Tarkempaa faktaa ei nähdäkseni ole saatavilla ennen kuin ehkä 10-20 vuoden kuluttua sodan päättymisen jälkeen, ja osa tärkeistä käänteistä jää salaisuudeksi vielä pitkään. Tällaisen kaltaiseni toimistotuolikenraalin on vain pakko elää sen asian kanssa.
Jokainen sodasta jotakin kommentoiva on korkeintaan nojatuolikenraali. Täydellistä tietoa ei kenelläkään ole, mutta totta kai oletuksena on, että Ukrainassa tiedetään tosiasiat paljon paremmin kuin sotaa seuraavat. Käytettävissä lienee aika paljon amerikkalaisten tiedustelutietoa ja muuta keskeisesti sotaa liittyvää tietoa. Tällöin nousee väistämättä esiin kysymys voimavaroista. Esimerkiksi meillä ei ollut voimavaroja sodan jatkamiseen talvisodan tai jatkosodan lopulla. Ukraina epäilemättä pystyy jatkamaan puolustamista hyvinkin pitkään, mutta omien alueiden takaisinsaanti on sodan varsinainen tarkoitus tässä vaiheessa.
Välirauha Venäjän kanssa on mielestäni ihan yhtä tyhjän kanssa. Venäjä ei kuitenkaan tule pitämään kiinni rauhan ehdoista. Ja kuten sanottu, ne kipeimmät asiat rauhan tiellä ovat esimerkiksi se, että Venäjä korvaa aiheuttamansa vahingot ja sotarikolliset saatetaan vastuuseen. Ei Venäjä sellaiseen vapaaehtoisesti suostu.
Kuten
@Tshekki77 tuossa yllä toteaa, on täysin mahdollista, että vaikka Ukraina ja Venäjä jollain ilveellä tarpeeksi väsyttyään pääsisivät jonkinlaiseen rauhaan, niin Venäjä ja länsimaat eivät välttämättä pääse rauhaan vielä vuosikymmeniin - eli pakotteet jatkuvat, ja korvausvaatimukset elävät. Keväällä 2022 kirjoitin tästä skenaariosta, ja silloin sanoin, että jos Venäjä aikoo käyttää energia-asettaan, sillä on kiire. Venäjän ja länsimaiden välillä aika pelaa Venäjää vastaan, koska mitä pidemmälle mennään, sen vähemmän länsimaat ovat riippuvaisia Venäjästä. Siksi näiden osapuolten välillä ei välttämättä nähdä rauhaa pitkään aikaan.
En minä ja varmaan Anoa ja Paavoa lukuun ottamatta kukaan muu piittaa Venäjän ongelmista vähääkään. Venäjä nykymuodossaan saisi hävitä kartalta. Sen sijaan, aikaikkuna sodan jatkamiseen voi osoittautua varsin lyhyeksi. Länsimailla ja EU:ssa on paljon toimijoita, jotka eivät ole innostuneita jatkamaan sotaa pitkään. Trumpin valinta presidentiksi voisi aiheuttaa katastrofin Ukrainan sotaponnistuksille. Energia-aseen käyttö ei länsimaita vastaan toimi, Unkarihan ei ole mikään länsimaa vaan Kremlin vasalli. Mutta jopa Saksassa on aika vahva oppositio koko sotaa vastaan. Ranska on myös pitemmän päälle epäluotettava kumppani.
Lähihistoriassa miehitykset eivät ole useinkaan jääneet pysyviksi. Saksa ei onnistunut pitämään miehitettyjä alueita toisen maailmansodan päätteeksi, ei myöskään lopulta Neuvostoliittokaan. Afganistania tuskin tarvitsee edes mainita tässä yhteydessä. En millään jaksa uskoa, että Ukraina sellaiseen suostuisi, kun ei ole suostunut aiemminkaan. Tilanne voi jäätyä, mutta rauhaa ei tule.
Emme voi valita historiaperspektiiviä näihin asioihin, koska vasta teemme historiaa. Ukrainan taipumattomuus rauhaan on tällä hetkellä täysin selvää ja tämä on luonnollisesti lähtökohtana myös Nato-maiden kannanotoille. Tulevaisuudesta ei voida lausua mitään varmaa, on muistettava, että Neuvostoliitto vei Suomelta alueita eikä niitä takaisin ole saatu. Jouduimme tekemään rauhan, vaikka se olikin hyvin epäoikeudenmukainen. Nyky-Venäjä pitää kynsin hampain kiinni kaikesta, minkä se on onnistunut miehittämään. Eivätkä miehityksen kustannukset näytä merkitsevän sille mitään. Onpahan tuottanut maailmalle täysin uuden vankeinhoito-ohjelmankin, josta K.J. Lång olisi ollut varmaan ylpeä.
Tällä hetkellä en näe länsimaille, Ukrainalle ja Venäjälle muita vaihtoehtoja kuin sodan jatkaminen. Joku näistä luhistuu, ennemmin tai myöhemmin.
Venäjän luhistuminen on ainakin nojatuoliväen tavoitteena ja sen pitäisi säilyä tavoitteena. Valitettavasti luotto EU-kotirintamaan ei ole kovin suuri. Ja tällöin puhutaan poliitikoista, joiden halukkuus myydä Ukrainan edut ovat olemassa.
Länsimaille Venäjän päästäminen pälkäästä olisi ihan katastrofaalinen teko, joka vain ruokkisi tällaisia sotaisia "toivioretkiä". Ukrainalle Venäjän päästäminen pälkäästä on ihan mahdoton ajatus: ettäkö tuosta noin vaan saat hyökätä maahan, tappaa ja raiskata, eikä sinua vaadita siitä millään tavalla tilille? Venäjälle sodan lopettaminen on katastrofaalista, koska se vaaditaan tilille teoistaan.
Moraalisesta puolesta olemme samaa mieltä. Maailmanpolitiikassa ei kuitenkaan moraali ratkaise, vaan voima. Toisella sijalla ovat taloudelliset edut. Jos katsomme maailmaa vaikkapa Macronin työhuoneesta, sota näyttää kovin erilaiselta. Tämän pikkunapoleonin keskeisenä tavoitteena on jäädä maailmanhistoriaan. Miten koukuttavaa olisikaan esiintyä rauhansopimuksen aikaansaajana. Ranska voisi sen jälkeen taas elvyttää suhteitaan Venäjään ja olla jopa eturintamassa hienotunteisessa suhteiden lämmittämisessä. Tällä saattaisi olla merkittävää taloudellista hyötyä Ranskalle. Toki sota aiheutti ikävän tilanteen ja Ukraina menetti alueitaan, mutta se ei lopultakaan kiinnosta Macronia. Hän kyllä osaa julkisesti näytellä osansa hyvin.
Ranska katsoo asioita laajemmalla perspektiivillä. Etusijalla on tietynlaisen tasapainon hakeminen politiikassa. Ei ole ehdottomia totuuksia tai vakaumuksia. Sitä paitsi, Venäjä ei ole koskaan hyökännyt Ranskaan, vaikka Ranska hyökkäsikin aikoinaan Venäjälle. Venäjä on riittävän kaukana ja naapurimaidensa murheena. Mikäpä siis estäisi Ranskaa muuttamasta kantaansa hyödyttömän sodan tukemisessa? Varsinkaan kun kansan mielipiteet asiassa eivät ole kovinkaan yhteneväiset. Galliassa hermostutaan vain silloin, jos kansalaisten omat edut ovat uhattuina. Kukaan, varsinkaan vasemmistolaiset intellektuellit, eivät vuodattaisi kyyneliään Ukrainan vuoksi.
Meistä kukaan ei voi vielä tietää, miten sota päättyy. Siksi omat ajatukseni suuntaavat siihen suuntaan, että millaisin edellytyksin sota päättyy Ukrainan kannalta positiiviseen lopputulokseen, ja siitä siihen, että mitä meidän länsimaissa pitäisi tehdä, jotta näin kävisi. Se ei millään muotoa ota kantaa siihen, miten sota aikanaan tulee loppumaan.
En näe tällaista kehityssuuntaa enää millään muotoa mahdollisena. Toki Venäjä sitä haluaisi, mutta on itse sulkenut ovet tältä mahdollisuudelta. Venäjä itse torppasi tämän Ukrainan ehdotuksen sodan alla. Länsimaiden ehdottomasti tehokkain ase - jos siis ei voi suoraan aseellisesti puuttua tilanteeseen - on talous, ja sitä ruuvia kannattaisi käyttää enemmän.
Venäjän kestokyky on asia, jota pohditaan varmasti joka päivä ajatushautomoissa. Jos puhuttaisiin länsimaasta, sota olisi ohitse. Kansa olisi noussut kapinaan elinolosuhteidensa kurjistumista vastaan. Valitettavasti on harvinaisen totta, mitä edesmennyt tiedustelueversti Karikin totesi: Venäjällä on aidosti vallalla yhteiskuntasopimus, jonka mukaan eliitti ja kansa elävät omaa elämäänsä. Kaiken yläpuolella on hallitsija, joka mukamas ei voi tehdä virheitä.
On täysin mahdollista, että Venäjästä tulee entistä enemmän Pohjois-Korean kaltainen helvetti. Ihmisistä tulee täysin valtion orjia. Kansalaisia katoaa merkittävät määrät sodan uumeniin, sota itsessään saa legendaariset piirteet. Siitä tulee jonkinlainen Venäjän olemassaolotaistelu. Tilanne on pahempi kuin tsaarin aikaan. Silloinhan sentään marxilaiset ajatukset saivat kantavuutta ja osa kommunistisen uskonsa voimalla taisteli tsaaria vastaan. Nyt sen sijaan f-ing demokratia ei muodosta vastaavaa liikettä. Koska ihmiset ovat nähneet Jeltsinin kaudella demokratian eikä se tuonut kansalle mitään muutosta elämiseen.
Tästä johtuu se, että Venäjä saattaa jatkaa Ukrainan siviilikohteiden pommittamista kuinka kauan tahansa. Ja sitkeästi vastustaa Ukrainan vastahyökkäyksiä. Tässä tilanteessa olisi rationaalista viedä Venäjän kestokyky äärimmäisen rajan ylitse. Länsimaat eivät saisi aikaansaada tilannetta, jossa Venäjä käytännössä hyötyy valloituksistaan. Ongelmana on se, että tällaisiin panostuksiin ei tunnu olevan poliittista tahtoa. Talouspakotteet ovat hyvä asia, toisaalta on turhaa kuvitella, että ne toimisivat aukottomasti. Esimerkiksi Kazakstanin kautta Venäjälle viedään yhtä ja toista. Reittejä kaupankäyntiin on aina olemassa.