Turkki on siis valmis viivyttämään Suomen ja Ruotsin jäsenyyttä yli vuodella. Siis valmis tarvittaessa, mikä ei tarkoita sitä etteivätkö voisi hyväksyä hakemuksia aikaisemminkin, jos Turkin vaatimuksiin vastataan riittävässä määrin. Turkki vaatii myös "lisää kunnioitusta", mikä varmasti liittyy myös muihin Nato-maihin. Turkki kokee tehneensä Ukrainan sodassa sellaisia ponnistukia, joiden vuoksi länsimaiden pitäisi kunnioittaa Turkkia enemmän. Voidaan siis sanoa, että osaksi Bayraktarien vuoksi Suomi jäi jumittamaan Naton eteiseen. Turkki on haistanut mahdollisuutensa laskuttaa muita maita ja nostaa omaa statusta Natossa.
Asevientikysymyksessä päästäneen ainakin eteenpäin. Ruotsin pääministeri Magdalena Andersson on vientikieltojen purkamiselle näyttänyt vihreää valoa. Ihmeellisesti Suomi Niinistön sanoin peesaa tässä Ruotsia sen sijaan, että tekisi asiassa omakohtaisen päätöksen. Vähän liikaa ollaan taas ajopuuna tilanteessa. Ulospäin ei näytä, että Suomi hakisi aktiivisesti ratkaisua Turkin huoliin. Tyydytään vaan sen kympin oppilaan tavoin hokemaan, että kyllä me pidämme PKK:ta terroristijärjestönä - koska EU. Siitähän nyt ei ole kyse, vaan Turkki katsoo asiassa Suomen omia toimia. Emme voi tinkiä oikeusperiaatteistamme, mutta tuo asevientikysymys olisi jo voitu jopa ratkaista mikäli Suomi olisi ollut asiassa proaktiivinen.