Re: Ketä kannattaa uskoa?
Silkkaa sitä itseään. En ole kirjoittanut Kerhoa ja HIFK:ta vastaan. Sen sijaan olen kirjoittanut mm. Kerhon taloustilanteesta esimerkiksi tämän ketjun avausviestissä. Olen myös paljastanut lähteeni.
Silkkaa sitä itseään edelleen. En ole kertonut soittaneeni useita kertoja HPK:n toimistoon. Missä olen tällaista kertonut - odotan mielenkiinnolla väitteesi todentamista.
Sen sijaan olen kertonut, että HPK:n toimiston kanssa käymissä keskusteluissa velan määrää ei minulle haluttu kertoa ja että se on ihan oikein, sillä heillä ei siihen ole todellakaan mitään velvoitetta. Olen myös kertonut sen, että HPK on viime aikoina maksanut velkaa erittäin rivakasti pois. Tämä on asia, joka on vahvistettu pariinkin kertaan.
O
Silkkaa sitä itseään edelleen. En todellakaan ole vastuullinen lukutaidottomuudestasi!
Kerho on aivan itse ilmoittanut vuosina 1999, 2000, 2001 ja 2002 ennen kauden alkua kerätyissä ennakoissa (Veikkaaja, Jääkiekkolehti, HS, MTV3) velkansa määrän markoista 1.0, 1.5, noin 4 ja noin 7 miljoonaa. Lähteestä ja kaudesta riippuen. Jos kerran mikään noista ilmoituksista - jotka siis on pyydetty Kerholta itseltään - ei pidä paikkaansa, niin miksi sellaiset on yleensä Kerhon toimesta annettu?
Ja jos Kerho olisikin antanut oikeat luvut, mutta ilkeät toimittajat olisivat ne vaihtaneet joka kerta, niin miksi Kerho ei ole oikaissut tietoja ao. medioissa?
Viestin lähetti Willie
Nimimerkki Cobol kirjoittelee tällä palstalla varsin hanakasti Kerhoa ja HIFK:ta vastaan. Ketä siis pitäisi uskoa? Yleisesti budjetit ja velat jne. kertoo joukkue itse. Esimerkiksi Jääkiekkolehdessä olevat pelaajapalkkiot ja joukkueiden budejetit ovat seurojen itse ilmoittamia.
Silkkaa sitä itseään. En ole kirjoittanut Kerhoa ja HIFK:ta vastaan. Sen sijaan olen kirjoittanut mm. Kerhon taloustilanteesta esimerkiksi tämän ketjun avausviestissä. Olen myös paljastanut lähteeni.
Viestin lähetti Willie Nyt Harri Lintumäki kertoo Kerhon velan olevan 100 000£. Aikaisemmin Cobol kertoi useita kertoja soittaneensa HPK:n toimistoon ja vastausta Kerhon velan suuruudesta ei kuulunut. Nyt Lintumäki kuitenkin kertoo Veikkaajassa, että velkaa on 100 000£. Uskoako varsin luotettavaa Cobolia vai Lintumäkeä?
Silkkaa sitä itseään edelleen. En ole kertonut soittaneeni useita kertoja HPK:n toimistoon. Missä olen tällaista kertonut - odotan mielenkiinnolla väitteesi todentamista.
Sen sijaan olen kertonut, että HPK:n toimiston kanssa käymissä keskusteluissa velan määrää ei minulle haluttu kertoa ja että se on ihan oikein, sillä heillä ei siihen ole todellakaan mitään velvoitetta. Olen myös kertonut sen, että HPK on viime aikoina maksanut velkaa erittäin rivakasti pois. Tämä on asia, joka on vahvistettu pariinkin kertaan.
O
Viestin lähetti Willie
On hiukan vaikea uskoa, että Lintumäki valehtelee toimittajille näin vakavassa asiassa. Itse en ole kertaakaan kuullut ,että Kerholla olisi velkaa yli miljoonaa vanhaa markkaa, muuta kuin Cobolin "suusta".