Eilen oli Helsingin Sanomissa juttu joka käsitteli uskomushoitoihin uskovia lääkäreitä ja heidän vastuutaan antamastaan hoidosta. Sinikettu voisi tavata sen vielä ennen valmistumistaan ja suunnata tutkijanuralle keräämään kaivattua aineistoa head-to-head vertailuun mielialalääkkeiden, terapian ja liikunnan välille. Siellä voisi löytyä jotain. Nyt ilman tätä tukea se menee hieman homepatiajuttujen puolelle. Ei hyvä.
Itse en tosin usko mielialalääkkeisiin, mutta uskon kylläkin tieteelliseen tutkimukseen. Tällä hetkellä mielialalääkkeiden pontimena on ollut vahva kaupallisuus ja sitä myöten tutkimukseen on löytynyt helpommin rahaa kuin perusjumpan tutkimiseen ja siksi mielialalääkkeiden tehosta löytyy tarkemmin tutkittua tietoa. Siksi aiemmin mainitulle on selkeä tilaus läheisemmälle tutkimiselle. Mutta onnea vaan rahoituksen etsintään. Meidän onhelmallisessa ja medikalisoituneessa länsimaisessa lääketieteessä tulee lasikatto vastaan. Valitettavasti.
Oma rouvani on jo erikoislääkäri tenttinsä läpäissyt ja kohonnut ylilääkäri tasolle, joten ammatinvaihtosuositus tulee hieman jälkijunassa. Oma isänsä oli lääkäri, veli myös ja minun isoisäni siinä sivussa, ja sieltä elämänoppina valmistuneelle lääkärille tuli neuvo, että ensimmäinen kymmenen vuotta ovat vaikeinta aikaa, sitten helpottaa. Näinhän se on kutakuinkin mennyt. Nyt elämä, läheisen kuolema, parisuhde ja muut asiat ovat sen verran sekaisin, että hieman ahdistaa ja lääkkeet ovat tulleet kuvioihin.
Itse en tosin usko mielialalääkkeisiin, mutta uskon kylläkin tieteelliseen tutkimukseen. Tällä hetkellä mielialalääkkeiden pontimena on ollut vahva kaupallisuus ja sitä myöten tutkimukseen on löytynyt helpommin rahaa kuin perusjumpan tutkimiseen ja siksi mielialalääkkeiden tehosta löytyy tarkemmin tutkittua tietoa. Siksi aiemmin mainitulle on selkeä tilaus läheisemmälle tutkimiselle. Mutta onnea vaan rahoituksen etsintään. Meidän onhelmallisessa ja medikalisoituneessa länsimaisessa lääketieteessä tulee lasikatto vastaan. Valitettavasti.
Oma rouvani on jo erikoislääkäri tenttinsä läpäissyt ja kohonnut ylilääkäri tasolle, joten ammatinvaihtosuositus tulee hieman jälkijunassa. Oma isänsä oli lääkäri, veli myös ja minun isoisäni siinä sivussa, ja sieltä elämänoppina valmistuneelle lääkärille tuli neuvo, että ensimmäinen kymmenen vuotta ovat vaikeinta aikaa, sitten helpottaa. Näinhän se on kutakuinkin mennyt. Nyt elämä, läheisen kuolema, parisuhde ja muut asiat ovat sen verran sekaisin, että hieman ahdistaa ja lääkkeet ovat tulleet kuvioihin.