Tilannehuone: ratkaisut ja keskustelu

  • 237 230
  • 1 525

Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät
Kantaa otin siihen kun väitit, ettei Rönn olisi voinut muuta sanoa, vaikka olisi ollut tuomarin päätöksestä eri mieltä.

Missä vaiheessa näin olen väittänyt? Minähän ainoastaan kysyin, mikä tekee Rönnistä paskalahkeen, jos tukee alaisiaan? Esittämääsi väittämää en ole kyllä sanonut missään muodossa.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Missä vaiheessa näin olen väittänyt? Minähän ainoastaan kysyin, mikä tekee Rönnistä paskalahkeen, jos tukee alaisiaan? Esittämääsi väittämää en ole kyllä sanonut missään muodossa.

Hetkinen, mikä tekee kaverista paskahousun jos tukee alaisiaan? Mieti itsesi duunissa jossain, jossa esimiehesi haukkuu sinut julkisesti vaikka olisit virheen tehnytkin. Hyvä että on jämäkkyyttä seistä alaisten rinnalla.
Tuohon otin kantaa, että alaisen virheen voi vallan mainiosti myöntää pukkaamatta tätä bussin alle.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Vähän vastaava kuin tuo Ilves-Kärpät hylkäys oli eilen Lukko HIFK pelissä

Lukko - HIFK hylätty maali 20.10.2018

Mutta siis joo.. Eihän tuota olisi pitänyt hylätä missään tapauksessa mun mielestä. Tässäkin vastustajan paineistamana mennään maalivahdinalueen poikki, mutta maali tehdään ulkopuolelta vasta kun ”häirintä” tilanne on mennyt jo ohi.

Tietty jos tämä linja olisi aina, vaan kun ei selvästiikään ole.. ja oikasti, linjan ei Pitäsi olla tälläinen.

On nää tulkinnat nyt kylä vähän erikoisia imo.

Tosin viä tärkeämpää olisi, että nää ratkastaan max 3min aikana, eikä tollasia helvetillisiä viivyttelyjä peleihin

Kiekko meinattiin ehtiä pistää uudelleen peliin, oli kyllä hilkulla tuo haaston ehtiminen…
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Tuo eilinen ei onneksi mitään ratkaissut vaikka pian tuon jälkeen IFK menikin johtoon. Ilveksen kannalta silloin ei käynyt ihan yhtä hyvin. Olisi ihan järkevää, jos haasto pitäisi tehdä viimeistään n. 15-20 sekunnin sisällä, eikä vasta sitten kun hidastukset on taululla menossa kolmatta kertaa. Lukolta hylättiin Tapparaakin vastaan maali haastolla ja sekin oli vähän siinä ja siinä. Tapparan omat pakit siinäkin enemmän Helankoa häiritsivät, kuin Vidgren.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
maalivahdin alueella saa olla, jos ei koske maalivahtiin tai sic tuomari ei huomaa. Eli häirintää on vain koskeminen.

Mulle uus tulkinta.

Tilanteessa siis Virtanen seisoi molemmat luistimet kokonaan maalivahdin alueella paikallaan Lehtosen edessä peittämässä näkyvyyttä.

Jos hyökkäävä kenttäpelaaja asettuu maalialueelle estäen maalivahdin näkökenttää, mutta hyökkäävä kenttäpelaaja ei ota fyysistä kontaktia maalivahtiin ja tilanteessa tehdään maali, sitä ei hyväksytä.

Arto I. Järvelä on selittänyt tilannetta YLE:lle (jossa myös video, niin ei tartte ite tehä)

Kilpailutoimenjohtaja kommentoi TPS:n kohumaalia – "Tämä on uutta maailmaa, johon meidän on sitouduttava"

JOS kerran on kuvakulmia, jossa laukaisun lähtöhetki ja se, onko Virtanen Lehtosen edessä voidaan toteen näyttää, miksi niitä kuvakulmia ei jaeta yleisölle?

Toki Lehtonen olisi voinut vaan tulla eteenpäin, ottaa kontaktin ja maali ois hyväksytty. Mutta tässä nyt ei ole kyse Maalivahdin huonosta pelinluvusta vaan sääntötulkinnasta.
 
-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mulla toi sääntökohta oli tiedossa, ja mielestäni tuomio meni siinä suhteessa ihan oikein. Lehtosen asennosta ja katseen suunnasta näkee tuostakin videosta sen, että Virtanen ei tämän näkökenttää häiritse millään tavalla.

That said, mun mielestä tarkennusta kaipaisi sääntökohta 184.i.
Jos hyökkäävän joukkueen kenttäpelaaja seisoo maalialueella, peli katkaistaan ja seuraava aloitus suoritetaan lähimmästä puolueettoman alueen aloituspisteestä.

Idea säännöissä selvästikin on, että maalialueen läpi saa luistella, mutta sinne ei saa pysähtyä seisomaan. Taitaa kuitenkin olla niin, että tätä sääntökohtaa ei voida käyttää maalivahdin häirintää videolta tarkasteltaessa, koska maalivahdin häirinnässä on kyse eri säännöstä. Mä luulin eilen tuomarin käsimerkeistä päätellen, että tämä nimenomaan olisi viheltänyt pelin poikki koska Virtanen selvästi pysähtyi seisomaan maalivahdin alueelle. Mutta ilmeisesti tämä ei ollutkaan vihellyksen syy, vaan tuomari hylkäsi maalin maalivahdin häirintänä? Eihän sitä muuten olisi voinut haastaakaan.

Summa summarum: maalivahdin häirintää ei tilanteessa missään nimessä ollut, mutta oikea tuomio olisi ollut pelin poikki viheltäminen koska Virtanen asettui seisomaan maalivahdin alueelle. Tuo kuitenkin tapahtui niin nopeasti, etten ihmettele jos jäi tuomarilta huomaamatta, ja ilmeisesti tuota asiaa ei voi videolta tarkastaa maalivahdin häirintä -tarkistuksen yhteydessä.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Lehtosen asennosta ja katseen suunnasta näkee tuostakin videosta sen, että Virtanen ei tämän näkökenttää häiritse millään tavalla.

No eihän tulkintaa voi tehdä pelaajien katseen suunasta tai asennosta. Pitää näkyä actual laukaisuhetki, kiekko ja maalivahdin näkökenttää ao. hetkellä. Ulos jaetiussa kuvakulmissa ei tämmöistä voi todeta.

Ennen kaikkea, tässä rajataan häirintä kosketukseen. Kyllä mun mielestä maalivahdin peliä häiritsee edestä luisteleva pelaaja, ja häirintää ei saa maalivahdin alueella olla.

No toivottavasti tulkinta pysyy jatkossa samassa, tosin enpä pidättele hengitystäni, kun noita maalien hylkäyksiä/hyväksymiä tässä useampia katselee.

Yksi asia Tilannehuoneen osalta ON toteutettava. Max 3min päätöksentekoaika. Hallin ottelutapahtuman tunnelma kärsii näistä pitkistä pausseista ihan liikaa.
 
Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Yksi meikäläistä häiritsee tuossa toisessa maalissa. Tuomari näyttää että pelaaja on maalivahdin alueella mutta Tps haastaa tuon niin että ei maalivahdin häirintänä?

Ihan siis eri asia eikös?
 
Ziege

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Middlesbrough, Pens, Pirates, Steelers
Yksi meikäläistä häiritsee tuossa toisessa maalissa. Tuomari näyttää että pelaaja on maalivahdin alueella mutta Tps haastaa tuon niin että ei maalivahdin häirintänä?

Ihan siis eri asia eikös?
Maalivahdin häirinnälle ei taida tuomareilla ollaan mitään omaa "merkkiä" vaan ne yleensä näytetään samalla kun maalivahdin alueella olo. Vain tuomari tässä tapauksessa tietää kumpaa aluksi tarkoitti.
 
-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
No eihän tulkintaa voi tehdä pelaajien katseen suunasta tai asennosta. Pitää näkyä actual laukaisuhetki, kiekko ja maalivahdin näkökenttää ao. hetkellä. Ulos jaetiussa kuvakulmissa ei tämmöistä voi todeta.
Ei tietenkään voi, ja olen samaa mieltä että aina pitäisi tällaisista tapauksista jakaa ne kuvakulmat ja hidastukset ulos joiden perusteella ratkaisu tehtiin eikä pimittää niitä. Sama pätee tilanteisiin, joissa joku taklaus vaikuttaa kyseenalaiselta mutta joka ei etene kurinpitoon. Tarkoitin tuolla toteamuksellani, että uskon hyvinkin että kun kuvakulmat on vierekkäin niin pystyy aukottomasti toteamaan, että Lehtosen näkökenttää ei häiritä. Tuosta yläkameran kuvasta päätellen kun vaikuttaa mielestäni todennäköiseltä, että asia on näin, eikä Lehtonen edes protestoi tilannetta millään tavalla.

Ennen kaikkea, tässä rajataan häirintä kosketukseen. Kyllä mun mielestä maalivahdin peliä häiritsee edestä luisteleva pelaaja, ja häirintää ei saa maalivahdin alueella olla.
Kosketus ei ole ainoa tekijä, vaan jos maalialueen läpi luisteleva pelaaja häiritsee maalivahdin näkökenttää tai liikkumista, niin maalia ei hyväksytä. Nähdäkseni Virtanen ei tee kumpaakaan, vaan seisoo hieman sivussa Lehtoseen nähden (eikä luistele tämän edestä). Lehtonen on normaalissa torjunta-asennossaan, ei joudu kurottelemaan mihinkään suuntaan nähdäkseen Virtasen ohi ja hänellä on kaikki tarvittava tila liikkua vastaan tilanteessa. Toki maalivahdin on helppo hakea se kosketus halutessaan, jolloin on ainakin varma että häirintä tuomitaan.

No toivottavasti tulkinta pysyy jatkossa samassa, tosin enpä pidättele hengitystäni, kun noita maalien hylkäyksiä/hyväksymiä tässä useampia katselee.
En pidättäisi hengitystäni minäkään, kyllä tilannehuoneen linja tuntuu heittelevän niin maalivahdin estämisissä kuin kurinpitoon vietävissä taklauksissakin.
Yksi asia Tilannehuoneen osalta ON toteutettava. Max 3min päätöksentekoaika. Hallin ottelutapahtuman tunnelma kärsii näistä pitkistä pausseista ihan liikaa.
Tästä täysin samaa mieltä. Aivan tolkuttoman kauan kesti eilenkin tuo tarkistus.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Maalivahdin häirinnälle ei taida tuomareilla ollaan mitään omaa "merkkiä" vaan ne yleensä näytetään samalla kun maalivahdin alueella olo. Vain tuomari tässä tapauksessa tietää kumpaa aluksi tarkoitti.
Tässä tapauksessa hylkäämisen syyksi kuulutettiin pelaaja alueella (ei siis häirintä). Sääntöjen mukaan tuon voi haastaa, eli siltä osin meni ihan oikein. Mielenkiintoiseksi tämän tulkinnan tekee se, että eihän tuomarilla ole jäällä useimmiten mitään realistista mahdollisuutta arvioida sitä, peittääkö maskimies oikeasti näkyvyyttä vaiko ei. Siten mahdollisuus virheellisiin tuomioihin on aika suuri, koska hyväkään sijoittuminen ei välttämättä auta tuon arvioinnissa. Eilenkin tilannehuoneelta kesti varsin pitkään tehdä päätös, ja heillä on sentään kuvaa monesta suunnasta katsottavaksi.

Tilannehuoneen kunniaksi on muuten sanottava, että jos välillä kestääkin saada päätös, niin esimerkiksi 17.10. KooKoo-Ilves pelin kaksi viimeisintä maalia saatiin katsottua todella ripeästi, sillä en muista minkäänlaista erityistä viivettä niiden yhteydessä. Toki oli ilmeistä, ettei mitään hylkäyssyytä ollut, mutta onhan selvänoloisia tilanteita välillä kelailtu aika pitkäänkin.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eikö ne tarkista tuolla maaleihin syöttäjiä yms.?

Joona Luoto sai syötön tänään Tapparan ekaan maaliin vaikka maali oli ässien oma maali.
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eikö ne tarkista tuolla maaleihin syöttäjiä yms.?

Joona Luoto sai syötön tänään Tapparan ekaan maaliin vaikka maali oli ässien oma maali.
Eikös se mennyt sitten ihan hyväksyttävästi, kiekko kimposi Ässäpakista maaliin. Vai meinaatko, että oli hallittu siirto omaan maaliin? Luoto syötti Levtchille, joka jatkoi takaisin kohti Luotoa ja siihen väliin Salmela laittoi lapansa ja ohjasi omiin.
 
Näytti ainakin hidastuksestakin että Salmela siirsi käytännössä sen omiin Andyn puikoista. Hieno putti puikoista. Ei kimmonnut tai pompannut niinkuin yleensä.
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Näytti ainakin hidastuksestakin että Salmela siirsi käytännössä sen omiin Andyn puikoista. Hieno putti puikoista. Ei kimmonnut tai pompannut niinkuin yleensä.
Mutta hallitusti omiin. Kuulostaa siltä, että Ässien kannattaisi siirtää Salmela katsomoon ja laittaa tilalle vaikka... vaikka... vierasmatkojen bussikuski?
 
Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eikö ne tarkista tuolla maaleihin syöttäjiä yms.?

Joona Luoto sai syötön tänään Tapparan ekaan maaliin vaikka maali oli ässien oma maali.
No hei, ei se oo niin tarkkaa, tänään Valtanen ja Everi on siellä ollut parin konjakkipullon kanssa katsomassa peliä, (ottavat pohjia saunailtaan,) maali kun maali ja Luoto kuulosti hauskalta vaihtoehdolta tohon.
 
Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Kun vielä saataisiin se mikrofoni tuomarille ja lyhyet perustelut maalin hylkäämiselle tai hyväksymiselle. Nykyään jää liiaksi arvailujen vararaan esim. tänänn toi Kerhon keskimmäinen hylätystä kolmesta maalista. Oliko se korkea maila vai tolppa?
 
McLovin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Vegas Golden Knights
Kun vielä saataisiin se mikrofoni tuomarille ja lyhyet perustelut maalin hylkäämiselle tai hyväksymiselle. Nykyään jää liiaksi arvailujen vararaan esim. tänänn toi Kerhon keskimmäinen hylätystä kolmesta maalista. Oliko se korkea maila vai tolppa?
Nordiksella eilen valmentajan haaston jälkeen Japa Levonen kertoi miksi Lukon maali hylättiin. Eli hölmösti näköjään osittain toteutettu tuo.
 
Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kun vielä saataisiin se mikrofoni tuomarille ja lyhyet perustelut maalin hylkäämiselle tai hyväksymiselle. Nykyään jää liiaksi arvailujen vararaan esim. tänänn toi Kerhon keskimmäinen hylätystä kolmesta maalista. Oliko se korkea maila vai tolppa?

Haastoissa tuomarin pitäisi kertoa itse. Normaaleissa tarkastuksissa tuomarin pitäisi kertoa hylkäyksen syy kuuluttajalle, joka kertoo syyn yleisölle ja joukkueille. Nämä ovat ihan ohjeissa, joten ei pitäisi olla eroja paikkakunnittain.
 
Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kun vielä saataisiin se mikrofoni tuomarille ja lyhyet perustelut maalin hylkäämiselle tai hyväksymiselle. Nykyään jää liiaksi arvailujen vararaan esim. tänänn toi Kerhon keskimmäinen hylätystä kolmesta maalista. Oliko se korkea maila vai tolppa?
Perjantaina HIFK-Lukko-matsissa Levonen kertoi NHL-tyyliin Lukon maalin hylkäämisen syyn. Mietinkin, että onko tuo joku kokeilu vai ollut jo pidempään käytössä, mutta eipä ainakaan ollut vastaavaa tänään Hämeenlinnassa. Äänenlaadussa oli kyllä toivomisen varaa. Oli sinänsä huvittavaa, kun tuon jälkeen hallissa kuului pitkään joka puolelta sellaista yleistä mölinää.
 
Janpe

Kaikilla paikkakunnilla tuota ei ole vielä käytössä vaan on testikäytössä muutamissa halleissa. Toivottavasti ensi kaudella saataisiin käyttöön joka halliin.
 
forrest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Blue Jackets, Panthers
Onko muuten Hakametsä ainoa halli jossa tuomari ottaa yhteyttä Huoneeseen tavallisella kännykällä ilman erityisiä apuvälineitä? Yritä siinä kuulla jotain (vaikka olisi sormi korvassa) kun deejii huudattaa kybällä bonjovia. Ainakin Hämeenlinnassa taisi olla joku kuulokehärpäke käytössä.
 
Tämä on kyllä kummallista. Kännykkään saa kuitenkin headsetin kiinni aika helposti, eikä nuo ihan ok-tason kuulokkeet montaa satasta maksa. Luulisi Tapparan ja Ilveksen resurssit tuollaiseen riittävän.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Tämä on kyllä kummallista. Kännykkään saa kuitenkin headsetin kiinni aika helposti, eikä nuo ihan ok-tason kuulokkeet montaa satasta maksa. Luulisi Tapparan ja Ilveksen resurssit tuollaiseen riittävän.
Ei noita seurat osta / omista. Liigan välineitä ovat.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös