Nato-jäsenyyden hakeminen alkaa olla taputettu juttu, ja tämä prosessi näyttää menevän todella sujuvasti ja yhtenäisesti huomioiden sen valtavan merkityksen. Kuten jo aiemmin kirjoitin, nyt on edessä sitten niiden kysymysten pohtiminen, että mitä me siellä Natossa teemme ja millaista Nato-politiikkaa Suomi harjoittaa, jos ja kun pääsemme jäseneksi? Näistä olennaisista kysymyksistähän ei ole juuri ehditty keskustelemaan.
Nato-jäsenyyden etu sotilaallisen puolustuksen vahvistamisen lisäksi on se, että Suomi pääsee vaikuttamaan, mitä Nato tulevaisuus on. Toivottavasti keskustelu ei siis jää pelkkään liittymiseen.
Vaikka Suomessa ulko- ja turvallisuuspolitiikka on perustunut konseksukseen, näistä kysymyksistä keskustellessa tulee paljon enemmän eriäviä näkemyksiä ja palaamme taas perinteisemmän politiikan tekemisen pariin. Uskon, että Suomessa tämä keskustelu kuitenkin sujuu vielä suht hyvissä merkeissä, mutta Ruotsissa näistä kysymyksistä keskusteleminen tullee aiheuttamaan paljon keskustelua ja kiivastakin keskustelua. Mielenkiintoista seurata tulevina kuukausina, että miten nämä keskustelut etenevät molemmissa maissa ja kuinka paljon samanlaiseen lopputulokseen päädytään.
Keskustelu Nato-Suomen suuntalinjoista alkaa kohta varmasti käydä kiihkeänä.
Minä itse uskon, että Natossa Suomella, Ruotsilla ja Norjalla tullee olemaan suht samanlainen linja. Suomen intresseihin kuuluu koettaa ylläpitää keskusteluyhteyttä Moskovaan ja tämä on ollut Norjan linja about alusta saakka. Oletan, että Norja saa Natoon omille näkemyksilleen uusia tukijoita. Luulen, että Suomi ja Norja toimivat koettavat liennyttää Naton ja Venäjän välejä, ja Ruotsi toimii enemmän neutraalina.
Lisäksi uskon todella, todella vahvasti, että Natoon syntyy oma "pohjoismainen" blokki, joka pyrkii luomaan jonkinlaista konsensusta näiden viiden maan linjoihin. Odotan, että kunhan Suomen ja Ruotsin jäsenhakemukset lähtevät, niin Pohjoismaat kokoontuvat suunnittelemaan yhteistä Nato-tulevaisuutta: uskon, että se työ alkaa heti eikä siinä odotella jäsenhakemusten hyväksymistä.
En todellakaan usko siihen, että Suomen ulkopoliittinen linja muuttuisi Viron suuntaan. Lisäys: Toisaalta Suomen Nato-jäsenyys saattaa jonkin verran lieventää Viron idänpolitiikkaa, joka on ollut sen suuntainen, että Venäjän kanssa keskusteleminen on sairaus. Suomen myötä Viro saa Natoon tukea itärajasta huolehtimiselle.
Uskon, että tuon pohjoismaisen blokin intresseihin kuuluu ensisijaisesti eurooppalaisen turvallisuusyhteistyön edistäminen. Suomen ja Ruotsin liittyminen lisää EU:n näkyvyyttä Natossa. En lähde vielä arvailemaan toimia, mutta vahva uskomukseni on se, että pitkällä tähtäimellä Suomen intresseissä on Euroopan omien puolustusvoimien kyvykkyys, koskien esimerkiksi Baltian maita.
Luulen, että Suomi pyrkii vaikuttamaan asioihin niin, että Saksa nostaa profiiliaan sekä Itämeren että itärajan turvallisuudesta huolehtimisessa.
Suomalaisten nihkeä suhtautuminen Natoon on aika lailla perustunut vääriin olettamuksiin. Hyvät suhteet -vedätys jatkui 24.2 asti kuluvaa vuotta. Mutta voidaan ottaa tuokiokuva vuodelta -61 nootista. Siinä UKK:n ikuinen presidentiys varmistettiin puhtaalla pelolla. Suomalaisten pelkäämisellä. Siitä eteenpäin neukkujen nuoleskelu piti homman näennäisesti rauhallisena, vaikka hivutus itään oli jatkuvaa. Tämä ei ollut mediassa esillä, sen sijaan tuli Näin Naapurissa. Kun tuli 1991 ja muutos, niin vanha levy jäi päälle. Eliitti ei halunnut vaarantaa ääniosuutta kertomalla totuuksia ja johtamalla, kansaa ei yleensä turpon kiemurat kiinnosta. 24.2 rupesi kiinnostamaan ja Natoon mennään kansan johtamana. Eliitti huomasi nuotin muuttuneen ja seuraa kiltisti perässä...ettei ääniosuus vaarannu.
Näinkin, mutta kyllä minä lisäisin mukaan sellaisen suomalaisen kulttuuripiirteen, että täällä ihaillaan sitä, että selviää asioista omillaan. Kaikkineen toinen maailmansota varmasti jätti sellaisen jäljen, että liittolaisten ja ulkopuolisten tukeen ei oikein tahdota uskoa ("ei ne kuitenkaan tule"), ja että tärkeintä on selvitä yksin, tapahtui mitä tahansa.
Tuolla asenteellahan on aika pitkät perinteet, jossain toisaalla sanoin, että suomalainen demokratia on rakentunut itsenäisten talonpoikien muodostamaan poliittiseen voimaan.
