Mainos

Vitutusketju

  • 10 724 211
  • 56 276

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vituttaa yksi työkaveri, joka luulee tietävänsä kaikki ja osaavansa kaikki. Ei ymmärrä vahinkoja ja hänen tapa on aina se ainut ja oikea. Jättää myös jälkeensä kaikki roskat muiden siivottavaksi. Vituttaa myös lähteä viikonloppuna mökille poikien kanssa, koska mökin omistaja ollut viimeisen viikon kuin perseeseen ammuttu karhu. Aivan sama mitä kysyt tai sanot toiselle, niin nälvimistä ja marttyrointi alkaa.

Kaiken lisäksi vituttaa sillee hitusen vaan naisystävän mielialavaihtelut. Aamulla ollaan maailman onnellisempia ja iltaan mennessä haluttaisiinkin jo vajota maan alle.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Vaikka itse omistankin jo liput Northlanen joulukuun keikalle, niin viime aikoina on alkanut keikkapaikkana tuolle konsertille On The Rocks vituttamaan paristakin syystä.

1. Kyseessä on vahvassa nosteessa oleva bändi, jonka tuorein albumi on saannut enimmäkseen pelkkää ylistystä ja kehuja. Myynyt tämän Alien Tourin aikana jo useamman keikan loppuun. Tämä huomioiden keikkapaikka on aivan liian pieni ja läheskään kaikki halukkaat eivät tule saamaan lippuja, sillä tapahtuma on jo nyt lähes loppuunmyyty.
2. Koska On The Rocksin noin 350 ihmistä vetävä konserttisali tulee olemaan tupaten täynnä, niin liikkuminen tuolla tulee olemaan varmaan aivan hemmetin mukavaa.

No ei siinä, bändin musiikkihan on mun makuun aivan 5/5 ja musiikin takiahan noihin konsertteihin yleensä mennään, mutta kun vallan hyvin tiedän, että Northlane olisi vetänyt Helsingissäkin helposti semmoset 500-600 fania, niin olisihan tuon keikan ihan hyvin voinut bookata johonkin tilavampaan mestaan.

Itseasiassa tuonne on jo nyt ilmoittautunut Facebookin kautta enemmän populaa, mitä The Word Aliven Nosturin keikalle ilmoittautui loppujen lopuksi. Ja Nosturissakin on kuitenkin lähes kolme kertaa enemmän tilaa kuin tuolla.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Vituttaa (periaatteessa) niinkin pieni asia kun terasseilla röökaaminen. Istut pöytään tuopin kanssa, täydellinen auringonpaiste ja sitten... 2 vitun kusipäätä vetelee siinä viereisessä pöydässä sen 15 röökiä tunnissa ja vielä sopivasti tuulee tännepäin. Kylläpä oli nautinnollista istua.

Elintaso-ongelmia, tiedän. Mutta vitutusketjuhan tää oli...

Tässä vitutuksen huomaa joskus vasta sitten, kun on kotona ja huomaa vaatteissa hajun.

Kaipaisin tähän hetkeen jonkinlaista "haista paska" -ketjua. Eräs henkilö teki allekirjoittaneelle temput tänään.
 
Warthog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Enemmänkin varmaan masennusketjun kamaa, mutta en tiä onko sellasta. Mut vituttaa tää yksinäisyys.. Muutin takaisin kotikaupunkiin Tampereelle 24 vuoden jälkeen... Yksin.

En jää haikailemaan Poria, se kaupunki vasta vitutuksen nostikin kun koko kylä olisi junttimaisinta mitä tiedön -ketjun kamaa. Sielläkin btw. kun menin baariin niin ihan yksin sain olla vaikka koko illan. Sisäsiittosta sakkia ja uusiin ei tutustuta jos et oo syntyperäne.

Mut vituttaa enemmänkin se kun työ on sen sorttista, että en tapaa uusia ihmisiä tai joudu liikaa sosiaalisiin kontakteihin, joiden luomisessa on ollu aina surkea..... Juu mää oon baarin terdellä se hemmo joka räplää yksin kännykkää. Niin.. En vaan osaa olla sosiaalinen ja silloinkin päin veetä. Olen ihan törkee introvertti joka ei halua kuulla sun mielipidettä maailman asioihin, oot väärässä kuitenkin!! Mutta sitten toinen käsi sanoo ettei pysty olemaan yksin eli tarttee jotain seuraa ympärille.

Mutta enemmän vituttaa esimerkiksi se kun haluaisin lähteä Lontooseen niin ei ole ketään ketä pyytää mukaan. Ja ne pari harvaa on persaukisia jotka ei poistu kotoaan muutenkaan. Tai yhtälailla vituttaa mikä tahansa asia mihin ois kiva mennä tai tehdä jonkun kanssa niin vittu yksimpä tässä haaveilen.

Vittu ku vituttaa elämästä puuttuu jopa ne hyvän päivän tutut.
 
Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Mut vituttaa tää yksinäisyys...
Vittu ku vituttaa elämästä puuttuu jopa ne hyvän päivän tutut.
Enhän minä voi sinua auttaa... Kyllähän tuollainen kurjalta kuulostaa eikä auta että sanoo ettet ole yksin. Minä en jaa mitään "tee sitä ja mene tänne ja ole sosiaalinen juttuja" kun ne ei vaan toimi kaikille... Niille toimii jotka on sosiaalisia ja vahvoja muutenkin. Toivon sinulle parempaa mutta sanahelinää sekin vain on...
 
septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eilen oli hyvin lähellä ettei joku suoni puhjennut päästä, kun kiire olisi ollut kotiin rakennushommiin ja kotimatka kesti normaalin 20 minuutin sijaan 75 min EU-vieraiden takia...

Pakko ihmetellä, että nyt kun tavan kansalaista päivittäin syyllistetään ilmastonmuutoksesta, niin mitä tekee se kun näitä tyhjäntoimittajia kuskataan tänne ympäri Eurooppaa epävirallisiin jutusteluihin ja kalliiseen kestitykseen, yksityiskoneilla, jokaisella omat autosaattueet ja saattueiden reitillä kymmeniä tuhansia autoja seisoo tunnin paikoillaan koneet käynnissä, kun saattueiden on luonnollisesti pakko ajaa yksi kerrallaan pahimpaan ruuhka-aikaan...

Aivan uskomatonta paskaa nämä järjestelyt. Voisivat nyt edes nämä epäviralliset jutustelut pitää muutenkin kuin näin mahtipontisesti...
 
lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Vituttaa trokarit. Permantolippuja saa ja ei saa Slipknotin keikalle, suurin syyttäminen käy ennakkomyynteihin ja trokareihin. Haistakaahan ihan jokainen pitkä vittu, joka myy jo nyt huuto.netissä lippuja kalliilla. Teidän takia jotkut eivät saaneet tapahtumaan lippua itse normaalista myynnistä ollenkaan. Vitun runkkarit.

Itse sain istumaan ja sinne myös menen, mutta kuten joku hyvin tokaisi tapahtuman facebookin sivulla. Slipknotin katsominen katsomossa on vähän sama, kun katsoisi pornoa radiosta.
 
Viimeksi muokattu:

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
En jää haikailemaan Poria, se kaupunki vasta vitutuksen nostikin kun koko kylä olisi junttimaisinta mitä tiedön -ketjun kamaa. Sielläkin btw. kun menin baariin niin ihan yksin sain olla vaikka koko illan. Sisäsiittosta sakkia ja uusiin ei tutustuta jos et oo syntyperäne.

Tuo on inha piirre, tiedän tuon Turusta. Tulen täällä parhaiten juttuun sellaisten kanssa, jotka ei syntyjään ole turkulaisia. Eilen kun tilannettani kirosin, niin siinäkin tapauksessa kaikkoaa toveri, joka on kotoisin Saksasta.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Enemmänkin varmaan masennusketjun kamaa, mutta en tiä onko sellasta. Mut vituttaa tää yksinäisyys.. Muutin takaisin kotikaupunkiin Tampereelle 24 vuoden jälkeen... Yksin.
Seuraa vapaan puolen Jatkoaikalaiset Tampereen seudulla ja lyöttäydy jengiin. Siellä ei dissata ketään ja kännykänräplääjätkin ovat tervetulleita tapaamisiin.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Vittu ku vituttaa elämästä puuttuu jopa ne hyvän päivän tutut.

Täällä Jatkoajan Kierrätyskeskuksessa tutustuu kummallisiin tyyppeihin jaa varmaan normaaleihinkin, jos on normaali, joten tänne vaan viestiä vaikka mihin aiheeseen ja etenkin aiheettomuuteen niin jonkinlaista juttuseuraa ainakin löytyy.

Mä oon asunut jossain landella (mukaan lukien landekaupungit) kans. Ei siellä helppoa ole. Turkulaiset on kieltämättä keskenään viihtyvää porukkaa, no, ehkä niin on kaikille parasta. Ai niin, vaimo on Turusta.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kun junassa viereen tulee joku vanhalta viinalta ja paskalta haiseva paskakasa. Täytynee tyytyä seisomapaikkaan jossain muualla junassa.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Facebookissa joku porilainen pride järjestö, kutsuu jatkuvasti tykkäämään lopetuskehoituksista huolimatta. Pitää kaiketi olla suvaitsevainen ja tykätä? Kyllä osaa ottaa päähän nämä mediahuorat.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En jää haikailemaan Poria, se kaupunki vasta vitutuksen nostikin kun koko kylä olisi junttimaisinta mitä tiedön -ketjun kamaa. Sielläkin btw. kun menin baariin niin ihan yksin sain olla vaikka koko illan. Sisäsiittosta sakkia ja uusiin ei tutustuta jos et oo syntyperäne.

Mut vituttaa enemmänkin se kun työ on sen sorttista, että en tapaa uusia ihmisiä tai joudu liikaa sosiaalisiin kontakteihin, joiden luomisessa on ollu aina surkea..... Juu mää oon baarin terdellä se hemmo joka räplää yksin kännykkää. Niin.. En vaan osaa olla sosiaalinen ja silloinkin päin veetä. Olen ihan törkee introvertti joka ei halua kuulla sun mielipidettä maailman asioihin, oot väärässä kuitenkin!! Mutta sitten toinen käsi sanoo ettei pysty olemaan yksin eli tarttee jotain seuraa ympärille.

On kurjaa olla yksinäinen ja tuntea itsensä ulkopuoliseksi. Aika moni niistäkin, joista moni ajattelee, että kyllähän tuon kelpaa ja sillä on perhe ja kavereita, voi tuntea ihan samoja tunteita.

Vitutusketjun kamaksi minulla menee kommenttisi Porista. Kyllä porilaisista saa muualta tulevat kavereita jopa ihan ystäviäkin. Kokemuksesi on omasta näkökulmastasi tottakai oikea, mutta todellisuudessa täysin väärä luulo.

Aika moni oikeasti introvertti pakottaa itsensä lähestymään muita, vaikka se ei ole helppoa ihan sen takia, ettei jää yksin. Se on ehkä työlästä, mutta aika usein palkitsevaa.

Välillä itse kukin miettii, miksei kukaan ole ottanut yhteyttä pitkään aikaa ja vähän aikaa kun ajattelee niin voi kysyä itseltään, milloin minä otin yhteyttä niihin, joilta toivon yhteydenottoa.

Tämä oli ihan yleisesti, Warthog, ei viisastelua sinulle. Toivottavasti saat hyvänpäivän tuttuja ja sitä kautta myös ystäviä. Jäähalleista saa ainakin samanhenkisiä tuttuja aika helposti.
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Vituttaa (periaatteessa) niinkin pieni asia kun terasseilla röökaaminen. Istut pöytään tuopin kanssa, täydellinen auringonpaiste ja sitten... 2 vitun kusipäätä vetelee siinä viereisessä pöydässä sen 15 röökiä tunnissa ja vielä sopivasti tuulee tännepäin. Kylläpä oli nautinnollista istua.

Elintaso-ongelmia, tiedän. Mutta vitutusketjuhan tää oli...
Tää on ihan hyvä vitutus! Joskin jo joskus 500 vuotta sitten on keksitty muualla maailmassa sellainen kun savuttomat ja savulliset jaottelu, mikä olisi oikeesti ihan fine tässäkin tapaulsessa. Ainakin Saksassa ja Tsekeissä ihan normi juttu terasseilla. Ei kaiken tarvis olla niin saatanan vaikeeta ja perseestä täällä jumalan selän takana, mutta tehdään nyt elämisestä ja olemisesta vitun ankeeta ihan muuten vaan. Juu ei myyty sitä vitun yhtä saunakaljaa kun kello oli 21.04. Korkkasin kossun. Vitun urpot.
 
Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Taisin rikkoa meidän tietokoneen. Neuvoja siitä, miten sen saa kuivattua? Nyt on terassilla auringossa. Lonkeroa vähän kaatu päälle eikä suostu käynnistymään.
 
Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Reilusti lämmintä vettä perään, ettei vaan kerkeä lonkero kuivumaan ja tahmaamaan kaikkia komponentteja.

Tää oli hyvä. Sait nauramaan tämän kaiken keskellä. Mikähän siinä muuten on, että Saipan kannattajat ovat pääsääntöisesti mukavinta porukkaa täällä.
 
DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
Vituttaa kun kauden ratkaisuhetkillä pesäpallon kausiketju muuttuu lukukelvottomaksi, kun pitäisi selata monta sivua liveseurantaa katsoakseen onko jollain ollut jotain painavampaa asiaakin kuin "kylläpäs nyt oli perseily etutilanteen takaetenemisessä".
 
Glove

Jäsen
Oishan tuo ollu kiva kuunnella vielä musiikkia, mutta kuulokkeet sano sopparin irti. Ei tää oikeen rokkaan kuunnella Black Sabbathia kun volumet on jossain ykkösen ja kakkosen välillä.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei muuten ole. Aivot on ihmisen paras elin. Sä et ilmeisesti vain anna niille tarpeeksi ruokaa. Tai monipuolisesti.

Yhdeksän vuoden mittaisen vanhemmuuden sekä 8 vuoden pituisen vuorotyön seurauksena oma aivotoiminta lähentelee samaa kastia ameeban kanssa. Mitä nuo pääkopan sisäiset ihmeelliset hyytelöt mahtaa syödä ja ennenkaikkea onko niiden elvyttäminen vielä mahdollista?
 
vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Yhdeksän vuoden mittaisen vanhemmuuden sekä 8 vuoden pituisen vuorotyön seurauksena oma aivotoiminta lähentelee samaa kastia ameeban kanssa. Mitä nuo pääkopan sisäiset ihmeelliset hyytelöt mahtaa syödä ja ennenkaikkea onko niiden elvyttäminen vielä mahdollista?
Tarkoitin kuvaannollisesti ruokaa. Siis käyttäkää niitä aivojanne monipuolisesti. @Punamusta
 
hege

Jäsen
@Kaatosade, jaan fiiliksen. Itselle iski syysflunssa (joku virus ilmeisesti) reilu viikko sitten ja eilen uskaltauduin takaisin salille ja tuntui melkoisen raskaalta kun kevytkin treeni pisti hien virtaamaan ja äijän puuskuttamaan eli ihan vielä ei olla normaali iskussa vaikka lievää nuhaa lukuun ottamatta ei mitään oireita ole.
 
Artyukhin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vituttaa kun tämän foorumin käyttöpohja meni huonompaan suuntaan.

Jos esim. uusimpana Ässä osiossa on vaikka Otteluseuranta ja klikkaan siitä niin ei heitä uusimmalle sivulle niinkuin ennen. @Moderaattorit
 
Tekniset asiat hoitaa @Ylläpito, me moderaattorit vain valvomme palstan kuria ja järjestystä.

Foorumipäivityksen palautetta voi myös laittaa sille varattuun ketjuun
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös