiden ötököiden syömisen sivuvaikutuksena tulee homous ja nörttiys.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Just juu, parisuhteen onni ja auvo. Kuuntelet 25 minuuttia kun toinen kitisee puhelimessa kaiken maailman asioista ja myötäilet, sitten yrität selittää, että nyt on pikkuhiljaa mentävä ja lopetettava. "Aha" ja luuri kiinni eikä vastaa viestiin. Vittu kun on niin saatanan hienoa käytöstä.

Ylipäätään vituttaa kyseisen henkilön käytös aikalailla, onneksi ilmeisesti on sitten niin aikuinen ja fiksu, että puuha-pete ei sitä ymmärrä. Paskan vitut, naurettavaa ja lapsellista. Vedän kännit kostoksi itselleni.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Sen sijaan suurempi vaara on, että keittiö on kohta niitä täynnä, etenkin jos ne paljastuvat riisihäröksi.

Eli suosittelen tarkastamaan jokaisen kuivaa syötäväksikelpaavaa tavaraa sisältävän pussin ja heittämään ylimääräistä väkeä sisältävät pois. Puhtaitakin pusseja kannattaa tarkastaa tai laittaa vuorokaudeksi pakastimeen.

Sen verran v-mäisiä mulkkuja nuo häröt ovat, että lähinnä noin saa pelattua vain lisäaikaa, jos jättää ns. puhtaat pussit kaappiin. Kaikki ilman ilmatiivistä purkkia ollut kuivatavara vaan menemään. Sillä muutamalla (kymmenellä) eurolla säästää kyllä paljon hermoja, koska pitää ainakin hieman aikaa nuo viheliäiset ja kunnianhimoiset kyrvät poissa.
 

rokka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Canadiens, Manchester City
Varkaat

On mukavaa lähteä töihin 5.30 ja huomata etta autosta on varastettu akku!
Paskaa seutua, vanha auto. Onneksi oli rattilukko, olisi varmaan muuten pöllitty koko vehje.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös