Venäjä hyökkää Ukrainaan

  • 11 851 039
  • 68 525

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onko tiedossa mitä muuta se sodanjulistus mahdollistaa Venäjän johdolle kuin sen liikekannallepanon?
Ja onhan se vähän nurinkurista, jos voitonpäivänä juhlitaankin sodanjulistusta.
Yhteiskunnan voi pistää poikkeustilaan eli kaikki asetetaan palvelemaan sodankäyntiä. Ei tietysti poista rakenteellisa ongelmia esim reservien koulutustason tai kaluston suhteen.
Sellainen käsitys mulla on, että ns. venäläistä valiojoukkoa on kaatunut.
On kaatunut. Minun käsitys on, että syrjäseuduilta tulee valtaosa örkkien sotajoukosta. En tähän hätään löytänyt sitä maantieteelistä jakoa, jossa valtaosa sotarikollisista oli syrjäseuduilla ja vain vähän ns oikeiden venäläisten alueilta. Taisi olla twitterissä.
 
Tässä vielä vahvistusta (vastoin erään ”asiantuntijan” näkemystä) eilen raportoidulle Venäjän edistymiselle kohti Nikolajevia:




Positiivista on se, että Ukrainan vastarinta on ollut sen verta vahvaa, että tällä hetkellä Nikolajevin kaupunkia ei kohtaa vielä varsinainen konflikti, vaikkakin kaupunki on jatkuvan pommituksen alla, sekä venäläiset ovat kuukausi takaperin tuhonneet alueelle johtavat juomavesiputkistot.



 

tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Kyllä mä näkisin kaikkein suurimpana ongelmana ja riskinä tällä hetkellä kääpiön persoonan. Se on tässä yli 20 vuoden aikana tullut selväksi, että kääpiö näkee oikeudekseen puuttua keinolla millä hyvänsä, ei pelkästään omiin, mutta myös muiden maiden asioihin ja jos näitä toimia vastustetaan niin kääpiö vastaa voimalla murhaten tai vangiten kaikki vastustajat. Kääpiö ei siedä minkäänlaista vastustusta minkään asian suhteen, saati sitten tappiota. Stalin taisi sentään sallia opposition olemassaolon, kääpiö ei salli edes tätä.

Kyllä tuo kääpiön itselleen järjestelemä rajaton valta yhdistettynä narsistisiin ja psykopaattisiin piirteisiin on aiheuttanut sen, että kääpiö on omassa päässään "jumalan kaltainen" tällä hetkellä. Miettikää nyt oikeasti kääpiön narratiivia missä näkee oikeudekseen lähteä piirtelemään yli 100 vuotta vanhoja valtioiden rajaviivoja entiselleen tai lähtee kieltämään suvereenin ja itsenäisen valtion olemassaolon. Näkee oikeudekseen marssia Kiovaan murhaamaan sen hallinnon. Sillä sekunnilla kun tuo ei onnistunut ja Ukraina ei alistunut niin koko ukrainan kansasta tuli vastustaja joka pitää eliminoida.

Olen ehdottomasti Naton kannalla ja sinne tulisi sujahtaa pikemminkin ennemmin kuin myöhemmin, mutta kannattaa muistaa se, että kääpiön persoona tulee kokemaan tuon todellisena nöyryytyksenä. Ei niinkään siksi, että olemme Naton jäsen vaan siksi, että emme noudata Kremlin tahtoa. Kääpiö näkee oikeudekseen sanella myös meidän asioita. Venäjältä voi tulla yllättävänkin kovia vastatoimia, jopa seurauksista välittämättä jos ja kun kääpiö kokee itsensä nöyryytetyksi tässä asiassa...
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Olen ehdottomasti Naton kannalla ja sinne tulisi sujahtaa pikemminkin ennemmin kuin myöhemmin, mutta kannattaa muistaa se, että kääpiön persoona tulee kokemaan tuon todellisena nöyryytyksenä. Ei niinkään siksi, että olemme Naton jäsen vaan siksi, että emme noudata Kremlin tahtoa. Kääpiö näkee oikeudekseen sanella myös meidän asiat. Venäjältä voi tulla yllättävänkin kovia vastatoimia, jopa seurauksista välittämättä jos ja kun kääpiö kokee itsensä nöyryytetyksi tässä asiassa...
Itse olen taas nykyään hieman enemmän pienempien vastatoimien kannalla. Nostin viikkoja sitten esille vaihtoehdon, jossa mitään merkittäviä vastatoimia Venäjältä ei tulisi. Ainoastaan kovia puheita. Lista on pitkä mitä voisivat tehdä. Mutta kysymys kuuluu, kykenevätkö ja onko Putinin lähipiirillä samanlainen näkemys siitä, että suhteita NATO-valtioiden kanssa tulisi edelleen huonontaa. Ei välttämättä ole.

Putiniin ei voi kuitenkaan luottaa ja sinänsä on mahdollista, että mitä tahansa saattaa reagointina tulla.
 

tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Itse olen taas nykyään hieman enemmän pienempien vastatoimien kannalla. Nostin viikkoja sitten esille vaihtoehdon, jossa mitään merkittäviä vastatoimia Venäjältä ei tulisi. Ainoastaan kovia puheita. Lista on pitkä mitä voisivat tehdä. Mutta kysymys kuuluu, kykenevätkö ja onko Putinin lähipiirillä samanlainen näkemys siitä, että suhteita NATO-valtioiden kanssa tulisi edelleen huonontaa. Ei välttämättä ole.
Voi olla noinkin toki ja hyvä kysymys, että mitä kykenevät tekemään, mutta voi olla myös niin, että Putin ei paljon muiden näkemyksiä kuuntele tällä hetkellä. En sano tosiaan, että näitä kovia vastatoimia varmuudella tulee, vaan että niitä voi tulla...
 

Tuamas

Jäsen
Tässä vielä vahvistusta (vastoin erään ”asiantuntijan” näkemystä) eilen raportoidulle Venäjän edistymiselle kohti Nikolajevia:



Höpönassu on hyvä ja lukee vaikka sen lainaamansa twiitin ihan loppuun asti,
niin huomaat asian pihvin:
"Russian forces are unlikely to be able to renew assaults on the city itself in the near future."

Sinänsä tuollainen höpönassuilu ilman mainintaa/tägäystä on mielestäni pienisieluista, pienimunaista ja raukkamaista, sano ihan suoraan vaan jos pikku piikit sattuivat sieluun.
 

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä ja Liiga
Hitlerin natsit oli Pariisissa 4 vuotta ennen kuin Pariisi vapautettiin. On hyvä nähdä että Ukrainassa on osattu ottaa sama asenne, jossain puhuvat jopa 10 vuoden perspektiivistä joukkojen ulos ajamiseen.

Ukraina on itse laskujensa mukaan ollut sodassa 8 vuotta jo.
 

tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Brutaalia hommaa, mutta sääliä örkkejä kohtaan on vaikea enää tuntea Venäjän tekemien sotarikosten jälkeen. Eivät myöskään jätä Ukrainalle muita vaihtoehtoja kuin tuhota heidät. Kyllä nuo dronet toimivat, videossa kranaattia auton kattoluukusta sisään örkkien kannalta tuhoisin seurauksin:

 
Viimeksi muokattu:

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit

Hieman jäi epäselväksi, että A: miten Venäjä aikoisi toteuttaa muiden maiden vetämisen mukaan sotaan ja B: mitä Venäjä siitä hyötyisi kun pelkästään Ukrainan kanssa tekee tiukkaa. Ellei tällä sitten tarkoiteta ainoan lähialueen kaverin eli V-Venäjän mukaan pakottamista apukäsiksi. Tämä skenaario tuskin sodan luonnetta merkittävästi muuttaisi saatikaan heilauttaisi Euroopan turvallisuuspoliittista järjestystä siitä mitä se nyt on.
 

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Suomesta löytyy hyviä ja ihailtavan pragmaattisesti asioihin suhtautuvia asiantuntijoita. Vahvuus
Tuosta kannattaa kuunnella Ylen areenasta tämän aamun Ykkösaamu. Vieraina Kimmo Nuotio ja Martti Koskenniemi sekä Vesa Rantanen ja Ylen MOT-ohjelman Jyri Hänninen.
 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Kyllä nuo dronet toimivat, videossa kranaattia auton kattoluukusta sisään örkkien kannalta tuhoisin seurauksin:
Jäätävä pudotus kyllä, autokin sopivasti liikahtaa kranaatin alle huhhuh.

Sodan dronevideoita katsoessa aina mietin, että eikö venäläiset kuule tai huomaa niitä ollenkaan kun yläpuolella pörrää? Kuitenkaan ihan pienin drone ei kranaatteja ja muita pommeja kanna, ei pudota mistään 5km korkeudesta, joten silmälläkin sen huomaa. Ja usein liikkeet melko nopeita kun menee kohteen päälle, jolloin propellit kyllä suhisee jonkin verran. Jossain videossa oli kun ukrainalaiset maalasi droneja taivaan ja pilvien väriseksi ja samoin kranaatitkin naamioitiin, että sulautuu taustaan.
 

tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Jäätävä pudotus kyllä, autokin sopivasti liikahtaa kranaatin alle huhhuh.
Oli kyllä sellainen "lotto vetämään" pudotus, että ei mitään rajaa kyllä. Jossain oli vielä juttua, että örkit olisivat varastaneet tuon auton mistä sattui sitten "sopivasti" löytymään kattoluukku ukrainalaisten kannalta.
 

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Oli kyllä sellainen "lotto vetämään" pudotus, että ei mitään rajaa kyllä. Jossain oli vielä juttua, että örkit olisivat varastaneet tuon auton mistä sattui sitten "sopivasti" löytymään kattoluukku ukrainalaisten kannalta.
Dronedartsia parhaasta päästä. Bullseye!
 

Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Brutaalia hommaa, mutta sääliä örkkejä kohtaan on vaikea enää tuntea Venäjän tekemien sotarikosten jälkeen. Eivät myöskään jätä Ukrainalle muita vaihtoehtoja kuin tuhota heidät. Kyllä nuo dronet toimivat, videossa kranaattia auton kattoluukusta sisään örkkien kannalta tuhoisin seurauksin:

Näyttää niin uskomattomalta tuo tarkkuus, että laittaa jo miettimään voiko tuo video edes olla aito. Mutta kyllähän tuo ihan aidolta näyttää.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Jos Venäjä nyt saisi aseisiin sen 60 000 reserviläistä LKP:llä vaikka pakottaen, niin en kyllä näe sitä kauhean järkevänä liikkeenä. Noin ihan järjellä ajatellen ei ole kauhean hyvä idea antaa aseita ihmisille ja sen jälkeen pakottaa heitä tekemään jotain, mitä he eivät halua tehdä. Siinä voi joku saada idean kääntää sen aseen eri suuntaan kuin pitäisi.

LKP:ssä on siis poliittiset riskit olemassa. Aseistetaan kansaa sotaan joka ei ole suotuisa, niin pitäisi niiltä aseet saada pois ja pidettyä tyytyväisenä kun ne on käsissä.

Eikä niistä miehistä kyllä mitään apua ole, jos varusteena on rynnäkkökivääri, toisen maailmansodan aikainen teräspotta ja sotilasasuste. Muutakin varustetta tarvisi, ihan joukkojenkuljetusta ja tulivoimaa tuomaan. Pelkkä kiväärimies ei ihan riitä. Ne lisämiehet pitäisi myös saada huollettua ja ruokittua, mikä tuotti Venäjällä ongelmia jo sodan alussa ja joka on vain pahentunut rekkojen ym. huoltokaluston menestysten myötä.

Voihan sitä siis naapuri unelmoida, että pistetään 100 000 miestä lisää aseisiin. En vain oikein usko heille olevan tarvittavia varusteita, olevan kykyä tätä massaa huoltaa saatika sitten tämän massan kyvystä ja motivaatiosta taistella.
Suomessa on ainakin ollut, kenties on edelleen, laki jossa maastoajoneuvoja voidaan ottaa pv:n käyttöön. Kyllähän siitä hauskaa tulisi, jos Pierarin keskiluokan velkaiset Landcruiserit lähtisivät Z-oviin spreijattuna kännisten sotilaiden rallattaviksi ja UA:n sinkomiesten maalitauluiksi.
 

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olisiko nyt sauma saada Valko-venäläiset kaatamaan Lukashenko. Venäjän keskittyminen Ukrainaan. Mikä on Lukashenkon ja Valko-Venäjän armeijan johdon välinen tilanne on hieman kyseenalainen? Tuossa ainakin muutama asia joka puoltaisi sitä että Lukashenko voisi olla kaadettavissa

Näyttöä armeijan ja Lukashenkon välien laadusta ei kovasti ole mutta eikö ollut jotain huhua Venäjän hyökkäyksen jälkeen ettei Valko-venäläiset ollut kovin innoissaan lähdössä Ukrainaan. Jos länsi ns. saisi Lukashenkon syrjäytettyä ja tuettua demokratia kehitystä se olisi merkittävä tappio Putinille.
 

Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Brutaalia hommaa, mutta sääliä örkkejä kohtaan on vaikea enää tuntea Venäjän tekemien sotarikosten jälkeen. Eivät myöskään jätä Ukrainalle muita vaihtoehtoja kuin tuhota heidät. Kyllä nuo dronet toimivat, videossa kranaattia auton kattoluukusta sisään örkkien kannalta tuhoisin seurauksin:

Ei voi minkään, mutta pakko myöntää, että repesin, kun naatti putoaa kattoluukusta tyyliin "surprise mutafukhas".
 

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä ja Liiga
Brutaalia hommaa, mutta sääliä örkkejä kohtaan on vaikea enää tuntea Venäjän tekemien sotarikosten jälkeen. Eivät myöskään jätä Ukrainalle muita vaihtoehtoja kuin tuhota heidät. Kyllä nuo dronet toimivat, videossa kranaattia auton kattoluukusta sisään örkkien kannalta tuhoisin seurauksin:

On kyl kaikkien aikojen suoritus, menee kuin kolmosen kori toiselta puolen kenttää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös