Dodiin, lapset saatu nukkumaan (tai no, ainakin kuuntelemaan äänikirjaa), niin palastellaan hiukan tätä, kun lupasin ja otetaan vielä uudempia kulmia, jos ne näyttävät tarpeellisilta.
En ole kirjoittanut aiemmin tähän ketjuun (paitsi heiton Ahti Karjalaisesta), koska en usko että yksittäisen ihmisen mielipiteellä on mitään merkitystä, tai että se edes kiinnostaisi ketään. Mutta päätinpä nyt sitten kirjoittaa, koska uskon, että aika moni suomalainen lähestyy kysymystä samoista ajatuksista kuin minä.
Olen ollut - ja olen oikeastaan edelleenkin - Nato-vastainen. Osin kyse on ihan subjektiivisista mielipideasioista, mutta osin myös sellaisista rationaalisista asioista, joita kovimmat Nato-intoilijatkaan eivät voi kiistää.
1. Suomi on ollut perinteisesti puolueeton maa, joka ei ole ainakaan ensimmäisten joukossa sekaantumassa muiden asioihin tai ottamassa edes kantaa. Tämä kuvastaa mielestäni myös suomalaisen kansakunnan perusluonnetta hyvin. EU:hun kuuluva ja mm. Naton kanssa yhteistyötä tekevä Suomi ei ole enää faktisesti puolueeton, ja on selvästi valinnut puolensa (hyvä niin), mutta sotilasliittoon liittyminen olisi se viimeinen naula puolueettomuuden arkkuun.
Tämä on hyvä pointti ja minusta se relevantein peruste vastustaa Nato-jäsenyyttä. Suomi on nähty vielä ihan viime vuosiin asti erityisesti Amerikassa puolueettomana ja usein jopa erillisenä lännestä.
Tämä on asema, jolla Suomi on päässyt vaikuttamaan ja on voinut olla diplomatiassa jos ei nyt suurvalta, niin selvästi kokoaan suurempi.
2. Nato on sotilasliitto, ei puolustusliitto tai rauhanturvaorganisaatio. Suomi on jo osallistunutkin yhteistyön myötä eri konflikteihin maailmalla. Rauhanturvaoperaatiosta on pitkä kokemus, eikä niiden hyväksyminen ole minkäänlainen ongelma suomalaisille. Naton mukana olisimme kuitenkin velvoitettuja osallistumaan sellaisiin operaatioihin, mitä iso osa suomalaisista ei välttämättä hyväksyisi. Pitäisin sitä täysin oikeutettuna, jos reserviläiset palauttaisivat sotilaspassinsa, koska eivät ole asepalvelukseen mennessään suostuneet tällaisiin ehtoihin.
Tässä kohtaa esitän hiukan eriävän mielipiteen ja oikeastaan olettaisin, että tästä kumpuaa iso osa siitä missä olemme eri mieltä.
Nato on nimenomaan puolustusliitto ja suurimmat Naton operaatiot ovat olleet rauhanturvatehtäviä, joihin Suomikin on osallistunut.
Nato velvoittaa jäseniään osallistumaan operaatioihin ainoastaan jos ne laukaisevat 5. artiklan, käytännössä käytäntö on historiassa osoittanut, että jos jäsenmaan poliittinen ilmapiiri ei sitä mahdollista, Nato-maalla ei ole mitään velvollisuutta osallistua epäsuosittuun operaatioon.
Tämän voi faktisesti todeta melkein kaikkien viime vuosikymmenien operaatioiden osalta ja Suomi on käytännössä osallistunut Naton operaatioihin samalla vahvuudella ja osin jopa enemmän kuin jäsenmaat Tanska ja Norja (muiden jäsenmaiden osalta en ota kantaa, koska en ole aiheeseen tutustunut, mutta IFOR, KFOR ja ISAF operaatioissa Suomen osallistuminen oli samaa luokkaa tai voimakkaampaa kuin näillä vertailumailla).
Ja kuten näissäkin operaatioissa, lähtijät ovat aina enemmän tai vähemmän vapaaehtoisia, jos ei nappaa, niin kotimaasta löytyy tehtäväkenttää kantahessuille kyllä jatkossakin.
Kuitenkaan en näe oikeastaan missään muussa skenaariossa, kuin jos viides artikla laukeaa käyttöön Kiinan ja/tai Venäjän suurhyökkäyksen takia, mahdollisena että muita kuin vapaaehtoisia reserviläisiä/kantahessuja lähetettäisiin Naton operaatioihin.
Ja toki tässäkin on se, että jos tällainen skenaario realisoituisi, niin Suomen olisi hyvin vaikea pysytellä konfliktin ulkopuolella, oltiin Natossa tai ei.
Lisäksi Suomi on siitä hyvä maa, jota kannattaa senkin vuoksi puolustaa, että reservistä voi erota ja siitä ei seuraa mitään merkittävää negatiivista eroajalle.
Eli jos Nato tai sen operaatiot ovat kynnys, niin näen aivan perusteltuna ja hyväksyttävänä sotilaspassin palauttamisen.
Tässä muuten on hauska kuplautuminen havaittavissa, omissa somekanavissani on luonnollisesti melko paljon samalla tavalla ajattelevia ja näistä hämmentävän iso osa on ilmoittanut palauttavansa sotilaspassin, jos Suomi ei liity Natoon.
3. Venäjän reaktio. Kaikki me tiedetään, että Venäjä ei halua naapureidensa liittyvän Natoon ja on turvallisuus/ulkopoliittisissa asioissaan hyvin mustavalkoinen. Suomen roolit ovat olla joko oikeasti puolueeton ja neutraali, jonkinlainen vihollisen vasalli tai sitten uhka. Venäjällä tosin lasketaan Suomi jo nyt länsirintamaan kuuluvaksi, joten neutraalius heidän silmissään on jo menetetty. Nato-aseiden ja -joukkojen tulo itärajallamme olisi kuitenkin kärjistävä tekijä. Venäjällä todennäköisesti myös ajateltaisiin, että maiden välisistä asioista on jatkossa turha neuvotella Suomen kanssa, vaan merkittävät päätökset tehdään Valkoisessa talossa tai Naton kokouksissa.
Tämä on oikeastaan myös ihan validi kulma, mutta itse ajattelen, että ennemmin näin, kuin se että meidän puolustuspolitiikkaamme ohjattaisiin/painostettaisiin Kremlistä.
4. Oman päätösvallan menettäminen. Olen vahvasti pro EU, mutta tämä on vähän eri asia. En ole perehtynyt siihen, millä lailla Natossa tehdään yhteisiä päätöksiä. Olen kuitenkin melko varma siitä, että todellisuudessa isot pojat määräävät. Suurvaltojen intressit ja näkemykset maailmanpolitiikasta saattavat poiketa hyvinkin suuresti siitä, mitä Suomi ja suomalaiset ajattelevat.
Tämä on tavallaan validi kulma, tavallaan taas ei.
Natossa operaatioihin ja sotilaalliseen toimintaan osallistuminen on erittäin vahvasti vapaaehtoista, esimerkiksi Ranska oli sivussa Naton sotilaallisesta toiminnasta vuodesta 1966 ja palasi täysipainoiseksi jäseneksi vasta 2009.
Suurin osa Naton operaatioista on kuitenkin ollut käytännössä YK:n työrukkasena toimimista, eikä niinkään Naton itsenäisiä operaatioita.
Toki tässä tullaan vähän ryhmäjäsenyyteen ja siihen kuinka ison painon sille antaa. Britit, Ranska ja Jenkit kuitenkin toteuttavat ja ovat toteuttaneet moraaliltaan kyseenalaisia operaatioita, mutta jos ne eivät ole olleet riittävän legit (paska finglismi, sori), niin Natoa ei olla käytetty näissä välineenä.
Taas tullaan siihen, että kyseessä on hyvin vahvasti vapaaehtoisuuteen perustuva järjestö jonka "käyttö" on pääasiassa YK:n päätösten sotilaallista toimeenpanoa ja pelotteen luomista jäsenmaiden suojaksi.
Ryhmäjäsenyyden osalta myös ymmärrän tavallaan huolen kuulumisesta Turkin kanssa samaan järjestöön, se sama riski on osaltaan muissakin liittoumissa ja jäsenmaissa. Tässä on kuitenkin huomioitava, että Turkki otettiin aikanaan jäseneksi silloin kun se oli sekulaarilla Atatürkin perinnöllä liikkeellä oleva valtio, eikä nykyinen efektiivinen diktatuuri.
Vähän sama ongelma kuin EU:ssa Unkarin ja osin Puolan kanssa, mikä on se ratkaisu jos liittolainen lähtee lipeämään kohti vaarallista höpönassuilua.
Tämä on vaikea kysymys, johon en ole vielä kyennyt muodostamaan kantaa, jonka pystyisin itselleni kestävästi puolustamaan.
5. Suomen status maailmanpolitiikassa. Puolueettomilla mailla on oma erityislaatuinen merkityksensä, Suomella ehkä vielä montaa muuta suurempi johtuen sijainnistamme EU:n ja lännen itärajana. Nykyisellään Suomi on ollut maailmanpolitiikassa isompi tekijä kuin mitä sen pitäisi olla. Natossa sen sijaan saatettaisiin olla vain yksi pienimmistä ja merkityksettömämmistä jäsenmaista, ehkä.
Tämä käsiteltiin jo alkuvaiheessa.
Tähän on toki todettava, että Suomi on jatkossakin Venäjän naapuri ja Suomella on Venäjän naapuriksi ollut poikkeuksellisen, miten sen nyt sanoisi, sovitteleva on ehkä oikea sana, sovitteleva näkökulma ilman kuitenkaan liikaa Orbanmaista mielistelyä.
Baltian maissa ja monissa muissa naapureissa suhtautuminen on monta kertaluokkaa jyrkempää, enkä näkisi mitenkään jatkossakaan vaikkapa Viroa, Puolaa tai Latviaa toimimassa linkkinä Lännen ja Idän välillä. Suomi voi aivan hyvin pitää tämän erityisasemansa, myös Naton jäsenenä.
Meillä on enemmän aikaa siitä, että oma isoin painolastimme on nostettu harteilta Venäjän suhteen, kun taas Puolassa haavat ovat syvemmät ja Baltiassa paljon tuoreemmat.
6. Liittoutumisen tarve. Olen siitä samaa mieltä ja jo EU:hun liittyminen oli yksi tärkeä steppi asiassa. Olen elätellyt toiveita siitä, että EU:ssa saataisiin aikaiseksi vahva puolustusliitto, johon Suomenkin olisi loogista kuulua. Tämä taitaa kuitenkin olla täysin epärealistinen toive: turha kehittää tällaista rinnakkaista organisaatiota, kun lähes kaikki EU-maat kuuluvat jo Natoon.
Tämä on fakta joka johtaa siihen, että Nato on se rationaalinen vaihtoehto.
EU:sta kaikki paitsi ne joilla ei käytännössä ole sotilaallisia uhkia (Itävalta, Kypros, Irlanti, Malta ja Suomen suojaama Ruotsi), eikä isompaa halua ylläpitää sotilaallista vahvuutta, ovat Suomen ja osin Ruotsin lisäksi ne jotka ovat jääneet ulos.
Tällöin, koska kaikilla muilla jäsenmailla turvallisuuspoliittinen ratkaisu on Nato, ei ole (ilman Trumpin toista kautta tai muuta merkittävää muutosta Yhdysvalloissa) todennäköistä, että EU:sta koskaan edes yritettäisiin luoda puolustuspoliittista liittoumaa.
Muuten sitten voisin tuoda esiin vielä muutamia syitä niiden olennaisimpien lisäksi, jotka on jo moneen kertaan tuotu esiin (turvatakuut, Venäjän toimet jne.), joiden vuoksi itse olen aikanaan päätynyt Naton kannalle ja tälläkin palstalla puhunut jäsenyyden puolesta ainakin vuodesta 2014 lähtien (kun alkoi käydä selväksi, että Venäjä ihan aidosti doktriinissaan siirtyi naapurimaiden uhkailusta käytännön tekoihin, Georgia oli kuitenkin vielä niin kevyttä ja sille operaatiolle löytyi edes joitain vähän alusta kestäviä perusteita).
Tärkeimpänä näen vielä aiempaa selvemmän etabloitumisen osaksi läntistä arvoyhteisöä, jota Nato, varsinkin Venäjän lähimaastossa kuitenkin ennen kaikkea on. Erityisesti Yhdysvalloissa Suomi on kuitenkin juhlapuheista huolimatta nähty vieläkin vähän sellaina aidalla istuskelijana, jolla on toinen jalka vieläkin heiluttelemassa YYA:n puolella.
Osana tätä on taloudelliset seikat, eli se, että varsinkin nyt kun ilmastonmuutostyön myötä globaalisti tehdään massiivisia investointeja vetyyn, energiantuotantoon, akkutuotantoon ja muuhun vihreään teknologiaan, Suomi ottaa ihan tarpeetonta hittiä sijoitusarvioissa siitä, että SWOT -analyysin oikeaan alakulmaan yhä useammin ilmestyy kohta "risk of invasion" tai "Russia".
Suomi on hyvä maa investoida ja elää, mutta kun puhutaan sadoista miljoonista tai miljardeista, silloin riski sille, että koko investointi menetetään epävakaan naapurin vuoksi, maksaa Suomellekin merkittäviä summia menetettyinä mahdollisuuksina.
Näiden lisäksi näen olennaisina hyötynä laskentapuolen ihmisenä myös puhtaan panos-tuotto- laskelman, eli sen, että 50 miljoonan vuotuisella jäsenmaksulla lunastamme turvatakuut, joita vastaavaan pelotteen saavuttamiseen meidän tulisi investoida puolustusvoimiimme kymmeniä jopa satoja miljardeja ja/tai hankkia ydinase.
Loppukaneettina toteaisin, että mieluummin näen Suomen vaikuttamassa Naton sisällä siihen, että Naton "käyttö" ja integriteetti säilyy tai paranee entisestään.
Kuitenkin olemme jo isäntämaasopimuksen sekä lukuisten muiden sitoumusten myötä efektiivisesti Nato-maa, mutta emme pääse vaikuttamaan organisaation päätöksentekoon.
Tällaista tällä kertaa näin Nato-haukan näkökulmasta. Korostan vielä, että en ihan jokaiseen kohtaan lähtenyt ottamaan sitä tasapainottavaa/negatiivista kulmaa, koska olit sen sanoittanut jo riittävän hyvin.
Ja toivon, että keskustelu jatkuu ja saadaan hyviä, perusteltuja ja punnittuja puheenvuoroja ja kannanottoja molempiin suuntiin, myös sitä kritiikkiä ja kriittisiä kulmia (toki suurin osa niistä on todennäköisesti jo vuosia sitten käyty läpi varsinaisessa Nato-ketjussa, mutta kertaus on opintojen äiti).
Mahdollisimman laajasti läpikäyty ja mahdollisimman laajasti lopulta perusteltu ja hyväksytty Nato-päätös on kuitenkin paras Nato-päätös, toki kunhan se on lopulta päätös liittyä.
