Helvetin hienolta tämä taistelupronssi maistuu! Fakta on, että tämän turnauksen kaksi ylivoimaisesti kovinta joukkuetta pelaa finaalissa, ja Yhdysvaltain finaalipaikka on ehdottoman oikeutettu. Reilun viiden miljoonan ihmisen Suomi on silti maailman huippumaiden joukossa. Kun kaikki parhaat pelaajat ovat olleet mukana vuodesta 1998 alkaen, Suomi on ollut neljä kertaa viidestä mitaleilla!
-Nagano 1998, samantyyppinen taisteluvoitto kuin nytkin, silloin jätettiin Gretzkyt mitalitta pronssipelissä karmaisevan välieräpelin (jossa Pavel Bure teki viisi maalia) jälkeen.
-Salt Lake City 2002 - ei mitaleita.
-2004 World Cupin finaalipaikka.
-2006 Torinon hopea.
-2010 Vancouverin taistelupronssi, nousu kahden maalin takaa-ajoasemasta kahden maalin voittoon.
Rakentavaa kritiikkiä (paino sanalla rakentava, "Jalonen vittuun" -mölinä ei ole rakentavaa eikä edes oikeata kritiikkiäkään) voi ja pitääkin esittää, jotta hopeat ja pronssit joskus kirkastuisivat kultamitaliksi vastoin kaikkia odotuksia ja ennakkoasetelmia. Jotain on kuitenkin tehty vuosien varrella oikein, sillä Suomi on joka kerta paperilla altavastaaja ja ennakolta mitalisijojen ulkopuolella, mutta kykenee useasti taistelemaan itsensä korkeammille sijoituksille.
Voi olla, että tämä mitali voitettiin valmentajasta huolimatta eikä valmentajan huipputyön johdosta, mutta voitettu mitali mikä voitettu mitali! Eikä se Suomea olisi Yhdysvaltoja vastaan finaaliin vienyt, vaikka Jussi Jokinen olisi joukkueessa ollut, Kiprusoff olisi USA-maalissa vaihdettu yhtä takaiskumaalia aikaisemmin pois jne jne - kaatoihan Yhdysvallat Kanadankin, eikä ole kenellekään tässä turnauksessa hävinnyt, joten vastus oli välierässä liian kova voitettavaksi muuten kuin äärimmäisen unelmapelin kautta.
Hieno päätöshän tämä lopulta oli Suomen "kultaiselle sukupolvelle", jotka nyt tekivät viimeisen palveluksensa Leijonapaidassa. Kaikkeen tyytymättömien kitisijöiden valituksista huomaa, että joko kitisijät ovat todella nuoria tai sitten sokaistuneet viime vuosien hyvän menestyksen myötä. Tosiasiahan on, että Suomella ei ollut YHTÄÄN arvokisamitalia ennen Calgaryn olympiakisoja 1988, eli kaikki Suomen kiekkohistorian arvokisamitalit ovat tulleet viimeisen 22 vuoden aikana.
Calgaryn joukkueesta Janne Ojanen jatkaa edelleen uraansa, joten niin lyhyt on suomalaisen mitalimenestyksen historia, että se mahtuu edelleen yhden aktiivipelaajan uran varrelle. Olympiamitaleita on nyt viisi, ja näistä neljää ovat olleet saamassa Saku Koivu, Ville Peltonen ja muut "pappapelaajat", jotka nyt jättivät olympiatasolla jäähyväisensä maajoukkueelle. Enää eivät veteraanit olleet entisessä iskussaan, mutta eipä heidän pitänytkään enää dominoida kenttää vaan vastuun piti siirtyä uudelle sukupolvelle.
Kaikki kunnia suomalaisen jääkiekon maajoukkuehistorian suurimmille legendoille! Mahtavaa oli nähdä Sakun ja Teemun kaltaisten veteraanien nauttivan aidosti mitaleistaan, pronssi on paljon enemmän kuin mitä näistä kisoista oikeasti lähdettiin hakemaan ennakkoasetelmien perusteella.
Vain tulokset ratkaisevat, ja tulosten perusteella Suomi on paras eurooppalainen jääkiekkomaa: laulukuoroon lensivät niin venäläiset, ruotsalaiset kuin tshekitkin, ja sinänsä sympaattisesti ja urheasti taistelleiden slovakkienkin kohtaloksi jäi mitaleitta jääminen.
