Venäjä hyökkää Ukrainaan

  • 11 852 951
  • 68 526

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Sinänsä mielenkiintoista etteivät uskaltaneet kuitenkaan katkaista energiatoimituksia koko Euroopalta kun Ukrainaa ei annettukaan hopealautasella raiskattavaksi vaikka pikku tsaarille näin oli tiedustelunsa toimesta luvattukin.
Tämä onkin kovaa hermopeliä Euroopan ja Venäjän välillä. Molemmat haluavat katkaista kaasun toimituksen, mutta eivät silti tahdo pystyä. Venäjä tarvitsee rahaa, Eurooppa kaasua. Sodan alettua on ollut ihan päivänselvää, että Eurooppa kyllä lopettaa kaasun ostamisen jollain aikataululla, joten käytännössä molempien osapuolien kädet hamuavat kaasuhanan kahvaa katkaistakseen sen heti ensimmäisen tilaisuuden koettaessa.

Venäjä varmaan ensin alkaa katkoa toimituksia yksittäisiltä mailta, samoin Euroopan puolella ensimmäisenä yksittäiset maat lopettavat kaasun oston. Itse olen ollut aika alusta saakka sitä mieltä, että Euroopan kannattaisi katkaista kaasun osto heti kun se on mitenkään mahdollista ja kiirehtiä sitä, koska se joka tapauksessa lopetataan jossain ajassa, ja se on joka tapauksessa kiristysväline.

Niin, oma näkemykseni on se, että tämä kehityskulku tulee kyllä romuttamaan Venäjän talouden, koska Venäjän vienti on niin voimakkaasti painottunut öljyn ja kaasun toimituksiin Eurooppaan.
 

Txjokeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Men in Blue ja muut oikeudenjakajat
Karjalassa elettiin ihan kirjaimellisesti kädestä suuhun. Juokseva vesi oli lähin porukoitten puro, lehmän vasikkaa ja jotain porsaita kasvatettiin syksyksi jolloin teurastettiin ja säilöttiin lihat jotta pärjättiin talven yli. Luonnon niityillä niitettiin heinät latoon yms.

Suomessa soiteltiin NMT.llä ja yritettiin väsätä kämäisiä kotisivuja internetscapeen.

Oli luultavasti silloin maailman suurin elintasokuilu silloin Suomen itärajalla. Eikö olis ihme jos olisi vieläkin. Koreat nyt ainakin laittaa kampoihin.


Jossainhan oli juttua, miten venäläissotilaat olivat todella yllättyneitä ja hämmästyneitä, kun huomasivat ukrainalaisten asuvan tiilitaloissa. Ja että heillä oli kodinkoneita ja tietokoneita.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Valtaosalle saksalaisista, Saksan poliitikoille ja erityisesti perinteiselle vasemmistolle SPD:lle ja Linkelle - ja vielä erityisemmin kyseisten puolueiden vanhemmalle kaartille (kuten Scholz) - kaikenlaiset sotatoimet ovat valtava kipupiste. Aina on hyvä muistaa, että jokainen valtio luontaisesti peilaa sotaa oman historiansa kautta: kun saksalaiset ajattelevat sotaa, heidän ei ole luontaisesti helppo tunnistaa käsitettä "oikeutettu puolustussota", koska heidän historiassaan sodankäynti ja "puolustus"politiikka on ollut imperialistista laajentumissotaa johon on kaiken lisäksi sisältynyt suuri määrä karmeita sotarikoksia.

Siksi myös saksalaiset ajatellessaan asiaa vain omasta poterostaan, saattavat tulkita esimerkiksi suomalaisten maanpuolustustahdon tai maanpuolustukseen liittyvän keskustelun militarismiksi. Ei ole yksi tai viisi kertaa, kun olen perustellut ja selittänyt milloin mitäkin Suomen armeijaan tai Suomen käymiin sotiin liittyvää asiaa fiksuille ihmisille (esim. Ottawan sopimuksen vastustusta, asevelvollisuuden ja siviilipalveluksen erilaista pituutta, ja erityisesti suomalaisten suhtautumista jatkosotaan Hitlerin liittolaisena, ym) .

Tämä on hyvä pointti. Suomessa vierrailleet Saksalaiset tuttavat ihmettelivät veteraanien päivänä, että miten voi olla mahdollista, että täällä juhlitaan veteraaneja. Saksassa kun kaikkeen sota-aiheeseen liittyy valtava häpeä ja sitä ei haluata edes ajatella saati juhlistaa. Tämän suhteen ollaan kuitenkin toivottavasti nyt murroksessa. Eurooppa tarvitsee myös sotilaallisesti vahvaa Saksaa ja Saksan todennäköisesti tulee tämän osalta kokemaan identiteettimuutoksen tulevina vuosina.

Minun mielestäni nyky Saksalaisilla ei ole enää mitään syytä hävetä historiaansa. He ovat katumusharjoituksensa tehneet, eivätkä ole isiensä synneistä vastuussa.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Vaikuttaa siltä, että sota olisi siirtymässä nyt jonkinlaiseen kulutussotaan. Tunnelin päätä ei ole näköpiirissä.

Itsekkäästi meidän suomalaisten kannalta tämä on tietysti hyvä asia. Jos sota jatkuu tästä näin kiivaana vielä useita kuukausia, niin Venäjän hyökkäyskyky mihinkään toiseen maahan tulee takuulla murskautumaan useiksi vuosiksi eteenpäin. Kalusto- ja miehistömenetykset ovat jo nyt aivan kammottavia.

Toisaalta taas Ukrainalle tämä on tietysti hirveä asia. Ainakin kaikki nuo alueet, joissa taisteluja käydään jyrätään sellaiseen kuntoon, että jälleenrakennus kestää vuosia, tai jopa vuosikymmeniä. Puhumattakaan niistä kauheuksista, joita miljoonat ihmiset siellä kokevat.
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Ainakin kaikki nuo alueet, joissa taisteluja käydään jyrätään sellaiseen kuntoon, että jälleenrakennus kestää vuosia, tai jopa vuosikymmeniä.
Olin Kroatiassa Zagrebissa työmatkalla aika pian Kroatian sodan jälkeen. Sodasta muistuttivat laajat alueet, jossa oli rakenteilla uusia taloja, lentokoneen ikkunasta näkyi sellainen punatiilikattoinen meri ennen lentokenttää. En toki tiedä, kuinka pahasti Zagreb otti osumaa sodassa (siihen aikaan ei vielä voinut seurata sotaa ihan näin reaaliajassa), mutta toipuminen oli kyllä kovassa tohinassa.

Yksi sellainen seikka, joka näkyy sotaa käyneillä alueilla sekä sellaisilla alueilla, jotka ovat ihan vasta alkaneet vaurastua, on se, että niiden infra on sitten ihan "kuuminta hottia". Siinä missä monet ikivanhat kaupungit tuskailevat vanhojen ja yhä kalliimmaksi tulevien infra-ratkaisujen kanssa, niin tuollaiset tyhjästä uudelleen rakennetut alueet voivat olla pian hyvin toimivia.

Joten olettaen, että Ukrainaa tuetaan jälleenrakennuksessa ja että sen talous lähtee sodan jäljiltä isoin harppauksin ottamaan kiinni menetyksiä, niin ei se tilanne välttämättä ihan niin pessimistinen ole, se saattaa olla kaiken jälkeen ihan kohtuullinen piristysruiske ja nykyaikaistaa montaa, montaa asiaa, sekä valaa hurjasti tulevaisuuden uskoa kansaan. Toki on sellaisiakin tapauksia, joissa sodan jäljiltä toipuminen ei ole koskaan alkanut.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Venäjällä osataan.

Ei helvetti, nyt vasta tajusin tuon Sims 3-jutun. Onpa uskomattoman typerää porukkaa, ei oikein riitä sanat kuvailemaan. Koko maailma nauraa epäuskoisena ja pelokkaana, kun näiden typeryys nousee kerta kerralta suurempiin sfääreihin. Grande finale, voisi olla että Putin ampuu itseään päähän false flagina.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Vaikuttaa siltä, että sota olisi siirtymässä nyt jonkinlaiseen kulutussotaan. Tunnelin päätä ei ole näköpiirissä.

Itsekkäästi meidän suomalaisten kannalta tämä on tietysti hyvä asia. Jos sota jatkuu tästä näin kiivaana vielä useita kuukausia, niin Venäjän hyökkäyskyky mihinkään toiseen maahan tulee takuulla murskautumaan useiksi vuosiksi eteenpäin. Kalusto- ja miehistömenetykset ovat jo nyt aivan kammottavia
En muista oliko näistä asiantuntijoista Pekka Toveri vai Martti J. Kari vai kuka kun sanoi (näitä tuntuu muuten olevan Suomessa ihan loputtomasti), että varsin raflaavaa todeta etteivät ne miehistötappiotkaan nyt edes ole "niin mitään", mutta tuo kalustopuoli onkin sitten tosi ongelmallinen homma. Helppo esimerkki ovat tankit, joita Venäjällä on kait virallisesti noin 20 000 kappaletta. Mutta kun niistä vain noin 15% on käyttökelpoisia, koska aivan valtaosa on hapertunut ja ruostunut Siperian varastoissa.. ja nyt tovi sitten näin sellaisen tiedon, että Venäjä olisi menettänyt tämän kahden kuukauden aikana jo yli 800 tankkia. Eli huh huh..
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Ei helvetti, nyt vasta tajusin tuon Sims 3-jutun. Onpa uskomattoman typerää porukkaa, ei oikein riitä sanat kuvailemaan. Koko maailma nauraa epäuskoisena ja pelokkaana, kun näiden typeryys nousee kerta kerralta suurempiin sfääreihin. Grande finale, voisi olla että Putin ampuu itseään päähän false flagina.
Joo, tuolle on tullut naurettua epäuskoisena. Siinä julkaistussa videossahan on lisäksi se kirja, jossa on omistuskirjoitus. Käsky on kuulunut, että "laita siihen epäselvä nimmari", ja niinpä omistuskirjoituksen nimmari on "epäselvä nimmari" :o

Ai niin joo, tuo Sims- ja nimmari-juttu on niin älyttömiä, että puhtaan typeryyden sijaan ne tuntuvat enemmän lavastusporukan omalta trollaamiselta. Aivan kuin siellä olisi ihan tahallaan haluttu käsittää käskyt väärin, jotta sitten valistuneemmalle katsojalle ei jäisi epäselväksi, että kyseessä on lavastus.
 
Viimeksi muokattu:

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Suosikkijoukkue
IFK
Ei helvetti, nyt vasta tajusin tuon Sims 3-jutun. Onpa uskomattoman typerää porukkaa, ei oikein riitä sanat kuvailemaan. Koko maailma nauraa epäuskoisena ja pelokkaana, kun näiden typeryys nousee kerta kerralta suurempiin sfääreihin. Grande finale, voisi olla että Putin ampuu itseään päähän false flagina.
Mä taas luulen tätä toimivan portaan sabotaasiksi. Kaikki ei ajattele samalla tavalla Venäjälläkään.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Ja taas mennään byrokratian syvään päätyyn -> Sveitsi blokkasi Saksan ilmatorjuntapanssareiden toimitukset, koska ammukset tulevat heiltä:
Vaikka kuinka Sveitsikin on puolueeton, voisi sitä silti puolustaa demokratiaa ja ihmisoikeuksia. Todella alhaista toimintaa.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Vaikka kuinka Sveitsikin on puolueeton, voisi sitä silti puolustaa demokratiaa ja ihmisoikeuksia. Todella alhaista toimintaa.
Aika monessa länsimaassa hallitukset ovat ottaneet valtavia riskejä rikkomalla omia lakejaan aseiden viennistä kriisimaihin. Jos Ukraina häviää sodan, niin on edessä aika rajuja sisäpoliittisia riitoja siitä, kuka ja kenen valtuuksilla. Jos Ukraina voittaa, niin silloin asia on kaikkien helpompi painaa villaisella.

Ukrainaan on viety valtava määrä aseita. Osa saattaa päätyä muuhun kuin sotatoimintaan, ja näitä aseita voidaan käyttää terroriteoissa. Silloin kaivetaan taatusti esille aseen alkuperä, mikä on aseen lahjoittaneen maan sisäpoliittinen ongelma välittömästi. Eli ymmärrän Sveitsiläisten linjauksen erittäinkin hyvin.

Toiseksi, kansainväliset sopimukset säätelevät aseiden vientiä. Tästä oli kyse silloinkin, kun Virolaiset joutuivat kyselemään Suomalaisilta lupaa täältä peräisin olleiden haupitsien viennistä Ukrainaan.
 

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä ja Liiga
Kattava katselmus Transnistriaan ja mahdollisiin motivaatioihin näpäyttää Romaniaa ja siten natoa.

 

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä ja Liiga
Vaikka kuinka Sveitsikin on puolueeton, voisi sitä silti puolustaa demokratiaa ja ihmisoikeuksia. Todella alhaista toimintaa.
Sveitsin ongelma on ymmärtääkseni sangen juridinen.

Ei voida koska se olisi sääntöjen vastaista eli laitonta. Eivät ilmeisesti halua säätää lakejaan kuten Japani teki tai salli tehdä poikkeusta.

Muuta ei oikeastaan tuskin siinä on.

_________

Kaasut katki Bulgarialta kans


 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mojo

Fordél

Jäsen
Aika monessa länsimaassa hallitukset ovat ottaneet valtavia riskejä rikkomalla omia lakejaan aseiden viennistä kriisimaihin. Jos Ukraina häviää sodan, niin on edessä aika rajuja sisäpoliittisia riitoja siitä, kuka ja kenen valtuuksilla. Jos Ukraina voittaa, niin silloin asia on kaikkien helpompi painaa villaisella.
Riskejä suhteessa mihin? Ensinnäkin se, että Venäjä voittaisi sodan, on suurimpia riskejä, joita maa päällään kantaa. Toiseksi, on hyvin epätodennäköistä, että vaikka Ukraina häviäisi sodan, aseiden viennistä syntyy mitään merkittävää polemiikkia, kiitos Venäjän sotarikosten. Kolmanneksi, enpä tiedä onko kovinkaan monessa maassa edes rikottu omia lakeja.
Ukrainaan on viety valtava määrä aseita. Osa saattaa päätyä muuhun kuin sotatoimintaan, ja näitä aseita voidaan käyttää terroriteoissa. Silloin kaivetaan taatusti esille aseen alkuperä, mikä on aseen lahjoittaneen maan sisäpoliittinen ongelma välittömästi. Eli ymmärrän Sveitsiläisten linjauksen erittäinkin hyvin.
Sveitsiläisten linjaus taitaa liittyä ihan vain lainsäädäntöön, ei mihinkään tällaiseen höpötykseen.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Riskejä suhteessa mihin? Ensinnäkin se, että Venäjä voittaisi sodan, on suurimpia riskejä, joita maa päällään kantaa. Toiseksi, on hyvin epätodennäköistä, että vaikka Ukraina häviäisi sodan, aseiden viennistä syntyy mitään merkittävää polemiikkia, kiitos Venäjän sotarikosten. Kolmanneksi, enpä tiedä onko kovinkaan monessa maassa edes rikottu omia lakeja.

Sveitsiläisten linjaus taitaa liittyä ihan vain lainsäädäntöön, ei mihinkään tällaiseen höpötykseen.
Koen hallituspuolueelle riskinä sen, että oppositio saa sen kiinni lain vastaisesta toiminnasta.
Maa päällään kantaa??? Oikeasti?
Onko ainut arggumenttisi mihin tahansa väittää sitä höpötykseksi?
 

Fordél

Jäsen
Koen hallituspuolueelle riskinä sen, että oppositio saa sen kiinni lain vastaisesta toiminnasta.
Taitaapi olla pienen alkukipuilun jälkeen aika yksituumaista se, että Ukrainaa pitää tukea aseellisesti. Suomessa opposition pääpuolueet kokoomus ja persut eivät taida hirveesti olla aseiden vientiä vastaan. Esim. kokoomus pyysi hallitusta kiirehtimään asian suhteen, kun Venäjän hyökkäys käynnistyi. Sama homma Ruotsissa, jossa oppositiopuolue Maltillinen kokoomus vaati demarihallitusta selvittämään, mitä aseita Ruotsi voisi viedä Ukrainaan. Saksassakin nimenomaan suurimman oppositiopuolue CDU on vaatinut Scholtzin hallitusta kiirehtimään aseiden vientiä Ukrainaan. Jos hallitus ei Saksassa toimi, CDU aikoo itse viedä ehdotuksen liittopäiville.

Eli mistähän oppositiossa mahdat puhua?

Maa päällään kantaa??? Oikeasti?
Kyllä. Meillä on muutama iso uhka päällä, kuten ilmastonmuutos ja Venäjä.
Onko ainut arggumenttisi mihin tahansa väittää sitä höpötykseksi?
Ei, vain silloin kuin kyse on höpötyksestä.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Ei helvetti, nyt vasta tajusin tuon Sims 3-jutun. Onpa uskomattoman typerää porukkaa, ei oikein riitä sanat kuvailemaan. Koko maailma nauraa epäuskoisena ja pelokkaana, kun näiden typeryys nousee kerta kerralta suurempiin sfääreihin. Grande finale, voisi olla että Putin ampuu itseään päähän false flagina.
Kai ne tekee tuon tahallaan. Ei voi olla muuten mahdollista.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös