On luonnollista olla huolissaan Turkin vetkuttelusta, varsinkin suomalaiselta se on ymmärrettävä reaktio. Itse olen viivytyksestä lähinnä harmissani, mutta en huolestunut. Suomesta tulee Naton jäsen heikoimmassakin tapauksessa viimeistään ensi vuonna. "Harmaa aika" ei ole Suomelle erityisesti sen vaarallisempi kuin mikään aiempikaan aikakausi Venäjän naapurina. Suurin muutos on ollut psykologinen, kun olemme kollektiivisesti ymmärtäneet venäläisen imperialismin elävän ja voivan hyvin. Siitä on tullut järkytyksen kautta ymmärrys siitä, että emme ole ainakaan ennen Nato-hakemusta olleet niin suuressa turvassa kuin olemme ajatelleet uskoessamme Venäjän demokratiakehitykseen kaikista Putinin hallinnon irtiotoista huolimatta.
Allekirjoitan näkemykset joiden mukaan Suomi on sotilaallisesti jo nyt paljon paremmassa turvassa kuin koskaan aikaisemmin. Vahvan itsenäisen puolustuksen lisäksi meillä on jo merkittävät 'turvatakuut' Nato-prosessin ajaksi. Merkittävää on erityisesti Iso-Britannialta saatu näkyvä sopimus 'sotilaallisesta avunannosta' mahdollisen hyökkäyksen seurauksena. Britit ovat omien strategisten tarpeidensa siivittämänä valmiita sitoutumaan Suomen puolustukseen jopa ilman Nato-hakemusta, mikä on todella iso asia. Aina voidaan pessimisteinä epäillä sopimuksen sisältöä tiukan paikan tullen - mutta silti - sopimus merkitsee, että Suomi on periaatteessa jo nyt Iso-Britannian ydinsateenvarjon alla. Tästä päästään sitten siihen, että onko Venäjä oikeasti valmis ottamaan riskin joutumisesta sotaan Britanniaa vastaan? Suomen ja Ruotsin asema poikkeaa Ukrainan tilanteesta siinä, että Suomeen ja Ruotsiin hyökkääminen signaloisi Natolle sen, että Venäjä ei oikeasti aio pysähtyä ilman lännen kukistamista Euroopassa. Seurauksena olisi suursota ja merkittävä ydinsodan riski.
Venäjä ei myöskään lähetä Suomen rajan lähiseuduille mitään 400 000 sotilasta, tuskin puoliakaan siitä. Ja vaikka lähettäisi niin ei heille ole tarjolla edes kalustoa Ukrainan sodan seurauksena. Toki vuosien päästä tilanne muuttuu ainakin jossain määrin Venäjälle suotuisammaksi, mutta sitten olemme jo Natossa.
Toki Nato ansaitsee mielestäni kritiikkiäkin. Ei ole mitään maailman parhainta mainosta hehkuttaa jatkuvasti avoimia ovia järjestöön, joka kuitenkin toimii kuten "salaseura", missä jokaisen jäsenen on hyväksyttävä uusi naama joukkoon sopivaksi. Toki tämä oli tiedossa jo ennen - tai ainakin sen olisi pitänyt olla. Sitovien turvatakuiden sotilaallisessa liitossa ei oikein parempaakaan menetelmää voi olla olemassa. Jotenkin me suomalaiset ollaan vaan aika hölmöjä siinä, että uskotaan kirjaimellisesti kaikki poliittisten virkamiesten jutut, kuten Naton ex. pääsihteeri Rasmussenin höpinät "yhdessä yössä" jäseneksi pääsystä. Naton jäseneksi pääseminen on aina ollut pitkänsitkeä prosessi. Miksi se olisi lopulta yhtään sen vähempää Suomelle ja Ruotsille?