Taudinkuvana depressio

[Sistis]

No ajatus oli se, että tuleehan nuo SSRI-lääkkeetkin käytännössä aika automaattisesti (ainakin minulle niitä olisi kirjoitettu heti vuonna 2007) ja uskoisin että "turhalla", mutta loppuun asti syödyllä yksittäisellä AB-kuurilla ei olisi niin suurta merkitystä, kuin aiheetta syödyille mielialalääkkeillä.

Turha antibioottikuuri on haitallisempi kuin kuvitellaan. Muistelen lukeneeni, että suoliston bakteerikannalta menee pari vuotta toipuakseen kuuria edeltävälle tasolle. Samalla näiden antibiooteille vastustuskykyisten bakteerien määrä suolistossa voi kasvaa, mikä altistaa esimerkiksi suolistotulehduksille.

Antibiootteja määrätään turhan herkästi. Olen itse kuullut terveydenhoitoalalla työskentelevältä henkilöltä, että valitettavan usein yleislääkärit määräävät antibiootteja flunssaan, kun potilas niitä itselleen vaatimalla vaatii, vaikka kyseessä olisikin pelkkä viruksen aiheuttama tauti, johon antibiooteista ei ole hyötyä. Pääsevät kuulemma helpommalla, kun potilaat uhkaavat tehdä valituksia huonosta hoidosta. Todennäköisesti tämä oli kärjistyi, mutta voi tuossa olla perääkin.

Mitä tulee masennuslääkkeisiin, niin niitäkin varmasti määrätään joskus turhan helposti. Olen lukenut tapauksista, joissa puolisonsa menettäneille henkilöille on ehdotettu heti tällaisia. Siis ei perkele, eikö suru olekaan enää normaali mielentila tällaisissa tapauksissa?

 

[Morgoth]

Mitä tulee masennuslääkkeisiin, niin niitäkin varmasti määrätään joskus turhan helposti. Olen lukenut tapauksista, joissa puolisonsa menettäneille henkilöille on ehdotettu heti tällaisia. Siis ei perkele, eikö suru olekaan enää normaali mielentila tällaisissa tapauksissa?

Masennuslääkkeitä vai rauhoittavia? Kyllähän rauhoittavat jossakin tilanteissa voivat olla tarpeellisia ensimmäisten päivien ja viikkojen aikana suruun.

 

[Sistis]

Masennuslääkkeitä vai rauhoittavia? Kyllähän rauhoittavat jossakin tilanteissa voivat olla tarpeellisia ensimmäisten päivien ja viikkojen aikana suruun.

Nimenomaan mielialalääkkeitä. Rauhoittavat ovat asia erikseen.

 

[Kampitus]

Ystäväsi kertomus ei kuulosta uskottavalta. Lähinnä selittelyltä miten välttyä menemästä lääkärille. Yritä jotenkin, että varaisitte yhdessä ajan lääkärille ja lupaudu saattamaan hänet lääkärille niin voit olla varma, että hän menee edes sinne. Sen jälkeen ei auta kuin toivoa, että hän kertoo lääkärille tilanteestaan ja hän on halukas hoitamaan itseään.

Oikeassa olit, sillä selvisi että viimeisellä kerralla oli saanut ohjeet miten puhelimella varaa ajan. Tätä siis hieman itsekin epäilin. No nyt ollaan sitten tilanteessa jossa hänellä on avaimet sitä apua hakea. Vähän epäilen ettei hän sinne kyllä saa soitettua, mutta soittoajat ovat noissa kyllä niin v:mäiset että paha on yhdessäkään sinne soittaa, enkä minä tietysti toisen puolesta voi soittaa. No, hän on luvannut asian hoitaa, niin en ala tuputtamaan. Katsotaan jos ei vielä ensi viikolla ole asia hoidossa niin täytyy koittaa sopia joku yhteinen väli jolloin otettaisiin yhteyttä, josko se sitten auttaisi. Eiköhän tämä tästä. Asiahan on akuutti, mutta ei nyt saisi olla kovin tunkeva ja päällekäyvä kun kaverilla muutenkin mielialat heittelee.

 

[godspeed]

Asiahan on akuutti, mutta ei nyt saisi olla kovin tunkeva ja päällekäyvä kun kaverilla muutenkin mielialat heittelee.

Tällaiset särähtää aina korvaan kun yleensä mielialojen selkeistä ja suurista heittelyistä tupataan puhumaan vain kaksisuuntaisen mielialahäiriöisen tai sinneppäin menevän tapauksen kohdalla. Toki niitä on masennuksessakin, mutta yksipuolisempina. En pyydä ryhtymään miksikään asiantuntijaksi, mutta miten itse näet asian kerran lähipiiriin kuulut?

 

[Kampitus]

Tällaiset särähtää aina korvaan kun yleensä mielialojen selkeistä ja suurista heittelyistä tupataan puhumaan vain kaksisuuntaisen mielialahäiriöisen tai sinneppäin menevän tapauksen kohdalla. Toki niitä on masennuksessakin, mutta yksipuolisempina. En pyydä ryhtymään miksikään asiantuntijaksi, mutta miten itse näet asian kerran lähipiiriin kuulut?

Käytin varmasti hieman vääriä sanoja kun en tosiaan alasta sitten vähääkään ymmärrä. Tarkoitin lähinnä sitä että valmius puhua ja mielen tila vaihtelee. Ahdistuneisuutta ja masennusta ei ilmene niin pahana joka päivä ja tällöin hänen kanssaan on voi asiasta puhua. Niinä hetkinä kun on huonoimmillaan ei puolestaan halua puhua asiasta. Nämä avunhaun yrityksetkin ovat rajoittineet tähän asti niihin parempiin päiviin.

 

[Sistis]

Hieman ketjun aiheeseen liittyen: en väheksy mielenterveyden sairauksia, mutta olen myös tyrmistynyt siitä, kuinka niitä monesti tarjotaan ihan lääkärikunnan toimesta diagnoosiksi silloin kun fyysisille oireille ei heti meinaa löytyä selitystä. Tämä uutinen on surullinen esimerkki tällaisesta. Virhediagnoosi on vienyt kyseisen henkilön ihan kuntoutusjaksolle osastolle. Ja vaikka diagnoosi osoittautui myöhemmin vääräksi, merkinnät mielenterveysongelmista kummittelevat edelleen potilastietojärjestelmissä. Tämä taas voi vaikuttaa monellakin tavalla elämässä; vakuutuksia ei välttämättä myönnetä, tai lääkärit eivät välttämättä ota jatkossa fyysisiä oireita todesta.

Linkki uutiseen, jossa kerrotaan erään naisen sairaskertomus virhediagnooseineen:

Sterilisaatio vei naisen psykiatriselle osastolle – "Luulin pääseväni verikokeisiin, mutta sainkin tukun psykiatrisia diagnooseja" | Yle Uutiset | yle.fi

 

[Vuokralainen]

Kyllähän asenteet tuntuvat olevan perseellään monella ja aika pahasti.

Opiskelen tällä hetkellä sosiaali- ja terveysalalla ja opinnot sujuvat oikein hyvin. Mitä nyt nykyiseen koulutukseen liittyviä osaamisaloja en pidä itselleni niinä kaikkein kiinnostavimpina ja siksi olenkin jo selvitellyt erään toisen osaamisalan opiskelua ja laitoinkin asiasta kyselyn kyseisen osaamisalan kouluttajalle. Sain suunnilleen tämäntyylisen vastauksen: "lisäopintoja kannattaa harkita tarkkaan sairaustaustasi vuoksi".

Perkele, että korpeaa. En olisi opiskelemassa kuin yhden osaamisalan lisää eli vaatimustaso ei nykyistä korkeammalle nousisi ja vaikka nousisikin, niin klaaraisin senkin, sillä niin hyvin ovat opinnot menneet.

Lääkityksistä ja terapiasta olen kuitenkin päässyt eroon 2014 alussa ja luulin, että myös masennuksestani, mutta en näköjään kaikkien mielestä.

Jonkinlaisen vastineen ajattelin kyllä ajatuksella tuolle kouluttajalle kyhätä.

 

[Turha Kaukalo]

Sain suunnilleen tämäntyylisen vastauksen: "lisäopintoja kannattaa harkita tarkkaan sairaustaustasi vuoksi".

Eikö tuo ole syrjintää? On kaikenlaista ikä-, raskaus-, sukupuolisyrjintää puhumattakaan rodullistamisista, joten eikö tuo ole jo ihan selvä keissi, että sinua on syrjitty. Joku eukko juuri oli uutisissa, kun häntä oli raskaussyrjitty, ja mielestäni tapauksessasi on samoja piirteitä. Ota yhteyttä kouluttajan pomoon.

 

[Kumielvis]

Kaamosmasennus on iskemässä, jälleen. Tällä kertaa olen aseistautunut myös lääkkein, sain vihdoin aikaiseksi hoitaa itseäni ammattilaisten avulla. Hyvä päätös, voin suositella kaikille. Työterveyden kautta sain vihdoin tuonkin hoidettua, lääkkeenä on escitalopramia. Lisälääkkeenä hommasin balkan-reissun marraskuulle koska marraskuut ovat aina vitusta ja perkeleestä. Ei tuo oikein nytkään mieltä lämmitä kun tuolla sataa ehkä kymmenettä päivää putkeen ja aurinko alkaa olla pelkkä muisto vain, joten uusiin maisemiin olisi päästävä. Tein tänää jonkun työterveystutkimuksen ja kyllä tuokin pisti masentamaan.

Tsemppiä kaikille, joille syksyt ovat vaikeaa aikaa. Puolen vuoden päästä alkaa olla taas hyvä.

 

[Prof. Puck]

Tämä nyt varmasti kuulostaa sellaiselta "ota itseäsi niskasta kiinni" neuvolta joten etukäteispahoittelut sen suhteen... se ei todellakaan ole tarkoitus ja vaikeat tapaukset ovat varmasti niitä vaikeita tapauksia..

Mutta siitä halusin mainita, tuohon @Kumielvis viestiin viitaten, että jonkintason apua voi tulla lääkkeiden ja terapian lisäksi myös arjen rutiineilla ja jutuilla, kunhan pääsee ensiksi sen verta kuntoon, että niihin pääsee kiinni. Tuttavalleni selvä - oikeastaan miltei huikea - parannus masennuksen hoitoon tuli siitä, että hän pystyi aloittamaan lenkkeilyn. Nyt takana jo pari vuotta aktiivista lenkkeilyä ja käsittääkseni lääkkeiden määrä on tipahtanut minimiin.

Allekirjoittaneella ei onneksi ole masennusta koskaan ollut, mutta aikanaan huomasin itsestäni todella selvästi sen, kuinka paljon valon määrä (tai siis sen puute) kaamosaikaan vaikutti mielialaan. Minun oli käytännössä pakko päästä käymään pimeimpään aikaan edes muutaman viikon jossain missä aurinko paistoi. En tiedä miten nämä kirkasvalo-lamput oikeasti auttavat, eli olisiko niistä mitään apua?

 

[Morgoth]

Tuttavalleni selvä - oikeastaan miltei huikea - parannus masennuksen hoitoon tuli siitä, että hän pystyi aloittamaan lenkkeilyn. Nyt takana jo pari vuotta aktiivista lenkkeilyä ja käsittääkseni lääkkeiden määrä on tipahtanut minimiin.

Mikäs masentuneelle sen innostavampaa kuin lähteä pimeään ja sateeseen lenkkeilemään, varsinkin jos kaamosmasennusta pukkaa. Moni masentanut on varmaan niin loistavassa kunnossakin, että jos ei nyt pimeässä telo itseään niin luultavasti pumppu pettää lenkkipolulla.

 

[Prof. Puck]

Mikäs masentuneelle sen innostavampaa kuin lähteä pimeään ja sateeseen lenkkeilemään, varsinkin jos kaamosmasennusta pukkaa. Moni masentanut on varmaan niin loistavassa kunnossakin, että jos ei nyt pimeässä telo itseään niin luultavasti pumppu pettää lenkkipolulla.

Kuten sanottua, tarkoitus ei ollut vittuilla tyyliin ota itseäsi niskasta kiinni. Kerroin vain mikä tuttavaani auttoi. Eikä se hänenkään kohdalla mikään yhden hetken korjausliike ollut, vaan aikaa meni. En myöskään väittänyt että tuo olisi mikään ratkaisu kaikkeen tai että toimisi kaikissa tapauksissa, vaan yksi mahdollinen apu muiden joukossa. Veikkaan, että kyse ei ole sinänsä juoksemisesta pumpun pettämisen uhalla, vaan että pääsee tunniksi tai pariksi seinien sisältä ulos raikkaaseen ilmaan, vaikka kävellen. Vaikka masennuksesta en kärsi, niin minullekin juoksu on jonkinsortin meditaatiota sekä hyvinvoinnin ja jaksamisen lähde.

Tottakai minä sen verran ymmärrän, että jos tarpeeksi syvällä ui, niin lenkkeilyt eivät nyt ihan ensimmäisenä tule mieleen. Mutta käsittääkseni masennustakin on monen erin tasoista... toiset jaksaa sairautensa kanssa paremmin ja toiset huonommin.

 

[Useful Idiot]

Kyllähän tuo @Prof. Puck:in mainitsema lenkkeily asiaa on, vaikkakin en nyt ota kyseiseen esimerkkiin kantaa kun en tapausta tiedä ja tietenkin kaikki hoitokeinot ovat suhteellisen henkilökohtaisia, mutta jos vaihtoehtoina ovat esimerkiksi perisuomalaiseen (ja allekirjoittaneen) tapaan lääkitä itseään alkoholilla, vai toisena vaihtoehtoina saada edes pientä kicksiä metsässä juoksemisesta aiheutuvasta runner's highista, eli endorfiinihumalasta, niin jokainen tajuaa kumpi auttaa enemmän. Eiköhän myös liikunta ole siihen puhuttuun sydänkohtauksen minimoimiseen järkevämpi vaihtoehto, kuin monet "alaan" kuuluvat lääkkeet, jotka pahimmillaan kiristää mustaa ympyrää ympärilläsi ja ei ainakaan elimien toimintaa paranna.

Omalla kohdallani vuosien takaiset ahdistuskohtaukset ovat, - jos ei loppuneet, niin äärimmäisen minimissä yksinkertaisesti raa'an lenkkeilyn myötä ja hoitokeinonahan tuo on totaalisen luonnonmukainen, jota ei kannata ainakaan sivuuttaa pelkän "pumpun pettämisen" uhalla.

 

[sinikettu]

Työterveyden kautta sain vihdoin tuonkin hoidettua, lääkkeenä on escitalopramia.

Osta kirkasvalolamppu ja käytä 10 000 luksin etäisyydellä 30 min joka aamu samaan aikaan. Toimii hyvin todennäköisesti paremmin kaamosmasennukseen kuin SSRI:t. Suoria head-to-head tutkimuksia ei ole, sillä juuri kukaan haluaa todeta valoboksin olevan pillereitänsä parempi. Tutkimusdata on kuitenkin suhteellisen vahvaa. BLT (bright light therapy) toimii todella hyvin 80 prossalla ihmisistä, kun taas SSRI:t ehkä 50-60 prosentilla. BLT effect size on myös paljon korkeampi, noin 0,8 SD luokkaa, kun taas SSRI:llä noin 0,5 kaamosmasennuksen hoidossa. Toki jos lääkkeet toimii, niin ei siinä mitään. Kirkasvalohoito lääkkeiden kanssa saattaa toimia paremmin kuin kumpikaan, tosin tätä on testattu vain normaalin masennuksen kanssa.

 

[Kumielvis]

@Prof. Puck @sinikettu

Kirkasvalo on hankintalistalla, työkaveri on tuomassa töihin myös omansa joten saa nähdä miten vaikuttaa.
Mulla ei tosissaan koskaan mitään vakavaa/syvää masennusta ole ollut vaan enemmän tätä kaamosajan. Joten en ole esimerkiksi menettänyt työkykyäni, vaikkakin AMK-aikoina meinasi jäädä syksyn jaksot pariin otteeseen kesken kun ei vaan pystynyt. Liikunta on toki jees ja siksi harmittaakin noi paskat kelit. Säbää tulee kerran viikossa pelailtua ja pari viikkoa sitten oikein ihmettelinkin että miten on hyvä olo pelailun jälkeen.
Mulla on vahva usko siihen että ihminen on psykofyysissosiaalinen kokonaisuus niinkuin psykanmaikka aikanaan sanoi. Noita kaikkia kolmea yritänkin käyttää apuna jaksamiseen, eli lääkkeet, liikunta, ruoka (lihon aina syystalvella ihan huolella) ja kaverien näkeminen kaikki apuna syksystä selviytymiseen.
Alkoholi hoitokeinona ei tule ikinä olemaan vaihtoehto. Alkoholisti-isän esimerkki on pitänyt siitä huolen.

 

[ISH]

Mulla on vahva usko siihen että ihminen on psykofyysissosiaalinen kokonaisuus niinkuin psykanmaikka aikanaan sanoi.

Meillä lukion äidinkielen opettaja sanoi että ihminen on elävä orgasmi.

 

[BaronFIN]

Tutustuessani nykyiseen vaimooni ensimmäisen kerran 20 vuotta sitten, hän oli peruskoulun yli ysin keskiarvolla päättävä ”kympin” tyttö. Enhän minä tiennyt siitä, mutta ajan kuluessahan se selvisi. Tuli lukiossa ihmeteltyä kuinka helppoa tiedon pänttääminen voi toiselle olla ja kuuden ällän nuori nainen sieltä valmistui joka jatkoi suoraa kyytiä lääkikseen ja veti sen läpi tavoiteajassa vaikka muksukin tuli tehtyä siinä sivussa.

Hän on ihmisenä ollut aina pedantti, myötäelävä ja virheettömyyden pyrkivä ja tuntee vastuuta tekemistään asioista. Nyt tässä kohtaa ammatinvalinta on todella kriittinen, sillä lääkärinä epävarmuutta olisi vain siedettävä ja elämän ja kuoleman asiat ovat arkea, mutta siihen harva pystyy luonnostaan ilman että olisi samalla ”hälläväliä” persoona. Omalla puolisollani ahdistus ja vastuunkokemus olivat lopulta sitä luokkaa, että se ilmeni fyysisenä pahoinvointina ja oksenteluna ennen työpäivää ja asioiden pyörittelynä öitä myöten.

Pahaa oloa voi purkaa monella tapaa ja omalla puolisollani se valitettavasti purkautui ulkopuolisen huomion hakemisena joka on venyttänyt liittomme kestävyyttä äärimmäisyyteen saakka ja vasta kaksi vuotta sitten työterveydessä diagnosoitiin jonkinasteinen masennus/ahdistuneisuus, jota alettiin hoitamaan Venlafax lääkityksellä.

No tästä seurasi sivuvaikutuksena totaallinen tunteettomuus, väsyneisyys ja haluttomuus, ja aiempien tekojen jatkeeksi, niin onhan tämä ollut melkoinen trippi itsellenikin. Olen ihan aidosti pohtinut eroa, mutta jotenkin sitä ei haluaisi pistää perhettä palasiksi. Sitä vain uskoo, että jonain päivänä ahdistus helpottaisi ja elämä palaisi ennalleen, mutta hiljalleen sitä pohtii ettei näin tule koskaan käymään. Normaalia seksielämää on vietetty viimeksi kolme vuotta sitten ja nyt pelkkä kosketuskin etoo saatika että vastavuoroisesti tulisi mitään aloitteellisuutta.

Puolisoni sai nyt tarpeekseen Venlafaxinista ja aikoo vaihtaa lääkkeensä Brintellixiin (nimi on kuin Asterixista). Siinä pitäisi olla vähemmän sivuvaikutuksia, mutta tämä on varmaan hyvinkin yksilöllistä. Erilaisia kokemuksia ja täysin päinvastaisista on luettavissa erilaisista lähteistä. Nyt tällä porukalla kokemuksia uudesta lääkkeestä? Onko minulla millainen Dr. Hyde/Jekyll odotettavissa lääkkeenvaihdon jälkeen?

 

[sinikettu]

Hän on ihmisenä ollut aina pedantti, myötäelävä ja virheettömyyden pyrkivä ja tuntee vastuuta tekemistään asioista. Nyt tässä kohtaa ammatinvalinta on todella kriittinen, sillä lääkärinä epävarmuutta olisi vain siedettävä ja elämän ja kuoleman asiat ovat arkea, mutta siihen harva pystyy luonnostaan ilman että olisi samalla ”hälläväliä” persoona. Omalla puolisollani ahdistus ja vastuunkokemus olivat lopulta sitä luokkaa, että se ilmeni fyysisenä pahoinvointina ja oksenteluna ennen työpäivää ja asioiden pyörittelynä öitä myöten.

Suosittelisin ammatinvaihtoa. Olen piakkoin valmistumassa oleva lääketieteen opiskelija. Näitä henkilöitä näkee jatkuvasti opiskelijana ja töissä. Ehkä 10-20 (mahdollisesti enemmänkin) prossaa opiskelijoista on yksiselitteisesti väärällä alalla. Ei lääketiede niin ihmeellistä ole, että sitä kannattaa oman hyvinvointinsa ja terveytensä kustannuksella jatkaa. Käytännössä kaikki lääketieteen opiskelijat ovat vielä niin älykkäitä ja ahkeria, että pystyvät tekemään satoja ja tuhansia muita asioita ammatillisesti. Pieni osa lopettaa suosiolla, mutta loput sinnittelevät eteenpäin. Lääketiede lienee muutenkin psykologian ohella yksi sellainen ala, jonne hakeutuu haasteellisuudesta riippumatta yllättävän paljon ihmisiä, joilla on joko ennestään ollut mielenterveysongelmia tai on muuten vain (geneettistä) herkkyyttä niiden ilmaantumiseen. Omien ongelmien korjaaminen epäsuorasti opiskelemalla lääketiedettä/psykologiaa ei vaan usein ole järin tehokas keino niiden taltuttamiseen, vaan se vaatii suoraa ja henkilökohtaista hoitoa.

Muistelisin lukeneeni, että reilusti yli puolella lääketieteen opiskelijoista on jossain vaiheessa suuria mielialaongelmia ja masennuslääkkeitä on käytössä hyvin suurella osalla jengistä.

 

[tant gredulin]

@Prof. Puck @sinikettu

Kirkasvalo on hankintalistalla, työkaveri on tuomassa töihin myös omansa joten saa nähdä miten vaikuttaa.
Mulla ei tosissaan koskaan mitään vakavaa/syvää masennusta ole ollut vaan enemmän tätä kaamosajan. Joten en ole esimerkiksi menettänyt työkykyäni, vaikkakin AMK-aikoina meinasi jäädä syksyn jaksot pariin otteeseen kesken kun ei vaan pystynyt. Liikunta on toki jees ja siksi harmittaakin noi paskat kelit. Säbää tulee kerran viikossa pelailtua ja pari viikkoa sitten oikein ihmettelinkin että miten on hyvä olo pelailun jälkeen.
Mulla on vahva usko siihen että ihminen on psykofyysissosiaalinen kokonaisuus niinkuin psykanmaikka aikanaan sanoi. Noita kaikkia kolmea yritänkin käyttää apuna jaksamiseen, eli lääkkeet, liikunta, ruoka (lihon aina syystalvella ihan huolella) ja kaverien näkeminen kaikki apuna syksystä selviytymiseen.
Alkoholi hoitokeinona ei tule ikinä olemaan vaihtoehto. Alkoholisti-isän esimerkki on pitänyt siitä huolen.

Yksi apulainen listaan lisää: EPA-kalaöljy ehkäisee masennusta - Terveysuutiset - Tohtori Tolonen

Ja ettei menisi Tolosen mainostukseksi, niin tässä myös hyväksi havaittu tuote: Trio Kalaöljy | Terveyskaista Oy

 

[sinikettu]

No tästä seurasi sivuvaikutuksena totaallinen tunteettomuus, väsyneisyys ja haluttomuus, ja aiempien tekojen jatkeeksi, niin onhan tämä ollut melkoinen trippi itsellenikin. Olen ihan aidosti pohtinut eroa, mutta jotenkin sitä ei haluaisi pistää perhettä palasiksi. Sitä vain uskoo, että jonain päivänä ahdistus helpottaisi ja elämä palaisi ennalleen, mutta hiljalleen sitä pohtii ettei näin tule koskaan käymään. Normaalia seksielämää on vietetty viimeksi kolme vuotta sitten ja nyt pelkkä kosketuskin etoo saatika että vastavuoroisesti tulisi mitään aloitteellisuutta.

Puolisoni sai nyt tarpeekseen Venlafaxinista ja aikoo vaihtaa lääkkeensä Brintellixiin (nimi on kuin Asterixista). Siinä pitäisi olla vähemmän sivuvaikutuksia, mutta tämä on varmaan hyvinkin yksilöllistä. Erilaisia kokemuksia ja täysin päinvastaisista on luettavissa erilaisista lähteistä. Nyt tällä porukalla kokemuksia uudesta lääkkeestä? Onko minulla millainen Dr. Hyde/Jekyll odotettavissa lääkkeenvaihdon jälkeen?

Masennuslääkkeet ovat suht hyödyttömiä suurimmalle osalle ihmisistä, jotka niitä syövät. Siis niiden teho verrattuna sivuvaikutuksiin. On olemassa hyvin yksinkertaisia ja yhtä tehokkaita hoitomuotoja, joissa ei ole juurikaan negatiivisia sivuvaikutuksia. Positiivisia kylläkin. Tässä muutama, joista on oikeasti hyvää näyttöä mielialaongelmien hoidossa:

Valohoito tai valoterapia (bright light therapy). Normaalissa ei-kaamosmasennuksessa vaikutuksen koko samaa luokkaa kuin mielialalääkkeillä, effect size noin 0,5.

Liikunta (erityisesti pitkäkestoinen aerobinen) näyttää olevan osapuilleen yhtä tehokasta kuin masennuslääkkeiden käyttö. Harmittavan vähän on ollut tutkimuksia, jossa testataan mielialalääkkeitä, terapiaa ja liikuntaa suoraan head-to-head-mallilla. Muutamissa tutkimuksissa liikunta kuitenkin osoittautui yhtä tehokkaaksi kuin SSRI ja kognitiivinen psykoterapia.
Tänä vuonna julkaistiin myös ensimmäinen RCT-tutkimus ruokavaliointerventiosta masennuksen hoidosta. Tutkimus oli pienimuotoinen pilottitutkimus, mutta teho oli käsittämättömän suuri, effect sizen ollessa lähemmäs 1 (0,5 lääkkeillä tai terapialla keskimäärin) verrokkiryhmään verrattuna. En oikeasti usko, että vaikutus voi olla noin suuri, ja noin pienellä tutkimuksella helposti tulee suuria heittoja, mutta ruokavalion siistiminen lienee hyvin tehokas keino lievittää mielialaoireita.

Meditointi toimii myös varsin hyvin erityisesti ahdistuneisuusoireisiin. Tässä toinen analyysi. Effect size noin 0.5-0.6 luokkaa.

Tässä vielä yksi ja toinen pätevä kirjoitus mielialaongelmien hoitoihin liittyen.
Anyways, mielialaoireiden hoitoon löytyy useita päteviä hoitokeinoja. Head-to-head-tutkimuksia on suht vähän mielialalääkkeiden ja terapiaan verrattuna, mutta niissä vähissä tutkimuksissa teho on samaa luokkaa melkeinpä kaikilla edellä mainituilla hoitokeinoilla. Joillain ihmisillä mielialalääkkeet toimivat todella hyvin ja heille niiden syönnissä lienee järkeä. Voisin lyödä mistä tahansa vetoa, että suurimmalla osalla ihmisistä esimerkiksi valohoidon, liikunnan ja ruokavaliomuutoksen yhdistelmällä saadaan huomattavasti paremmin hoidettua mielialaoireita kuin lääkkeillä. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, ettei mielialalääkkeitä kannata käyttää kuin vaikeissa masennustapauksissa tai silloin, kun edellä mainitut keinot eivät toimi tai niitä ei syystä tai toisesta ole mahdollista käyttää.

 

[BaronFIN]

Eilen oli Helsingin Sanomissa juttu joka käsitteli uskomushoitoihin uskovia lääkäreitä ja heidän vastuutaan antamastaan hoidosta. Sinikettu voisi tavata sen vielä ennen valmistumistaan ja suunnata tutkijanuralle keräämään kaivattua aineistoa head-to-head vertailuun mielialalääkkeiden, terapian ja liikunnan välille. Siellä voisi löytyä jotain. Nyt ilman tätä tukea se menee hieman homepatiajuttujen puolelle. Ei hyvä.

Itse en tosin usko mielialalääkkeisiin, mutta uskon kylläkin tieteelliseen tutkimukseen. Tällä hetkellä mielialalääkkeiden pontimena on ollut vahva kaupallisuus ja sitä myöten tutkimukseen on löytynyt helpommin rahaa kuin perusjumpan tutkimiseen ja siksi mielialalääkkeiden tehosta löytyy tarkemmin tutkittua tietoa. Siksi aiemmin mainitulle on selkeä tilaus läheisemmälle tutkimiselle. Mutta onnea vaan rahoituksen etsintään. Meidän onhelmallisessa ja medikalisoituneessa länsimaisessa lääketieteessä tulee lasikatto vastaan. Valitettavasti.

Oma rouvani on jo erikoislääkäri tenttinsä läpäissyt ja kohonnut ylilääkäri tasolle, joten ammatinvaihtosuositus tulee hieman jälkijunassa. Oma isänsä oli lääkäri, veli myös ja minun isoisäni siinä sivussa, ja sieltä elämänoppina valmistuneelle lääkärille tuli neuvo, että ensimmäinen kymmenen vuotta ovat vaikeinta aikaa, sitten helpottaa. Näinhän se on kutakuinkin mennyt. Nyt elämä, läheisen kuolema, parisuhde ja muut asiat ovat sen verran sekaisin, että hieman ahdistaa ja lääkkeet ovat tulleet kuvioihin.

 

[sinikettu]

Eilen oli Helsingin Sanomissa juttu joka käsitteli uskomushoitoihin uskovia lääkäreitä ja heidän vastuutaan antamastaan hoidosta. Sinikettu voisi tavata sen vielä ennen valmistumistaan ja suunnata tutkijanuralle keräämään kaivattua aineistoa head-to-head vertailuun mielialalääkkeiden, terapian ja liikunnan välille. Siellä voisi löytyä jotain. Nyt ilman tätä tukea se menee hieman homepatiajuttujen puolelle. Ei hyvä.

No ei mene. Liikunnan vaikutuksesta kontrolliryhmiin on varsin laadukasta tutkimustietoa jo nyt ja tutkimuksia on kymmeniä. Muistaakseni parissa pienessä tutkimuksessa on testattu suoraan SSRI:tä tai terapiaa vastaan ja teho on samaa luokkaa. Näistä ei kuitenkaan voi vetää laajempaa johtopäätöstä vielä. Metodologia on kuitenkin vielä sen verran heikkoa, ettei todellista tehoa pystystä vielä sanomaan. Se kuitenkin voidaan suht varmasti sanoa, että liikunta toimii mielialaongelmien hoidossa.

Oma rouvani on jo erikoislääkäri tenttinsä läpäissyt ja kohonnut ylilääkäri tasolle, joten ammatinvaihtosuositus tulee hieman jälkijunassa. Oma isänsä oli lääkäri, veli myös ja minun isoisäni siinä sivussa, ja sieltä elämänoppina valmistuneelle lääkärille tuli neuvo, että ensimmäinen kymmenen vuotta ovat vaikeinta aikaa, sitten helpottaa. Näinhän se on kutakuinkin mennyt. Nyt elämä, läheisen kuolema, parisuhde ja muut asiat ovat sen verran sekaisin, että hieman ahdistaa ja lääkkeet ovat tulleet kuvioihin.

Ammattia voi vaihtaa myöhemminkin. Esimerkiksi luin jokin aika sitten jutun, jossa mainittiin, että Yhdysvalloissa yhä enemmän ja enemmän lääkäreitä on siirtynyt muihin työtehtäviin tai ammatteihin. Yleisimmin hallinto- ja asiantuntijatehtäviin, mahdollisesti myös vakuutusyhtiöille ja erilaisiin lääketieteellisiin organisaatioihin.

Itse en tosin usko mielialalääkkeisiin, mutta uskon kylläkin tieteelliseen tutkimukseen. Tällä hetkellä mielialalääkkeiden pontimena on ollut vahva kaupallisuus ja sitä myöten tutkimukseen on löytynyt helpommin rahaa kuin perusjumpan tutkimiseen ja siksi mielialalääkkeiden tehosta löytyy tarkemmin tutkittua tietoa. Siksi aiemmin mainitulle on selkeä tilaus läheisemmälle tutkimiselle. Mutta onnea vaan rahoituksen etsintään. Meidän onhelmallisessa ja medikalisoituneessa länsimaisessa lääketieteessä tulee lasikatto vastaan. Valitettavasti.

Eipä löydy tällaisiin ihan helposti rahoitusta ja varmasti siksi niitä ei juuri ole tehtykään. Kukaan kaupallinen toimija ei halua todistaa, ettei heidän tuotteensa toimi paremmin kuin puoli tuntia valoa aamulla tai tunnin juoksulenkki, ja maksaa siinä sivussa miljoonia tästä tiedosta.

 

[Prof. Puck]

Liikunnan hyödyllisyydestä masennuksen hoitoon/ehkäisyyn oli puhetta muutama viikko takaperin. Aiheeseen liittyvä uutinen:
https://yle.fi/uutiset/3-9908716

Tämän uutisen/tutkimuksen mukaan hyvin vähäiselläkin liikunnan määrällä olisi selvästi positiiviset vaikutukset eikä tässä edes puhuta mistään mustikkasopat rinnuksilla äheltämisestä!

 

[scholl]

Liikunnan hyödyllisyydestä masennuksen hoitoon/ehkäisyyn oli puhetta muutama viikko takaperin. Aiheeseen liittyvä uutinen:
https://yle.fi/uutiset/3-9908716

Tämän uutisen/tutkimuksen mukaan hyvin vähäiselläkin liikunnan määrällä olisi selvästi positiiviset vaikutukset eikä tässä edes puhuta mistään mustikkasopat rinnuksilla äheltämisestä!

Itse olen aina sanonut, että kestävyysurheilua harrastavalla ei päässä ole vikaa. Noin yleisesti ottaen. Aku Kopakkala, joka sai Mehiläisestä potkut, on hyvin vahvasti noita lääkkeiden pakkosyöntiä vastaan. Minusta kaikista pahinta on se, että lähes kaikilla lääkkeillä on joku sivuvaikutuksensa ja sitten ihmiset joutuvat sellaiseen negatiivisuuden kehään. Ensin lääkitään, sitten lääkitään sivuvaikutusta jne. Vaikka olisi parantunutkin, niin on niin heikko vastustuskyky ja huono kunto, ettei mikään huvita tai mitään ei jaksa.

Minusta se liikunta ja se aktiivinen elämäntapa pitäisi olla ne normit ja sitten sen lisäksi annettaisiin mahdollisesti jotain lääkettää, os tarvitsee, eikä niin, että maataan kotona ja popsitaan pillereitä.