Mainos

Venäjä hyökkää Ukrainaan

  • 11 311 866
  • 66 012

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Hyvältä näyttää Ukrainan tilanne poislukien Venäjän eteneminen Donbassissa. Talvesta voi tulla kylmä molemmille mutta toivottavasti Plan B:t toimivat paremmin Ukrainalla kuin Venäjällä.

Putte on Mongolian reissussa, niin häntä ei silleen haittaa vaikka Moskovaa pommitetaan drooneilla. Olisiko kuitenkin jo parempi jatkaa Mongoliasta suoraan Etelä-Amerikkaan maanpakoon? Lavrovia ei ole vähään aikaan näkynyt, liekö mennyt etukäteen Venezuelan katsomaan majoitukset kuntoon?

Joo, olen optimisti.
Iso kuva näyttää hyvältä, mutta toisaalta vahvistuu myös se näkemys, että Ukrainan kyky lyödä Venäjä sotilaallisesti ei ole mahdollista hetkeen. Kurskin operaatio oli strategisesti ja sotilaallisesti hyvä siirto, mutta Venäjä ei lopulta taida lähteä edes katsomaan tätä korttia. Venäjä tietää, että Ukraina pyrkii Kurskilla poistamaan painetta muilta rintamilta ja Venäjän suhtautuminen tähän osoittaa sen, kuinka pakonomainen pinttymä Itä-Ukrainasta on putelle tullut, sillä edes oman maan aluetta ei priorisoida tämän edelle. Venäjä saa edelleen riittävästä ruhoja lihamyllyyn ja etenee Donbassissa. Tilannekuva on yhä vahvemmin se, että Ukraina ei kykene lyhyellä aikavälillä lopettamaan tätä sotaa valtaamalla alueita takaisin ainakaan Lännen tähän astisella tuella.

Venäjän tulee siis heiketä entisestään ja sitä kohden onneksi kokoajan ollaan menossa ja keinot ovat oikeanlaiset. Se on jo tiedetty, että tämä on kääntynyt pitkäksi peliksi jo ajat sitten, mutta viime aikainen on korostanut vielä entisestään sitä, että tämä loppuu vasta kun Venäjä lopettaa hyökkäyksensä ja vielä toistaiseksi sillä riittää kykyä. Ukrainan kaukovaikutuskyky kasvaa kuitenkin jatkuvasti ja viime yön dronetukset olivat taas uusi sulka hattuun Ukrainalle. Valitettavasti Ukrainan joutuu kuitenkin vielä toistaiseksi olemaan puolustuskannalla.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mielenkiintoista nähdä, kuinka pitkälle Kurskin alueella Ukrainalla on vielä tarkoitus edetä. Talvi kun joka tapauksessa lähestyy viikko viikolta ja varmaan jonkinmoisia linnoitteita vallattujen alueiden ympärille lähdetään jossain vaiheessa rakentamaan.

Sikäli olisi mielenkiintoista tietää enemmänkin, miten Ukrainan yllättävä menestys Venäjän maaperällä on vaikuttanut moskoviittien mielenrauhaan. Venäjällä kun lienee tavallista suorastaan fatalistinen harhakuvitelma Venäjän ylivertaisuudesta ja sotilaallisestakin paremmuudesta. Nyt Venäjää on vallattu jo kohta tuhat neliökilometriä (Voi olla, että on jo yli sen.) "vähävenäläisten" toimesta, voisi sen olettaa saavan jo monen z-uskovaisen kyseenalaistamaan Venäjän erinomaisuutta.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Minusta se ei ole kyllästyttävää vaan uhkaavaa.
On se kyllä kyllästyttävääkin, ja erityisesti koska sen annetaan tapahtua ilman asioihin puuttumista kovalla kädellä. Lisäksihän se tietenkin on ihan saatanallisen sairasta ja kertoo kyllä karua kieltä tuon itäisen ihmemaan kansan arvomaailmasta sekä ajatuksen juoksusta. Yksi toisensa jälkeen on valmis juoksemaan kuolemaansa yhden kääpiön toiveita tyydyttääkseen, ja vieläpä vailla yhtään mitään järjellistä tavoitetta...no paitsi varastaa vessanpönttö itselleen.

Antaa sen saman kääpiön pistää maansa kassan tyhjäksi ja tuhota yrityksiä yksi toisensa jälkeen, pakottaen kaikki vain valmistelemaan uusia pommeja ilahduttamaan maailman kansoja ja tuhomaan niin ilmastoa kuin kansansa tulevaisuuttakin.

En tiedä osaanko äkkiseltään kuvitella juurikaan tyhmempää kansaa, vaikka toki kovia kilpailijoitakin maailmalta kyllä löytyy.

Ja juu, ettei taas joku mieltään pahoita, niin tietenkin siellä on varmastikin jou älylläkin varustettu vaeltamassa jossakin tuon sankan kansanryhmän seassa, mutta eipä heitä juuri ole näkyvissä ollut, mutta sitä vastoin sitä tyhmempää osaa senkin edestä, joten kaiketi nyt sitten pieni yleistyskin voitaneen sallia, kunnes tuon ihmemaan kansa antaa muuta olettaa, mm. ripustamalla sen suuren johtajansa lyhtypylvääseen koristeeksi ja lopettamalla toisten ihmisten kotien ja maan tuhoamisen sekä sen syyttömien ihmisten teurastamisen.

Lopuksi voivat sitten tehdä selvää myös seinähulluista poliittisista instansseistaan, ja asettaa valtaan jonkun sellaisen joka osaisi jakaa hallitsemansa maan luonnovarat palvelemaan kansaansa, eikä jotakin saatanan vinoon kasvaneita oligarkkeja.

Ei liene kovin väärin todeta, että koko maa pyöriin täysin rikollisissa käsissä, ja se tuntuu olevan ihan ok tälle jumalan valitsemalle kansalle, Kaikenlaiset mielisairaat mafiat sun muut pyörittävät maata mennen tullen, ja ihmishenki ei tälle kansalle ole yhtään minkään arvoinen. No toki se juuri nyt on sen Ladan arvoinen, vaikkei se toimisikaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mojo

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Ainekset tällä sodalla on kestää vielä monta vuotta, ja ihan mahdotonta sanoa mitään arvauksia kummempia lopputulemia tässä kohtaa.

Tuntemattomassa sotilaassa kuitenkin jo sanottiin, että sodankäyntiä ei tule pohjata toiveajattelulle. Se on mielestäni vallan hyvä lähtökohta, kun on tämä luksus, että itse voi vaan täältä kotisohvalta viisastella.
 
On se kyllä kyllästyttävääkin, ja erityisesti koska sen annetaan tapahtua ilman asioihin puuttumista kovalla kädellä. Lisäksihän se tietenkin on ihan saatanallisen sairasta ja kertoo kyllä karua kieltä tuon itäisen ihmemaan kansan arvomaailmasta sekä ajatuksen juoksusta. Yksi toisensa jälkeen on valmis juoksemaan kuolemaansa yhden kääpiön toiveita tyydyttääkseen, ja vieläpä vailla yhtään mitään järjellistä tavoitetta...no paitsi varastaa vessanpönttö itselleen.

Antaa sen saman kääpiön pistää maansa kassan tyhjäksi ja tuhota yrityksiä yksi toisensa jälkeen, pakottaen kaikki vain valmistelemaan uusia pommeja ilahduttamaan maailman kansoja ja tuhomaan niin ilmastoa kuin kansansa tulevaisuuttakin.

En tiedä osaanko äkkiseltään kuvitella juurikaan tyhmempää kansaa, vaikka toki kovia kilpailijoitakin maailmalta kyllä löytyy.

Ja juu, ettei taas joku mieltään pahoita, niin tietenkin siellä on varmastikin jou älylläkin varustettu vaeltamassa jossakin tuon sankan kansanryhmän seassa, mutta eipä heitä juuri ole näkyvissä ollut, mutta sitä vastoin sitä tyhmempää osaa senkin edestä, joten kaiketi nyt sitten pieni yleistyskin voitaneen sallia, kunnes tuon ihmemaan kansa antaa muuta olettaa, mm. ripustamalla sen suuren johtajansa lyhtypylvääseen koristeeksi ja lopettamalla toisten ihmisten kotien ja maan tuhoamisen sekä sen syyttömien ihmisten teurastamisen.

Lopuksi voivat sitten tehdä selvää myös seinähulluista poliittisista instansseistaan, ja asettaa valtaan jonkun sellaisen joka osaisi jakaa hallitsemansa maan luonnovarat palvelemaan kansaansa, eikä jotakin saatanan vinoon kasvaneita oligarkkeja.

Ei liene kovin väärin todeta, että koko maa pyöriin täysin rikollisissa käsissä, ja se tuntuu olevan ihan ok tälle jumalan valitsemalle kansalle, Kaikenlaiset mielisairaat mafiat sun muut pyörittävät maata mennen tullen, ja ihmishenki ei tälle kansalle ole yhtään minkään arvoinen. No toki se juuri nyt on sen Ladan arvoinen, vaikkei se toimisikaan.

Eiköhän ihmiset ole pohjimmaltaan kaikkialla samanlaisia, tuskinpa Venäjälläkään kovin suuri osa kansasta on vilpittömiä järjettömän hyökkäyssodan kannattajia vaan suuri enemmistö alistuu väistämättömän edessä, osa enemmän osa vähemmän hammasta purren. Meno alkaa muistuttaa yhä enemmän entistä Neuvostoliittoa: jos haluaa pysyä elossa ja järjissään, kansalaisella täytyy olla kahdet kasvot: toiset ne, jotka esitetään julkisuuteen ja viranomaisille; toiset ne, jotka paljastetaan vain keittiön pöydän ääressä niille, joihin luotetaan.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
"Sankarilliset öljynjalostamot ja energialaitokset ovat jälleen onnistuneesti pysäyttäneet kaikki Kiovan natsijuntan terroristidroonit".

Vakavasti puhuen: loistavaa työtä Ukrainalta jälleen kerran. Varmasti Venäjä on noita saanut torjuttua ihan jopa aidosti, mutta eiköhän noista ole jokunen päässyt läpi ja osunut kohteisiinsa.

Tässä hyvä esimerkki aukottomasta ilmapuolustuksesta:

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Muistutus Moskovan ilmapuolusutuksesta. 22 S300/S400 laukausualustaa ja 9 Pantsir-järjestelmää.

Keep in mind that Moscow is protected by a ring of 22 S-300/S-400 air defense sites, most of which should cover the refinery.Additionally, there are at least 9 recently redeployed Pantsir S1/S2 systems that should have been able to protect against this type of drone attack

The inability of Russia's air and missile defense systems to protect against relatively crude long-range one-way drone attacks is surprising.While the S-300/S-400 have demonstrated utility in Ukraine, they appear to consistently underperform in territorial point defense.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Samoin, mutta hieman fiilistä laskee ajatus, että josko diktaattori turvautuu kovempiin otteisiin (ydinaseet) joutuessaan alakynteen. Tästä hullusta en menisi takuuseen.

Putinin ydinase pelote toimii hyvin, Lännellä on edelleen rajoitteita antamiensa aseiden käyttöön yms. Pitkä ja kuluttava sota sopii Venäjälle, kun pikavoittoa ei tullut. Venäläiset sietävät kurjuutta ja miestappioita.

Nythän isoista maista Saksa leikkaa rajusti tukea Ukrainalle ja USA:n tilanne on auki. Lännellä on aika iso kynnys siirtyä sotatalouteen, monessa maassa mennään oma etu edellä, kuten EU:ssa on huomattu. Suomi ei kuulu näihin maihin. Puolalla olisi menohaluja, jos siitä olisi kiinni.
 
Välillä tuntuu, että olisi ollut parempi, jos Itä-Saksa olisi pysynyt omana maanaan. Liittyy Saksan vaaleihin ja siihen, että idässä Venäjää rakastavat ja Ukrainaa syyttävät puolueet menestyvät.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Putinin ydinase pelote toimii hyvin, Lännellä on edelleen rajoitteita antamiensa aseiden käyttöön yms. Pitkä ja kuluttava sota sopii Venäjälle, kun pikavoittoa ei tullut. Venäläiset sietävät kurjuutta ja miestappioita.

Nythän isoista maista Saksa leikkaa rajusti tukea Ukrainalle ja USA:n tilanne on auki. Lännellä on aika iso kynnys siirtyä sotatalouteen, monessa maassa mennään oma etu edellä, kuten EU:ssa on huomattu. Suomi ei kuulu näihin maihin. Puolalla olisi menohaluja, jos siitä olisi kiinni.
On sinänsä kyynistä, että vaikka ydinaseen käyttömahdollisuus on lähinnä teoreettinen, aiheuttaisi sellainen sekoilu lännelle lisätyötä ja pakon reagoida, eikä ole siksi (pääasiallisesti) tästä syystä päättäjien näkökulmasta toivottava kehityskulku. Mennään mukavuus edellä, vaikka riski olisi teoriassa äärimmäisen pieni.

Mutta edelleekinkin täytyy muistaa painottaa ydinaseiden paradoksia. Niillä ei voi voittaa nykyaikaisia sotia ja ne ovat ensisijassa vain vakuutus sille, ettei kukaan lähde hyppimään silmille, ja jos omat erikoisoperaatiot menevät reisille, eivät myöskään puutu ratkaisevasti niiden kulkuun.

Ydinaseen kohdalla on myös hyvä huomioida, että Venäjälle muodostaa jo helvetillisen riskin se, että sillä ei ole tällä hetkellä minkäänlaista sataprosenttisen varmaa tapaa toimittaa sopivaa latausta haluamaansa kohteeseen. Mannertenvälinen tai sukellusveneestä laukaistava ohjus ei ole todennäköisesti valittavana suurvaltojen keskinäisten sopimusten vuoksi (hyöty, jos sellaista on, ylittäisi haitat). Keskimatkan ohjus, ristelyohjus tai raketti/kranaatti ei kärsisi edellä mainitusta stigmasta, mutta olisi puolestaan suht helposti torjuttavissa. Vielä isommat riskit olisi suoraan pommittajalla tai taktisella taistelukoneella suoritettavassa iskussa. Epäonnistunut ydinisku tarkoittaisi käytännössä samoja haittoja kuin onnistunut, ilman minkäänlaisia hyötyjä (jos sellaisia edes onnistuneessa iskussa olisi olemassa).
 
BaronFIN

Jäsen
Margaret Thatcher oli oikeassa Saksan yhdistyessä: ”Aina kun Saksa yhdistyy, niin Euroopassa alkaa sota ja ongelmat”. Thatcher oli yhdistymistä vastaan, mutta se kuitattiin tuolloin Brittien omanapaisena valtapolitiikkana ja optimistinen 90-luku halusi uskoa kaikista vain hyvää ja rauhaa.

Aika selvännäkijä, näin jälkikäteen ajateltuna.
 
Viimeksi muokattu:

LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Sehän on ihan selvä asia, että Euroopan tuen rajallisuus johtuu puhtaasti siitä, että emme ole olleet riittävästi valmistautuneita meitä kohtaavaan sotilaalliseen kriisiin. Muutos alkoi vasta Venäjän hyökkäyksen jälkeen. Tämä on tietenkin ollut valtava virhe, mutta sen suhteen on myöhäistä rykiä, kun kalsarit on jo jouduttu vaihtamaan.

Sittemmin tilanne on koko ajan Euroopan tuen osalta parantunut, mutta toisin kuin monet tuntuvat ajattelevan, tuota muutosta ei voi toteuttaa viikossa, vaan aikaa menee. Unohtumaan pääsee, että koko sodan alustakin on vasta 2,5 vuotta. Tuossa ajassa ei vielä muututa semmoisiksi sotilasmahdeiksi, joilla oman puolustuksen vahvistamisen lisäksi pystytään tuottamaan sodan ratkaisevat aseet Ukrainalle.

Se on toki ihan ymmärrettävää, että odottavan aika on pitkä. Niin se on minullekin. Kaksi viikkoa tuntuu ikuisuudelta, kun tuota sotaa ja sen kauheuksia joutuu sivusta seuraamaan. Ihan inhimillisesti mieleen tulee, että miksei me nyt vaan lähetetä sinne ihan helvetisti kaikkea.

Toinen asia, joka pääsee unohtumaan, on se että jokaisen Euroopan maan asevoimilla on laillinen velvollisuus ensisijaisesti oman valtion puolustamiseen ja Nato-maiden kohdalla liittouman puolustamiseen. Tämä asettaa monenlaisia rajoitteita. Ensinnäkin, kalustoa ei voida lähettää niin paljoa, että kyky puolustaa omaa valtiota sekä liittolaisia vaarantuu - näin tehdessään valtiot rikkoisivat omaa lakiaan. Toisekseen, valtioiden ja liittouman puolustuskykyä ei voida vaarantaa myöskään siten, että Venäjä saisi liikaa tietoa läntisistä asejärjestelmistä tai niiden käyttöstrategioista. Jos näin kävisi, olisi se myöskin valtioilta niiden omien laillisten velvollisuuksien rikkomista.

Kolmas huomio on sitten nämä vaatimukset "sotatalouteen" siirtymisestä. On aika luonnollista, että mikään valtio ei ole tähän ihan suin päin halukas lähtemään. Se kun muun muassa tarkoittaisi esimerkiksi polttoaineiden, energian ja elintarvikkeiden kuluttajahintojen erittäin merkittävää nousua, koska julkinen sektori alkaisi vielä selvästi merkittävämmin subventoimaan puolustusteollisuutta. Samoin se tarkoittaisi de facto elinkeinovapauden rajoittamista, koska "sotilaallisesti ei-kriittisen" teollisuuden tuotantokustannukset nousisivat merkittävästi sotateollisuuden subventoinnin seurauksena. Seurauksena olisi aikamoinen poliittinen revohka myös Suomessa, kun bensan, sähkön, kukutustuotteiden ja palveluiden hinnat nousisivat merkittävästi tai niitä vaihtoehtoisesti alettaisiin säännöstelemään. Siltä pohjalta voitaisiin kysyä, olisiko tämmöinen liikku hyödyllinen edes Ukrainan kannalta, kun länsimaat ajautuisivat sisäpoliittiseen härdelliin?

Edelleenkin, vaikka minunkin oman pikkiriikkisen mielipiteeni mukaan Ukrainaa pitäisi tukea paljon enemmän, antaa kaikkia mahdollisia aseita ja sallia iskut kaikkialla, on hyvä siinä tunnekuohussa aina pyrkiä ajattelemaan, miksi toimitaan kuten toimitaan. Ja kun näin sitten toimii, huomaa kyllä nopeasti, että kyseessä ei mitä todennäköisimmin olekaan yleisläntinen kavala salaliitto Putinin kanssa Ukrainaa vastaan. Täysin hyödytöntä on tuommoisia myöskään millään mutu-perusteilla väittää.

Yleistilanne ei ole muuttunut mihinkään. Heikko Venäjä on kokonaisuudessaan jatkuvasti enemmän kusessa: se joutuu tekohengittämään sisäistä talouttaan monin tavoin järjestyksen ylläpitämiseksi, sen oma sotateollisuus on niin limitillä että se joutuu turvautumaan jopa pohjoiskorealaisiin putkessa räjähtäviin ammuksiin ja lisäksi sen "yhteiskuntarauhan säilyttävä rekrytointikapasiteetti" (eli maaseudun vähemmistöistä koottu tykinruoka) käy jatkuvasti vähäisemmäksi.

Samalla, kun lännen valmius lisääntyy, Venäjä kuluttaa itseään loppuun. Edelleen suurin uhka Ukrainalle on Trumpin vaalivoitto ja sen erittäin mahdollinen seuraus eli USA:n Ukraina-tuen loppuminen. Jos näin käy, Euroopassa lisääntyvästä valmiudesta huolimatta pitää todennäköisesti siirtyä paljon lähemmäksi mainittua "sotataloutta", jotta lännen kokonaistukea Ukrainalle voidaan ylläpitää ja lisätä.

Niin, minäkin haluaisin, että sota päättyisi Ukrainan voittoon huomenna tai viimeistään viikon päästä, mutta valitettavasti se ei ole realismia.

Sota Ukrainassa ei ole kestänyt 2,5 vuotta vaan kokonaisen vuosikymmenen. Siinä ajassa on Venäjä ehtinyt aiheuttaa myös Ukrainan ulkopuolelle Niinistön mainitsemaa ”pikku harmia”, jos lentokoneellisen hollantilaisia lähettäminen taivaan portille enää mahtuu ”pikkuharmiin”. Taisi jo Georgian sota vuonna 2008 nykyisen presidenttimmekin mukaan muuttaa sopimuspohjaisen maailmanjärjestyksen. Eikä lännen tiedustelulle ollut epäselvää kuka räjäytteli jo vuosituhannen vaihteessa omia kansalaisiaan lietsoakseen sotakiihkoa tsetseenejä ja muita Venäjän imperialisitisia etuja vastustavia kohtaan.

Ja mitä länsi on tehnyt tämän kymmenen vuotta? Ei kun 16 vuotta? Ei kun jo 25 vuotta? Yrittänyt näyttää kalsarimyrkyttäjälle kaapin paikan? Ei, ei ja ei. Se on päinvastoin laajentanut ja syventänyt erilaisia riippuvuuksiaan Venäjästä ihan kalkkiviivoille saakka. Se on ”ymmärtänyt” Venäjän kipuilua Neuvostoimperiumin kaatumisesta niin kuin ”länsi ymmärsi” Hitlerin Saksaa 1930-luvulla, maailmansodan ”epäreilusta” kohtelusta. Se on mm. pettänyt Ukrainalle vuonna 1994 sovitut turvatakuut, kuten petti Tsekkosslovakian Munchenissä 1938.

Ei länsi löytänyt kylmän sodan jälkeen sisäistä voimaa saati ulkoista, kun sitä olisi kaivattu Venäjän, Kiinan, Iranin ja pienempien roistojen kurissa pitämiseksi, päinvastoin. Armeijat on ajettu osin jopa naurettavaan tilaan, erityisesti Euroopassa (poikkeuksena Suomi ja Puola). Eikä todellista halua muutokseen tahdo löytyä.

Lännen ei tarvitsisi edes polkaista mitään varsinaista sotataloutta voimaan. Eikä investoinnit puolustusteollisuuteen sekoita lännen taloutta. Lisäpanostukset olisivat vain murto osa vihreän siirtymän panoksista ja silti niillä olisi suuri merkitys. EU on tukenut Ukrainaa 113 miljardilla tämän sodan aikana. Se on reilu pari promillea unionin tuon ajan bkt:sta. Siis promillea, ei prosenttia. Vertailun vuoksi todettakoon, että Kreikan tukipaketti oli 250 miljardia ja koronatuki noin 800 miljardia, josta puolet lainaa, puolet suoraa tukea. No Ukrainassa kaatuu ja murskataan vain ihmisiä, noissa oli sentään vaarassa saksalaiset pankit. Se vaatii nopeita ja vahvoja päätöksiä. Taisi Lahtinen olla oikeassa: ” Kyllä herrat tietää mitä laula veisataan kun on pussista kysymys”.

USA, Ranska ja Saksa ajavat ennen kaikkea omaa etuaan sillä hetkellä. Ja vieläpä joskus niin, että etu ei välttämättä ole edes niiden oma etu. Saati Ukrainan tai muiden maiden. Esimerkkinä Afganistan. Ei USA:n päätös vetää joukkonsa Afganistanista ollut Afganistanin kansan etu vaan se tehtiin Bidenin poliittisen linjan sekä amerikkalaisten sotaväsymyksen vuoksi. Sodalle ei ollut riittävää kannatusta.

Venäläisten kanssa on pyritty keskustelemaan läpi 2022 Venäjän aloittaman hyökkäyssodan. Amerikkalaisten tiedustelupalveluiden johto tapaa tai on yhteydessä Venäjän vastaaviin tahoihin edelleen. Marraskuussa 2022 CIA:n johtaja William Burns varoitti Venäjän tiedustelujohtoa ydinaseiden mahdollisen käytön seurauksista. Tapaaminen pidettiin Turkissa Ankarassa.

Yhdysvaltain turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Jake Sullivan on ollut ainakin vuoden 2022 lopulla ja 2023 alussa yhteydessä Putinin ulkopoliittiseen neuvonantajaan Juri Ušakoviin. Sullivan on myös keskustellut venäläisen virkaveljensä Nikolai Patruševin kanssa. WSJ kertoi, että Valkoisen talon mukaan yhteyksien ylläpitäminen Venäjän hallintoon on välttämätöntä tiettyjen yhteisten turvallisuusetujen saavuttamiseksi.

Mitä länsiaseilla iskemiseen Venäjälle tulee, se on ollut mahdollista jo kuukausia. Mukana ovat suurista asetoimittajista ainakin Britannia, USA ja Saksa. On tiettyjä rajoituksia - kuten siviilikohteet ja sodan kannalta todella strategiset kohteet - mutta muuten saa laittaa menemään. Ongelmaksi on tullut kolme asiaa. Venäjän gps-häirintä. Himars-raketit osuvat 15-30 metriä sivuun kohteista ja se on aika ratkaiseva ero kun kohteena on vihollisen tuliasema tai silta.

Toinen ongelma koskee osaa NATO-maita, joista pahin esimerkki lienee Italia. Nyt Italia vaatii epävirallisten tietojen mukaan erikseen lupaa Ukrainan jokaisesta iskusta italialaisaseilla ja Italia antaa sen tapauskohtaisesti.

Ja kolmas ongelma on uusimpien aseiden käyttö. Niitä lännestä ei Ukrainalle anneta oikeastaan lainkaan. Taustalla on mm. pelko siitä, että Venäjä kaappaa aseet ja kehittää niitä vastaan suojauksen tai luovuttaa aseet Kiinaan.

Länsi voisi jouduttaa Venäjän tappiota, mutta erityisesti USA:ssa katsotaan, että USA:n etu ei ole laittaa Venäjää tilanteeseen, jossa se käyttäisi taktisia ydinaseita esimerkiksi Kiovaa vastaan. Tämä ei tietenkään ole kenenkään etu, mutta USA:ssa katsotaan, että pitämällä Ukrainan vastarinta nykytasolla ja antamalla Venäjän mies- ja tuliylivoiman vaikuttaa sodan kulkuun, Venäjä ei turvaudu ydinaseisiin.

Toki Venäjän taktisten ydinaseiden käyttöä vastaan USA:lla on suunnitelma ja tämä on arvatakseni annettu Venäjälle tiedoksi.

En usko ollenkaan näin rationaaliseen toimintaan. Tai jos se perustuu tuollaiseen ajatteluun, niin voi lännen turvallisuusviranomaisia. Karrikoiden voi todeta, ettei Kremlissä vaihdeta edes paskapaperin merkkiä ilman Kiinan hyväksyntää. Kiina ei anna Venäjän käyttää ydinasetta. Se menettäisi liian paljon hitaasti ja kärsivällisesti rakentamastaan globaalista vaikutusvallasta. Länsi kyllä on antanut Kremlin pelata omilla korteilla, kysymys kuuluu uskooko länsi todella Kremlin vedätykseen vai onko vain uskovinaan? Molemmat edustavat surkeaa strategista osaamista ja tiivistävät totaalisesti johtamisen puutteen. Vasta reilun kahden vuoden jälkeen saa annetuilla aseilla ampua suorasuuntausta pidemmälle.

No olen ilmoittanut, että minun toimittamilla maastureilla/pakuilla/droneilla saa painaa Kremlin porteista sisään ja pysäköidä pitkän pöydän ääreen ottamaan kärpästen sylkijää raiveleista kiinni. En ole laittanut estoja enkä pidäkkeitä.

Kyllä, kyllä, kyllä…. Ikävä on Reagan & Thatcher parivaljakkoa.
 
jiihoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues
On sinänsä kyynistä, että vaikka ydinaseen käyttömahdollisuus on lähinnä teoreettinen, aiheuttaisi sellainen sekoilu lännelle lisätyötä ja pakon reagoida, eikä ole siksi (pääasiallisesti) tästä syystä päättäjien näkökulmasta toivottava kehityskulku. Mennään mukavuus edellä, vaikka riski olisi teoriassa äärimmäisen pieni.

Mutta edelleekinkin täytyy muistaa painottaa ydinaseiden paradoksia. Niillä ei voi voittaa nykyaikaisia sotia ja ne ovat ensisijassa vain vakuutus sille, ettei kukaan lähde hyppimään silmille, ja jos omat erikoisoperaatiot menevät reisille, eivät myöskään puutu ratkaisevasti niiden kulkuun.
Wall Street Journalista lukasin tänään artikkelin, jossa pyöriteltiin ydinaseiden merkitystä tänä päivänä ja sitä päteekö kylmän sadan aikana luodut peliteoriat oikeasti ja nyky-ympäristössä peilaten siihen, mitä Kursk-operaatio on osoittanut. Venäjällä, ydinasedoktriininsa mukaisesti, ydinaseen käyttöön voidaan turvautua, jos maan suvereniteettia tai alueellista koskemattomuutta uhataan.

Alueellista koskemattomuutta on nyt Kurskiin menemällä uhattu ja rikottu, mutta mitään reaktioita ydinaseen käytöstä eikä oikein mistään muustakaan toimesta ei ole Venäjältä tullut. Tämä käytännön koe asettaakin siten vanhat olettamat uuteen valoon ja kyseenalaisiksi. Onko olemassa lopulta mitään sellaista, joka oikeasti saisi ydinasevaltion käyttämään ydinasettaan? Jos on, niin milloin se oikeasti tapahtuisi? Jos ei ja muut tämän tietävät, niin ydinaseet menevät merkityksensä eikä ole vakuutus maan omalle turvallisuudelle.
 
stonec_86

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ja mitä länsi on tehnyt tämän kymmenen vuotta? Ei kun 16 vuotta? Ei kun jo 25 vuotta? Yrittänyt näyttää kalsarimyrkyttäjälle kaapin paikan? Ei, ei ja ei. Se on päinvastoin laajentanut ja syventänyt erilaisia riippuvuuksiaan Venäjästä ihan kalkkiviivoille saakka. Se on ”ymmärtänyt” Venäjän kipuilua Neuvostoimperiumin kaatumisesta niin kuin ”länsi ymmärsi” Hitlerin Saksaa 1930-luvulla, maailmansodan ”epäreilusta” kohtelusta. Se on mm. pettänyt Ukrainalle vuonna 1994 sovitut turvatakuut, kuten petti Tsekkosslovakian Munchenissä 1938.
Näin se on, mutta on helppo olla jälkiviisas. Otetaan nyt Helsingin Jokerit esimerkiksi. Jokerit siirtyi KHL:ään kaudeksi 2014-2015. Tuolloin siis oli jo käyty Georgian sota ja kaiken lisäksi juuri oli *alkanut* Donbasin sota sekä tuo mainitsemasi siviilikoneen alas ampuminen. No, eipä täällä Suomessakaan paljoa keskustelua käyty tai pyritty Jokerien siirtymistä KHL:ään estämään tai en itse ainakaan muista että olisi mitään suurempia protesteja näkynyt tuolloin.

Jos kerran Suomessakin Venäjän toikkarointi Georgiassa ja Ukrainan Donbasissa kiinnosti noinkin vähän ennen vuotta 2022 niin ei kai ole ihme että jossain Espanjan rannikolla tai Ranskan rivieralla ei kiinnostanut senkään vertaa.

Lännen ei tarvitsisi edes polkaista mitään varsinaista sotataloutta voimaan. Eikä investoinnit puolustusteollisuuteen sekoita lännen taloutta. Lisäpanostukset olisivat vain murto osa vihreän siirtymän panoksista ja silti niillä olisi suuri merkitys. EU on tukenut Ukrainaa 113 miljardilla tämän sodan aikana. Se on reilu pari promillea unionin tuon ajan bkt:sta. Siis promillea, ei prosenttia. Vertailun vuoksi todettakoon, että Kreikan tukipaketti oli 250 miljardia ja koronatuki noin 800 miljardia, josta puolet lainaa, puolet suoraa tukea. No Ukrainassa kaatuu ja murskataan vain ihmisiä, noissa oli sentään vaarassa saksalaiset pankit. Se vaatii nopeita ja vahvoja päätöksiä. Taisi Lahtinen olla oikeassa: ” Kyllä herrat tietää mitä laula veisataan kun on pussista kysymys”.
Kyllähän lännellä nyt on ihan toisenlainen panostus meneillään mitä ennen 2022. Esim. NATO-maista jo suurin osa täyttää tuon 2% puolustubudjetin minikoon kun vielä ennen 2022 taisi olla seitsemän. Vielä vuoden alussa EU:lla oli suuria vaikeuksia toimittaa lupaamiaan miljoona tykistökranaattia, mutta tuonkin osalta tilanteen pitäisi olla parempi jo nyt. Toki taistelukentällä tuo ei valitettavasti ole näkynyt riittävästi kun Venäjä on vielä edennyt osassa Donbasia.
 
LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Näin se on, mutta on helppo olla jälkiviisas. Otetaan nyt Helsingin Jokerit esimerkiksi. Jokerit siirtyi KHL:ään kaudeksi 2014-2015. Tuolloin siis oli jo käyty Georgian sota ja kaiken lisäksi juuri oli *alkanut* Donbasin sota sekä tuo mainitsemasi siviilikoneen alas ampuminen. No, eipä täällä Suomessakaan paljoa keskustelua käyty tai pyritty Jokerien siirtymistä KHL:ään estämään tai en itse ainakaan muista että olisi mitään suurempia protesteja näkynyt tuolloin.

Jos kerran Suomessakin Venäjän toikkarointi Georgiassa ja Ukrainan Donbasissa kiinnosti noinkin vähän ennen vuotta 2022 niin ei kai ole ihme että jossain Espanjan rannikolla tai Ranskan rivieralla ei kiinnostanut senkään vertaa.

Kyllähän lännellä nyt on ihan toisenlainen panostus meneillään mitä ennen 2022. Esim. NATO-maista jo suurin osa täyttää tuon 2% puolustubudjetin minikoon kun vielä ennen 2022 taisi olla seitsemän. Vielä vuoden alussa EU:lla oli suuria vaikeuksia toimittaa lupaamiaan miljoona tykistökranaattia, mutta tuonkin osalta tilanteen pitäisi olla parempi jo nyt. Toki taistelukentällä tuo ei valitettavasti ole näkynyt riittävästi kun Venäjä on vielä edennyt osassa Donbasia.
No, minä kyllä revin turpaani täälläkin heti Jokereiden idänretken alusta lähtien. Taisin linkata tännekin jonkun tutkijan jutun Putinin pehmeistä lonkeroista. Puukkoa silloin tuli, mutta nyt ne tuntuvat mitaleilta ja antavat luvan jatkaa samalla linjalla.

Mulla ei ole ollut harhaluuloja Venäjästä. Putinin karvat paljastuivat itselleni noin 1999/2000, kun venäläislapset lauloivat aivopesun ilolla, koulun johdetuissa aamunavauksissa Vladimir Vladimirovichin olevan Venäjän pelastaja, suuri johtaja, Venäjän lasten isä. Pikkaisen rapautti tuota luottamusta Putin Venäjän suunnasta kohti länsimaista demokratiaa.

Mistä muuten tiedät Euroopan lupaamista kranaateista, tai luvattujen määrien toimittamisesta? Tarkoitako tsekkien ympäri maailmaa suhaamia ostoksia, vai EU:n omaa tuotantoa?
 
Viimeksi muokattu:

stonec_86

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mistä muuten tiedät Euroopan lupaamista kranaateista, tai luvattujen määrien toimittamisesta? Tarkoitako tsekkien ympäri maailmaa suhaamia ostoksia, vai EU:n omaa tuotantoa?
Tsekin ostoten toimitus on kai osittain vielä kesken. EU pääsi keväällä miljoonan tykistökranaatin tuotannon vuositahtiin ja loppuvuoteen mennessä pitäisi olla 1.7 miljoonaa tämän artikkelin mukaan. Tosin tulkisten niin että tuo miljoonan tuotantotahti ei tarkoita että miljoona olisi toimitettu Ukrainalle tai että miljoonaa kranaattia edes olisi toimittaa kun tuohon tuotantonopeuteen vasta päästiin äskettäin, mutta jos nyt vedetään loppuvuosi yli miljoonan vuositahtia niin ainakin kohta pitäisi olla ne konkreettiset miljoonaa tykistökranaattia jo toimitettuna.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
No, minä kyllä revin turpaani täälläkin heti Jokereiden idänretken alusta lähtien.

Lähes kaikki repivät. Myös media.

Olemme ihan samaa mieltä siitä, että Putinia vastaan olisi pitänyt alkaa pelaamaan kovaa jo ihan viimeistään Georgian sodasta alkaen, puhumattakaan Maidanin jälkeisistä tapahtumista ja Venäjän pian sen jälkeen aloittamasta sodasta.

Ei ollut poliittista tahtoa. Politiikassa tulkittiin, ettei "kansa" ja elinkeinoelämä halunnut esimerkiksi bensan ja energian hinnan nousevan selvästi Venäjän kaupan alasajon myötä. Saattaa olla, että olivat siinä mielessä oikeassa, että varmaankin seurauksena "pensan hinnan korottajat" olisi äänestetty helvettiin tuolloin.

Se on joka tapauksessa ollutta ja mennyttä, ja siinä möyriminen on nyt turhaa köytännölliseltä katsantokannalta. Nyt on syytä tarkastella sitä, miten Eurooppa on muuttunut ja muuttuu nyt, kun sota tuli silmille, riippuvuussuhteet katkaistu ja Venäjä on todettu viholliseksi. Sen jälkeen suunta on ollut selkeä ja muutos hyvinkin nopeaa huonoihin lähtökohtiin nähden.

Mitä tulee Kreikkaan, niin ensinnäkin senkin suhteen olisi pitänyt toimia paljon aiemmin. Varoitusmerkit näki Pihtiputaan mummokin.
Kuitenkin, silloin haluttiin torpata EU:n potentiaalinen hajoaminen tai vähintäänkin vakava heikentyminen. Ei voida tietää, olisiko EU hajonnut tai dramaattisesti heikentynyt kriisin levitessä muualle, mutta se on erittäin mahdollista. Mikäli näin, olisi myös Ukrainalta, Georgialta ja Moldovalta viety niiden visio EU-jäsenyydestä. On huomattavaa, että Ukrainan Euromaidan pohjasi, kuten nimikin sanoo, juuri Ukrainan ja EU:n lähentymiseen ja silloisen Kreml-käsinukkepresidentin Janukovytšin torppaamaan EU-Ukraina -sopimukseen.

Ilman EU:ta myös Ukrainan tuki olisi ollut koordinoimatonta ja sekavaa. Olisiko siis nämä asiat huomioiden koko itsenäistä Ukrainaa enää olemassakaan ilman EU:ta?

EU on kaukana täydellisestä, mutta joka tapauksessa sen ansiosta Eurooppa on pystynyt koordinoituun Ukrainan tukemiseen ja se on jo itsessään Ukrainalle sen kipeästi tarvitsema ankkuri länteen.
 
Viimeksi muokattu:

rpeez

Jäsen
Wall Street Journalista lukasin tänään artikkelin, jossa pyöriteltiin ydinaseiden merkitystä tänä päivänä ja sitä päteekö kylmän sadan aikana luodut peliteoriat oikeasti ja nyky-ympäristössä peilaten siihen, mitä Kursk-operaatio on osoittanut. Venäjällä, ydinasedoktriininsa mukaisesti, ydinaseen käyttöön voidaan turvautua, jos maan suvereniteettia tai alueellista koskemattomuutta uhataan.

Alueellista koskemattomuutta on nyt Kurskiin menemällä uhattu ja rikottu, mutta mitään reaktioita ydinaseen käytöstä eikä oikein mistään muustakaan toimesta ei ole Venäjältä tullut. Tämä käytännön koe asettaakin siten vanhat olettamat uuteen valoon ja kyseenalaisiksi. Onko olemassa lopulta mitään sellaista, joka oikeasti saisi ydinasevaltion käyttämään ydinasettaan? Jos on, niin milloin se oikeasti tapahtuisi? Jos ei ja muut tämän tietävät, niin ydinaseet menevät merkityksensä eikä ole vakuutus maan omalle turvallisuudelle.

Onkohan WSJ:n tiedot oikein ydinaseen käytöstä vai mistä tuon - edit. ydinaseen käytön - otit?
Olen kokoajan ollut käsityksessä, että ydinaseen käyttöön venäjän laissa tarvitaan eksistentiaalinen uhka, ja niin sanoo hesarin artikkelikin

Venäjän nykyisen, vuoden 2020 ydinasedoktriinin mukaan maa saattaa käyttää ydinaseita, jos se joutuu ydinaseiskun kohteeksi tai jos se joutuu sellaisen hyökkäyksen kohteeksi, joka uhkaa valtion olemassaoloa.

Ei tuohon pienellä alueellisella koskemattomuudella päästä, kuten Kursk.
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi

Venäjähänn tosin juuri ilmoitti muuttavansa doktriiniaan. Tosin en usko että tuossakaan kyse on muusta, kuin että tuolla ydinaseella on yritetty bluffata jo niin monta kertaa, että sen teho alkaa hiipumaan. Pakko saada uhkauksiin uutta vipua doktriinia muuttamalla. Edelleenkään en usko, että edes Venäjällä olisi kenelläkään todellista halua oikeasti käyttää ydinasetta. Vaikka Putin tässä loppumetreillä alkaisi hitleröitymään ihan lopullisesti ja kadottaisi kokonaan kosketuksensa todellisuuteen, niin uskon ettei hänen annettaisi yksin päättää ydinaseen käytöstä vaan joku sen lopulta estäisi. Kyllä niitä avoimia ikkunoita osuu tsaarinkin lähelle jos meno alkaa menemään liian hulluksi. Tuossa hallinnon ympärillä hyvin todennäköisesti on kuitenkin enemmän sellaista porukkaa, joille oma hyvinvointi ja omaisuus on tärkeämpää kuin äiti-Venäjä, kuin sellaista ideologisesti sokeaa porukkaa jotka olisivat valmiit uhraamaan kaiken.
 
rpeez

Jäsen
Venäjähänn tosin juuri ilmoitti muuttavansa doktriiniaan.

Niin ilmoitti muttei ole vielä muuttanut, ja kontekstissahan oli puhetta jo tapahtuneesta Kursk tapauksesta.

Edit. Tarkennan vielä oma kantaani eli mielestäni asialla on aika turha spekuloida jos meinataan saada venäjä pysäytettyä. Se ei onnistu ottamalla ohjusta niskaan tekemättä vastaiskuja. Sinne pitää lyödä takaisin niin lujaa että venäjä toteaa ettei hommaa kannata enää jatkaa.
 
jiihoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues
Onkohan WSJ:n tiedot oikein ydinaseen käytöstä vai mistä tuon - edit. ydinaseen käytön - otit?
Olen kokoajan ollut käsityksessä, että ydinaseen käyttöön venäjän laissa tarvitaan eksistentiaalinen uhka, ja niin sanoo hesarin artikkelikin

Venäjän nykyisen, vuoden 2020 ydinasedoktriinin mukaan maa saattaa käyttää ydinaseita, jos se joutuu ydinaseiskun kohteeksi tai jos se joutuu sellaisen hyökkäyksen kohteeksi, joka uhkaa valtion olemassaoloa.

Ei tuohon pienellä alueellisella koskemattomuudella päästä, kuten Kursk.
Hyvä huomio. Eivät taida olla oikein. Näin se oli WSJ:n juttuun lyhyesti kirjoitettu.

"Russia's published nuclear doctrine says Moscow would only resort to atomic weapons if the country's sovereignty or territoral integrity were threatened"

Sen sijaan esimerkiksi Reuters kertoo tuosta tulevasta doktriinin muutoksesta, joka ei siis vielä ole voimassa seuraavasti. Sen mukaan nykyinen doktriini on, kuten kirjoitat:

”LONDON, Sept 1 (Reuters) - Russia will make changes to its doctrine on the use of nuclear weapons in response to what it regards as Western escalation in the war in Ukraine, state media quoted Deputy Foreign Minister Sergei Ryabkov as saying on Sunday.
The existing nuclear doctrine, set out in a decree by President Vladimir Putin in 2020, says Russia may use nuclear weapons in the event of a nuclear attack by an enemy or a conventional attack that threatens the existence of the state. Some hawks among Russia's military analysts have urged Putin to lower the threshold for nuclear use in order to "sober up" Russia's enemies in the West.”

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Venäjähänn tosin juuri ilmoitti muuttavansa doktriiniaan. Tosin en usko että tuossakaan kyse on muusta, kuin että tuolla ydinaseella on yritetty bluffata jo niin monta kertaa, että sen teho alkaa hiipumaan. Pakko saada uhkauksiin uutta vipua doktriinia muuttamalla. Edelleenkään en usko, että edes Venäjällä olisi kenelläkään todellista halua oikeasti käyttää ydinasetta. Vaikka Putin tässä loppumetreillä alkaisi hitleröitymään ihan lopullisesti ja kadottaisi kokonaan kosketuksensa todellisuuteen, niin uskon ettei hänen annettaisi yksin päättää ydinaseen käytöstä vaan joku sen lopulta estäisi. Kyllä niitä avoimia ikkunoita osuu tsaarinkin lähelle jos meno alkaa menemään liian hulluksi. Tuossa hallinnon ympärillä hyvin todennäköisesti on kuitenkin enemmän sellaista porukkaa, joille oma hyvinvointi ja omaisuus on tärkeämpää kuin äiti-Venäjä, kuin sellaista ideologisesti sokeaa porukkaa jotka olisivat valmiit uhraamaan kaiken.
Viimeisessä lauseessahan kulminoituu juurikin se, mikä ion kaikista tärkeintä. Tokihan se sama ongelma on läntiselläkin pallonpuoliskolla, että raha menee ihan kaiken muun edelle nyt ja iänkaikkisesti. Eli kaikki käy niin kauan kun se ei osu siihen omaan omaisuuteen ja toimeentuloon. Mutta juuri nyt tämä korostuu eittämättä venäjällä, ja siksi niinikään uskon, että minitsaari löytää äkkiän tiensä ikkunalle siinä kohtaa kun näiltä muilta meinaa fyffet ja tulevaisuus niissä pyörimisen suhteen menevän.
Heilläkin on vain se sama ongelma, että kun ollaan järjestelmässä jossa yhtään kukaan ei luota yhtään keneenkään, niin on hyvin vaikeaa saada mitään aikaiseksi, koska naapurihan voi ajatella tienaavansa vähän lisää ilmiantamalla toisen "pahat" aatokset.
 
Totta.

Stalin aikanaan vei tuon hajota ja hallitse -taktiikan kaikista pisimmälle. Siihen liittyen on olemassa erittäin katsomisen arvoinen satiirikomedia "The Death of Stalin", joka kertoo siitä farssimaisesta vainoharhasta, mitä seuraajakandidaatit (Hrustšov, Berija, Mikojan ja Malenkov) tunsivat toisiaan kohtaan vielä Stalinin kuoltuakin. Tyypit suunnilleen kuvittelivat Stalinin lähettävän heidät Siperiaan haudan takaa tai heräämällä henkiin, ja siksi pelkäsivät toisiaan ja omaa varjoansakin hysteerisesti.

Leffasta sai kyllä useat hyvät naurut.

Putin ei toki sentään Isä Aurinkoisen tasolle ole päässyt, mutta kyllä meininki saman suuntainen on.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös