Mainos

Tasa-arvo ja poliittinen korrektius

  • 1 096 627
  • 9 215

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Setämies vai tätihenkilö? Kumpi on Pekkaa pahempi? Sehän nyt vielä puuttuisi että YLE:kin huomioisi rekrytoinneissaan sukupuolten moninaisuutta ja monikulttuurisuutta.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Kirjoitat kuitenkin tänne suurelle lukijajoukolle Ukkolasta noin halventavasti. Etkö todellakaan näe, miten törkeää se on?

Overtonin ikkunaa on siirretty niin, että nykyään vähänkään konservatiiviset mielipiteet tuomitaan jyrkästi. Tulee mieleen 1960- ja 1970-luku: jos et ole ole näkyvästi meidän puolellamme, olet meitä vastaan.
Ongelma ei ole konservatiiviset mielipiteet sinänsä, vaan niiden julkituominen kusipäiseen ja mielipiteen kohdetta halventavin keinoin. Yleisemmin nuo kauheasti parjatut ja lännen tappiota kuuleman mukaan julistavat "turvallisen tilan periaatteet" yrittävät sanoa, että älä ole kusipää. Tuosta ottaa nokkiinsa sitten se kalikasta saava koira, jonka mielestä hänen ihmisoikeudet on viety, jos ei saa teini-ikäistä kesätyöntekijää kutsua tauolla "sedän sylkkyyn räährääh" tai ulkomaalaiselta loukkaantujan mielestä näyttävää haluamallaan halveeraavalla ("ihan neutraali oli 70-luvulla!") termillä, etenkin jos ei edes sano päin naamaa, vaan ainoastaan selän takana tai sen verran sivussa että kohde kuulee muttei leikisti ole tarkoitus.
 

Wild-Chester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kirjoitat kuitenkin tänne suurelle lukijajoukolle Ukkolasta noin halventavasti. Etkö todellakaan näe, miten törkeää se on?

Overtonin ikkunaa on siirretty niin, että nykyään vähänkään konservatiiviset mielipiteet tuomitaan jyrkästi. Tulee mieleen 1960- ja 1970-luku: jos et ole ole näkyvästi meidän puolellamme, olet meitä vastaan.
Tämän keskustelun perusteella on helpompi ymmärtää turvallisen tilan ohjeiden vaatijoita. Jos itsehillintä on tuota luokkaa, että argumenttien loppuessa käydään täysin ala-arvoisella tavalla kommentoimaan henkilön ulkonäköä, niin kai siinä tulee kuvitelleeksi että kaikki muutkin tarvitsevat samaa ennakkosensuuribrosyyriä.
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Täällä kun on varmasti henkilöitä, jotka vastustavat turvallisemman tilan periaatteita, niin voitteko avata, mitkä niissä varsinaisesti hiertävät. Päädyin katsomaan paljon puhuttaneen jakson Ivan Puopolon YouTube:sta, jossa näytettiin kuohuttaneet Ylen turvallisemman tilan periaatteet (youtube.com/watch?v=TnYSSr-OirM ; kohdassa 18.31).
En ole turvallisen tilan vastustajia, mutta ymmärrän kyllä, mikä asiassa hiertää.

Ihan huomautuksena tässä nyt heti kärkeen, että tarkastelen asiaa sen toteutusten perusteella, en sen perusteella, mitä sen periaatteista on kirjoitettu. Teorian ja käytännön välillä on aina oma eronsa.

Ensimmäinen seikka, jonka uskon ihmisiä hiertävän "turvallinen tila" -puheessa on tämä:

Yleisemmin nuo kauheasti parjatut ja lännen tappiota kuuleman mukaan julistavat "turvallisen tilan periaatteet" yrittävät sanoa, että älä ole kusipää.
Monet konservatiivisemmat ihmiset varmaan ajattelevat, että miksi tarvitaan "turvallinen tila", mikseivät heidän usein kannattamansa ja ajamansa hyvät käytöstavat riitä? Tästä tulee sellainen epäilys mieleen, että turvallisen tilan konseptilla tähdätään johonkin ihan muuhun kuin käytöstavoilla - mikä voi olla totta!

Itse henkilökohtaisesti aika monessa tapauksessa olen ajatellut, että turvallisen tilan mainostus on enemmän poliittinen kannanotto kuin niinkään jonkin asian korjaaminen tai johonkin asiaan puuttuminen. Samasta asiasta puhuessaan konservatiivi peräänkuuluttaa käytöstapoja, liberaali turvallista tilaa.

"Turvallinen tila" konseptina myös ohjaa ajattelemaan musta-valkoisesti. Kun esimerkiksi työpaikalla - linkkasin tuossa aiemmin esimerkin performanssitaitelijoiden ryhmästä - kuulutetaan turvallisesta tilasta, niin se on omiaan antamaan vaikutelman, että työpaikka on aiemmin ollut "turvaton tila". Se myös ohjaa ajattelemaan, että koko maailma oli yhtä suurta "turvatonta tilaa" ennen kuin konsepti keksittiin. Eli taas on maailmasta korjattu yksi suuri epäoikeudenmukaisuus!

Sekä käytöstapojen että turvallisen tilan vaatiminen on yhteisön yksilöön kohdistamaa vallankäyttöä. Olen itse todistanut keskusteluja, joissa näin on toimittu. Eräässä keskustelussa eräs osallistuja vaati toista keskustelijaa hiljennettäväksi tai poistettavaksi siksi, koska ei omasta mielestään tuntenut tilaa turvalliseksi tämän läsnäollessa, syyn ollessa kuitenkin mielipide-ero melko kiihkeässä keskustelussa - joka ei siis millään muotoa mennyt henkilökohtaisuuksiin.

Luonnontieteilijänä minua hämmentää usein vaatimuksena esitetty "älä oleta". Ymmärrän tavoitteen, mutta se on aika pahasti ristiriidassa kaiken älyllisen toiminnan kanssa, oli kyseessä ihminen, nisäkäs, nilviäinen tai tietokone. Kun pelataan rajallisella tietojenkäsittelykapasiteetilla sekä rajallisen informaation varassa, niin aina on ihan välttämätöntä olettaa. Ei homma muuten pelaa.

Keskustelimme tästä aiheesta kovastikin todennäköisesti tämän ketjun syövereissä, koskien sitä, että millä kielellä suomalaisena aloitat keskustelun ihmisten kanssa (siis englanniksi vai suomeksi). Teet joka tapauksessa oletuksen oman menneisyytesi perusteella, esimerkiksi minä yliopistomaailman kautta. Se on minusta yksi sellainen asia, josta ei tarvisi niin kovasti vedellä hernettä nenään, vaikka se - että kielitaidostasi tehdään oletus ulkonäkösi perusteella - toki saattaa olla yksilön kannalta rasittavaa. Kielitaito kun ei näy ulospäin. Toki tätä voitaisiin helpottaa vaatetuksella, sehän on ihmiselle miltei geneettinen keino kertoa ulospäin itsestään.

Nämä raivostuttavat konservatiiveja niin maan perkeleesti. Sanna Ukkkolakin tuhisee videolla kuin olisi lähdössä ilmaan. Noh, olen kerran nähnyt Ukkolan livenä. Kun hän käveli korkkareissa ja lyhessä mekossa ja on melkoisen pyylevä, niin minulle tuli päähän ajatus, että jopas Ukkola näyttää koomiselta lyllertävältä seisomaan nousseelta valaalta.
Tämä on harvinaisen rehellistä puhetta, mutta en välttämättä olisi ottanut tätä tähän keskusteluun. Tästä saa nyt sellaisen käsityksen, että sinusta on ihan OK arvostella henkilön ulkonäköä silloin, kun et ole tämän kanssa samaa mieltä: ällöttävät mielipiteet, ällöttävä ulkonäkö.

Tämä on toki ihan ymmärrettävää ja niin valtaosa ihmisistä tuppaa ajattelemaan. Siksi sarja- ja elokuvien antagonistit ovat usein ulkonäöltäänkin antagonistisia.

Tästä syystä yhteisöillä on olemassa erilaisia käytöskoodeja, olivat ne sitten käytöstapoja tai turvallisen tilan periaatteita.

Ja näin tehdään turvallisemman tilan periaatteet, joissa mainitaan, että älä loukkaa toista. Mikä tässä on varsinaisesti väärin?
Kuten sanottu, niin on ihmisiä, jotka ihmettelevät, että mikseivät käytöstavat kelpaa.

Useimmiten esitetty esimerkki on, että on jotenkin väärin kehottaa periaatteissa olemaan olettamatta sukupuolta. On varmasti niin, että haitta, jonka saa keskimääräisesti aikaan sanomalla toiselle ''sinä nainen/mies'' on pienempi kuin jos ylläkuvatulla tavalla loukkaa, mutta kun en ymmärrä, että miksi tämä ylipäätään on iso asia. Jos on Ylellä toimittaja, niin miksi sinun pitää ääneen kommentoida sukupuolta, kun voit kommentoida toisia ihmisiä, tuota, ihan vain nimellä.
En minä muista, että työpaikoilla keskustelun yhteydessä olisi käytetty sukupuolta, mutta siihen, samoin kuin muihin ulkoisiin piirteisiin viitataan silloin, kun johonkin henkilöön viitataan poissaolevana. Eli vaikkapa siis jos uusi työntekijä on etsimässä jotakuta, niin voit viitata tuohon etsittyyn henkilöön vaikkapa että "se on se tummatukkainen nainen", "se on se pitkä, mahakas mies" tai jollain muulla ulkoisesti tunnistettavalla piirteellä, joka erottaa kyseisen henkilön niistä, joihin hän voisi sekaantua.

Tämä ulkonäöllisiin piirteisiin liittyvä väärinsukupuolittaminen on monelle kipeä asia, mutta se on myös hirveän hankalasti vältettävissä, koska tuntemattomat ihmiset joka tapauksessa perustavat kuvauksen ulkoisiin piirteisiin. Identiteetti ei näy ulospäin, ellei siitä sitten viestitä vaatetuksella, joka ei niin yllättäen on se ihmisten lähes geneettinen tapa kertoa ympäristölle ulospäin omasta sisäisestä maailmastaan.
 

Jakedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kirjoitat kuitenkin tänne suurelle lukijajoukolle Ukkolasta noin halventavasti. Etkö todellakaan näe, miten törkeää se on?

Totta kai näen sen. Sehän oli se pointti. Osoittaa esimerkiksi sinun -- jos vastustat turvallisemman tilan periaatteita -- ajattelun ristiriitaisuus. Et voi samaan aikaan paheksua minua Ukkolaa koskevista sanoista ja samaan aikaan vastustaa mainittuja periaatteita.
 

Jakedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Luonnontieteilijänä minua hämmentää usein vaatimuksena esitetty "älä oleta". Ymmärrän tavoitteen, mutta se on aika pahasti ristiriidassa kaiken älyllisen toiminnan kanssa, oli kyseessä ihminen, nisäkäs, nilviäinen tai tietokone. Kun pelataan rajallisella tietojenkäsittelykapasiteetilla sekä rajallisen informaation varassa, niin aina on ihan välttämätöntä olettaa. Ei homma muuten pelaa.

Meinaatko sinä ihan oikeasti, että ajattelet niin että mainitulla periaatteella koitetaan rajoittaa ajattelua? Eikä sanoja? Jos et, vaan vastaat esim. että niin voidaan ymmärtää, niin sitten olisi hyvä tuoda konkreettisesti joku, joka näin todella ajattelee - ja siis koittaa jossain työpaikan palaverissa kuin jonkinlainen Zen munkki koittaa rajoittaa ajatteluaan. Ei tämänkaltaisia ihmisiä ole, ajatus on naurettava, joten ohjeiden tulkitseminen viittaamassa ajatteluun eikä sanottuihin sanoihin on juurikin sitä raivostuttavaa oikeistokonservatiivien olkiukkojen rakentelua, josta olen jo kirjoittanut.

Jos on niin, että periaatteita todella käytetään hiljentämään laajamittaisesti kiihkeääkin argumentaatiota, niin osoittakaa, että näin todella on. Sinähän vain viittasit, että periaatteisiin vain viitattiin tässä tarkoituksessa, mutta menikö vaatimus läpi, sehän on ainoa joka merkkaa! Mainituilla periaatteilla on kuitenkin positiivisia seurauksia, kuten että jos työpaikalla loukataan, vähätellään yms. yms. (mitä jatkuvasti tapahtuu, koska olemme ihmisiä, kuten varmasti tiedät), niin voidaan vedota näihin periaatteisiin. Ja tämä on usein hyväksi myös sille henkilölle, joka on mahdollisesti loukannut. Hän voi korjata toimintaansa ilman, että menettäisi kasvojaan.
 

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
”Turvallinen tila” käsitettä selitetään siten, että se tarkoittaisi suunnilleen ilmeisesti samaa asiaa, kuin perinteisiä hyviä käytöstapoja. Näin ei kuitenkaan ole, vaan käytännössä ”turvallinen tila” käsitteellä pyritään hiljentämään ja eristämään erimieliset, hiljentämään kritiikki, ja hiljentämään kaikki muukin joka voisi ärsyttää omaa haurasta egoa. Turvallinen tila on sellainen ihana pumpuliutopia, jossa täysin samanmieliset voivat turvallisesti keskenään olla samaa mieltä. Täysin ristiriidassa perinteisen länsimaisen ajattelun kanssa.
 

Jakedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
”Turvallinen tila” käsitettä selitetään siten, että se tarkoittaisi suunnilleen ilmeisesti samaa asiaa, kuin perinteisiä hyviä käytöstapoja. Näin ei kuitenkaan ole, vaan käytännössä ”turvallinen tila” käsitteellä pyritään hiljentämään ja eristämään erimieliset, hiljentämään kritiikki, ja hiljentämään kaikki muukin joka voisi ärsyttää omaa haurasta egoa. Turvallinen tila on sellainen ihana pumpuliutopia, jossa täysin samanmieliset voivat turvallisesti keskenään olla samaa mieltä. Täysin ristiriidassa perinteisen länsimaisen ajattelun kanssa.
Tämä ei kerta kaikkiaan pidä paikkaansa (vaan on taas kerran olkiukko), ja jos olet eri mieltä, niin todistustaakka on sinulla.

Jos taas ajatellaan, että ''yleisten käytöstapojen'' pitäisi riittää, niin ei riitä, kuten nyt vaikkapa tämä juttu meille konkreettisesti todistaa: Ahdistelu | ”Oli kuulemma minun vikani, kun olin siinä pylly pystyssä” – HS:n lukijat kertovat, miten heitä on häiritty
''
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Minua kiinnostaa eniten näissä turvallinen tila lapuissa se, että ovatko ne ikinä auttaneet ketään? Tai siis onko joku setämies kävellyt toimistohuoneeseen ajatuksissaan sanoa jotain töykeää, mutta huomannutkin oven pielessä tämän turvallinen tila lapun ja sen jälkeen peruuttanut tulevat tekonsa.
 

Jakedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Teet todella kummallisen oletuksen. Minun ajatteluni on erittäin loogista.

No teit ainakin minun ajattelustani täysin pieleen menneen päätelmän.

Edit: ja jos olet tehnyt minusta raportin ja saan bannin, niin @Spine , tässä on ainakin yksi kerta, kun ''turvallisemman tilan periaatteet'' toimivat. Nimittäin Jatkoajan sääntöjä voidaan aivan hyvin pitää ''turvallisemman tilan periaatteina''.
 

Jakedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Minkä väärän päätelmän? Loukkasit julkisesti Ukkolaa.

En ole enää viitsinyt raportoida kuin äärimmäisissä tapauksissa. En siis ole raportoinut.

Niin tarkoitin, että tiedän kirjoittaneeni auki tilanteen, jossa olisin voinut ''loukata'' Ukkolaa, kun kirjoitin auki omat ajatukseni. Meillä kaikilla on ajatuksia, käytin omiani tähdentääkseni argumentaatiotani. Mikä olikin hyvä, koska ainakin keskustelu on mennyt eteenpäin.

Mutta konteksti lauseessani oli se, että Ukkola naureskeli itse säännöille, joiden mukaan ihmistä ei saa loukata. Sen on vaan minun mielestäni niin, että jos näin tekee, niin kerta kaikkiaan ei voi sen jälkeen paheksua loukkaamista.

Edit: ja mitä tarkoitan keskustelun eteenpäin viemisellä, niin esim. nimim. @Petri1981 selkeästi sanoi, että turvallisemman tilanteen periaatteet eivät ole sitä, mitä niissä sanotaan, vaan jotain täysin muuta, ja tällä hetkellä odotamme, että hän kykenee jollain tavalla perustelemaan väitteensä. Jos ei, niin voidaan lähteä siitä, että todellakin ovat sitä, mitä niissä sanotaan.
 
Viimeksi muokattu:

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Meinaatko sinä ihan oikeasti, että ajattelet niin että mainitulla periaatteella koitetaan rajoittaa ajattelua?
Sitähän se on, tai se sen laatijoiden tavoite on, vaikkeivät he itse taida edes ymmärtää sitä.

Mekanismi on sama kuin kristillisessä perisynnissä. Et ihmisenä kerta kaikkiaan pysty olemaan tekemättä oletuksia, ja niinpä tulet saamaan itsesi kiinni oletuksista hamaan tappiin saakka, ja kokemaan syyllisyyttä, kun et pystynyt vieläkään ajattelemaan laaja-alaisesti ja ilman ennakkokäsityksiä. Avasin tätä mekanismia yleisesti Uskontoketjussa:


Kyse on siis minusta ihan yleisinhimillisestä piirteestä, joka esiintyy oikeastaan kaikissa yhteisöissä jonkinlaisella konsentraatiolla. Sille on minusta myös olemassa vahvat perusteet myös matematiikan puolelta.

Eikä sanoja?
Tämä on hyvä kysymys, koska tätä ei eksplisiittisesti ilmaista: se tulee esille vähän laajemmalla tarkastelulla.

Jos et, vaan vastaat esim. että niin voidaan ymmärtää, niin sitten olisi hyvä tuoda konkreettisesti joku, joka näin todella ajattelee - ja siis koittaa jossain työpaikan palaverissa kuin jonkinlainen Zen munkki koittaa rajoittaa ajatteluaan. Ei tämänkaltaisia ihmisiä ole, ajatus on naurettava, joten ohjeiden tulkitseminen viittaamassa ajatteluun eikä sanottuihin sanoihin on juurikin sitä raivostuttavaa oikeistokonservatiivien olkiukkojen rakentelua, josta olen jo kirjoittanut.
Vaatimus on toki mahdoton, kuten itsekin toteat. Avasin kuitenkin edellä jo mekanismia. Minun lienee helppo tuoda näytille kristittyjä, joiden mieltä ahdistaa oma syntisyys, mutten pystyisi tuomaan näytille synnitöntä ihmistä.

Ihmiset, jotka puhuvat turvallisesta tilasta ja muusta siihen liittyvästä, eivät puhu "ajatuspoliisista" - sillä on paha kaiku, ja se tuo mieleen orwellilaisen maailman uusiokielineen. Samat ihmiset ovat kuitenkin usein "kielipoliiseja", ja heillä on sellainen käsitys, että sanaston muokkaaminen muuttaa ajattelua: siis että esimerkiksi sukupuolineutraali sanasto saa ihmiset ajattelemaan tasa-arvoisemmin. Itse asiassa monet katsovat, että kieli - siis puhuttu kieli - kantaa mukanaan vanhaa ja vahingollista patriarkaatista kulttuuriperimää ja siitä olisi hyvä päästä eroon, jotta ihmiset oppisivat ajattelemaan nykyaikaisemmin.

Hyvin nopealla googlaamisella pari juttua tästä ajattelumallista, voin hakea lisää jos se argumentoinnin kannalta on tarpeellista:


"Ihmiskunnan olemassaolo ja kommunikaatio perustuvat kieleen. Tarvitsemme kieltä kun kuvailemme ympärillä olevia asioita ja maailmaa. Mutta kielen kautta emme ainoastaan kuvaile näkemäämme, vaan myös muokkaamme sitä."


"Kieli on keino jäsentää maailmaa. Kieli myös määrittelee ajattelua ja ohjaa tulkintaa..."

Mutta jos hyväksyt noilla lähteillä sen, että on olemassa aika laaja ihmisryhmä, jonka mielestä kieli heijastaa ajattelua, ja kielen muuttaminen muuttaa ajattelua ja asenteita, niin hyvä.

Itse asiassa siis aika iso osa esimerkiksi tasa-arvoaktivisteista osoittautuu ajatuspoliisiksi ihan omien ajatusmalliensa pohjalta, koska heidän käsityksensä mukaan kieli ja ajattelu ovat kytköksissä toisiinsa: kieltä muuttamalla muutetaan ajatuksia. Selvennökseksi, että minä en jaa tätä käsitystä kielen ja ajattelun suhteesta.

Kehotan vilkaisemaan linkkaamasi YLE:n turvallisen tilan periaatteita. Mitkä mainituista asioista ovat sellaisia, jota ei voisi kuitata vain ohjeella "muista hyvät käytöstavat"?

Tarkastellaan kohtia 2 ja 3. Kolmoskohta on siis: "En ... tee oletuksia kenenkään seksuaalisuudesta, sukupuolesta, kansallisuudesta, etnisyydestä, uskonnosta, avoista, sosioekonomisesta taustasta, perhesuhteista, terveydestä tai toimintakyvystä."

Mitä sellaista kolmoskohdassa kerrotaan, jota kakkoskohta ei jo pitänyt sisällään? Pilkkaaminen ja ivaaminen on kielletty jo kakkoskohdassa, se ei millään muotoa ole hyvää käytöstä ja sitä paitsi ad hominem on tiedetty argumenttivirheeksi jo ainakin antiikin Kreikan ajoista asti, joten ei sitä sinällään voi pitää edes keskustelusääntönä. Kyllä se on tarkoitettu ajatussäännöksi.

Jos on niin, että periaatteita todella käytetään hiljentämään laajamittaisesti kiihkeääkin argumentaatiota, niin osoittakaa, että näin todella on.
Käykö Ebrahimi vs Valtaoja? Ainakin siinä casessa argumentointi torpattiin turvallisella tilalla. Korostan, että minä sanoin, että turvallisen tilan konseptia käytetään vallankäyttövälineenä aivan samalla tavalla kuin vaatimusta hyvistä käytöstavoista. Molemmat myös ovat sitä.

Sinähän vain viittasit, että periaatteisiin vain viitattiin tässä tarkoituksessa, mutta menikö vaatimus läpi, sehän on ainoa joka merkkaa!
Kyseisessä casessa vaatimus ei mennyt läpi, mutta, no, se lopetti argumenttipohjaisen keskustelun.

Mainituilla periaatteilla on kuitenkin positiivisia seurauksia, kuten että jos työpaikalla loukataan, vähätellään yms. yms. (mitä jatkuvasti tapahtuu, koska olemme ihmisiä, kuten varmasti tiedät), niin voidaan vedota näihin periaatteisiin. Ja tämä on usein hyväksi myös sille henkilölle, joka on mahdollisesti loukannut. Hän voi korjata toimintaansa ilman, että menettäisi kasvojaan.
Aiemmin työpaikoilla viitattiin hyviin käytöstapoihin. Sanoinkin jo siitä, että turvallisen tilan konseptilla helposti luodaan sellaista mielikuvaa, että työpaikka ei ollut turvallinen ennen kuin säännöt otettiin käyttöön. Näin ei kuitenkaan ole.

Työpaikan ongelmat ovat harvoin kiinni siitä, etteikö käytössääntöjä tiedettäisi - niitä ei vain haluta noudattaa. On myös olemassa sellainen ikiaikainen trendi, että alemmilla yhteiskuntaluokilla on jopa tarve halventaa ylempien luokkien käytösnormeja. Kun pomot tuovat paikalle käytössääntöjä, niin duunariportaalla käytetään luovuutta niiden rikkomiseksi.

Jos taas ajatellaan, että ''yleisten käytöstapojen'' pitäisi riittää, niin ei riitä, kuten nyt vaikkapa tämä juttu meille konkreettisesti todistaa: Ahdistelu | ”Oli kuulemma minun vikani, kun olin siinä pylly pystyssä” – HS:n lukijat kertovat, miten heitä on häiritty
''
Nyt kysymys kuuluukin, että ovatko nuo ahdistelut hyvien käytöstapojen mukaista käytöstä? No, eivät ole, en ainakaan koskaan muista, että hyvinä käytöstapoina olisi opetettu vaikkapa huorittelua, lääppimistä tai takamuksen puristelua.

Miten sitten niistä puhuminen turvallisena tilana muuttaa asiaa?

Minun näkemykseni: se saa vain ihmiset puhumaan toistensa ohi, ja vastustamaan asioita, joita he eivät muuten vastustaisi. Hyvästä tarkoituksesta huolimattaan se on vain uusiokieltä kertomaan poliittisesta kannasta ja syventämään poteroitumista.

Turvallinen tila konseptina on minusta ihan hyvä esimerkki siitä, kuinka ihmiset saadaan napit vastakkain, vaikka he tavoittelisivat samaa asiaa. Samalla heidät saadaan myös vastustamaan asioita, joita he eivät muuten vastustaisi. Turvallinen tila vs käytöstavat -keskustelussa osapuolet demonisoivat jomman kumman, vaikka kumpikin tarkoittaa samaa asiaa: käytöstapojen vaatiminen tarkoittaa liberaalille vanhan maailman patriarkaattia, turvallisen tilan vaatiminen puolestaan konservatiiville vihervasemmistolaista propagandaa, vaikka molemmat ovat sisällöltään aika samanlaisia.
 
Viimeksi muokattu:

Jakedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
@Euro71

Kirjoitit, että et vastusta turvallisemman tilan periaatteita, joten ei minulla sinun kanssa varmaan ole suurta erimielisyyttä.

Totta kai ''turvallisemman tilan periaatteita'' käytetään vallankäytön muotona, ne mahdollistaa vaikkapa etniseen vähemmistöön kuuluvan vastustaa vaikkapa työpaikalla esiintyvää rasistista kieltä tehokkaammin kuin vain viittaaminen ''käytöstapoihin''.

Itsekin taidat kuitenkin tunnustaa, että jos on kyse lievästä häirinnästä, niin mikäli vain vedotaan ''käytöstapoihin'', niin häiritsijän on helppo vain todeta esim. että ''minä vain kehuin'' (antavaa kaula-aukkoa), mikä tietystikin tarkoittaa, että mitään vastuuta omasta toiminnastaan ei oteta. Kun taas jos turvallisemman tilan säännöissä sanotaan, että älä kommentoi toisen vartaloa, niin tämä ei jätä tulkinnanvaraa.

Viittauksiasi kristinuskoon en näe perustelluksi kommentoida, uskontoketju on niille parempi paikka.

Jos ajattelumme muuttuu hieman enemmän sukupuolineutraaliksi, esim. niin että vaatetuksesta ei tule tehneeksi automaattista oletusta sukupuolesta, niin en näe tässä mitään vikaa. Konservatiiveja asia varmastikin haittaa, koska heidän ajattelunsa pohjaa tietynlaiseen maailmanmuuttumattomuuteen ja kategorioiden selkeyteen ja pysyvyyteen.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
"Kieli on keino jäsentää maailmaa. Kieli myös määrittelee ajattelua ja ohjaa tulkintaa..."

Mutta jos hyväksyt noilla lähteillä sen, että on olemassa aika laaja ihmisryhmä, jonka mielestä kieli heijastaa ajattelua, ja kielen muuttaminen muuttaa ajattelua ja asenteita, niin hyvä.

Itse asiassa siis aika iso osa esimerkiksi tasa-arvoaktivisteista osoittautuu ajatuspoliisiksi ihan omien ajatusmalliensa pohjalta, koska heidän käsityksensä mukaan kieli ja ajattelu ovat kytköksissä toisiinsa: kieltä muuttamalla muutetaan ajatuksia. Selvennökseksi, että minä en jaa tätä käsitystä kielen ja ajattelun suhteesta.

Kehotan vilkaisemaan linkkaamasi YLE:n turvallisen tilan periaatteita. Mitkä mainituista asioista ovat sellaisia, jota ei voisi kuitata vain ohjeella "muista hyvät käytöstavat"?

Tarkastellaan kohtia 2 ja 3. Kolmoskohta on siis: "En ... tee oletuksia kenenkään seksuaalisuudesta, sukupuolesta, kansallisuudesta, etnisyydestä, uskonnosta, avoista, sosioekonomisesta taustasta, perhesuhteista, terveydestä tai toimintakyvystä."

Mitä sellaista kolmoskohdassa kerrotaan, jota kakkoskohta ei jo pitänyt sisällään? Pilkkaaminen ja ivaaminen on kielletty jo kakkoskohdassa, se ei millään muotoa ole hyvää käytöstä ja sitä paitsi ad hominem on tiedetty argumenttivirheeksi jo ainakin antiikin Kreikan ajoista asti, joten ei sitä sinällään voi pitää edes keskustelusääntönä. Kyllä se on tarkoitettu ajatussäännöksi.
Niin eli ei oleteta että tummaihoinen ihminen ei ole suomalainen. Tai että koska ihminen pukeutuu tietyllä tavalla hän kuuluu johonkin tiettyyn taloudelliseen taustaan. Kielen vaikuttaminen ihmisen ajatteluun on tietyllä tapaa kiistatonta. Kun katsoo monia kieliä niin siellä on eläimille annettu eri sukupuolia (esimerkiksi saksassa kissa on feminiini ja koira maskuliini). Vaikuttaako se todella ihmisten ajatteluun siitä kumpi eläin sopii paremmin tyttölapsen lemmikiksi ja kumpi poikalapsen? En osaa sanoa suoraan, mutta veikkaisin että tuosta on jossain saksalaisessa yliopistossa tehty tutkimuksia samoin kuin muissa kielissä joissa erilaisilla substantiiveilla on sukupuolia. Samoin voidaan kysyä onko Suomi itsessään tasa-arvoisempi kun meillä ei ole sukupuolittuneita persoonapronomineja? Jotkut ovat ainakin esittäneet tätä argumenttia esimerkkinä siitä kuinka Suomi on luonnostaan tasa-arvoisempi maa.

Meillähän on suomessa semmoinen piirre että kun lisäämme päätteen -tar erilaisiin ammatteihin niin ne muuttuvat naisten työksi. Tarjoilijatar, näyttelijätär, laulajatar, tiskaajatar jne. varmaan keksitään muitakin. Onko kuitenkaan kielemme köyhempi jos emme enää puhu uutisissa siitä kuinka esim. Anna Abreau on laulajatar vaan viittaamme häneen vain laulajana? Tai onko puhekielemme heikentynyt kun emme enää puhu poliisimiehistä vaikka se löytyy laista? (linkki Finlexiin). Onko palomies terminä niin välttämätön, että meidän täytyy pitää siitä ehdottomasti kiinni? Olemme luopuneet sanasta laamanni ja siirtyneet puhumaan tuomareista. Merkittävä osa suomalaisesta sanastosta on keksitty jossain kielitieteen laitoksella etenkin kun tulee uusia teknologioita tai tarpeita sanoille (tietokone, puhelin, auto, lennätin, televisio(ni), sairaala, esine, henkilö, kielitiede, kirjailija, myymälä, taide, yleisö jne.). Kielet elävät ja samalla niitä kuitenkin kehitetään eteenpäin. Luodaan uusia sanoja. En siis näe että joku uusien ammattinimikkeiden kehitteleminen on asia jolla orwellimaisesti pyritään muuttamaan maailmaa.
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Kirjoitit, että et vastusta turvallisemman tilan periaatteita, joten ei minulla sinun kanssa varmaan ole suurta erimielisyyttä.
Tuskin sinulla on muidenkaan kanssa. Harva täysjärkinen ihminen vastustaa sitä, etteikö muita ihmisiä olisi hyvä huomioida. Käytöstavat vs turvallinen tila on erinomainen keino saada keskenään samaa mieltä olevat ihmiset taistelemaan toisiaan vastaan verissä päin.

Totta kai ''turvallisemman tilan periaatteita'' käytetään vallankäytön muotona, ne mahdollistaa vaikkapa etniseen vähemmistöön kuuluvan vastustaa vaikkapa työpaikalla esiintyvää rasistista kieltä tehokkaammin kuin vain viittaaminen ''käytöstapoihin''.
Tehokkaammin? Verrattuna mihin? Rasistinen kieli nyt ei käsittääkseni ole koskaan kuulunut hyviin käytöstapoihin. Se puolestaan, että kuinka kovasti työpaikoilla vaaditaan työyhteisön puolelta hyvää käytöstä ja mitä tämä hyvä käytös pitää sisällään - monimutkainen juttu.

Itsekin taidat kuitenkin tunnustaa, että jos on kyse lievästä häirinnästä, niin mikäli vain vedotaan ''käytöstapoihin'', niin häiritsijän on helppo vain todeta esim. että ''minä vain kehuin'' (antavaa kaula-aukkoa), mikä tietystikin tarkoittaa, että mitään vastuuta omasta toiminnastaan ei oteta.
Se porukka, jolla on tarve pilkata, ivata, halveksua tai muutenkin käyttäytyä huonosti, on ihan tarpeeksi luovaa keksiäkseen tapoja sen tehdäkseen. Se puolestaan, että kuinka avoimesti sen voi tehdä, riippuu ympärillä olevasta yhteisöstä.

Otetaan esimerkiksi vaikkapa nämä toimittajien tekemät case studyt häirinnästä. Naispuolinen toimittaja pukeutuu punaiseen lyhyeen mekkoon ja menee baariin tai yökerhoon. Ei välttämättä ole helppoa löytää Suomesta paikkaa, jossa ympäröivän yhteisön tarjoama tuki on heikompi kuin noissa paikoissa, varsinkin kun hyviä käytöstapoja ei ole kauheasti vaadittu julkisessa tilassa sitten 70-luvun tjsp. Kun ympärillä olevalla yhteisöllä (tässä tapauksessa siis yökerhon asiakaskunta) on hyvin löyhä ote yksilöön, niin se antaa aika suuren liikkumatilan huonosti käyttäytyville ihmisille.

Pääosin yhteisöillä hihassaan oleva keino käytöksen suitsimiseksi on sosiaalinen rangaistus - esimerkiksi paheksunta - ja yksilöillä puolestaan on kovasti eroja siinä, kuinka suureksi he tuon rangaistuksen kokevat. Hatusta vetäisin, että ainakin 60-70% ihmisistä kokee yhteisöjen langettamat sosiaaliset rangaistukset sen verran syvästi, että mukautuvat yhteisön tapoihin: osa puolestaan kokee jopa tarpeellisena yhteisön normien rikkomisen osoittaakseen immuniteetin avulla omaa de facto -asemaansa yhteisössä.

Kun taas jos turvallisemman tilan säännöissä sanotaan, että älä kommentoi toisen vartaloa, niin tämä ei jätä tulkinnanvaraa.
Voi, kyllä valitettavasti jättää :( Voin hyvin kuvitella, että vaikka kuinka työpaikan säännöissä on kielletty vaikkapa ulkonäön kommentointi, niin löytyy porukkaa, joka sitä kommentoi ja naureskelee räkäisesti ("sehän oli kehu!") kun siitä heille sanotaan. Miksi? Koska se on merkki siitä, "että mä voin". Se on yksilön sosiaalista peliä yhteisön kanssa.

Viittauksiasi kristinuskoon en näe perustelluksi kommentoida, uskontoketju on niille parempi paikka.
Se olisikin oikea paikka perata uskontojen ja aatteiden välistä melko kiinteää suhdetta.

Jos ajattelumme muuttuu hieman enemmän sukupuolineutraaliksi, esim. niin että vaatetuksesta ei tule tehneeksi automaattista oletusta sukupuolesta, niin en näe tässä mitään vikaa.
En jaksa uskoa tällaiseen.

Me Suomessa ollaan todella hyvässä paikassa, jos haluamme tehdä asiasta kenttätestejä. Talvella suomalaiset pukeutuvat toppavaatteisiin, jotka ovat hyvin peittäviä ja pitkälle unisex-tyyppisiä. Kun kävelet talvella, niin teepä ihan mielenkiinnosta sellainen ajatuskoe, että kuinka kaukaa pystyt tunnistamaan vastaantulijoiden sukupuolen? Peittävistä unisex-vaatteista huolimatta osumatarkkuus on yllättävän hyvä, jos kriteeriksi laitetaan se, että onko arvauksesi sama kuin sitten ohitustilanteessa (esim. kasvoista).

Tiedän tämän asian olevan todella kipeä monille ihmisille. Sitä on vain tosi vaikea muuttaa. Yleiskuva naiseudesta ja mieheydestä kyllä muuttuu ajan kanssa - kuten on muuttunut tähänkin saakka - mutta jaosta voi olla mahdoton päästä eroon ainakaan perinteisin keinoin.

Konservatiiveja asia varmastikin haittaa, koska heidän ajattelunsa pohjaa tietynlaiseen maailmanmuuttumattomuuteen ja kategorioiden selkeyteen ja pysyvyyteen.
Enpä tuota tiedä. Nykymaailmassa minusta ihan liikaa lietsotaan tätä asetelmaa, kun silti esimerkiksi tuttavapiiriini kuuluvat liberaalit ja konservatiivit ovat mielipiteiltään ja asenteiltaan paljon lähempänä toisiaan kuin ymmärtävät. Toki molempiin joukkoihin kuuluu äärimmäisempiä ja ehdottomampia tapauksia, mutta valtaosa ihmisistä on todellisilta asenteiltaan yllättävän lähellä toisiaan.
 

Jakedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
@Euro71

Minusta tuntuu, että tämä keskustelu on hieman hedelmätöntä, koska oma fiilis on, että kun kirjoitan kuinka asia mielestäni menee parempaan suuntaan, niin tartut siihen, että ongelma ei poistu kokonaan. En esimerkiksi ole väittänyt, että ajattelumme muuttuisi sukupuolineutraaliksi, mutta se voi muuttua sukupuolineutraalimmaksi. Samoin en ole väittänyt, että turvallisen tilan periaatteet poistavat häirinnän kokonaan, vaan että ne antavat paremmat aseet taistella sitä vastaan. Rasistinen kielenkäyttö noin niin kuin jyrkässä mielessä on varmasti suurimmalta osin paheksuttua. Mutta ymmärrät varmaan, että on myös tulkintaeroja, että mitä rasismi on, joten selkeät säännöt on paikallaan.
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Niin eli ei oleteta että tummaihoinen ihminen ei ole suomalainen. Tai että koska ihminen pukeutuu tietyllä tavalla hän kuuluu johonkin tiettyyn taloudelliseen taustaan.
Ihan väistämättä teet oletuksia kokemuksiisi nojaten, ei niistä pääse eroon. Kerroin tuolla kaukana ketjun syövereissä siitä, että jos olet esimerkiksi töissä yliopistolla, niin valtaosa (ehkä 90%) kohtaamistasi ulkomaalaisen näköisistä ihmisistä on vaihto-opiskelijoita tai vierailevia tutkijoita. Tahdikkaat ihmiset tulevat aloittamaan heidän kanssaan keskustelun englanniksi, koska eivät voi olettaa, että vaikkapa pari viikkoa tai puoli vuotta yliopistolla aikaa viettänyt on oppinut puhumaan suomea.

Pukeutuminen on ihan sama homma, ja se jopa toimii niin, että mahdollisuuksien mukaan varakkaammat pyrkivät pukeutumaan niin, ettei heidän tyyliään köyhemmät pysty matkimaan. Väistämättä siis teet oletuksia, koska tuo osapuoli haluaa sinun tekevän oletuksia.

Kielen vaikuttaminen ihmisen ajatteluun on tietyllä tapaa kiistatonta.
Eli allekirjoitat sen, mitä sanoin siitä, että monet vaikkapa tasa-arvoaktivistit ovat tai haluavat olla ajatuspoliiseja, tai ainakin haluaisivat sellaisen perustettavaksi?

Voisit antaa minulle linkkejä pureskeltavaksi tästä kiistattomuudesta. Minä kun en käsitä suhdetta aivan näin yksioikoisesti. Käsitän kielen ja ajattelun suhteen sillä tavalla, että elämään vaikuttaville asioille - olivat ne sitten konkreettisia tai konsepteja - täytyy olla kommunikointia varten sanat. Jos siis on jokin merkityksellinen asia, sille on olemassa sana.

Näin ollen ajattelen niin, että elämän kannalta merkityksellisiin asioihin ei voi puuttua sanoja muokkaamalla tai uusiokielellä - kun on tarve, sille löytyy kyllä uudestaan sana.

Samoin voidaan kysyä onko Suomi itsessään tasa-arvoisempi kun meillä ei ole sukupuolittuneita persoonapronomineja? Jotkut ovat ainakin esittäneet tätä argumenttia esimerkkinä siitä kuinka Suomi on luonnostaan tasa-arvoisempi maa.
Näin tosiaan on esitetty. Mutta minä näen kyllä Suomen ja Pohjoismaiden tasa-arvoisuudemmuuden enemmän olosuhteisiin kuin kieleen liittyvänä tekijänä. Välimeren alueella on vuosituhansien mittainen historia keskitetyistä sotilasdiktatuureista, meillä ei.

Meillähän on suomessa semmoinen piirre että kun lisäämme päätteen -tar erilaisiin ammatteihin niin ne muuttuvat naisten työksi. Tarjoilijatar, näyttelijätär, laulajatar, tiskaajatar jne. varmaan keksitään muitakin. Onko kuitenkaan kielemme köyhempi jos emme enää puhu uutisissa siitä kuinka esim. Anna Abreau on laulajatar vaan viittaamme häneen vain laulajana? Tai onko puhekielemme heikentynyt kun emme enää puhu poliisimiehistä vaikka se löytyy laista? (linkki Finlexiin). Onko palomies terminä niin välttämätön, että meidän täytyy pitää siitä ehdottomasti kiinni? Olemme luopuneet sanasta laamanni ja siirtyneet puhumaan tuomareista.
Ei tietenkään. Usein kyse on ollut tarpeesta. Historiallisessa maailmassa on ollut eroa sillä, puhutaanko kuninkaasta vai kuningattaresta - on siis tarvittu eri sanat. Vaikka -tar -pääte poistettaisiin, tarve sinällään ei muutu. Otetaan tarjoilija. Olet ravintolassa ja sinun pitäisi vaikkapa laskun epäselvyyden vuoksi löytää se tarjoilija, jonka kanssa asioit. Kun et tiedä nimeä, voit hyvinkin tarvita mukaan sukupuoleen, ihonväriin, hiustenväriin tai kokoon liittyviä määritteitä koettaessasi etsiä henkilöä käsiin: "Se vaaleahiuksinen naistarjoilija" - "Se pitkä miestarjoilija" - riippuen siitä, millaisten piirteiden oletat yksilöivän henkilön muusta henkilökunnasta.

Jos ajatellaan sanoja kirvesmies ja palomies, niin suomessa on se puute, ettei meillä ole hyvää ja nasevaa ylipäätään ihmiseen viittaavaa sanaa: Kirvesihminen tai kirveshenkilö ei oikein istu suuhun. Siksi nuo kaksi ammattinimikettä säilynevät puhekielessä pidempään kuin vaikkapa lakimies, jolle on monia hyviä synonyymeja kuten asianajaja tai juristi.

Merkittävä osa suomalaisesta sanastosta on keksitty jossain kielitieteen laitoksella etenkin kun tulee uusia teknologioita tai tarpeita sanoille (tietokone, puhelin, auto, lennätin, televisio(ni), sairaala, esine, henkilö, kielitiede, kirjailija, myymälä, taide, yleisö jne.). Kielet elävät ja samalla niitä kuitenkin kehitetään eteenpäin. Luodaan uusia sanoja. En siis näe että joku uusien ammattinimikkeiden kehitteleminen on asia jolla orwellimaisesti pyritään muuttamaan maailmaa.
Ah, ei, ei suinkaan, mutta uusiokielen keksimisellä on sivistyneelle kansanosalle orwellilainen kaiku, ja siksi vältetään sitä, että siitä puhuttaisiin, vaikka siis keksitään uusia synonyymeja jo olemassaoleville asioille.
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Minusta tuntuu, että tämä keskustelu on hieman hedelmätöntä, koska oma fiilis on, että kun kirjoitan kuinka asia mielestäni menee parempaan suuntaan, niin tartut siihen, että ongelma ei poistu kokonaan. En esimerkiksi ole väittänyt, että ajattelumme muuttuisi sukupuolineutraaliksi, mutta se voi muuttua sukupuolineutraalimmaksi.
Niin, en minä odota, että ongelmat poistuisivat kokonaan, mutta saatan kyllä kyseenalaistaa sen, että meneekö vaikkapa nyt tasa-arvo eteenpäin turvallisen tilan konseptilla.

Samoin en ole väittänyt, että turvallisen tilan periaatteet poistavat häirinnän kokonaan, vaan että ne antavat paremmat aseet taistella sitä vastaan. Rasistinen kielenkäyttö noin niin kuin jyrkässä mielessä on varmasti suurimmalta osin paheksuttua. Mutta ymmärrät varmaan, että on myös tulkintaeroja, että mitä rasismi on, joten selkeät säännöt on paikallaan.
Niin, ja tämän asian kyseenalaistan.

Mutta olen omasta mielestäni esittänyt näkemykseni eikä tarkoitus ole ketään saada sen enempää puolelle kuin vastaankaan, joten siltä osin minulla ei ole tarvetta jatkaa, ellei sitten jokin näkemys herätä kiinnostusta pureutua syvemmälle perusteisiin.
 

Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
Jos ajatellaan sanoja kirvesmies ja palomies, niin suomessa on se puute, ettei meillä ole hyvää ja nasevaa ylipäätään ihmiseen viittaavaa sanaa: Kirvesihminen tai kirveshenkilö ei oikein istu suuhun. Siksi nuo kaksi ammattinimikettä säilynevät puhekielessä pidempään kuin vaikkapa lakimies, jolle on monia hyviä synonyymeja kuten asianajaja tai juristi.
Kirvesmies on kyllä jo itsessään vanhentunut nimike, jonka voi hyvin korvata rakentajalla tai timpurilla.

Palomies taitaa olla korvattu jo pelastaja nimityksellä.
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Kirvesmies on kyllä jo itsessään vanhentunut nimike, jonka voi hyvin korvata rakentajalla tai timpurilla. Palomies taitaa olla korvattu jo pelastaja nimityksellä.
Pointtini oli se, että molempia kuulee edelleen arkikäytössä.
 

Jakedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Fakta on se, että loukkasit Ukkolaa. Loukata voi myös niin, että sitä ei sano suoraan henkilölle. Täällä teit sen kirjoittamalla oletettavasti tuhansille ihmisille. Miten se eroaa siitä, mitä esim. Jani Mäkelä tai joku muu kirjoittaa vaikkapa X:ssä?

Olenko väittänyt olevani jonkinlainen pyhimys, joka ei koskaan loukkaa ketään? Sanna Ukkola on julkisuuden henkilö (joka on lisäksi maininnut kärjistävänsä: niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan), ja vain osoitin mihin hänen ajattelunsa johtaa. En sanonut itse kannattavani sitä ajattelua.
 
Viimeksi muokattu:

Jakedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Epäselväksi on jäänyt, mitä "ajattelua" kannatat. Ajattelusi (se, mitä edellytät toisilta) ja oma toimintasi ainakin näyttävät olevan pahasti ristiriitaisia.

Tämä keskustelu päättyy minun osaltani tähän.

En tiedä, kuinka olisin voinut olla selkeämpi sen ilmaisemisessa, että kantani on että Ukkola, Puopolo, @Petri1981 yms. muut konservatiivit ovat väärässä (ja perustelunsa romahtavat kuin korttitalo, kun vähän raapustaa pintaa). Tämä saattaa toki kuulostaa kaltaisestasi kaappikonservatiivilta todella oudolta, koska sen sijaan että konservatiivit keskustelisivat siitä, että mikä on totta ja mikä ei mahdollisimman kestävien perusteluiden valossa, he keskittyvät lähinnä paheksumaan, rakentamaan olkiukkoja ja toitottamaan mielipiteen vapaudesta (Ikään kuin se, että jollakin on jokin mielipide, tekisi siitä asiasta totta.)

En todellakaan ymmärrä, mihin viittaat ristiriitaisuudella. En ole esim. Jani Mäkelästä sanonut mitään, mutta jos olisinkin, niin olisin sanonut, että hänessä ongelma ei ensisijaisesti ole se (mielestäni, tiedän että olen tästä eri mieltä monen muun Mäkelän paheksujan kanssa), että hän loukkaisi, vaan se, että hän(kin) on vaikka ja monesta asiasta kerta kaikkiaan väärässä.
 
Viimeksi muokattu:

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, juridiset esteet
Edit: ja mitä tarkoitan keskustelun eteenpäin viemisellä, niin esim. nimim. @Petri1981 selkeästi sanoi, että turvallisemman tilanteen periaatteet eivät ole sitä, mitä niissä sanotaan, vaan jotain täysin muuta, ja tällä hetkellä odotamme, että hän kykenee jollain tavalla perustelemaan väitteensä. Jos ei, niin voidaan lähteä siitä, että todellakin ovat sitä, mitä niissä sanotaan.
Joku voisi ajatella, että jonkinlainen todistustaakka on turvallisen tilan periaatteiden kannattajilla. Onko turvallisten tilojen ulkopuolinen maailma siis näiden periaatteiden osalta turvaton, niin kuin tällaisten periaatteiden manifestointi joka paikassa antaa vahvasti ymmärtää? Ja ennen kaikkea: voiko tällaisella sanahelinällä oikeasti vaikuttaa vaikkapa työpaikan todella monimutkaisten sosiaalisen maailman vuorovaikutusten laatuun, vai löytävätkö toksiset mulkut ja hirviömäiset ihmiset joka tapauksessa helpostikin tien jatkaa vittumaisia touhujansa?

On olemassa ihmisiä, joiden persoonallisuus on yksinkertaisesti sellaista äärilaitaa, että he tekevät juuri niin kuin haluavat, ja sääntöjä noudatetaan juuri sen verran, ettei joudu aidosti ongelmiin. Nämä ihmiset usein aiheuttavat suuren osan konflikteista, ja näihin ihmisiin ei pure mikään tällainen lässytys. Mutta hei, työpaikan tasa-arvovastaava saa pikku poonuksen ja pääsee liimailemaan julisteita ja pitämään hienon powerpointin kerran vuodessa tai jotain sinne päin (kaikki osallistujat vilkuilevat kelloa ja toivovat, että kahvia olisi keitetty vähän enemmän).

Jossain harvoissa paikoissa tarkoituksena voi oikeasti ollakin huonoon käytökseen puuttuminen, mutta omien havaintojeni mukaan työpaikkojen sosiaalinen sfääri useimmiten ajaa toksisesti toimivat ihmiset jo muutenkin pois keskiöstä. Ja koska ainakaan minun havaintojeni perusteella tämä turvallisen tilan touhuilu ei aidosti vastaa mihinkään tarpeeseen, voi hyvin miettiä, mikä sen tarkoitus on. Koska nuo periaatteet ovat niin tulkinnanvaraisia, on aika helppo nähdä, että se todellinen tarkoitus on usein vallankäyttö toimintatapoja ja keskustelukulttuuria hallitsemalla.

Tähän leikkiin kuuluu tietenkin se jo aiemmista puhdasoppisuuksista tuttu "ai et kannata tätä, no sit sä oot pahis ja ongelma" -silmänkääntötemppu, mikä on osa tätä vallankäyttöä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös