Alfred E Neuman
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Ässät ja Ärrät
Ukraina ilmoittaa kaatuneet ja haavoittuneet yhteensä. Eli voi hyvin pitää paikkansa.Ukraina puhuu virallisilla kanavillaan esimerkiksi, että kaatuneita venäläisiä sotilaita on yli 12 000.
Ukraina ilmoittaa kaatuneet ja haavoittuneet yhteensä. Eli voi hyvin pitää paikkansa.Ukraina puhuu virallisilla kanavillaan esimerkiksi, että kaatuneita venäläisiä sotilaita on yli 12 000.
Plus nykyään tuntuu että alle 3-kymppisissä on vähemmistössä jos ei käy lainkaan salilla. Ei ehkä hiihdetä yhtä hyvin umpihangessa kuin 80 v. sitten mutta eiköhän tosiaan kaupunkitaisteluissa pärjättäisi peruskunnossa hyvin.Riippuu toki paljon myös siitä, miten Venäjä hyökkäisi ja millä aikataululla. Väitän kyllä, että meiltä se 200 000 hyväkuntoista miestä ja naista löytyy jo nyt noihin hommiin.
Mihin tämä perustuu? Itänaapurin voitokkuus on perustunut aina valtavaan maa-alueeseen ja omien siviilien käyttämiseen ihmiskilpenä, jonka takana on voinut rauhassa koota joukkoja ja valmistaa sotakoneistoa vastahyökkäyksiin.
Ainakin venäläisillä on mukanaan pyörillä kulkevia krematorioita. Osa niistä lienee jumittunut surullisenkuuluisaan kolonnaan.Ihan tälläinen yleinen, mutta hyvin epämiellyttävä ja raaka kysymys: kuka hoitelee nuo kaatuneet pois rintamalta/kaduilta? Oli ne sitten kumman tahansa, siviilejä tai sotilaita. Miten se tapahtuu?
Vielä epämiellyttävä vastaus: Venäjällä on ilmeisesti liikuteltavia krematorioita, joihin kaatuneet on tarkoitus heittää. Tällöin ei tule ikäviä uutiskuvia eikä kansa saa tietää, mitä rajan takana oikeasti tapahtuu, koska eihän rauhanturvaoperaatiossa voi suuria määriä ruumiita. Joku vangiksi jäänyt venäläissotilas oli tainnut sanoa, että haavoittuneet joko jätetään oman onnensa nojaan tai ammutaan, jonka jälkeen tie vie krematorioon. Todella vastenmielistä ja epäinhimillistä toimintaa, jos näin on.Ihan tälläinen yleinen, mutta hyvin epämiellyttävä ja raaka kysymys: kuka hoitelee nuo kaatuneet pois rintamalta/kaduilta? Oli ne sitten kumman tahansa, siviilejä tai sotilaita. Miten se tapahtuu?
Paljon saanut lukea kommentteja kuinka tämä sota on osoittanut, että Suomen puolustusvoimat ovat erinomaisella tolalla, kun Ukrainakin pystyy laittamaan tuolla kalustolla niin hyvin hanttiin Venäjälle.
Pakko nostaa yksi eroavaisuus tässä esille. Maanpuolustustahdon uskoisin nousevan vastaavasti kuten Ukrainallakin kriisin eskaloituessa on tapahtunut. Mutta miten sitten fyysinen preesens? Olemme aika lihava ja mukavoitunut kansa. Esi-isämme olivat aika toista maata. Pystyisimme ukrainalaisten suorituskykyyn kurjissa olosuhteissa fyysisyyttä kysyvässä sotimisessa? En osaa vastata, mutta näen eroavaisuuksia ukrainalaiseen väestöön.
Näen muutaman (yleisen) ajatusvirheen tekstissäsi. "Mukavoituminen" ei ole sellainen varma tie rappioon, kuin yleensä kuvitellaan. Toki jos se ymmärretään täysin toimintakyvyttömäksi itsensä tehneen kuntona, niin sitten juu, mutta semmoisia ei ihan kauheasti ole ja niiden tapauksessa on "mukavuus" kaukana. Ylipäätään tuo "hard times create hard men..." meemi on moneen kertaan osoitettu fiktioksi. Siis kun jatkuu että ne kovat miehet tekee hyviä aikoja mitkä tekee lepsuja miehiä mitkä aiheuttaa kulttuurin rappion ja naapurin kovien miesten valloittamaksi joutumisen. "Hyvät ajat" mahdollistaa resurssit joilla käydä sotaa ja lisäksi aiheuttaa korkeaa halua puolustaa maata missä ne ajat on hyvät merkittävällä marginaalilla suurimmalle osalle kansalaisista.Paljon saanut lukea kommentteja kuinka tämä sota on osoittanut, että Suomen puolustusvoimat ovat erinomaisella tolalla, kun Ukrainakin pystyy laittamaan tuolla kalustolla niin hyvin hanttiin Venäjälle.
Pakko nostaa yksi eroavaisuus tässä esille. Maanpuolustustahdon uskoisin nousevan vastaavasti kuten Ukrainallakin kriisin eskaloituessa on tapahtunut. Mutta miten sitten fyysinen preesens? Olemme aika lihava ja mukavoitunut kansa. Esi-isämme olivat aika toista maata. Pystyisimme ukrainalaisten suorituskykyyn kurjissa olosuhteissa fyysisyyttä kysyvässä sotimisessa? En osaa vastata, mutta näen eroavaisuuksia ukrainalaiseen väestöön.
Sodan kulusta on todella vaikea muodostaa nyt realistista kuvaa. Ukraina puhuu virallisilla kanavillaan esimerkiksi, että kaatuneita venäläisiä sotilaita on yli 12 000. Täälläkin paljon hehkutettu kenraalimajuri Pekka Toveri arvio todellisuudeksi n. 3000.
Venäjän armeijalle ilkkuminen tuntuu olevan nyt muodissaan, joka on minusta hyvin vaarallista. Kuten Toverikin mainitsee, niin Venäjä tulee tämän sodan aikana oppimaan myös virheistään ja kalustoa sillä kyllä riittää edelleen aiheuttaa mittavaa tuhoa.
Toki täällä paljon heitetään ihan puhdasta läppääkin, mutta totta toinen puoli asenteissa.
Se on just näin.Suomella ei ole sotatilanteessa hätää, mutta ehdottomasti Natoon, ettei sitä sotaa edes tulisi.
Ukraina on myös päivittänyt johtajakoulutustaan vuodesta -14 lähtien tietoisesti. Komentokieleksi vaihtunut venäjän sijaan ukraina ja englanti ja neukkuopistoissa koulutetut upseerit saaneet siirtyä muihin ammatteihin. Tämä on erittäin oleellinen juttu operatiivisen kyvyn kannalta ja tasoittaa huomattavasti pelikenttää vaikka hyökkääjällä materiaali- ja määräetu onkin.Ukraina on myös ollut jo useita vuosia sotaa käyvä maa nimenomaan asevoimien osalta (vähemmässä määrin siviiliväestön osalta): Ukrainalla on taistelussa marinoituja johtajia sekä rivimiehiä, ja jo 1-2 "sukupolvea" sotaveteraaneja, joiden kokemusta on saatu siirrettyä eteenpäin. Lisäksi maan asevoimilla on kokemuksen tuomaa tuoretta sotataktista ja -strategista osaamista.
Tässä mielessä - näin jälkiviisaasti ajateltuna - ei olekaan mikään yllätys, että Ukraina pärjää varsin hyvin varsinkin kun huomioidaan, että se on pystynyt vahvistamaan armeijaansa jo pitkään. Tämä toki siis nimenomaan täysin jälkiviisautta, koska kyllähän Ukrainan huomattava menestys alunpitäen tuli yllätyksenä niin Putinille, lännelle kuin jopa Jatkoajan keskustelupalstalle.
Pidemmällä jänteellä venäläiset tulevat tästä kärsimään kun heillä ei ole noita erilaisia vienti artikkeleita kovin montaa. Voi myös olla että kun tilanne rauhoittuu niin venäläinen energia taas kelpaa. Mutta Putinin ansaan Eurooppa tässä suhteessa ajoi, valitettavasti. Saksa pahiten mutta muutkin.Toistaiseksi nämä suunnitelmat energian tuonnin vähentämiseksi Venäjältä on satanut reilusti Venäjän pussiin. Kovalla hinnalla myyvät nyt energiaa ja tällä hetkellä näillä hinnoilla Venäjällä on hyvin varaa myydäkkin vähän vähemmän.
Toistaiseksi nämä suunnitelmat energian tuonnin vähentämiseksi Venäjältä on satanut reilusti Venäjän pussiin. Kovalla hinnalla myyvät nyt energiaa ja tällä hetkellä näillä hinnoilla Venäjällä on hyvin varaa myydäkkin vähän vähemmän. Nyt öljyn ja kaasun rajusti nousseet hinnat kompensoivat hyvin muiden pakotteiden aiheuttaman shokin taloudelle.
Erehdyin katsomaan eräältä saitilta tuoreita kuvia Ukrainan sodasta. Ei olisi pitänyt. Todella oksettavia kuvia itänaapurin erikos/rauhanturvaoperaatioista. Kuinka nämä ihmisjätteet kykenevät elämään tekojensa kanssa? Varmaan ihan hyvin, kun eivät näemmä pidä ukrainalaisia siviilejä ihmisinä. Tunnen vielä vähemmän jos mahdollista sympatiaa näitä auringonkukkaa puskevia olentoja kohtaan.
Meni tunteisiin joo.
En tiedä mitä esi-isiä tarkoitat. Mutta 1939 Suomen maaseutu oli asutettu, eikä väestö varmaan nälässä elänyt. Porukkaa asui paljon esim. Karjalan kannaksella ja koko Suomessa. Maaseudulla kaikilla oli sukset ja kaikki osasi hiihtää. Nuoret miehet eivät olleet ylipainoisia, mutta tuskin aliravittujakaan. Maa- ja metsätöiden karaisemia olivat, kuten esim. Kalke Päätalon kirjoista voi lukea.Esi isämme olivat sairaita ja heikkokuntoisia ihan vain siksi, että he eivät saaneet riittävästi terveellistä ravintoa. Kaikki eivät kelvanneet fyysisten heikkouksiensa vuoksi sotaan. Kaikki eivät osanneet kunnolla hiihtää, eivät edes kaikki kaukopartiomiehet, koska ei ollut varaa suksiin, joilla olisi voinut harjoitella.
Nämä ovat tosiasioita, joista on vasta viime vuosina ruvettu puhumaan, kun suomalaisen supersotilaan myyttiä on purettu.
Kolonnassa on siis muutamia mukavan lämpöisiä makuupaikkoja.Ainakin venäläisillä on mukanaan pyörillä kulkevia krematorioita. Osa niistä lienee jumittunut surullisenkuuluisaan kolonnaan.
Venäjä on pistänyt paljon rahaa aseisiin budjetin mukaan. Joten venäjän armeijan suorituskyvyn oletettiin olevan jotain muuta, kuin nyt nähty. Maskirovka hämäsi aika tehokkaasti, kun rahat onkin jahdeissa ja muualla ulkomailla. Venäjän kyvyttömyys käydä nykyaikaista sotaa ja aselajien nahkea yhteistyö on ollut yllätys.Tämä toki siis nimenomaan täysin jälkiviisautta, koska kyllähän Ukrainan huomattava menestys alunpitäen tuli yllätyksenä niin Putinille, lännelle kuin jopa Jatkoajan keskustelupalstalle.
Tällaisen aika paskahousu lausunnon antoi Ruotsin pääministeri. Tuo tietenkin kuullaan myös täällä, kun niin käsi kädessä pitää Ruotsin kanssa kulkea tässä NATO asiassa. Siinä on vaan sellanen homma, että Ruotsilla on Suomi bufferina, niin helppohan se on päätöksiä tehdä.
Tällaisen aika paskahousu lausunnon antoi Ruotsin pääministeri. Tuo tietenkin kuullaan myös täällä, kun niin käsi kädessä pitää Ruotsin kanssa kulkea tässä NATO asiassa. Siinä on vaan sellanen homma, että Ruotsilla on Suomi bufferina, niin helppohan se on päätöksiä tehdä.
Pakko nostaa yksi eroavaisuus tässä esille. Maanpuolustustahdon uskoisin nousevan vastaavasti kuten Ukrainallakin kriisin eskaloituessa on tapahtunut. Mutta miten sitten fyysinen preesens? Olemme aika lihava ja mukavoitunut kansa. Esi-isämme olivat aika toista maata. Pystyisimme ukrainalaisten suorituskykyyn kurjissa olosuhteissa fyysisyyttä kysyvässä sotimisessa? En osaa vastata, mutta näen eroavaisuuksia ukrainalaiseen väestöön.