Niin kauan kun Venäjä jatkaa hybridioperaatioita ja muita Suomeen kohdistuvia vihamielisiä toimia, kyllähän turvallisuusuhan voi sanoa olevan täysin todellinen, eli toivottavasti päämme pysyy kylmänä, eikä ainuttakaan raja-asemaa avata, oli Aleksanteriliitto asiasta mitä mieltä hyvänsä.
Sikälihän itärajan sulkemiseen olisi ollut hyvä pyrkiä jo ennen viimevuotista hybridioperaatiota, kun Venäjän Suomelle aiheuttaman turvallisuusuhan voinee sanoa kasvaneen oleellisesti 24.2.2022 alkaen.
Raja on kiinni rajavartiolain mahdollistamana. Perusteluista löytyy sekin, että nykyinen päätös kumotaan tai sitä muutetaan, jos se ei ole enää välttämätön kansalliselle turvallisuudelle tai yleiselle järjestykselle aiheutuvan vakavan uhan torjumiseksi. Valtioneuvoston päätös rajanylityspaikkojen sulkemisesta toistaiseksi ja kansainvälisen suojelun hakemisen keskittämisestä - Valtioneuvosto
Ei tuo helposti aukea eikä oikeistohallitukselle tule avaamisesta kannattajiltaan (90 prosenttia kannattaa sulkua Kok ja PS, 11/2023) painetta. Silti raja aukeaa todennäköisesti jossain vaiheessa ja kyse ei silloin ole bensaturisteista ja aleksanteriliitoista vaan Suomen turvallisuudesta.