Ei taida ainakaan omalta osaltani olla epäselvyyttä tämän ihan aiheesta pelätyn unihalvaustilan johtuvan mm. häiriintyneestä unirytmistä, stressistä sekä rasituksesta.
Kohtuullisen rankat fyysiset treenit, niinkin legendaarinen seikka kuin alkanut Valioliigakausi alkuviikon myöhäisine matseineen ja parin viikon kohtuullisen rankat työviikot lomista ja sairauslomista johtuvan alimiehityksen vuoksi yhdistettynä aikaisiin töihinlähtöihin on näköjään laittanut unimaailmani sen verran sekaisin, että tämä kauhutilanne iski nyt toista kertaa viikon sisällä. Olen myös nukkunut koko viikon yöni yksin, en tiedä vaikuttaako tuokin vielä asiaan kun iltaisin potee jonkinasteista ikävää sänkyyn mennessään, mutta sattumalta ovat kuitenkin nämä halvaukset osuneet tähän saumaan kun muuten varsin säännöllisesti viime aikoina vierelläni ollut uniseura on reissussa.
Vaikka tietoisuus halvaustilanteessa on tosiaan loppua kohti aika vahvana läsnä, ja koettujen kertojen myötä näitä unihalvauksia voi käsittääkseni alkaa jopa täysin kontrolloimaan, ovat nämä elämäni kaksi ensimmäistä olleet niin jumalattoman kauhean tuntuisia, että pelkään tilanteen menevän vielä siihen etten uskalla käydä enää nukkumaan. Ensi yö tulee varmaan vietettyä Canalin pornon äärellä seuraavan halvauttavan painajaisen pelossa, ovat ainakin omalta kohdaltani olleet kaikessa vaarattomuudessaankin elämäni karmaisevimpia kokemuksia, vaikka tosiasiassa kyseessä on vain lyhyitä unensekaisia hetkiä keskellä sinänsä rauhallista yötä ja elämää.
Viime yönä havahduin unessani siihen, että olohuoneen ns. terassin ovesta tuli joku sisään. Jähmetyin kuuntelemaan onko siellä oikeasti joku ja odottelemaan tätä tunkeilijaa peremmälle, ja sieltähän hahmo nopeasti saapuikin makuuhuoneeseen epämääräisen isona ja synkkänä. Unessani en ollut yksin kotona, vaan käsittääkseni kyläilemässä oli niin veljeni perheineen kuin tämä mainitsemani reissussa oleva naisystävänikin. Tärkeitä ja läheisiä ihmisiä, siis.
Sen kummemmin tunkeilijalta mitään kyselemättä tajusin kaikkien muiden olevan ilmeisesti tapettuna pitkin olohuonettani, ja yritin kaikilla voimillani päästä pois sängystä mutta mitä vittua siinä taas teet kun mikään ruumiinosa ei liiku mihinkään. Yritin huutaa nimeltä broidiani ja tyttöystävääni, yritin sen edellisen kokemuksen tavoin huutaa niin kovaa kun ikinä pystyn, mutta ei ääntäkään.
On käsittämättömän outo tunne siinä vaiheessa, kun tajunta alkaa lisääntyä ja pystyt jo lähes selvittämään itsellesi kaiken olevan oikeasti ihan hyvin, mutta silti pelkäät hullun lailla ja haluat päästä katsomaan mitä on käynyt, mutta et voi edelleenkään liikahtaa mihinkään etkä huutaa mitään. Muistan, kuinka kykenin jopa siinä paniikinsekaisessa tilassa järkeilemään senkin, että ei täällä ole ketään kylässä eikä tunkeilemassa ja kaikki nämä läheiseni ovat ihan kunnossa eikä tuossa sängyn vieressä mitään hahmoa ole, mutta siitä huolimatta tämä halvaustila vaan jatkuu, ja ainakin itselläni tuntuu että kunnes halvaus loppuu, ahdistustila lisääntyneestä tietoisuudesta huolimatta on karmivan kova. Tajuttoman pelottava tunne, kun ei kykene kontrolloimaan omaa kehoaan eikä päästämään mitään ääniä kesken tuollaisen äärimmäisen ahdistavan tilanteen.
Kuten edellisestä ja ensimmäisestä tapauksestani kerroin, yritin oikealla kädellä liikutella vasuria mutta turhaan. Nyt sain käsittääkseni oikealla kädellä riuhdottua vasemman tuosta rintakehän päältä liikkeelle ja sitä myötä alkoi liikuntakyky palailemaan ja sain jopa ääntä päästettyä, ensimmäiset sanani täällä yksinäisyydessä taisivat olla jotain itseni rauhoittamiseksi. Kävin naputtelemassa valot päälle, menin olohuoneen sohvalle ja vaikka varmaan pitäisi hävettää myöntää, puhkesin siinä kyyneliin asti.
Mitään hervotonta vollottamista ei koettu, vaan se halvaustilan aikana koettu äärimmäinen ahdistus ja paniikki ja "tietoisuus" siitä että nyt on rakkaimpiani laitettu hengiltä olohuoneen puolella oli täyden heräämisen jälkeenkin sen verran todellisen ja kauhean tuntuinen, että ei voinut jälkeenpäin estää kyyneleiden tulemista.
Laitoin tv:n päälle ja jähmetyin iho tasaisesti kananlihalle virittyneenä sohvalle, siitä heräsin kolmisen tuntia myöhemmin n. seitsemän aikoihin ja heti herätessäni syöksähti taas tämä yöllinen, pääni sisäinen kauhuleffa mieleeni. Helvetti sentään kun kaikki olisikin vain elokuvaa, sillä vaikka mitään ei oikeasti ole tapahtunut ja kaikki on ihan kunnossa, tosiasia että tilanne tapahtui omassa päässäsi ei anna juurikaan pakoreittiä tapahtuneesta, vaan siellä se pyörii jatkuvasti ja aiheuttaa ihan kivasti lisää ahdistusta kaikesta vaarattomuudestaan huolimatta. Aikuinen mies ja pitäisi varmaan vaan unohtaa kun unta se vaan oli, mutta minkäs teet kun tuollaista sattuu ja se jää päänuppiin ahdistamaan.
Kuten sanottu, jos tämä yöllinen kauhu jatkuu, taidan lopettaa nukkumisen tyystin tai hoitaa itselleni jokailtaisen ns. Karhu-nukutuksen, enkä meinaa bissenukutusta vaan pesismailalla kalautetaan poika syvään uneen. Noita halvauksia en tahdo kokea enää ikinä, ne nimittäin laittavat pollan sekaisin ja mielen entistä vainoharhaisemmaksi jopa unien ulkopuolisessa elämässä.
Lisätäänpä vielä loppuun...
...ja mainittakoon tuosta ns. päänsekoittumisesta vielä se, että äsken soittelin mutsille mökkimaisemiin, ja kun tätä yöllistä tapahtumaa hänelle kuvailin, oli taas kaikki mahdolliset ihokarvat pystyssä, iho kananlihalla ja jopa silmät punaisina ikään kuin niitä kyyneliä taas odotellessa. Hulluksihan tässä pelkää tulevansa, kuten ylempänä mainitsin, tällaisten asioiden tapahtuessa omassa päässä mihin vittuun niitä oikein pakenisi? Ei varmaan mihinkään eikä pidäkään paeta ettei homma etene vielä pahemmaksi, on vaan outoa kun tämä pelko ei tosiaan tunnu kovin fiksulta kun tietää järkevänä kaverina elämän olevan oikeasti ihan mallillaan ja kaiken ihan hyvin, ja että tuskin jotain yöllistä painajaista kannattaa liikaa jäädä kelailemaan.
Silti näitä kokemuksia jälkeenpäin miettiessä menee aivan outoon tilaan vielä jälkeenpäinkin, tekisi mieli vaan itkeä ja päästä johonkin turvaan. Kohta taas unohdan koko asian eikä mikään vaivaa, sitten taas muistan sen yöllisen ultimate-kauhutunteen ja haluaisin ryömiä siivouskomeroon kaikelta piiloon. Noista tunteista huomaa, että kyseessä on jotain hieman todellisemman tuntuista kuin peruspainajaisunissa.
Pitää varmaan kohta korkata päivän ensimmäinen bisse ja paeta kaikkea pahaa perusteellisen humalatilan kautta.
