Jokainen sodasta jotakin kommentoiva on korkeintaan nojatuolikenraali. Täydellistä tietoa ei kenelläkään ole, mutta totta kai oletuksena on, että Ukrainassa tiedetään tosiasiat paljon paremmin kuin sotaa seuraavat. Käytettävissä lienee aika paljon amerikkalaisten tiedustelutietoa ja muuta keskeisesti sotaa liittyvää tietoa.
Minä taas ajattelen, että paras tieto rintamatilanteesta on Ukrainalla ja Venäjällä - mutta molemmilla osapuolilla vain omistaan. Syy on se, että kumpikin kyllä varmasti tekee kaikkensa sen eteen, ettei toisella osapuolella olisi realistista kuvaa siitä vastapuolen tilanteesta. Se, että vastapuoli tietäisi yksityiskohtaisesti niin tilanteen heikkoudet kuin vahvuudet, saattaisi olla aika katastrofaalista.
Sotahistoriaa lukiessa ei voi välttyä sellaiselta ajatukselta, että aika moni lopulta ratkaiseva liike on tehty tietynlaisessa epävarmuuden tilassa. Ne ovat onnistuneet siksi, kun sattumalta tilanne on ollut vastapuolen kannalta sellainen, ettei siihen ole kyetty vastaamaan. Ajattelen myös sillä tavalla, että Ukrainan sodasta me saamme kokonaiskuvan vasta sitten 10-20 vuoden päästä, kun keskiössä olleet henkilöt ja arkistot alkavat aueta, ja niistä aletaan kirjoittaa kirjoja, jotka pystyvät yhdistämään tällä hetkellä salassa olevat tiedot toisiinsa.
Tällöin nousee väistämättä esiin kysymys voimavaroista. Esimerkiksi meillä ei ollut voimavaroja sodan jatkamiseen talvisodan tai jatkosodan lopulla. Ukraina epäilemättä pystyy jatkamaan puolustamista hyvinkin pitkään, mutta omien alueiden takaisinsaanti on sodan varsinainen tarkoitus tässä vaiheessa.
Olen aika usein sanonut sitä, että Ukrainan ei tarvitse sodalla saada alueita takaisin, saadakseen ne silti takaisin. Sota loppuu sillä, ettei Venäjä enää jatka sitä. Voimavaroista tässä tosiaan on kysymys.
Kun ajatellaan koko syksyksi kääntynyttä kesää kokonaisuutenaan, niin ei tilanne minusta niin paha ole, vaikka osa tuntuu nostavan kätensä pystyyn luovutuksen merkiksi. Ukraina ei ehkä saanut rintamaa vyörytettyä, mutta ei saanut Venäjäkään. Venäjän intressi - ja korostan nyt boldaamalla -
Venäjän intressi on saada rauha heidän ehdoillaan.
Miksi? Koska vain sellainen pystyy päästämään heidät vastuusta. Jäätynyt rintamatilanne ei aja myöskään Venäjän asiaa mihinkään suuntaan, koska sillä ei voi pakottaa Ukrainaa sellaiseen rauhaan, jossa se luopuu alueistaan, luopuu sotakorvauksista, luopuu sotarikosten tuomitsemisesta.
Venäjä on sellaisessa tilanteessa, että sota maksaa sille paljon, mutta myös sodan lopettaminen maksaa sille paljon. Tämän sodan hinta on ihan karmaiseva, ja jos Venäjä siitä saadaan vedettyä tilille, niin - no, edes Putin ei varmaan halua ajatella asiaa. Eivätkä myöskään nk. "tavalliset venäläiset", hekin tietävät, että sotaa on pakko jatkaa siksi, kun siihen on uhrattu jo niin paljon, ja ellei rauhaa saada Venäjän ehdoilla, se tulee vielä monin verroin kalliimmaksi.
Kun tällaista ei ole vielä näköpiirissä, Venäjä koettaa pelata aikaa. Mutta esimerkiksi Adviikan taistelut kertovat siitä, että ei tilanne ole Venäjällekään helppo - pakko olisi saada jotain aikaan, pakko olisi saada Ukraina taipumaan.
Kesän vastahyökkäystä voi toki pitää pettymyksenä siinä mielessä, että jos Ukraina olisi saavuttanut suurempia läpimurtoja, niin se olisi laittanut paljon painetta Venäjän sisälle. Nyt paine kasvaa hitaammin, ja se pitkittää sotaa.
Muistutan myös siitä, että Venäjän etu on koettaa ulospäin näyttää siltä, että se jaksaa jatkaa vaikka hamaan tappiin saakka. Se kannattaa aina muistaa, kun lukee uutisia, kuinka rintamalle on aina vain lähetettävissä lisää väkeä ja lisää kalustoa. Se kannattaa aina muistaa, kun lukee uutisia Venäjän asetuotannosta ja sen kasvattamisesta. On Venäjän etu antaa länsimaihin sellainen kuva, että "ei satu missään, meillä kyllä riittää aseita ja miehiä". Se, pitääkö tämä paikkansa vai ei, se me nähdään vasta myöhemmin.
Sen sijaan, aikaikkuna sodan jatkamiseen voi osoittautua varsin lyhyeksi. Länsimailla ja EU:ssa on paljon toimijoita, jotka eivät ole innostuneita jatkamaan sotaa pitkään. Trumpin valinta presidentiksi voisi aiheuttaa katastrofin Ukrainan sotaponnistuksille. Energia-aseen käyttö ei länsimaita vastaan toimi, Unkarihan ei ole mikään länsimaa vaan Kremlin vasalli. Mutta jopa Saksassa on aika vahva oppositio koko sotaa vastaan. Ranska on myös pitemmän päälle epäluotettava kumppani.
Nämä ovat toki uhkakuvia. Niiden vastapainoksi on sellaisia seikkoja kuin että:
- Sota ei tähän mennessä ole ollut länsimaille kovin kallis; se on maksanut jonkun verran rahaa, mutta esimerkiksi "omat tappiot" ovat maltillisia (0 kuollutta sotilasta). Poliittista porinaa kyllä kuuluu, mutta aika kaukana ollaan silti vielä siitä, että vaikkapa Helsingissä tai Washingtonissa on mielenosoituksia ja mellakoita sotaa vastaan (vrt. vaikkapa Vietnamin sota, ehkä myös Irakin sota). Poliittisen porinan voi myös käsittää normaaliksi demokraattiseksi ilmiöksi.
- Eurooppalainen virkamieskoneisto - esimerkiksi puolustus- ja ulkoministeriöt - ymmärtävät, että Venäjälle periksi antaminen tulisi maksamaan paljon. Poliitikot eivät ymmärrä oikeastaan muun kuin oman poliittisen uransa päälle. Siitä huolimatta uskon, että järki voittaa silloinkin, kun populisteista tulee puolustus- tai ulkoministereitä.
Minusta mikään tällä hetkellä ei näytä siltä, että EU instituutiona olisi kaatumassa rähmälleen Venäjän eteen. Yksittäiset maat, yksittäiset poliitikot - kyllä.
Ukrainan taipumattomuus rauhaan on tällä hetkellä täysin selvää ja tämä on luonnollisesti lähtökohtana myös Nato-maiden kannanotoille. Tulevaisuudesta ei voida lausua mitään varmaa, on muistettava, että Neuvostoliitto vei Suomelta alueita eikä niitä takaisin ole saatu.
Alueluovutukset sinetöidään vasta rauhansopimuksessa. Kun sopimus on tehty, niin alueet on luovutettu.
Yksi sellainen tekijä joka tekee Suomen alueluovutukset vähän poikkeuksellisiksi, on se, että Suomi evakuoi suomalaiset alueelta. Näin jälkikäteen voisi sanoa, että se tavallaan sinetöi alueiden kohtalon, vaikka silloin ehkä enemmän ajateltiin sitä, että ihmiset on saatava pois sodan jaloista ja sinne palataan sitten, kun rauha on taas saatu.
Monissa muissa hyökkäyksissä ja miehityksissä tilanne ei ole ollut tällainen.
Jouduimme tekemään rauhan, vaikka se olikin hyvin epäoikeudenmukainen. Nyky-Venäjä pitää kynsin hampain kiinni kaikesta, minkä se on onnistunut miehittämään. Eivätkä miehityksen kustannukset näytä merkitsevän sille mitään. Onpahan tuottanut maailmalle täysin uuden vankeinhoito-ohjelmankin, josta K.J. Lång olisi ollut varmaan ylpeä.
Korostan edelleen, että Venäjän oma intressi on koettaa näyttää, etteivät kustannukset merkitse sille mitään. Jos me uskomme sen, niin olemme valmiit myös epäoikeudenmukaiseen rauhaan.
Tietysti Venäjä koettaa kynsin hampain ja hinnasta piittaamatta pitää kiinni siitä, mitä on onnistunut saamaan. Kun koko operaatio lävähti reisille silloin keväällä 2022, sillä ei ole paljoa muuta vaihtoehtoa.
Eikä rauhaa välttämättä tule pitkään, pitkään aikaan. Venäjä ja Japani eivät ole vieläkään tehneet rauhaa, vaikka kähinästä on jo se 80 vuotta.
Venäjän luhistuminen on ainakin nojatuoliväen tavoitteena ja sen pitäisi säilyä tavoitteena.
Jeps. Sota loppuu kun Venäjä sen lopettaa.
Valitettavasti luotto EU-kotirintamaan ei ole kovin suuri. Ja tällöin puhutaan poliitikoista, joiden halukkuus myydä Ukrainan edut ovat olemassa.
Totta. Minuun valoi uskoa EU:hun sodan ensimetrit 2022. Minä uskoin, aivan kuten Venäjäkin, että EU:lta menee kuukausitolkulla vastata hyökkäykseen. No, ei mennyt.
Moraalisesta puolesta olemme samaa mieltä. Maailmanpolitiikassa ei kuitenkaan moraali ratkaise, vaan voima.
Ah, kyllä, mutta voimaa on kovin monenlaista sorttia!
Toisella sijalla ovat taloudelliset edut.
Kyllä, mutta Venäjä ei ole kovin merkittävä tekijä tässä suhteessa EU:n kannalta katsottuna.
Jos katsomme maailmaa vaikkapa Macronin työhuoneesta, sota näyttää kovin erilaiselta. Tämän pikkunapoleonin keskeisenä tavoitteena on jäädä maailmanhistoriaan. Miten koukuttavaa olisikaan esiintyä rauhansopimuksen aikaansaajana. Ranska voisi sen jälkeen taas elvyttää suhteitaan Venäjään ja olla jopa eturintamassa hienotunteisessa suhteiden lämmittämisessä.
Minusta tämä ei istu lainkaan Ranskan ulkopoliittiseen tai EU:n sisäiseen profiiliin. Se, mitä Ranska on tehnyt about sen 30 vuotta jonka Suomi on ollut EU:ssa, on se, että Ranska haluaisi itsenäisempää ja omavaltaisempaa Eurooppaa. EU:n oma puolustusorganisaatio - se jota Suomikin halusi, mutta joka yllättäen Suomen taholta vesitettiin - on Ranskan johtoajatus.
Ei Ranska Venäjää kumarra. Eniten se haluaa EU:n itsenäisemmäksi Yhdysvalloista. Sen ongelma on se, että nämä kaksi muuta Euroopan nykyistä mahtimaata eli Saksa ja Iso-Britannia eivät halua soutaa sen mukana. Tästä syystä EU on riitainen, mutta Natossa puheenjohtajana on Yhdysvallat, jota kaikki kolme kuuntelevat (vaikkeivät kuuntele toisiaan).
Tällä saattaisi olla merkittävää taloudellista hyötyä Ranskalle. Toki sota aiheutti ikävän tilanteen ja Ukraina menetti alueitaan, mutta se ei lopultakaan kiinnosta Macronia. Hän kyllä osaa julkisesti näytellä osansa hyvin.
Venäjän kauppa on niin pieni osuus Ranskan taloudesta, että ei - ei ole merkittävää taloudellista hyötyä.
Ranska katsoo asioita laajemmalla perspektiivillä. Etusijalla on tietynlaisen tasapainon hakeminen politiikassa. Ei ole ehdottomia totuuksia tai vakaumuksia. Sitä paitsi, Venäjä ei ole koskaan hyökännyt Ranskaan, vaikka Ranska hyökkäsikin aikoinaan Venäjälle. Venäjä on riittävän kaukana ja naapurimaidensa murheena. Mikäpä siis estäisi Ranskaa muuttamasta kantaansa hyödyttömän sodan tukemisessa? Varsinkaan kun kansan mielipiteet asiassa eivät ole kovinkaan yhteneväiset. Galliassa hermostutaan vain silloin, jos kansalaisten omat edut ovat uhattuina. Kukaan, varsinkaan vasemmistolaiset intellektuellit, eivät vuodattaisi kyyneliään Ukrainan vuoksi.
Jos ajatellaan Ranskan intressejä jatkumona, niin ensimmäinen tavoite olisi tehdä Ranskasta Euroopan johtava maa, eli saada jollain tavalla Saksa ja Iso-Britannia tanssimaan Ranskan pillin tahdissa. Seuraava asia saattaisi olla se, että Venäjä liitettäisiin ranskalaiseen Eurooppaan.
Isossa kuvassa Venäjä on Ranskalle lähinnä vihollinen, mutta ei sen ensisijainen vihollinen.
Venäjän kestokyky on asia, jota pohditaan varmasti joka päivä ajatushautomoissa. Jos puhuttaisiin länsimaasta, sota olisi ohitse.
Niin olisi.
Vietnamin sodassa Yhdysvallat kärsi 50,000 sotilaan tappiot ja vetäytyi.
On täysin mahdollista, että Venäjästä tulee entistä enemmän Pohjois-Korean kaltainen helvetti.
Kyllä!
Tämä on minusta ehkä se todennäköisin polku!
Meillä on sitten tuossa naapurissa jättimäisen kokoinen Pohjois-Korea.
Tästä johtuu se, että Venäjä saattaa jatkaa Ukrainan siviilikohteiden pommittamista kuinka kauan tahansa.
Kyllä.
Ja sitkeästi vastustaa Ukrainan vastahyökkäyksiä. Tässä tilanteessa olisi rationaalista viedä Venäjän kestokyky äärimmäisen rajan ylitse. Länsimaat eivät saisi aikaansaada tilannetta, jossa Venäjä käytännössä hyötyy valloituksistaan.
Kyllä.
Ongelmana on se, että tällaisiin panostuksiin ei tunnu olevan poliittista tahtoa.
Katsotaan nyt peli rauhassa loppuun saakka, ei tätä nyt vielä ole taputeltu mihinkään suuntaan.
/img-s3.ilcdn.fi/058728457998d7b84ef1b496e0cfa1ea46bbe81cb3c38fa4ca8a1716fa8c8e74.jpg)
