Resurssit eivät riitä koskaan kehittämään yksilön maailmankuvaa vaan kaikki joko "pakotetaan" samaan muottiin tai jätetään heitteille. Se on minusta aivan hirveän surullista ja kaikkien yksilöllisten ongelmien alku, mutta joskus myös päätepiste, kun ihmiset ovat liian laiskoja kehittyäkseen potentiaalinsa mukaisesti.
Resursseista mariseminen on ymmärrettävää, mutta se on myös älyllistä laiskuutta. Joka tietysti on myös päivänselvä seuraus siitä, että tuote on kunnan työntekijöiden tuottamaa.
Itse kun olen siellä putken alkupäässä, missä resursseja on eniten niin on tietysti helppo huudella. Mutta kun katselee tavallista välitunti"valvontaa" niin jo huomaa että useimmiten sillä palvellaan vain sitä ohjaavaa sääntökirjaa.
Eri oppiaineet toki palvelevat hyvinkin tätä maailmankuvadiversiteettiä. Että ei moitteita siihen suuntaan.
Varhaiskasvatuksessa (muuhun en ota kantaa) on oikeasti mahdollista hyvin asiakaskohtaisen (asiakas on lapsi / perhe 60/40 imo) tuotteen rakentamiseen. Ranskalaisin viivoin:
-millainen minä olen?
-mistä minä pidän, mitä siedän, mitä inhoan?
-miten ratkaisen ongelmia?
-mihin tarvitsen toisia ihmisiä?
-erilaisuus omalta ja toisten kohdalla?
Miten uskonnot liittyvät tuohon pakettiin? Kun lapsen perheen koira on kuollut, se on "mennyt taivaaseen". Perhe ei kuitenkaan halua että lapsi osallistuu sellaiseen toimintaan joka on seurakunnan järjestämää. Päiväkodin uskontokasvatukseen saa osallistua vapaasti. (En minä ole siis itse keksinyt tai oppikirjoista repinyt jakoa uskonto- ja kristillisen kasvatuksen välille)
Tulkitsen, että asiakkaan mielestä uskonto on ok-juttu ainakin tilanteen niin vaatiessa mutta vain yksityisellä, ei institutionaalisella tasolla.
Toinen lapsi puhuu Jeesuksesta ja Taivaan Isästä kun mummo on opettanut ja yhdessä on kirkossa käyty. Asiat voivat olla hänen päivän "tärkeät sanansa", juuri ne mitkä minun täytyy kuulla ja ottaa vastaan arvostavasti. Tiedänkö minä ja tietääkö lapsi että mummolla on muutama kuukausi elinaikaa (yksi mahdollisuus)?
Nämä lapset istuvat vierekkäin samassa ruokapöydässä ja keskustelut käydään siinä. Ei ole minun tehtävä päättää kumman perheen "politiikka" on parempaa. Minun tehtäväni on kuulla heitä ja antaa tilaa maailmalle kehittyä.
Kohta kuitenkin ikkunan taakse ilmestyy orava / roska-auto / jotain muuta joka on tuhat kertaa Jumalaa jännempi juttu.
ps. Tämä on kirjotettu vahvasti tositapahtumia mukaillen. Totuutena sitä ei voi pitää, eli jos joku sattuu tietämään kuka olen, ei kannata yrittää yhdistää kertomusta tiettyyn työpaikkaani. Se olisi voinut tapahtua missä vaan neljän eri kunnan alueella, noin kymmenessä eri työpaikassa.