Saksalla näyttää olevan vaikeita sisäpoliittisia kasvukipuja, mutta edelleen toivon, että se niistä selviää ja alkaa katsella maailmaa avarammin silmin. Kuten niin monesti täällä ollaan mainittu, niin nyt Saksalla olisi elämänsä tilaisuus karistella menneisyyden haamuja harteiltaan, vaikka toki se aiheuttaa sisäistä kipuilua.
Voisin tästä kirjoittaa pitkänkin sepustuksen, mutta tässä kiireessä nyt lyhyesti:
Tämä ei ole mitenkään osoitettu lainaamalleni nimimerkille, vaan on peilaus yleisesti tässä ketjussa käytyyn keskusteluun.
Valtaosalle saksalaisista, Saksan poliitikoille ja erityisesti perinteiselle vasemmistolle SPD:lle ja Linkelle - ja vielä erityisemmin kyseisten puolueiden vanhemmalle kaartille (kuten Scholz) - kaikenlaiset sotatoimet ovat valtava kipupiste. Aina on hyvä muistaa, että jokainen valtio luontaisesti peilaa sotaa oman historiansa kautta: kun saksalaiset ajattelevat sotaa, heidän ei ole luontaisesti helppo tunnistaa käsitettä "oikeutettu puolustussota", koska heidän historiassaan sodankäynti ja "puolustus"politiikka on ollut imperialistista laajentumissotaa johon on kaiken lisäksi sisältynyt suuri määrä karmeita sotarikoksia.
Siksi myös saksalaiset ajatellessaan asiaa vain omasta poterostaan, saattavat tulkita esimerkiksi suomalaisten maanpuolustustahdon tai maanpuolustukseen liittyvän keskustelun militarismiksi. Ei ole yksi tai viisi kertaa, kun olen perustellut ja selittänyt milloin mitäkin Suomen armeijaan tai Suomen käymiin sotiin liittyvää asiaa fiksuille ihmisille (esim. Ottawan sopimuksen vastustusta, asevelvollisuuden ja siviilipalveluksen erilaista pituutta, ja erityisesti suomalaisten suhtautumista jatkosotaan Hitlerin liittolaisena, ym) .
Koskaan ei toki pitäisi ajatella asiaa vain omasta poterostaan, mutta niinhän kuka tahansa helposti tekee. Myös me suomalaiset haukkuessamme Saksaa paskaksi maaksi silloin, kun he vaikkapa "eivät pääse eroon" joistakin toisen maailmansodan haamuista. Helppo sanoa suomalaisena.
Täällä on myös tartuttu Saksassa järjestettyihin pro-Putler mielenosoituksiin tai joihinkin kannaottoihin siitä, että Ukrainan pitäisi antautua. Tämä on myös yhdistetty Scholzin hidasteluun raskaiden aseiden toimituksissa Ukrainaan, vaikka näillä ryhmillä ei ole mitään tekemistä Saksan ulko- ja turvallisuuspolitiikan kanssa. Kyseiset ryhmät ovat aivan marginaalisia toimijoita: noissa Z-mielenosoituksissa on ollut vähemmän väkeä, kuin vaikkapa Convoy Finland mielenosoituksessa (samalla kun pro-Ukraina mielenosoituksissa ympäri Saksaa on ollut yhteensä miljoonia), ja tuossa edellä mainitussa kannaotossa oli mukana jotakin passé-kulttuuriväkeä sekä yksi kansanedustaja. Mitä tulee tuossa kannaotossa mukana olleeseen kansanedustajaan, niin kaikissa demokraattisissa maissa yleensä on omat johannesyrttiahonsa.
Jättisuuri ongelma on Scholzin ulosanti. Hänen lausuntonsa ovat yhtä harkittuja kuin Antti Rinteellä, mutta huomattavasti vakavammassa paikassa. Scholz kaikella todennäköisyydellä ei työskentele Putinille, niinkuin on väitetty. Hän on vain tuommoinen edellä sivuttu tyypillinen vanhanliiton sodanvastainen saksalaisdemarijäärä, joka on tämmöisessä tilanteessa täysin hukassa, koska vuosikymmeniä rakennettu maailmankuva ei sovi tilanteen hallitsemiseen ollenkaan. Kaikista paras olisi, jos nyt kanslerina olisi joku dynaamiseempaan toimintaan pystyvä henkilö. Toisaalta en millään osaa nähdä tilannetta juuri Saksan osalta myöskään niin synkkänä, kun erilaiset twittertilit ovat maalailleet. Saksa on kuitenkin tukenut Ukrainaa erittäin runsaalla kädellä humanitäärisesti ja länsieurooppalaisessa skaalassa runsaskätisesti myös asein. Lisäksi raskaiden aseiden toimittamiselle on koko ajan ollut laaja kansan tuki (mikä on täysin uusi ja yllättävä tilanne Saksassa) sekä laaja poliittinen tuki läpi puoluekentän. Siksi on myös koko ajan ollut käytännössä selvää, että Saksa myös raskaita aseita Ukrainaan tulee toimittamaan, niinkuin se nyt on myös päättänyt tehdä.
Mitä tulee energiapolitiikkaan, niin senkin osalta Scholzin huono viestintä on vienyt huomion varsinaiselta tilanteelta ja tarkoitukselta. Saksa on julkistanut suunnitelman venäläisestä energiasta luopumiselle ja on aktiivisesti mukana yleiseurooppalaisen energiatiekartan suunnittelussa. Koska Saksa - kuten muutkin EU-maat - haluavat tehdä yhteiskunnallisen koheesion ja toimintakyvyn turvaamiseksi (joka on parempi myös Ukrainan kannalta) tuon irtaantumisen hallitusti, mitään yhtäkkistä irtautumista ei ole toteutettu. Saksa tarvitsee menneiden virheiden takia tähän hallittuun irtautumiseen enemmän aikaa kuin suurin osa muista EU-maista, mutta ei tilanne muuten eroa muista: ei esimerkiksi tilanteessa aktiivisessa roolissa oleva Puolakaan ole väännellyt energiahanoja Venäjältä kiinni, vaan on Saksan tavoin ilmoittanut tekevänsä sen ajan kanssa (Puolan kohdalla toki tavoite jo vuoden 2022 loppuun mennessä).
Summa summarum:
1) aseviennin osalta Saksa on saanut mediassa tehokkaasti kaiken paskan niskaansa, vaikka suurimmalla osalla muista länsimaista (esim. Ranska ja Espanja) on ollut asiassa niin ikään paljon parantamisen varaa. Itse asiassa Saksa on toimittanut Ukrainaan enemmän aseita, kuin edellä mainitut. Juu, kaikkea ei niiden osalta ole julkaistu, mutta myöskään kaikkia Saksan asetoimituksia ei ole julkaistu.
2) energiantuonnin osalta Saksa on niin ikään ottanut tehokkaasti kaiken kuran niskaansa, vaikka ei sitä muutkaan maat ole käytännön tasolla yhtäkkistä hanojen kiinnilaittamista ajaneet (se on ollut lähinnä twitter-retoriikkaa). Saksan tilanne on toki hankalampi, kuin suurimmalla osalla muista EU-maista, ja siihen syynä ovat vanhat virheet. Nyt niihin puuttuminen on jälkiviisautta, eikä jälkiviisaus auta Ukrainaa.
Siihen, että Saksa on saanut paskaa niskaansa oikein lavakaupalla, on syyllinen kuitenkin yksin Scholz ja hänen umpisurkea viestintänsä sekä tempoileva toimintansa. Tekojen osalta Saksan tilanne ei ole likikään niin huono - asiat etenevät ihan oikeaan suuntaan.