Mainos

Taudinkuvana depressio

  • 561 375
  • 2 104

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Koska ollaan hieman äijäpainotteisella palstalla, tulen toisen puoliskoni asialla. Nyt en huonon alkupäivän takia jaksa selata tätä ketjua läpi.

Saatteko jonkinlaista paniikkia laukeamaan kaamosmasennuksen aikaan? Pienestäkin häiriötekijästä voi iskeä jokin paniikki-/ahdistuskohtaus?

Mietin, mahtaisinko ensi vuonna patistaa toisen puoliskoni jonkinlaiseen terapiaan ennen syksyn pahinta aikaa. Tai muistuttaisin esim. kirkasvalosta todella ajoissa. Hän sattuu olemaan auringosta todella riippuvainen. Kesäisin saa auringosta terapiaa. Tai totta kai tuo alkaa jo keväästä.

Olen todella hössöttävä tyttöystävä. Tässä saattaa pieni vaikutin olla, että olen vuosikausia ollut niin sinut oman sairauteni kanssa, ja syksyisinkin olen varsin pirteä (poislukien eräs fyysinen diagnoosini). Huomaan vain, että tähän aikaan vuodesta parisuhde hieman kärsii toisen olotiloista.
 

Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Koska ollaan hieman äijäpainotteisella palstalla, tulen toisen puoliskoni asialla. Nyt en huonon alkupäivän takia jaksa selata tätä ketjua läpi.

Saatteko jonkinlaista paniikkia laukeamaan kaamosmasennuksen aikaan? Pienestäkin häiriötekijästä voi iskeä jokin paniikki-/ahdistuskohtaus?

Mietin, mahtaisinko ensi vuonna patistaa toisen puoliskoni jonkinlaiseen terapiaan ennen syksyn pahinta aikaa. Tai muistuttaisin esim. kirkasvalosta todella ajoissa. Hän sattuu olemaan auringosta todella riippuvainen. Kesäisin saa auringosta terapiaa. Tai totta kai tuo alkaa jo keväästä.

Olen todella hössöttävä tyttöystävä. Tässä saattaa pieni vaikutin olla, että olen vuosikausia ollut niin sinut oman sairauteni kanssa, ja syksyisinkin olen varsin pirteä (poislukien eräs fyysinen diagnoosini). Huomaan vain, että tähän aikaan vuodesta parisuhde hieman kärsii toisen olotiloista.

Vaikuttaahan se. Vaikka vituttaahan se vuodenajasta riippumatta, jos joku nalkuttaa kolmatta kertaa saman viikon aikana, että viikonloppuun mennessä pitää olla imuroitu. Jos asiat on sovittu, niin ne on sovittu. Jos toista vituttaa ja ahdistaa syksyn pimeys, niin paras tapa on ostaa kirkasvalolamppu ja antaa tilaa. Se ylipirteänä tökkiminen ei tule ikinä aiheuttamaan mitään positiivista vastareaktiota. Jotenkin sitä aina ihmettelee, kuinka vaikeaa se on ihmisille ymmärtää, että se on vaihe, kun ei oikein mikään kiinnosta. Silti joka vuosi pitää siinä ympärillä tehdä ne samat virheet. Suurin osa taitaa kuitenkin selvitä pahimmasta kaamospaskasta muutamassa viikossa, kun pää taas toimii sinnepäin.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Vaikuttaahan se. Vaikka vituttaahan se vuodenajasta riippumatta, jos joku nalkuttaa kolmatta kertaa saman viikon aikana, että viikonloppuun mennessä pitää olla imuroitu. Jos asiat on sovittu, niin ne on sovittu. Jos toista vituttaa ja ahdistaa syksyn pimeys, niin paras tapa on ostaa kirkasvalolamppu ja antaa tilaa. Se ylipirteänä tökkiminen ei tule ikinä aiheuttamaan mitään positiivista vastareaktiota. Jotenkin sitä aina ihmettelee, kuinka vaikeaa se on ihmisille ymmärtää, että se on vaihe, kun ei oikein mikään kiinnosta. Silti joka vuosi pitää siinä ympärillä tehdä ne samat virheet. Suurin osa taitaa kuitenkin selvitä pahimmasta kaamospaskasta muutamassa viikossa, kun pää taas toimii sinnepäin.

Juu, tässä taitaa toinen puoliskoni olla mystinen poikkeus. Näyttää kovin selkeästi, että tarvitsee minua. Asumme toki erillään, jolloin tämä joiltain osin on helpompaa herralle. Ei ole ilmeisesti entisessä elämässään saanut käsiteltyä asiaa tarpeeksi, ja on nyt huomannut saavansa apua edes meikäläisestä. Ehkä sydändiagnoosillakin pieni osuutensa.

Varovainen olen koko ajan, etten tuputa vasten tuon hyvinvointia mitään. Palaan ehkä herran kohdalla asiaan ensi vuonna. Joulu tuo tuolle iloa.
 

Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Juu, tässä taitaa toinen puoliskoni olla mystinen poikkeus. Näyttää kovin selkeästi, että tarvitsee minua. Asumme toki erillään, jolloin tämä joiltain osin on helpompaa herralle. Ei ole ilmeisesti entisessä elämässään saanut käsiteltyä asiaa tarpeeksi, ja on nyt huomannut saavansa apua edes meikäläisestä. Ehkä sydändiagnoosillakin pieni osuutensa.

Varovainen olen koko ajan, etten tuputa vasten tuon hyvinvointia mitään. Palaan ehkä herran kohdalla asiaan ensi vuonna. Joulu tuo tuolle iloa.

Kaikki on yksilöitä ja reagoivat asioihin eritavoin, joten mitään totuuttahan keskustelupalstalla ei kukaan pysty sanomaan. Mutta tuskin tuosta käytöksestä kauheasti kannattaa vielä huolestua. Mitä paremmin sen toisen tuntee ja avoimempi suhde on, sitä helpompi asiaa on käsitellä. Jos nyt selvästi huomaa, että jotkut asiat saavat ahdistumaan, niin kannattaa varmaan välttää niitä. Pidemmän päälle jatkuessaan kannattaa kyllä käydä keskustelemassa ammattilaisen kanssa. Kaamospaskasta löytyy kyllä suomen kielelläkin luettavaa netistä niin paljon kuin huvittaa aiheesta lukea.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Olen todella hössöttävä tyttöystävä. Tässä saattaa pieni vaikutin olla, että olen vuosikausia ollut niin sinut oman sairauteni kanssa, ja syksyisinkin olen varsin pirteä (poislukien eräs fyysinen diagnoosini). Huomaan vain, että tähän aikaan vuodesta parisuhde hieman kärsii toisen olotiloista.

Omaisen/läheisen omaa tilaa peilaamaan on olemassa erinomainen verkosto, johon kannattaa tutustua:
FinFami – Mielenterveysomaisten keskusliitto on alueellisten omaisyhdistysten keskusjärjestö ja valvoo mielenterveyskuntoutujien etuja
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen

Kappas. Järjestötoimija olen oman diagnoosini kanssa, mutta tämä onkin niitä, mitä en ole vielä bongannut. Tattis. Hössötystaitoni toki kumpuaa tuosta, mitä oman diagnoosini kanssa kohtaan.

Ja kiitos @Styge, ilmeisesti suhteemme on toisen hyvinvoinnin kannalta oikeilla raiteilla. Olen myös se 30 vuotta kokeneempi mitä tulee hoivakokemuksiin, joten ehkä tuosta osaan ammentaa hieman jotain. Katson, puhunko tuolle vuoden päästä jotain, mistä voisi ammentaa jotain oloa helpottavaa ajoissa.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Vittu nyt taas. Meinaa vanhat ajatukset nostaa taas päätään. Peruskoulu aikanaan hajotti aika huolella ja nyt tuntuu että ne tunteet meinaa taas tulla niskaan.

Eiköhän tämä tästä silti. Samaan aikaan on vaan itselleen helvetin vihainen siitä ettei edelleenkään voi olla tyytyväinen itseensä vaan se sama paska siellä alitajunnassa kummittelee.
 

Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat ja muut jotka eivät voita
Cranberriesin laulajan Dolores O'Riordanin mahdollinen itsemurha sai pohtimaan omankin mielen kuntoa. On puhuttu että Dolores olisi ollut hyvällä tuulella kuolemaa edeltävänä päivänä, joten miksi seuraavana päivänä sitten päätti päivänsä. Itse en ihmettele tuollaista ollenkaan. Mieliala vaihtelee nopeasti maniasta masennukseen jne.

Mistäköhän on kyse, kun oma elämä on suht järjestyksessä sekä työn että siviilin osalta, mutta mieliala saattaa heitellä vaikkapa parissa tunnissa lohduttomasta synkkyydestä normaalitilanteessa tai jopa "flow-tilaan". Jonkun ihmisen yksi lause saattaa muuttaa päivän kulun tai sitten joku napsahtaa muuten vain kuin salamana aivoissa ilman mitään syytä. Kun synkkyys alkaa, sitä pohtii ihmissuhteisiin, työhön ja harrastuksiin liittyen vain pahinta. Turha huoli lähimmäisistä yms.alkaa painaa ja tuota kestää aina tovin. Ei kuitenkaan päiviä, joskus harvemmin toki niinkin. Flow-tilassa mikään ei ole ongelma, mikään ei stressaa ja kaikkeen löytyy ratkaisu.

Olen avannut läheisille ja jopa joillekin työkavereillekin asiaa, koska käytös muuttuu helposti syrjäänvetäytyväksi huonoina aikoina. En ole kuitenkaan kokenut puhumista kovin hedelmälliseksi, koska muut helposti rupeavat ajattelemaan väärilläkin hetkillä että onkohan sillä nyt jotain masennusta.

Lähinnä mietin, että löytyykö kokemuksia, missä vaiheessa kannattaisi kääntyä lääkärin puoleen ja minkälaisia ovat olleet ensioireet kun todellisia mielenterveysongelmia alkaa ilmenemään. Tällaisestako se alkaa? Riittääkö että koittaa pitää fyysisen kunnon kohdallaan, koska se nyt on selvää että jos lopettaisin liikunnan, niin aivot tilttaisivat aika pian. Onko tällainen vain suomalaista turhaa purnausta, kun ei ole tarpeeksi oikeita ongelmia vai jostain hormonitoiminnan häiriöstäkö mahtaa johtua? Veren sokeritasolla tai niiden heittelyillä tuntuu olevan jotain yhteyttä asiaan sekä oman että muiden kokemusten perusteella. Ja ihan lääkärienkin mukaan :) Pitäisikö olla huolissaan?
 

godspeed

Jäsen
Lähinnä mietin, että löytyykö kokemuksia, missä vaiheessa kannattaisi kääntyä lääkärin puoleen ja minkälaisia ovat olleet ensioireet kun todellisia mielenterveysongelmia alkaa ilmenemään. Tällaisestako se alkaa? ... Pitäisikö olla huolissaan?

Epävakaa persoonallisuushäiriö on samankaltainen joiltain osin. Googlaa vaikka se ennen ensimmäistäkään itsediagnosointia ja jos tuntuu että tilanne aiheuttaa suurempaakin kärsimystä, niin ota yhteys terveydenhuoltoon.
 

sonnychiba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Cranberriesin laulajan Dolores O'Riordanin mahdollinen itsemurha sai pohtimaan omankin mielen kuntoa. On puhuttu että Dolores olisi ollut hyvällä tuulella kuolemaa edeltävänä päivänä, joten miksi seuraavana päivänä sitten päätti päivänsä. Itse en ihmettele tuollaista ollenkaan. Mieliala vaihtelee nopeasti maniasta masennukseen jne.
Pohdintaa vain, mutta kun on tehnyt tuollaisen ison päätöksen niin siitä seuraa helpotuksen tunne, kun tulee ajatus kaikkien asioiden selviämisestä.

Ja viimeinen lause viittaa epävakauteen, joka on myös vittumaista.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Tuo voi olla hyvän- tai pahanlaatuinen aivokasvain. Puristaa etulohkoa ja aiheuttaa käytöshäiröitä.
 

Patapakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jaa-a, enpä tiedä mitä sanoa. Kovasti koen tarvetta kirjoittaa tähän ketjuun.

En tarkkaan tiedä vielä ollenkaan, mikä on vialla. Kovasti kuitenkin jokin. Jo vuosia on tuntunut siltä, että jotain pitäisi tehdä. Nyt vihdoin uskalsin tarttua asiaan. Tänään, eli tiistaina, alkaa terapia. Iso kynnys oli jo mennä työterveyteen ja hakeutua avun piiriin. Nyt kuitenkin olen tosiaan sen tehnyt ja katsotaan, mitä tulee. Viime vuosina on tuntunut siltä, etten kertakaikkiaan hallitse elämäni tapahtumia ja etten ole niiden herra. Silti jotenkin olen sinnitellyt ja toki sinnittelen edelleenkin.

Ehkä tätäkin ketjua lukee joku, joka minut tuntee. Ihmettelee ihan varmasti. Ja todennäköinen reaktio lienee se, ettei enää ole yhteydessä. Siitäkin huolimatta, kohtuu avoimesti ja vilpittömästi tähän nyt kirjoittelen.

Ja varmaan tämä vaikuttaa monen mielestä humalaisen kirjoittamalta viestiltä, sitä tämä ei kuitenkaan ole. Kellonajasta huolimatta.

Jotenkin koetan uskoa siihen, mitä jo edesmennyt laulaja sanoi. "Maailma on kaunis sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille". Oma ajatus tulevaisuudesta on se, että löytäisi unelmia ja tavoitteita. Kaukaiselta tuntuu nyt, mutta koetetaan nyt kuitenkin.
 
Viimeksi muokattu:

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
En tarkkaan tiedä vielä ollenkaan, mikä on vialla. Kovasti kuitenkin jokin. Jo vuosia on tuntunut siltä, että jotain pitäisi tehdä. Nyt vihdoin uskalsin tarttua asiaan. Tänään, eli tiistaina, alkaa terapia. Iso kynnys oli jo mennä työterveyteen ja hakeutua avun piiriin.
Tämä onkin monelle se vaikein juttu eli myöntää itsellensä tilanne ja uskaltaa hakea apua. Kokemuksesta tiedän ettei todellakaan ole helppoa.
Tosin nämä jutut ovat niin yksilöllisiä, mutta voimia sinulle jatkoon ja mikäli vaan jaksat, niin anna todellakin tilaa ja aikaa niille unelmille ja ennenkaikkea anna aikaa ja tilaa itsellesi.

Minulle itselleni terapia oli se juttu eikä niinkään lääkkeet, mutta kuten jo sanottu todellakin yksilöllisiä juttuja.

Ehkä tätäkin ketjua lukee joku, joka minut tuntee. Ihmettelee ihan varmasti. Ja todennäköinen reaktio lienee se, ettei enää ole yhteydessä. Siitäkin huolimatta, kohtuu avoimesti ja vilpittömästi tähän nyt kirjoittelen.

Ikävä kyllä joidenkin asenteet ovat edelleen jollain kivikaudella ja tuollaista välttelyäkin saattaa tapahtua. Omalla kohdalla näin kävi muutamien ihmisten kohdalla ja onhan se ikävää, mutta eipä tässä kauheasti ihmisten asenteisiin pysty vaikuttamaan. Tosin itse pyrin pieneltä osaltani sitä asennemuutosta edelleen tekemään olemalla avoin sairashistoriastani. Tämä on sairaus siinä missä muutkin ja jokainen saa itse päättää onko sen kanssa avoin vai ei.

Voimia ottamasi ensiaskeleen kanssa. Uskon sinun olevan oikealla tiellä.
 

A Siente

Jäsen
Miten iso lasku se on jos hakee apua näihin ongelmiin. Terveyttä ei pitäis rahalla mitata, mutta en ole varma pystynkö maksamaan lääkärissä käynnit + lääkkeet kun jo nyt tekee tiukkaa. Kela toki korvaa jotain, mutta miten paljon lopulta. En välttämättä halua kertoa omasta tilanteesta sen enempää, mutta jotain apua tähän päähän olis hyvä saada. Välillä on aika vitun paska fiilis. Pahinta kun läheiset sanoo et kyllä se siitä.
 
Viimeksi muokattu:

godspeed

Jäsen
Miten iso lasku se on jos hakee apua näihin ongelmiin. Terveyttä ei pitäis rahalla mitata, mutta en ole varma pystynkö maksamaan lääkärissä käynnit + lääkkeet kun jo nyt tekee tiukkaa. Kela toki korvaa jotain, mutta miten paljon lopulta. En välttämättä halua kertoa omasta tilanteesta sen enempää, mutta jotain apua tähän päähän olis hyvä saada. Välillä on aika vitun paska fiilis. Pahinta kun läheiset sanoo et kyllä se siitä.

Terveysasema voi veloittaa jotain käynnissä, laittamalla kenties jopa lähetteen eteenpäin, mutta koskaan en ole muuten maksanut kunnallisella mielenterveyspalveluista. En huolisi rahasta siis, se on viimeinen asia josta huolia. Lääkkeetkin ovat suhteellisen halpoja. Vähän vaikea kuitenkin sanoa, kun tarvisi tietää historiastasi enemmän.

Sanotaan näin, että ryyppääminen se vasta kallista onkin. Siihen nähden terveydenhuolto on iisipiisi.
 

godspeed

Jäsen
Sanotaanko että olis ollut jo vuosia tarvetta hakea apua. Suurin ongelma on että hävettää ja tuntuu helpommalta olla hakematta apua. Haluan kuitenkin elää. Mutta kun on ollut vuosia yksin, niin helpoltakin tuntuvat asiat ovat vaikeita jos siihen liittyy muita ihmisiä. Ryyppääminen on ainut keino paeta todellisuutta, mutta viime aikoina sekään ei ole onnistunut. Sanotaanko että on ollut aika yksinäinen elämä. Sitä alkaa tässä vaiheessa väkisinkin miettimään onko mitään annettavaa, kun ei ole tähänkään asti pystynyt siihen mitä vaaditaan.

Masennukselta tai jonkinmoiselta tyhjyydeltä tuo kuulostaa, mutta ensi alkuun kannattaa varata se aika sinne terveyskeskuksen lääkärille. Hän opastaa eteenpäin. Muista.. JA varmasti nyt muista, mitään ei saa vähätellä. Joskus kun itse vähättelin ja lääkäriä vähän huvitti, niin näytin n. 300 rumasti arpeutunutta viiltojälkeäni vasemmasta kädestäni, että nämä varmaan tein huvikseni? Vai mitä on lekkurismies mieltä? Hä Tä?

Anteeksi huumorini.
 

Glove

Jäsen
Ei päivystyksessä anneta kuin korkeintaan resepti johonkin, jos tila ei ole akuutti.
Ja psyykelääkkeet taitaa olla muutenkin tiukassa päivystyksessä. Mutta yhteys suoraan mielenterveystoimiston päivystykseen. Eihän ne välttämättä päivystä kuin muutaman tunnin päivässä, mutta ottaa asiakseen soittaa sinne silloin. Kyllä se apu jostain löytyy.
 

Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Kaiken pitäisi olla hyvin elämässä tällä hetkellä.
On kaunis puoliso ja tuore vauva kotona odottamassa. Sillä rintamalla ei mitään valittamista. Tuntuu vain että ne kaikki oikeat ystävät joiden kanssa tuli ennen vietettyä paljon aikaa ja juteltua niin ne ovat poistuneet jonnekin. Tietysti kaikilla on omat perheet ja jne. Jotenkin vaan tuntuu että on jäänyt aivan ulkopuoliseksi kaikesta mitä tapahtuu. Muuttanut tässä vuoden sisällä vielä aivan uudelle paikkakunnalle. Pläräsin juuri puhelinta ja huomasin että viimeksi joku on kokeillut ns ystävistäni viimeksi soittaa mulle toukokuussa.
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Mulla ei kanssa kuin yhden kaverin kanssa ole aktiivista juttelua. Kaikki muut on jäänyt, mitä nyt eilen tuli yksi kaveri nähtyä pitkästä aikaa.

Syy on vähintään 50% minun, koska itsellä on kanssa masennusta ollut enkä vain jaksa pitää yllä ihmissuhteita. Vaimo ja lapsi on kotona ja töissä menee loppuaika. Pääsin juuri irti aivan tuhottoman huonosta työpaikasta ja uudessa on aloitettu, mutta voimat on aika loppu, vaikka tästä työstä nautinkin ja palkka on hyvä.

Tää masennuksen kanssa taistelu on kyllä niin kovaa nuorallatanssia ja sekin stressaa ettei tiedä koska tulee romahdus vai tuleeko ollenkaan. Sitäkään ei saisi stressata tai siitä tulee todennäköisempää. Vittu mikä noidankehä.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Kaiken pitäisi olla hyvin elämässä tällä hetkellä.
On kaunis puoliso ja tuore vauva kotona odottamassa. Sillä rintamalla ei mitään valittamista. Tuntuu vain että ne kaikki oikeat ystävät joiden kanssa tuli ennen vietettyä paljon aikaa ja juteltua niin ne ovat poistuneet jonnekin. Tietysti kaikilla on omat perheet ja jne. Jotenkin vaan tuntuu että on jäänyt aivan ulkopuoliseksi kaikesta mitä tapahtuu. Muuttanut tässä vuoden sisällä vielä aivan uudelle paikkakunnalle. Pläräsin juuri puhelinta ja huomasin että viimeksi joku on kokeillut ns ystävistäni viimeksi soittaa mulle toukokuussa.

Ystävyyden käytännön toteuttamisesta katoaa aikuisen arjessa mahdollisuus spontaaniuteen. Asiat täytyy laittaa kalenteriin viikkoja, ehkä kuukausiakin etukäteen. Sitten ne pitää vain toteuttaa.

Luultavasti ne ystäväsi kokevat aivan samoja fiiliksiä kuin sinä. Ajankäytössä täytyy jatkossa pystyä tyytymään vähempään kuin nuorempana, mutta sille kannattaa kyllä varata oma aikansa. Ja tietenkin sama koskee myös vaimoasi.

Nykyään juuri kukaan ei muuten soittele kenellekään. Mikähän siinäkin on...
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Oli kyllä todella raskasta masennuksen aikaan pitää yhteyttä ystäviin ja kavereihin.

Mä tein sen, että kirjoitin pienen sähköpostin lähimmille kavereilleni ja kerroin siinä masennuksestani ihan avoimesti. Muutama kyllä lähentyi tuona aikana ihan perkeleesti ja olemme nykyään todella hyviä ystäviä. Muutama kaikkosi maisemista ihan kokonaan. En vaan jaksanut kaikille erikseen lähteä asiasta kertomaan, joten siksi päädyin tuohon ratkaisuun. Oliko se hyvä vai huono, niin sitä en tiedä.
Masennus on joillekin ihmisille ikävä kyllä edelleen todella vaikea asia ymmärtää.

Tsemppiä kaikille masennuksen kanssa taisteleville.
 

Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Pieni takaisku tuli tänään. Olin yhden ystäväni kanssa alustavasti puhuneet että lähdetään Espanjan suunnalle katsomaan jalkapalloa elokuussa. Nyt selvisi että tämä reissu ei nähtävästi onnistu. Ehdin tossa jo varata ja maksaa lennot kun silmään osui niin hyvä tarjous. No tuleepahan sitten koettua Madrid ihan soolona.
 

rancid

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Pääsin sitten tänä aamuna kokemaan yhden elämäni paskamaisimmista tilanteista.
Hyvä ystäväni ja kahden kummityttöni isä sairastui masennukseen muutama vuosi takaperin ja päätyi lopulta sairaseläkkeelle. Normaali elämä kotona sujui ihan ok, mitä nyt mielialat vaihtelivat paljon. Työelämään paluuta hän yritti muutamaankin otteeseen, mutta siitä ei vain tullut mitään pidemmän päälle. Tämä tietysti rassasi nuoren perheen arkea kun taloudelliset resurssit kävivät rajalliseksi talolainojen yms painaessa päälle.
Keskustelin kaverini kanssa viimeisen vuoden aikana todella paljon ja pyrin pitämään mielialaa korkealla. Perjantaina puhuttiin puhelimessa ja hän kuulosti todella pirteältä. Totesi vielä että pitkästä aikaa näkyy valoa tunnelin päässä. Pyysin häntä kylään ensi viikonloppuna, johon sanoi, että ei se huono vaihtoehto ole, mutta pitää ensin järjestellä vähän asioita.
Noin kolme tuntia sitten sain puhelun, että tämä henkilö on riistänyt hengen itseltään.
Olo on epäuskoinen ja mietin tässä meidän viimeistä puhelua. Nuo pari hänen lausettaan pyörii päässä. Tuntuu jotenkin siltä, että olivat viimeiset hätähuudot, mutta en vain saanut niistä kiinni. Väkisin mietin, että olisinko voinut tehdä jotakin toisin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös