Tässä oli todellakin yksi Naton valuvika, minkä Putin nyt korjasi. Manner euroopan poliitikkojen on ollut helppo ajaa alas kansallisia puolustuksia Naton suojaan tukeutuen. Jos Usa vetäytyy tulevaisuudessa Natosta, niin ero ei ole enää samanlainen katastrofi, kuin se olisi ollut vielä viime vuoden puolella. Sodan seurauksena kaikissa euroopan maissa on tehty uusia turvallisuusarviointeja, ja tuskin missään lopputuloksena on ollut muuta kuin tilanteen paheneminen, mihin vastataan varustatumisella.
En tiedä, onko tämä juurikaan Naton syytä. Yksinkertaisesti vain ihan läntisen Euroopan mailla kuten Portugalilla, Espanjalla, Ranskalla, Iso-Britannialla, Saksalla, Italialla ja muilla on ollut 90-luvulta asti todella vähän oikeita, konkreettisia turvallisuusuhkia, joihin vastata sotilaallisesti. Itse asiassa noilla valtioilla ei ole tälläkään hetkellä kovin konkreettista omaan maahan kohdistuvaa turvallisuusuhkaa, sellaista, johon vastattaisiin isoilla maavoimilla. Oletan kuitenkin, että Ukrainan sodan seurauksena Nato on ainakin seuraavan vuosikymmenen tai kaksi herkempi jäsenvaltioidensa lähialueilla oleville jännitteille niin Balkanilla, Lähi-Idässä kuin Pohjois-Afrikassa, ja sälyttää rikkaammille maille isompaa vastuuta kaluston ylläpitämisestä.
Nato on hakenut rooliaan, kun turvallisuusuhkien luonne on muuttunut. Enkä usko, että tämä muuttuu koskaan. Aivan kuten Suomen oma turvallisuuspolitiikka seuraa maailmaa ja tarkastelee Suomeen kohdistuvia uhkia, niiden luonnetta ja mitä niihin vastataan, samaa tekee Nato.
Uskon erittäin vahvasti siihen, että se ensisijainen maanpuolustus on oltava omissa käsissä. Suomessa siitä on onneksi jotenkin pidetty huolta juuri tuon takia, ettemme ole kuluneet Natoon.
Minulla on sellainen oletus, että jos Suomi olisi kuulunut Natoon 90-luvulta saakka, niin silti Suomessa olisi pidetty huolta omasta maanpuolustuksesta. Ruotsin päättämä armeijan alasajo ei ole ollut sidoksissa Natoon, vaan siihen, ettei Ruotsi kokenut alueelleen kohdistuvan turvallisuusuhkaa - Ruotsihan on itselleen ystävällisten maiden ympäröimä. Jos Suomi ja Ruotsi olisivat jo pitkään olleet Naton jäsenenä, niin olisi hyvin mahdollista, että Suomen kokeman uhan takia Ruotsi olisi ylläpitänyt armeijaansa: nythän nämä maat ovat toimineet toisistaan irrallaan.
Tarkoitan sanoa, ettei Nato tarkoita automaattisesti armeijan alasajoa eikä suhde ole kovin suoraviivainen. Sen sijaan kylmän sodan jäljiltä monen maan turvallisuustilanne on olennaisesti muuttunut, jonka seurauksena sitten armeijaa ja puolustuskykyä on rukattu vastaamaan sen hetkistä tilannetta, Naton takia tai siitä huolimatta.
Naton tulevaisuudessa on paljonkin uhkakuvia, joista USA:n toimet ei ole pienimmät. Muutama vaalikausi eteenpäin, ja onko meillä enää kansallista turvallisuutta yllä pitäviä eduskuntia, kun ollaan mahtavan Naton jäsen?
Kyllä meillä on, siitä olen ihan varma. Alueellinen turvallisuus on Natossakin yksi ydinkysymyksistä. Olisiko ollut Marin, joka spekuloi sillä, että Suomen Nato-jäsenyyden seurauksena Suomen turvallisuuspolitiikkaan tulisi uutena ulottuvuutena se, että millainen Nato-maa Suomi haluaa olla ja miten Suomi haluaa Natoa kehittää.
Me puhutaan paljon siitä, mikä on Yhdysvaltojen rooli Natossa. Samalla tavalla myös Iso-Britannian, Ranskan ja Saksan muodostaman "voimakolmikon" suhteet muuttuvat ajan saatossa. Pidän silti melko todennäköisenä, että isossa kuvassa transatlanttinen yhteys säilyy, ja että Länsi-Euroopan yhteys säilyy. Varmaan suhteisiin tulee aina välillä säröjä, mutta esimerkiksi Yhdysvalloille Länsi-Eurooppa on yksi luotettavimmista liittolaisista globaalissa maailmassa (ja sama päin vastoin).
Euroopan puolustusliiton näen mahdottomuutena. Tehokkaan puolustuksen kulmakiviä on miesvoima, kalusto, ja maanpuolustustahto. Tuon kolminaisuuden täytyy olla balansissa, jotta rokki soi. Minun on vaikea kuvitella euroopan maita motivoitumaan yhtäläisesti. Pohjalaista puukkojunkkaria ei kiinnosta välimeren konfliktit paskan vertaa. Vaikka sotaisaa porukkaa ovatkin. Puhdas monikansallinen ammattiarmeija ilman maatunnuksia/sitoumuksia on hemmetin kallis, ja poliittisesti aika vaikeasti hallittava työkalu, jos euroopassa syntyy kähinä. Kenen puolelle tuollainen joukko asettuisi missäkin tilanteessa?
Niin Natossa kuin EU:ssa alueellinen puolustus on lopulta pitkälti jäsenvaltion omilla harteilla ja tuo puolustus muodostetaan sen mukaan, millaista uhkaa maahan arvioidaan kohdistuvan. Pohjalainen puukkojunkkari ei lähde sotimaan Portugaliin ellei hän ole ammattisotilas. Mutta voit hyvin ymmärtää sen, että esimerkiksi Saksa ja Ranska eivät koe kovin todennäköisenä sitä, että sotaa käytäisiin heidän omalla maaperällään. Siksi heidän omien armeijoidensa painopisteet ovat toisenlaiset kuin vaikkapa Suomella, Puolalla tai Latvialla.
Sitten on maita kuten Viro. On hyvin vaikea nähdä, että Viron kokoinen maa pystyisi realistisesti yksinään vastaamaan siihen uhkaan, minkä jättiläisnaapuri muodostaa. Lisäksi Viro aloitti puolustuksen rakentamisen aika tavalla nollilta. Myös Suomella on samaa ongelmaa: Suomen puolustusdoktriini on kuitenkin lopulta lähtenyt ajatuksesta, että korotetaan hyökkäyksen kynnystä ja uskotaan, ettei Suomi ole erillissodassa Venäjän kanssa, vaan että mahdollinen sota koskisi laajempaa sotilaallista kriisiä Venäjän länsirajoilla.
Naton sulattaminen Euroopan Unioniin voisi olla yksi ratkaisu, mutta silloin tuntuisi hyvin vieraalta, että USA ja Kanada voisivat olla sen jäseniä, ja olla päättämässä Euroopan turvallisuuskysymyksistä. Nato ilman USA:ta on tällä hetkellä haulikko ilman panoksia.
Natossa on "erikseen" Euroopan alue ja sille oma komentaja. Nato ilman USA:ta on toki jotain muuta kuin Nato, koska silloin Pohjois-Atlannin yhteistyötä ei enää olisi. Paljon saa kuitenkin tapahtua, että Yhdysvallat ja Länsi-Eurooppa ajautuisivat niin kauas toisistaan, etteivät enää haluaisi yhdessä puolustaa välissään olevaa merta.
Kestää lähemmäs kymmenen vuotta, että Euroopassa nyt tehdyt päätökset maanpuolustukseen saadaan Euroopassa vietyä läpi, ja kansalliset puolustukset siihen kuntoon, että niillä jotain voimaa on. Sama aika on Venäjällä vahvistua. Putinilta loppuu pelivuodet kesken, mutta kuinka hullu on seurajansa? Tai minkä suunan Venäjä ottaa/joutuu ottamaan pakotteiden, tai jonkun muun tuntemattoman syyn vuoksi?
Tässä suurin muutos on varmaan Saksalla. Saksahan on näistä isoista Euroopan maista se, joka on historiansa takia ollut todella haluton varustamaan itseään ja osallistumaan sotiin vierailla mailla. Muuten Euroopan maat jatkavat varmaan nykyistä linjaansa, esimerkiksi Itä-Euroopan mailla on vielä paljon töitä tehtävänä armeijoidensa ja kalustonsa kanssa. En esimerkiksi usko, että Italialla, Portugalilla, Espanjalla, Ranskalla tai Iso-Britannialla on mitään syitä muuttaa nykyistä linjaansa, ehkä asevarastojen täydentämistä lukuunottamatta.
Onko meillä kymmenen vuoden päästä naapurina Kiinan vasallivaltio, jota käytetään astinlautana Euroopan valtaamiseen? Onko Natolla paukkuja lähteä konventionaaliseen sotaan Kiinan kanssa? Sieltä ei miesvahvuus lopu. Onko silloin viisasta olla Naton jäsen? Elämme mielenkiintoisia aikoja.
Kiinalla ja Natolla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Piste. Tällaisten uhkakuvien maalaaminen ja liittäminen Natoon osoittaa syvää ymmärtämättömyyttä Natosta.
Naton puolustusvelvoitteet eivät millään muotoa koske Tyyntä Valtamerta.
Naton puolustusvelvoite koskettaa hyökkäystä jäsenvaltion omalle maa-alueelle (emämaa-aluetta, ei siis Ranskan Guyanaa eikä muidenkaan jäsenvaltioiden merentakaisia alueita) sekä Pohjois-Atlanttia.
Nato ei siis tosiaankaan lähde konventionaaliseen sotaan Kiinan kanssa :D Ajatuskin on todella hölmö. Sen sijaan jotkut Naton jäsenmaat kyllä saattavat lähteä kokeilemaan matsia Kiinan kanssa, tai Kiina kokeilemaan matsaamista omalla alueellaan esimerkiksi Taiwanin, Etelä-Korean ja/tai Japanin kanssa. Naton kanssa sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä, vaikka varmasti vaikuttaisi tänne pohjan perukoille saakka.
Toisin sanoen: Suomen Nato-jäsenyys ei millään muotoa vaikuta siihen, millaista sotilaallista apua me tarjoaisimme länsiblokin ja Kiinan väliseen sotaan. Meidän moderni historia osoittaa, että olemme ilman jäsenyyttäkin valmiita avustamaan muita länsimaita globaaleissa kriiseissä.
Tämän hetkiseen päänsärkyyn Nato on ihan toimiva lääke. Ei ainoa, ei ainoa oikea, mutta helppo ja suht halpa. Mutta voi kun joku osaisi ennustaa tulevaisuuden 50 vuoden päähän, mitä aikajanaa pidän miniminä tälläisen ratkaisun tekemiseen. Ilmaisia lounaita ei ole ikinä missään. ja on täysin mahdollista, että Natojäsenyydelle tulee hinta, jota emme vielä osaa edes kuvitella.
Ei tarvitse ennustaa 50 vuoden päähän. Ajat muuttuvat, uhat muuttuvat ja Nato jäsenmaineen muuttuu niiden mukana. Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys on keino tiivistää yhteispohjoismaista puolustusliittoa ja se säilynee pidempään kuin Nato. Jäsenyys myös tuo viimeinkin Itämeren alueen maat samaan pöytään puhumaan turvallisuudesta ja tekemään sitovia suunnitelmia, joka myös säilynee pidempään kuin Nato. Eikä Natokaan näytä olevan minnekään katoamassa.
/img-s3.ilcdn.fi/328f9acb612e592f5a4e56baa3fb5e5816fdd1952ecf04f5a9cd004651fcf8b4.jpg)
