En tiedä, missä kohtaa olen väittänyt, etteikö esim. kurdeista löytyisi miehiä, naisia tai muun sukupuolisia. Voi olla mahdollista, että olen myös avannut näkökulmaani heikosti, joten kokeilen vielä kerran:Höpö höpö, etniset ryhmät aivan yhtälailla leikkaavat läpi sukupuolet tässä kontekstissa. Tuossa positiossasi olisi jotain järkeä jos etniset ryhmät olisivat sukupuoliin nähden sisäkkäisiä mutta näin ei ole. Tuo ”ei ole vaikeaa” toistelu on vähän hassua kun et nyt vaikuta itse ymmärtävän tätä loogista ulottuvuutta.
"Mies" sisältää kaikki etniset ryhmät. Se ei tässä yhteydessä vastuuta yksilöä (tai kansakuntaa), vaikka moni mies tuntuu näin käsittävän. Käsittelemme miehuuteen liittyvää globaalia ongelmaa. Olen kyllä maininnut, että meillä länsimaalaisina ehkä tässä voisi olla paremmat työkalut edetä kuin joillain toisen kulttuuripiirin edustajilla johtuen ihan puhtaasti liberaalista keskustelukulttuurista ja yhteiskuntien avoimuuudesta, mutta sekään ei ole varsinainen pointtini.
Jos taas viemme keskustelun etnisyyteen, näkökulma muuttuu varsin herkästi rasistiseksi, varsinkin jos sitä johtaa valtapositiosta käsin. Voimme toki tarkastella faktojen pohjalta jonkin etnisen vähemmistön osuutta esim. häirintätilastoissa, mutta tässä kontekstissa se ei oikein ole järkevää, ja vaikuttaa helposti meidän tapauksessamme suomalaismiesten defenssireaktiolta.
En tiedä, avasinko nyt yhtään paremmin, miksi puhun sukupuolesta, enkä etnisyydestä, mutta yritin ainakin.