Olisi oikeasti kiva tietää, että mitä "lännen" tiedustelupalvelut, sotilasjohto ja ulkopoliittinen johto ovat sopineet Kremlin porukoiden kanssa kulisseissa. Ihan varmana ovat, mutta mitä ja ennen kaikkea miksi? Voi kun tulisi joku todellinen tietomurto ja paljastaisi meille, demokratioiden kansalaisille, mitä meidän viranomaiset ja johtajat puuhastelevat 2020-luvulla. Sairaan häpeällistä, tyhmää, tarpeetonta ja ukrainalisia kohtaan täyttä petturuutta. Jälleen. Miksi ukrainalaisten kädet pitää sitoa, miksi? Ravitaan vaan noita Kremlin syöttöporsaita, vuosikymmenestä toiseen.
USA, Ranska ja Saksa ajavat ennen kaikkea omaa etuaan sillä hetkellä. Ja vieläpä joskus niin, että etu ei välttämättä ole edes niiden oma etu. Saati Ukrainan tai muiden maiden. Esimerkkinä Afganistan. Ei USA:n päätös vetää joukkonsa Afganistanista ollut Afganistanin kansan etu vaan se tehtiin Bidenin poliittisen linjan sekä amerikkalaisten sotaväsymyksen vuoksi. Sodalle ei ollut riittävää kannatusta.
Venäläisten kanssa on pyritty keskustelemaan läpi 2022 Venäjän aloittaman hyökkäyssodan. Amerikkalaisten tiedustelupalveluiden johto tapaa tai on yhteydessä Venäjän vastaaviin tahoihin edelleen. Marraskuussa 2022 CIA:n johtaja William Burns varoitti Venäjän tiedustelujohtoa ydinaseiden mahdollisen käytön seurauksista. Tapaaminen pidettiin Turkissa Ankarassa.
Yhdysvaltain turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Jake Sullivan on ollut ainakin vuoden 2022 lopulla ja 2023 alussa yhteydessä Putinin ulkopoliittiseen neuvonantajaan Juri Ušakoviin. Sullivan on myös keskustellut venäläisen virkaveljensä Nikolai Patruševin kanssa. WSJ kertoi, että Valkoisen talon mukaan yhteyksien ylläpitäminen Venäjän hallintoon on välttämätöntä tiettyjen yhteisten turvallisuusetujen saavuttamiseksi.
Mitä länsiaseilla iskemiseen Venäjälle tulee, se on ollut mahdollista jo kuukausia. Mukana ovat suurista asetoimittajista ainakin Britannia, USA ja Saksa. On tiettyjä rajoituksia - kuten siviilikohteet ja sodan kannalta todella strategiset kohteet - mutta muuten saa laittaa menemään. Ongelmaksi on tullut kolme asiaa. Venäjän gps-häirintä. Himars-raketit osuvat 15-30 metriä sivuun kohteista ja se on aika ratkaiseva ero kun kohteena on vihollisen tuliasema tai silta.
Toinen ongelma koskee osaa NATO-maita, joista pahin esimerkki lienee Italia. Nyt Italia vaatii epävirallisten tietojen mukaan erikseen lupaa Ukrainan jokaisesta iskusta italialaisaseilla ja Italia antaa sen tapauskohtaisesti.
Ja kolmas ongelma on uusimpien aseiden käyttö. Niitä lännestä ei Ukrainalle anneta oikeastaan lainkaan. Taustalla on mm. pelko siitä, että Venäjä kaappaa aseet ja kehittää niitä vastaan suojauksen tai luovuttaa aseet Kiinaan.
Länsi voisi jouduttaa Venäjän tappiota, mutta erityisesti USA:ssa katsotaan, että USA:n etu ei ole laittaa Venäjää tilanteeseen, jossa se käyttäisi taktisia ydinaseita esimerkiksi Kiovaa vastaan. Tämä ei tietenkään ole kenenkään etu, mutta USA:ssa katsotaan, että pitämällä Ukrainan vastarinta nykytasolla ja antamalla Venäjän mies- ja tuliylivoiman vaikuttaa sodan kulkuun, Venäjä ei turvaudu ydinaseisiin.
Toki Venäjän taktisten ydinaseiden käyttöä vastaan USA:lla on suunnitelma ja tämä on arvatakseni annettu Venäjälle tiedoksi.