Pronssia tuli, vaikka esitysten puolesta tuntuu melko käsittämättömältä miten näinkin ailahtelevalla pelillä voidaan saada olympiamitali. Suomella oli sopivasti tuuria, ja tärkeillä hetkillä saatiin se välttämätön puristettua joukkueesta irti. Mitali on näissä karkeloissa kova juttu, ja pakko sitä on arvostaa, vaikka mitään kovin häikäisevää ei esitetty. Hieno juttu Sakun, Teemun, Jeren ja Villen kannalta, joille tämä on viimeinen olympiaturnaus, ja mahdollisesti jopa viimeiset maajoukkuepelit. No, Peltonen ehkä nähdään vielä MM-kisoissa ja joissain EHT -höntsissä.
Maalivahtipeli:
Kipperi pelasi turnauksessa varmasti, lukuunottamatta USA -peliä, joka meni koko joukkueelta vihkoon. Bäckström tuuraili parhaansa mukaan. Hyvä että Miikka sai pelata pronssiottelun, ja palauttaa luottamuksen joidenkin suomalaisten silmissä. Kaikista pelin osa-alueista juuri maalivahtipeli oli Suomella parhaimmassa mallissa, mikä ei ennen turnausta ollut mikään yllätys.
Puolustus:
Suomelta löytyy tasan tarkkaan yksi laadukas puolustaja tälle tasolle. Salo ei tämän turnauksen perusteella kuulu Suomen huippupuolustajiin. Piste. On vain Kimmo Timonen, ja sen jälkeen hirvittävä matka seuraavaan, joka kuitenkin taitaa olla Sami Salo, vaikka tämä turnaus meni hänen osaltaan pieleen. Ylivoimalla täysin pihalla, ja vedot osuivat useimmiten ensimmäiseen vastustajaan, tai suhahtivat ohi maalin. Mitä hyötyä on kovasta laukauksesta, jos se osuu kerran kymmenestä kehikoiden väliin? Puolustuspelissä Salo oli toki Suomen parhaimmistoa, mutta käsittämättömiä hasardisyöttöjä ja kiekonmenetyksiä ei oikeasti voi katsoa läpi sormien. Joni Pitkänen on pahimmillaan ylimielinen laiskimus, mutta parhaimmillaan tukee hyökkäyksiä tehokkaasti. Ei nyt mikään kovin häikäisevä turnaus häneltäkään. Yksi törkeä taklaus jäi mieleen. Niskala toi ajoittain hieman järkeä Suomen viivapelaamiseen. Hän pelasi odotuksiin nähden hyvin. Kukkonen on saanut paljon lokaa niskaansa, ja ihan aiheesta. Paransi kyllä loppua kohti, mutta oli todella pihalla etenkin Ruotsia vastaan. Liike ei vaan riitä tällä tasolla. Lydman paria ryntäilyä lukuunottamatta hyvää peliä, ja paransi turnauksen loppua kohti vastuun kasvettua. Kovuutta olisi kuitenkin kaivattu, mutta eipä sitä löytynyt koko joukkueelta. Lepistö räpiköi mukana siinä missä muutkin. Kauttaaltaan Suomen puolustus oli näihin karkeloihin todella heikko, ja se konkretisoitui pahiten juuri Ruotsia ja Yhdysvaltoja vastaan.
Hyökkäys:
Näissä kisoissa kävi hyvin selväksi, että Selänne, Koivu ja Lehtinen eivät enää pystyneet kannattelemaan joukkuetta tehojen puolesta. Taisteluasenne oli kyllä kohdallaan, ja varsinkin Selänteellä, mutta koko porukalla tehot 0+0 Saksa pelin jälkeen, ja ylivoimavastuuta tarjottiin joka pelissä vaikka millä mitalla. Tästä menee suuri miinus Jaloselle, joka ylipeluutti tätä kolmikkoa.
Mikko Koivulta odotin selkeämpää joukkueen liidaamista, mutta sitä ei nähty ollenkaan. Suomella ei oikeastaan ollut ykkösketjua koko kisojen aikana. Melko tasaista massaa, joista kuitenkin nousi muutama yksilö. Ensinnäkin Olli Jokiselta mainiot kisat. Pelaili nelossentterinä, vaikka olisi pitänyt olla ykkössentteri. Hagman oli Suomen tehokkain pelaaja, ja hän pelasi onnistuneen turnauksen. Tuomo Ruutu oli iso pettymys. Ei nähty taklauksia, eikä onnistumisia. Filppulalta hyvä turnaus, hän ei pettänyt, mutta ei myöskään häikäissyt. Hoiti oman tonttinsa hyvin, vaikka ehkä paikka jossain muualla kuin ykkösketjussa olisi ollut hänelle sekä ykkösketjulle parempi ratkaisu. Kapasen turnausta himmentää surkeasti mennyt USA -peli, mutta muuten oli totutun varma, ja Kapasen ketjun peli kulki kokonaisuudessaan parhaiten.
Valmennus:
Jalonen selvisi kisoista voittajana, vaikka moni asia meni totaalisen pieleen. Jo pelaajavalinnoista lähtien. Mutta eipä siitä nyt jaksa enää jauhaa. Koko turnauksen ajan peluutuksessa ei ollut mitään tolkkua. Ei puolustuksen, eikä hyökkäyksen osalta. Pappaketju sai hirveästi vastuuta, mutta tulosta ei tullut. Kukkonen sai vastuuta jatkuvasti, vaikka kaikki näkivät, ettei liike riitä. Jonkinlaisesta luottamuspulasta pelaajien ja valmentajan välillä on ollut puhetta, eikä varmaankaan NHL-pelaajien julkinen 'haukkuminen' ollut Jaloselta kovin viisas teko. Peleihin valmistautuminen, ja joukkueen henkinen tila vaikutti kahdessa häviöottelussa olevan retuperällä, mutta Slovakiaa vastaan kolmas erä osoitti, että joukkueella oli kuitenkin henkistä lujuutta. Tosissaan haluttiin sitä mitalia, vaikka pöytä oli katettu jo Slovakialle.
Olkoon Jalonen minkälainen pelikirjavalmentaja tahansa, hän ei saanut Suomea pelaamaan joukkueena, vaan tämä turnaus oli kokonaisuudessaan sellainen räpellys, joka hakee vertaistaan. Ei ihan heti tule mieleen, milloin Suomi olisi pelannut näin totaalisen paskaa ja hengetöntä kiekkoa arvokisoissa. Pari hyvää erää kaunistaa asioita tässä tapauksessa suhteettoman paljon. Yksi suurimmista ongelmista taisi koko sopassa olla kuitenkin se, ettei Jalonen tuntenut pelaajia, eivätkä pelaajat Jalosta. Se saatoi vaikuttaa hyvin paljon siihen mitä nähtiin kentällä. Mutta kuten sanoin, Jalonen selvisi näistä kisoista voittajana, ja hyvä kun ei suudellut Dufvan kanssa pelin päätyttyä. Sen verran intiimi halaus oli näillä kahdella meneillään. Tästä turnauksesta pronssi on tällä pelillä huikea saavutus, ja tämä saattaa olla oikeasti viimeinen mitali pitkään aikaan. Jalosella on kova työ jatkossa, mutta toivottavasti näistä kisoista on otettu paljon opiksi, sillä parannettavaa riittää paljon. Jaloseen kuitenkin luotetaan jatkossa.