Luonnossa liikkuminen tosiaankin on aivoille ikään kuin akkujen lataamista. Etenkin jos on ollut kovan stressin alla niin luonnossa aivot ikään kuin "nollaantuu" hyvin ja mielialakin kohenee samalla. Mutta kuitenkin vasta siinä vaiheessa kannattaa lisätä liikuntaa, kun energiatasot sen sallivat.Mielellään vielä luontoon jossa unohtuu helposti ajatukset, ja saa nollattua pääkopan. Liikunta myös saattaa auttaa unettomuuteen ja parantaa unenlaatua, kunhan ei juuri ennen nukkumaanmenoa ala rehkimään. Ravinto, liikunta ja lepo, nuo kolme asiaa kun on kunnossa, niin kaikki on helpompaa. Pienin askelin eteenpäin. Matka on pitkä, ja tulokset tulee hitaasti, mutta varmasti.
Kohtuu nopeasti pääsi aikanaan hoitoon, syy juurikin työuupumus ja myöhemmin diagnoosiksi tuli vaikea masennus. Se hoito ei sitten kovin hääviä ollutkaan. Ylityöllistetty psykiatri anto lääkereseptin, että syö noita. Hoitajan kanssa pääsi juttelemaan aina silloin tällöin, mutta se oli ihan turha täti. Sairaslomaa olin saanu jo tk-lääkäriltä ensi alkuun puolitoista kuukautta. Paikkakunta vaihtui välillä ja nyt on kyllä hyvä psykiatri, mutta sitä näkee kerran tai pari vuodessa. Psyk.hoitaja tälläkin kertaa yhtä tyhjän kanssa. Terapeutti on ihan jees ja siitä tässä varmaan on ollut eniten apua. Muihin hoitoihin pääsyä on kyllä saanut odottaa. Alkaa jo vähän tökkimään kun tuntuu, ettei mistään ole niin paljoa apua, että pääsisi edes työkuntoon. Lääkkeitä kokeiltu iso kirjoa ja kaikki muukin mitä on tarjolla.Mites Jatkoajan masennuksesta ja muista mt-ongelmista kärsivät kohtalotoverit, kuinka helposti olette päässeet aikanaan hoitoon ja kuinka hyvää hoitoa olette saaneet omasta mielestänne? Itse vuonna 2002 Espoossa piti aika pitkään kärsiä ja aika huonoon kuntoon joutua kunnes pääsin hoitoon. Toki hoito on siitä lähtien ollut hyvää ja erinäiset psykoedukaatiokurssit ovat olleet todella isoksi avuksi minun kuntoutumiseni varrella. Mutta mites muut? Pääseekö nykyään helposti hoitoon esim masennus tai työuupumus papereilla? Ja saako kunnolla apua vai onko se vain pilleri huuleen ja nähdään kuukauden päästä jos nähdään?
En oo kännissä kun oon kyllästynyt dokaamiseen... Kerran oon juonut viimisen n. Puolen vuoden aikana. 2019 tuleekin olemaan kuivin vuosi 20 vuoteen... Kännikertojen määrä tulee jäämään alle viiteen.@Naurava Kulkuri
... siinäpä hyvin heikko kirjoitus masennuksesta ja sen hoidosta. Mutta senhän toki tiesitkin, kännisellä ristiretkelläsi palstalla.
No "rähistäänpäs" sitten. Tuota matala-asteisen tulehduksen merkitystä on vaikea poissulkea tai vahvistaa, sillä masennus on huomattavan vaikea hoidettava, kuten elääkin. Onhan tuosta ollut puhetta jo todella pitkään. Ongelma onkin siinä, ettei Rantalan keinot välttämättä toimi kuin hänelle itselleen.Mikä siinä mielestäsi oli niin huonoa? Vai oliko tuon jutun tyrmääminen vain sinun tapasi "rähistä" kännipäissään?
Pientä päivitystä. 3 kertaa on tullu nyt käytyä lähiterveysaseman psykoterapeutilla ja lähete on kirjoitettu ja lähetetty Tyksiin, jonne on kuulemma noin 6 kk jonot. Arvion mukaan siis pääsy sinne on tuossa joulukuun tienoilla. Siellä käydään läpi myös lääkelistat. Tällä hetkellä käytössä on kyllä semmonen cocktaili, että oksat pois. 12 nappia menee päivittäin alas.
4 viikkoa siitä kun Kela hylkäsi sairauspäivärahalle pääsyn. Perustelut oli luokkaa "olet työkykyinen". Piti tehdä uusi hakemus samantien, joka on edelleen käsittelyvaiheessa. Sairauslomalla on tullut oltua 2.1 lähtien. Joskohan tämä hakemus menisi läpi uudella B-lausunnolla. Erikoislääkärin mukaan en ole työkykyinen ollut tämän vuoden puolella ja uusin diagnoosi oli vielä paniikkihäiriö.
Välillä on päiviä kun ei vaan jaksa edes hampaita pestä. Ensi viikolla onneksi vähän pidempi mökkeilyjakso kalastuksineen, niin pääsee tästä harmaasta arjesta luontoon. Siinä kai sitä terapiaa edes hetkeksi.
Mites muilla kohtalotovereilla menee?
Mites on hoito lähtenyt etenemään? Saitko ajan Tyksiin vai vieläkö jonotat?
Tsemppiä vuoteen 2020!
Kiitos kysymästä. Jonossa ollaan edelleen, eli kun edellinen arvio oli, että pääsis vuoden vaihteessa Tyksiin, niin tällä hetkellä tilanne on se, että jos maaliskuun lopulla pääsee, niin hyvä on. Puhutaan siis lähes vuoden jonoista. Saikkua on nyt vuosi täynnä ja jatkunee tuonne maaliskuun loppuun vähintään.
Pitäiskö näille jonoille tehä jotain?
Helppohan se on täältä sivusta huudella, mutta noissa fiiliksissä ei mun kokemuksen mukaan kannattaisi plärätä somea ollenkaan. Kyllähän sen tietää, että jengi tapaa somessa jos ei nyt suoraan valehdella, niin ainakin kermavaahtokuorruttaa todellisuutta niin, että tavalliset ja arkipäiväiset asiat kuvataan ekstraihkuina, elämä on muka pelkkää auringonpaistetta, mannapuuroa ja mansikkaa. Mutta vaikka tuon tietääkin, niin pahalta niitä juttuja silti tuntuu ahdistuspäissään lukea.Pari kaunista päivää istunut yksinään sisällä ja seurannut somesta kuinka kaikilla muilla on ollut niin kivaa.
Tsemppiä. Mulla meni taas 2 yötä valvoessa ja tuntuu, että pää räjähtää. Musiikin kuuntelulla pääsi aina toviksi irti synkkyydestä, mutta kyllä on taas ylivoimaisen hankalaa hoitaa ihan perusasioitakaan. Ensimmäinen etätapaaminen oli mielialatyöryhmässä ja seuraava on sitten ihan käynti paikan päällä ensi kuussa. Mökille lähteminen ja siellä kalastaminen on terapiaa parhaimmillaan, mutta kyllä sitä huomaa miten heikossa jamassa on pääkoppa, kun läheisillekin tulee räyhättyä välillä ihan turhasta. Täällä kotona ollessa ei ole mitään, ei yhtään mitään sosiaalista kontaktia minnekään ja kaupassakäyntikin ottaa niin koville, että meinaa laatta lentää kassajonossa. Syvä on kuoppa missä ollaan, mutta jos pala kerrallaan noustais taas ylös sieltä.Tuntuu taas sille että jonkinlainen masennus on tulossa. Kokeillut ottaa yhteyksiä ulkomaailmaan että lähtisikö joku jotain touhuamaan. Mutta kielteistä vastausta on tullut vain. Pari kaunista päivää istunut yksinään sisällä ja seurannut somesta kuinka kaikilla muilla on ollut niin kivaa. Ahdistuksen tunne on jo aika huipussa. Oli pakko hakea jo kaupasta aski röökiä että saa pään pysymään jotenkin kasassa.
Tsemppiä. Mulla meni taas 2 yötä valvoessa ja tuntuu, että pää räjähtää. Musiikin kuuntelulla pääsi aina toviksi irti synkkyydestä, mutta kyllä on taas ylivoimaisen hankalaa hoitaa ihan perusasioitakaan. Ensimmäinen etätapaaminen oli mielialatyöryhmässä ja seuraava on sitten ihan käynti paikan päällä ensi kuussa. Mökille lähteminen ja siellä kalastaminen on terapiaa parhaimmillaan, mutta kyllä sitä huomaa miten heikossa jamassa on pääkoppa, kun läheisillekin tulee räyhättyä välillä ihan turhasta. Täällä kotona ollessa ei ole mitään, ei yhtään mitään sosiaalista kontaktia minnekään ja kaupassakäyntikin ottaa niin koville, että meinaa laatta lentää kassajonossa. Syvä on kuoppa missä ollaan, mutta jos pala kerrallaan noustais taas ylös sieltä.
Kaveri ollu masentunu jo tosi pitkään. 5-10v välillä se aika. Kaikki aktiivisuus kadonnut ja hyvä jos harvakseltaan edes viesteihin vastaa kenellekään. Käymään ei kuulemma voi mennä, kun just nyt taas ei käy. Oikea syy lienee kaatopaikkaa muistuttava kämppä.
Mä oon päättäny etten siitä mitään ylimääräistä tykytystä (varsinkaan enää) ota, enkä otakaan siis, mutta onhan toi nyt yks vittuhomma. Noutajaako siellä odotetaan vai mitä. Kaikki on yritetty mitä voi, niin sosiaaliselta ympäristöstä kun HUS:n puolelta, mutta minkäs tolle voi kun ei itse ole mukana missään. Fysikaaliset ja psykologiset hoidot turhia, kun ei ole omaa tahtoa riittävästi hänellä parantua kaikesta. Voevoe sano savolainen ennen ku sillalta hyppäs...
Eli mikä sun pointti oli tässä viestissä? Et jaksa auttaa?
Ei tollasiin ehkä enää riitä kaverien voimat jos yhteiskuntakin nostanut kädet ilmaan.
Raskasta. Ihminen saa mädäntyä kotiinsa ellei tapa itteensä ja kaikkia ympärillään.
Raskasta. Ihminen saa mädäntyä kotiinsa ellei tapa itteensä ja kaikkia ympärillään.