Niin pitäisi. Mutta sitten jos katsoo Sipilää, joka sai valtion velkaantumisen aisoihin, niin seurauksena oli Kepun suosion romahdus ja Sipilän täydellinen kypsyminen kusitolppana olemiseen. Kansan muisti on lyhyt.
No siihen kyllä löytyi ihan muitakin syitä varmaankin ettei se suosio myöhemmin kantanut, mutta nyt puhutaan melko isosta asiasta kyllä, kun pitäisi saada sota loppumaan. Onneksi ei vielä ole Sipilä sipilömäissä siinäkin sopassa.
Ja tosiaankin, kyllähän Sipilän kikylle nauroi hevosetkin, kun ei edes yrityksissä otettu asiaa tosissaan, vaan kikytunteja käyteltiin sitten ihan kaikkeen muuhun työn ulkopuoliseen puuhasteluun, että siinä mielessä se kusitolppailu oli ihan omaakin syytään. Mutta se Sipilästä tässä ketjussa. Kuten sanottu, niin hitusen eri kaliiperin hommasta nyt kiinni, ja jos tässä kohtaa ainoa ajatus taustalla on se, että voi voi, mitenhän minun ressukan käy, niin eipä ihme ettei hommat etene yhtään mihinkään.
Edit.
Sorry näitä viimeaikaisia viestejäni, ja ymmärrän kyllä niiden olevan jo hitusen raflaavia, mutta niin paljon turhauttaa tämän puten edessä nöyristely länsipoliitikoilta, kun keinoja toimia olisi ollut huru mycke, että tämä olisi jo ratkaistu, mutta edelleen vaan jauhetaan paskaa ja selitellään, sekä keskenäänkin sidotaan toistensa käsiä, että ei kukaan voisi auttaa Ukrainaa yhtään enempää. Yhdysvallatkin on kyllä melkoinen tunkio itsessään kun katsoo kaikkea siellä tapahtuvaa ja koko hemmetin järjestelmäänsä. Ja velkasuhdekin lienee melkoista luettavaa sielläkin.