Tilannehuone: ratkaisut ja keskustelu

  • 236 664
  • 1 525

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Eihän tuossa tarkoitus ollut ottaa kontaktia, liinat kii ja meni vähän pitkäksi. Tämän jälkeen maalivahti alkoi halailla jalkaa.

Ehkä tähän joku syy on ja se olisi kiva kuulla. Muuten tuntuu väistämättä siltä, että Ilveksellä vietiin kaksi pistettä.

Lihavointi oma lainauksessa. Ei vissiin kovin montaa tarkastusta ole Ilveksen peleissä ollut, jos ette vielä tiedosta, että näissä ei ole mitään linjaa.

Kerholta vietiin hiljan maali, jossa ei tarkoituksen mukainen kontakti oli alueen ulkopuolella. Ota näistä nyt selvää, mutta tässä sentään ymmärrän minkä takia hylättäisiin/hylättään.

Edit: Korjattu virheellinen lainaus.
 
xkouhiax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers
Aika yksipuoleisesti kaikki kommentit tulee Ilves kannattajilta, joten värilasit vaikuttaa. En haluaisi olla asiasta mitään mieltä mutta sanon nyt arvaukseni oman näkemyksen perusteella. Saarelahan "hukkaa" kiekon jo ennen kuin tulee itse maalivahdin alueelle, eli ei oikeastaan laukaise ollenkaan. Kiekko olisi pysähtynyt maalivahdin patjaan menemättä maaliin, jos saarelan "hipaisu" ei olisi tuupannut maalivahtia noin kymmenen senttiä maalin sisälle. Eli sanoisin, että kosketus aiheutti maalin, joten maalin hylkäys on kai jotenkin selitettävissä.

Täällä olleista kommenteista päättelin, että nyt on tapahtunut selvä oikeusmurha, joten yllätyin, kun katsoin tilanteen itse. Katselin hidastuksia ja tulkitsin tämän samoin kuin lainatussa viestissä. En usko, että kiekko olisi edes mennyt maaliin ellei Saarelan luistin olisi työntänyt veskan patjaa. Mielestäni oikeutettu hylky.
 
odwaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa ja Pena
Saarelahan "hukkaa" kiekon jo ennen kuin tulee itse maalivahdin alueelle, eli ei oikeastaan laukaise ollenkaan.
Ei kai tuo vaikuta asiaan. Samalla tavalla sinne saa mennä riippumatta siitä, miksi kiekko on alueella. Toki siinä mielessä hyvä pointti, että pelaako lopulta siellä alueella enää kiekkoa vai heiluuko muuten vaan. Ei se mun mielestä maalia aiheuta vaikka kontakti onkin. Voi siis olla että säännöt tukevat hylkäystä, kun onhan niitä kaiken maailman hipaisuja hylätty. Mutta vaikea Kerho-laseillakaan perustella miksi tälläisiä maaleja ei yleisesti pitäisi hyväksyä. Toisaalta emmä välttämättä mitään lätkästä tiedäkään. Ja voitto kelpaa näinkin, voi olla vaikka kauden viimeinen.
 
T-aika

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kysymys lienee, oliko kontaktiin maalivahdin kanssa syypäänä Saarela vai rikkonut puolustaja. Kiekkohan ei olisi missään tapauksessa mennyt maaliin ilman tuota pientä kontaktia. Patja olisi pysynyt kentän puolella, jolloin kiekkokin olisi pysynyt poissa maalista. Irtokiekko olisi tietenkin voinut jäädä pelattavaksi, mutta sillä ei ole tämän tilanteen tarkastelussa mitään merkitystä.

Tilannehuone ilmeisesti tulkitsi, että Saarela oli vastuussa kontaktista ja olisi sen voinut välttää. Tulkinnasta voi tietenkin olla montaa mieltä, enkä itsekään osaa sanoa kumpi on oikea, mutta tilannehuoneen mukaisella tulkinnalla hylkäys on selvä.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ei vissiin kovin montaa tarkastusta ole Ilveksen peleissä ollut, jos ette vielä tiedosta, että näissä ei ole mitään linjaa.
Tällä kaudella ei ole oikein ollut. Aiemmin sen sijaan on kyllä ollut vaikka mitä, ja sinänsä pitäisi olla hyvin tiedossa, että tosiaan ihan arvalla vedetään ja ainoa linja on se, ettei mitään loogista linjaa ole.
 
Torpeedo99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Maaliahan sen Saarelan tilanteen olisi pitänyt olla... oli kuulemna kapteeni Suomelle perusteltu, että Saarelalta karkasi kiekko, jonka seurauksena jarrutti Lebedeffiä päin. Kiekko karkasi, koska Lukka koukkasi ja Saarela menetti täten tasapainonsa, minkä tuomarikin huomasi, koska antoi rankkarin. Se, että Saarela jarrutti osuen Lebedeffiin on oikeastaan tässä tilanteessa irrelevanttia, koska jos Lukka ei olisi rikkonut, niin ei myöskään Saarela olisi menettänyt tasapainoaan eikä täten myöskään osunut Lebedeffiin. Lisäksi kiekko olisi muutenkin saattanut mennä maaliin, ja edelleenkin Saarelan kontakti Lebedeffiin johtui Lukan koukusta. Saarelalla ei ollut mahdollisuutta jarruttaa aikaisemmin, koska menetti tasapainoaan Lukan koukusta. Maali olisi pitänyt hyväksyä, koska kontakti oli hyvin pieni, se johtui Lukan rikkeestä, josta se pilkkukin tuli, Saarela ei olisi voinut kontaktia välttää. Harmittava tuomarivirhe saattoi maksaa Ilvekselle kaksi pistettä.
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa

Kontakti maalivahtiin maalivahdin alueella jonka johdosta lötö valui pussiin. Ihan turha jänkätä kuinka maali olisi kuulunut hyväksyä ja sitä tätä ja tota. Minunkin mielestäni se oli kyllä maali, mutta nykyliigan naurusääntöjen mukaan ei. Säännöt ovat sääntöjä. Tässä olisi pitänyt muutaman kauden aikana hyväksyä muutenkin n. 500 maalia mitkä ovat lopulta hylätty maalivahdin estämisen syystä. Ei mahda mitään..
 
Juu siis totta tuo on, että näitä on ennenkin ollut. Se onkin sitten eri asia, että pitäisikö asialle tehdä jotain. Itse muistan muutaman viime liigakauden aikana useasti mielessäni pohtineeni, että miksi maali hylätään maalivahdin häirintänä, jos häirintä johtuu puolustavan joukkueen pelaajasta. Ei siis todellakaan ensimmäinen eikä myöskään viimenen kerta. Toivottavasti tämä paskasääntö muutettaisiin ja käytettäisiin vaikkapa järkeä näissä tuomioissa.
 
Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Oli nyt ihan pakko katsoa tuo Saarelan hylätty maali, enkä kyllä näe tuossa mitään suurta oikeusmurhaa. Selitykset siitä, että kontakti maalivahtiin johtuisi puolustavasta pelaajasta ovat kyllä jo ihan omaa luokkaansa. Ei videolta ainakaan ole nähtävissä pikkukoukkujen vaikuttavan Saarelan tasapainoon tai kiekonhallintaan millään tavalla. Toki rike oli ihan selvä ja rankkari ihan oikea tuomio.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Selitykset siitä, että kontakti maalivahtiin johtuisi puolustavasta pelaajasta ovat kyllä jo ihan omaa luokkaansa. Ei videolta ainakaan ole nähtävissä pikkukoukkujen vaikuttavan Saarelan tasapainoon tai kiekonhallintaan millään tavalla. Toki rike oli ihan selvä ja rankkari ihan oikea tuomio.

Aikalailla samoilla linjoilla. Jos Saarela olisi vedetty ihan kunnolla kumoon, niin tuo olisi todennäköisesti hyväksytty. Nyt tulkittiin, että kontakti olisi ollut vältettävissä.
 
Old referee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, tuomarit
Eipä tapahtunut oikeusmurhaa tuossa tapahtunut. Saarela ottaa kontaktin maalivahtiin ennen kuin kiekko ylittää viivan. Jälleen kerran nähtiin ja kuultiin, etteivät valmentajat tunne sääntöjä. Kivi ei ymmärtänyt maalivahdinhäirintäsääntöä.
 
haepis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit, KooKoo, Red Wings
Oli nyt ihan pakko katsoa tuo Saarelan hylätty maali, enkä kyllä näe tuossa mitään suurta oikeusmurhaa. Selitykset siitä, että kontakti maalivahtiin johtuisi puolustavasta pelaajasta ovat kyllä jo ihan omaa luokkaansa. Ei videolta ainakaan ole nähtävissä pikkukoukkujen vaikuttavan Saarelan tasapainoon tai kiekonhallintaan millään tavalla. Toki rike oli ihan selvä ja rankkari ihan oikea tuomio.
Tässähän tämä oli jo hyvin selitetty. Alkuperäinen näyttö tuomarilta oli aivan oikea: ei maalia, rankkari koukusta. Kävivät vielä videolta varmistamassa. Oikein meni.
 
JPriest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Oli nyt ihan pakko katsoa tuo Saarelan hylätty maali, enkä kyllä näe tuossa mitään suurta oikeusmurhaa. Selitykset siitä, että kontakti maalivahtiin johtuisi puolustavasta pelaajasta ovat kyllä jo ihan omaa luokkaansa. Ei videolta ainakaan ole nähtävissä pikkukoukkujen vaikuttavan Saarelan tasapainoon tai kiekonhallintaan millään tavalla. Toki rike oli ihan selvä ja rankkari ihan oikea tuomio.
Itse täysin samaa mieltä. Ilman kontaktia ei kiekko olisi tullut uudestaan pelattavaksi. Eli selkeä syy suhde on nähtävissä.
 
Kontsa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Käykääs katsomassa tämän päivän HIFK-HPK ensimmäinen maali. Kertokaa omat mielipiteenne siitä...
Omaan silmään näytti kyllä siltä että olisi pitänyt hylätä ja veskari mielestäni oli kontaktin tullen alueellaan...
Vai onko vain omia vääriä näkemyksiä.

Joku selvittäkää minulle, mikä on sääntö maalivahdin estämiseen.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins

Mun mielestä tuomio meni oikein. Veska haki kontaktin maalivahdinalueen ulkopuolella. Mielestäni liikerata oli myös niin päin, että HPK veska liikkuu Kousaa päin eikä niin, että Kousa maalivahtia päin ja kontakti tosiaan sinisen ulkopuolella.

Omissa kirjoissani hyvä maali.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Mielestäni meni oikein. HPK:n maalivahti törmää itse IFKn pakkiin, joka on ulkona alueelta, eikä tee mitään väärää.
Minustakin näytti siltä että veskari oli ehkä hetkeksi hukannut kiekon näkökentästään ja katkon saamiseksi oikealla patjallaan hakemalla haki kontaktin Kousaan ja sitten näyttävä heittäytyminen selälleen perään. Potkaisee itsensä ulos alueeltaan. Nämä nyt on yhtä kolikon heittoamiten sitten lopulta tuomitaan ja nähdään.
 
Kontsa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mun mielestä tuomio meni oikein. Veska haki kontaktin maalivahdinalueen ulkopuolella. Mielestäni liikerata oli myös niin päin, että HPK veska liikkuu Kousaa päin eikä niin, että Kousa maalivahtia päin ja kontakti tosiaan sinisen ulkopuolella.

Omissa kirjoissani hyvä maali.
Niin kai sitten.

Mutta alkaa tämä hieman ihmetyttämään, kun Kerhon 10 videotarkistuksesta 8-9 menee vastustajan eduksi...
Mutta on tähän jo tottunut...
 
Suosikkijoukkue
HPK
Noihin kontakteihin ei oikein tunnu löytyvän vieläkään mitään linjaa. Toki kaikki tilanteet ovat tulkintakysymyksiä.

Esim. tuossa HIFKin maalissa Kousa olisi tullut maalin kulmalta keskelle ja Laurikainen olisi vetänyt kropan väliin niin tuomio olisi todennäköisesti ollut jäähy Kousalle. Vaikka Kousalla ei olisi mahdollisuutta välttää kontaktia.

Edelleen kaipaisin liigaan NHL:stä tuttua tapaa selittää auki ne perusteet hyväksymiselle tai hylkäämiselle videon kera. Toisi avoimuutta ja voisi itsekin ymmärtää sääntöä paremmin.

Edit: tässä hyvä esimerkki. Video tilanteesta ja pieni selvitys miksi maali hylättiin. Coach's Challenge: LAK @ VGK - 18:11 of the Second Period

Linkki vie NHL:n sivuille.
 
Viimeksi muokattu:

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös