Kukaan ei ole näin sanonut, että Turkki olisi kohdistanut kritiikkinsä nimenomaan vassareihin. Korjasin jo kerran väitteesi. Sen sijaan - toistan nyt vielä - vassarit käyttivät oman mahdollisuutensa puoluekokouksen linjauksena lisätä Turkin uskottavuutta väittää Suomessa olevan valtion johtotasolla sympatioita PKK:n terrorismia kohtaan ja tätä kautta hiekoittaa Suomen NATO-tietä. Kysehän on siitä, että EU on linjannut PKK:n terroristeiksi ja Suomen ulkoministeri Haavisto seisoo linjauksen takana presidentti Niinistön ja pääministeri Marinin kanssa. Vassarit eivät enää seiso.Vassareilla ei ole mitään tekemistä tämän nykyisen tilanteen syntymisen kanssa ja on vaarallista antaa ymmärtää, että Turkin reaktiot ovat Suomen hallituspohjasta riippuvaisia.
Suomen valtiojohto on arvatakseni erittäin hyvin perillä siitä, mikä on tilanne. Meillä on laajempi tuki sotilaallisesti kuin koskaan Suomen historiassa. Uskon, että presidentin ja hallituksen pää kestää hyvin nykyisen tilanteen eikä kyse ole vuodesta jäsenhakemuksen jättämisen alusta laskien.Suomen ei pidä jäädä vuodeksi aloilleen makaamaan. Suomessa ei todennäköisesti voi tehdä mitään, jolla Turkin kelkka saadaan käännettyä. Muutenhan tämä Turkin vastahanka Nato-hakemukselle ei olisi tullut Suomen tai Naton johdolle yllätyksenä. Suomen valtionjohdon tulisi viipymättä alkaa toteuttamaan vaihtoehtoisia suunnitelmia, joilla Suomen turvallisuutta voidaan lisätä. Nato-hakemus voidaan jättää voimaan, mutta se ei enää riitä.
Mitään NATO:lle kokonaan vaihtoehtoista suunnitelmaa ei varmaan toteuteta keväällä 2024, jos emme ole NATO:n jäseniä. Osin jäsenyyteen liittyvä uusi lisätukimahdollisuus on hyödyntää yli 80 amerikkalaissenaattorin (rep + dem) näkemys Suomelle annettavasta lisätuesta. Käytännössä kyse voisi olla ns. Major non-NATO ally (MNNA) sopimuksesta, jossa USA voi nostaa Suomen strategiseksi kumppaniksi. Tämä vaihtoehto oli maaliskuussa esillä mm. täällä keskusteluissa, koska NATO-jäsenyyden arvioitiin silloin kestävän. Uusia jäseniä ei otettaisi Venäjän takia sotatilanteessa.
Viimeksi muokattu: