Mainos

Suomi hakee Nato-jäsenyyttä

  • 1 083 752
  • 10 333

Tulisiko Suomen liittyä Natoon

  • Kyllä

    Ääniä: 764 90,7%
  • Ei

    Ääniä: 78 9,3%

  • Äänestäjiä
    842
  • Poll closed .

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Sinänsä olisi toki vähintään yllättävä ja boksin ulkopuolista ajattelua osoittava veto tuo kolmonen, eli että liittoudutaan sotilaallisesti sen ainoan tahon kanssa minkä takia ylipäätään sotilaallinen liittoutuminen on Suomessa ajankohtaista. Itäpaskan ollessa heikoimmillaan 90-luvulla (ja vielä 2000-luvun alkupuolellakin) oli kovasti keskustelua että globaalin rauhan aika on koittanut ja NATO on käynyt tarpeettomaksi. Jostain ihmeen syystä mikään muu taho ei aiheuta eurooppalaisissa valtioissa halua liittoutua tai edes ylläpitää sinänsä ihan helvetin kalliita ja siviilielämän kannalta melkoisen hyödyttömiä asevoimia kuin tuo naapurissamme sijaitseva terrorismin mekka.

Eiköhän sinne NATOon mennä että heilahtaa, odotteluaika menee "pelkillä" brittien ja jenkkien (sekä mm. liittoumassa olleiden Pohjoismaiden) myöntämillä turvatakuilla.
Kyllä hakisin mielummin tukea vaikka Kiinasta PLA:n suunnasta kuin Venäjältä. Edes tuollainen sopimus ei estä selkäänpuukotusta. Lisäksi haluaisin mieluusti säilyttää länsimaiset arvot eikä liittyä Aasian maiden joukkoon kummaan.

Boksin ulkopuolelta olevia liittoutumia olisi Suomen, Ruotsin, Japanin ja Korean nelikantamalli tai Suomi-Irlanti-Ukraina-Moldova-Itävalta-Kosovo-Ruotsi-Georgia-Azerbaijan ”puolustuslinja”. Varmaan yhtä lähellä noi kuin liitto Venäjän kans.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Kyllä hakisin mielummin tukea vaikka Kiinasta PLA:n suunnasta kuin Venäjältä. Edes tuollainen sopimus ei estä selkäänpuukotusta. Lisäksi haluaisin mieluusti säilyttää länsimaiset arvot eikä liittyä Aasian maiden joukkoon kummaan.

Boksin ulkopuolelta olevia liittoutumia olisi Suomen, Ruotsin, Japanin ja Korean nelikantamalli tai Suomi-Irlanti-Ukraina-Moldova-Itävalta-Kosovo-Ruotsi-Georgia-Azerbaijan ”puolustuslinja”. Varmaan yhtä lähellä noi kuin liitto Venäjän kans.
Juu jos noista diktatuurivalloista pitäisi valita, niin Kiina on sentään kaukana. Itse näen tuon liittoutumisen itäpaskeen kanssa olevan ihan omassa luokassaan, kun siinä käytännössä antauduttaisiin sille ainoalle viholliselle mitä missään realismin rajojen sisällä olevassa skenaariossa Suomella voi olla. Voisihan toki huumoriliittouman perustaa vaikka Palaun ja Naurun kanssa, mutta ne nyt ovat sentään neutraaleja toimijoita Suomeen nähden siinä missä itänaapurimme on vihamielinen entiteetti.
 
3. Sotilaallinen liittoutuminen Venäjän kanssa ilman, että tarvitsee osallistua minkäänlaisiin hyökkäysoperaatioihin ("erikoisoperaatioihin") sotilasliittouman rajojen ulkopuolella. Venäjä sitoutuisi puolustamaan Suomea Suomen sisälle kohdistuvilta hyökkäyksiltä, ja Suomi sitoutuisi puolustamaan Venäjää, jos Venäjän sisälle hyökättäisiin.

Mitä vittua mä just luin. Tällaista paskaa ei ole edes Turtiainen&Bäckman kehdannut ehdottaa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ulkopoliittisen instituutin Turkin asiantuntija Toni Alaranta ei pidä Erdoganin pään kääntämistä helppona. Alarannan mukaan edes Yhdysvaltain painostus ei kuitenkaan välttämättä riittäisi kääntämään Turkin päätä. Hän huomauttaa läntisen suurvallan painostaneen vuosia maata luopumaan venäläisestä S400 ilmatorjuntajärjestelmästä tässä kuitenkaan onnistumatta.

Ei auttanut, vaikka Turkki suljettiin rangaistuksena pois F-35-hävittäjähankkeesta. Alaranta täsmentää, että samalla Natossa ei ole sisäistä mekanismia valmiin jäsenen erottamiseksi.

Itse en usko NATO:n Turkkia erottavan, vaan sovun löytyvän. Aikaa menee ja erilaista yhteistyötä etsitään niin USA:n kuin Suomen ja Ruotsin sekä Turkin välillä. Oleellista on yksi asia. Tällä hetkellä Suomen turvallisuus on parempi kuin ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan mallia 2022. Venäjä on heikompi ja erilaiset ainakin moraaliset turvallisuustakuut NATO:n jäsenmailta Suomelle aiempaa suuremmat.

Jos Unkari ei aloita jotain prosessia Turkin jälkeen, pidän alkuperäisen aikatauluni voimassa. Vuoden 2022 loppupuolella tai vuoden 2023 alkupuolella Suomi on NATO:n jäsen. Erdogan voi pyrkiä ennenaikaisiin vaaleihin ja ottaa tästä yhden vaalivaltin.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Juu jos noista diktatuurivalloista pitäisi valita, niin Kiina on sentään kaukana. Itse näen tuon liittoutumisen itäpaskeen kanssa olevan ihan omassa luokassaan, kun siinä käytännössä antauduttaisiin sille ainoalle viholliselle mitä missään realismin rajojen sisällä olevassa skenaariossa Suomella voi olla. Voisihan toki huumoriliittouman perustaa vaikka Palaun ja Naurun kanssa, mutta ne nyt ovat sentään neutraaleja toimijoita Suomeen nähden siinä missä itänaapurimme on vihamielinen entiteetti.
Kolmosvaihtoehdon tausta-ajatuksena olisi tietysti se, että Suomi esittää kivaa kaveria Venäjälle, odottaa oikeaa hetkeä, ja lopulta puukottaa selkään valtaamalla Karjalan takaisin. Ei toisinpäin.
 
Orange Hockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mitä vittua mä just luin. Tällaista paskaa ei ole edes Turtiainen&Bäckman kehdannut ehdottaa.
No, minä ajattelen tuolla kolmosvaihtoehdolla nimenomaan Suomen turvallisuutta enkä näe lännestä päin Suomelle mitään uhkia ja idästä päin tulevan uhan voi poistaa liittoutumalla sinnepäin ja sopimalla hyökkäämättömyydestä sekä sen lisäksi saamalla turvatakuut tulevaisuutta varten yhdeltä suurimmalta valtiolta armeijan suhteen. En tiedä mitä sinä sitten ajattelet. Kolmosvaihtoehto on vasta kolmosvaihtoehto, mutta mielestäni parempi kuin liittoutumattomuus (Ukrainan tyyliin), jos kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa ei ole mahdollisia. Ei näitä puolustusliittoja pidä ajatella minään arvoyhteisöinä, vaan puhtaasti turvallisuuskannalta. Ei NATO:ssakaan Turkki mikään kunnioitettava valtio arvoiltaan ole, kuten on huomattu, mutta jäsen silti, ja sitoutunut puolustamaan muita jäseniä sekä muut jäsenet sitä, vaikka Turkin omiin "erikoisoperaatioihin" ei muiden tarvitsekaan osallistua.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
3. Sotilaallinen liittoutuminen Venäjän kanssa ilman, että tarvitsee osallistua minkäänlaisiin hyökkäysoperaatioihin ("erikoisoperaatioihin") sotilasliittouman rajojen ulkopuolella. Venäjä sitoutuisi puolustamaan Suomea Suomen sisälle kohdistuvilta hyökkäyksiltä, ja Suomi sitoutuisi puolustamaan Venäjää, jos Venäjän sisälle hyökättäisiin.
Minusta @Moderaattorit voisivat siirtää provokatiivisen esityksen parempaan ketjuun, jotta Venäjän kanssa liittoutumisesta ei tässä ketjussa tarvitsisi keskustella. Varmaan löytyy jostain tunkiolta sopiva ketju. Pidetään tämä ketju asiallisena ja ketjun aiheeseen liittyvänä.
 
Ei siinä ole mitään provokatiivista. Vaihtoehtoja ja kylmiä faktoja ainoastaan. Yksi kylmä fakta on, että Suomea ei ehkä haluta NATO:on Turkin tai jonkun muun toimesta, jolloin pitää miettiä muita vaihtoehtoja. Jäseneksi pääsy edellyttää yksimielistä hyväksymistä nykyisiltä jäseniltä. Pidän epätodennäköisenä Suomen hylkäämistä, mutta eivät nuo uutiset Turkin suhtautumisesta viime aikoina kauhean positiivisia ole olleet. Katsellaan, miten käy. Voi olla kyseessä vain teatteristakin Turkin vaalien alla.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ei siinä ole mitään provokatiivista. Kylmiä faktoja ainoastaan. Yksi kylmä fakta on, että Suomea ei ehkä haluta NATO:on Turkin tai jonkun muun toimesta, jolloin pitää miettiä muita vaihtoehtoja. Jäseneksi pääsy edellyttää yksimielistä hyväksymistä nykyisiltä jäseniltä. Pidän epätodennäköisenä Suomen hylkäämistä, mutta eivät nuo uutiset Turkin suhtautumisesta viime aikoina kauhean positiivisia ole olleet. Katsellaan, miten käy. Voi olla kyseessä vain teatteristakin Turkin vaalien alla.
Totta kai oli provokatiivista esittää Suomen liittoutumista Venäjän kanssa ja Suomen sitoutumista Venäjän puolustamiseen tässä ketjussa, koska ketju käsittelee Suomen NATO-jäsenyyttä.

Ei muuta osaltani trollin ruokkimiseen.
 
Orange Hockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Totta kai oli provokatiivista esittää Suomen liittoutumista Venäjän kanssa ja Suomen sitoutumista Venäjän puolustamiseen tässä ketjussa, koska ketju käsittelee Suomen NATO-jäsenyyttä.

Ei muuta osaltani trollin ruokkimiseen.
Minä kannatan Suomen NATO-jäsenyyttä, mutta sanoin vain että se ei ehkä ole mahdollinen ja siinä tapauksessa pitää olla varasuunnitelma. Provokatiivisuudesta olen kanssasi eri mieltä, mutta jätän asian tähän, niin ei tarvitse hiiltyä.
 
chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Ei siinä ole mitään provokatiivista. Vaihtoehtoja ja kylmiä faktoja ainoastaan. Yksi kylmä fakta on, että Suomea ei ehkä haluta NATO:on Turkin tai jonkun muun toimesta, jolloin pitää miettiä muita vaihtoehtoja. Jäseneksi pääsy edellyttää yksimielistä hyväksymistä nykyisiltä jäseniltä. Pidän epätodennäköisenä Suomen hylkäämistä, mutta eivät nuo uutiset Turkin suhtautumisesta viime aikoina kauhean positiivisia ole olleet. Katsellaan, miten käy. Voi olla kyseessä vain teatteristakin Turkin vaalien alla.
Ei liittoutumista Venäjän kanssa voi kirjoittaa edes läpällä tai fantasiakirjallisuudessa, sotarikollinen kansa ja luottamus kokonaan pois. Mielummin vaikka omillaan kuin uhraan sekuntiakaan aikaa liitolle vanjan kans.
 
LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Saataiskohan Pohjois-Korea samaan puolustusliittoon ja Kimiltä turvatakuut?
Varmasti saataisiin, mikäli siis Suomi olisi valmis ruokkimaan ne pari miljoona Pohjois-Korealaista sotilasta, sekä 25 miljoonaisen kansan siinä sivussa. Pohjois-Korea antaisi vastineeksi neuvostoaikaista kalustoa ja henkihieveriin piestyjä ja nälkää näkeviä ukkoja rintamakäyttöön WW2:n varusteilla varustettuna.
 
tomageeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Canadiens, Suomi, finska nhl spelarna
No, minä ajattelen tuolla kolmosvaihtoehdolla nimenomaan Suomen turvallisuutta enkä näe lännestä päin Suomelle mitään uhkia ja idästä päin tulevan uhan voi poistaa liittoutumalla sinnepäin ja sopimalla hyökkäämättömyydestä sekä sen lisäksi saamalla turvatakuut tulevaisuutta varten yhdeltä suurimmalta valtiolta armeijan suhteen.
Turvatakuut ketä vastaan?

Ei varmaan pitäisi lähteä näihin mukaan, mutta kai ymmärrät että kaikki Venäjän kanssa solmitut sopimukset pysyvät voimassa täsmälleen niin kauan, kuin ne palvelevat Venäjän etua?

Muistaakseni Suomella oli joskus hyökkäämättömyyssopimus Venäjän kanssa. Se ei päättynyt kovin hyvin.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Venäjä hyökkää Ukrainaan pyrkien raaoilla sotatoimilla tuhoamaan Ukrainan infraa ja ukrainalaisia minkä pystyy. Siviilejä tapetaan tuhansia, lapsia raiskataan. Venäjä uhkaa useilla eri tavoilla Eurooppaa, myös ydinaseilla.

Ja sitten. Palstalle tuodaan Venäjän propagandaan paremmin kuin hyvin istuva ehdotus, jossa Suomen tulisi tehdä puolustussopimus Venäjän kanssa ja puolustaa rikollisen valtion toimintaa harjoittavaa ja sotarikosoikeuteen sadoista tai tuhansista asioista joutuvaa Venäjää, jos esimerkiksi länsimaat sinne hyökkäävät päättääkseen Venäjän verisen diktatuurin.

Tässä ajattelussa Suomi valitsisi Venäjän lännen sijasta ja sotilaallinen liitto Venäjän kanssa murskaisi kaikki muut sotilaallisen liittoutumisen mahdollisuudet sekä suuren osan muusta yhteistyöstä. Samalla Venäjä pääsisi vielä paremmin Suomeen kiinni kuin YYA-aikana.

***

NATO-jäsenyyden osalta kulisseissa neuvotellaan ja Suomen lyhyeksi kaavailema harmaa aika venyy. Silti taas kerran: tätä parempaa turvaa Suomella ei ole ollut koskaan toisen maailmansodan jälkeen Venäjän hyökkäykseltä. Britannia, USA, Pohjoismaat, Saksa, Ranska ovat luvanneet auttaa, jos Suomi joutuu Venäjän aseellisen hyökkäyksen kohteeksi. Vaikka kyse ei ole virallisesta sitoutumisesta, ei NATO-maiden puheet tyhjiäkään ole.
 
F

Flonaldo

Toki Boris Johnson on Britannian tunnetuin valehtelija, ja epäsuosituin poliitikko*, eikä millään enää jatka pääministerinä syksyn jälkeen, joten ei kannata BoJoon henkilönä hirttäytyä.

* Toistaiseksi 34 omaa MP :a on ilmoittanut epäluottamuksesta julkisesti. 54 ilmoitusta laukaisee lähtölaskennan. Kansan keskuudessa 26% luottamus, 65% sitä mieltä, että kenkää BoJolle.

Kuka sitten on seuraaja? Ja kuinka tosissaan Britannian avun voi ottaa? Lähinnä ilmavoimia ja ehkä laivastomallista, mutta varsinaisia maajoukkoja ei maalla ole isosti.
Ei Boris edes ole epäsuosituin poliitikko, vaan demareiden edellinen puheenjohtaja Jeremy Corbyn.

Myös huhut Boriksen kuolemasta ovat ennenaikaisia. Samoja epäluottamuskirjeitä on kerätty jo yli vuoden ajan, eikä kasaan ole saatu edes tuota määrää. Senkin jälkeen pitäisi vielä yli 180 tory-edustajan äänestää Borikselle potkuja, mikä on aika paljon enemmän kuin tuo 54. Myös Theresa Mayn kaudella saatiin äänestys aikaiseksi, kun kaikki vaikuttivat vastustavan häntä - ja voitti silloin 200/317 äänistä.

Ja vaikka yksipuoluehallituksessa pääministerillä on luonnollisesti enemmän henkilökohtaista valtaa kuin Suomessa, ei UK mikään diktatuuri ole. Kaikkien potentiaalisten seuraajakandidaattien ulkopoliittinen linja on joko noin sama kuin nykyinen ellei jopa vielä kärkkäämmin Venäjä-vastainen.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Harmi, kun ei enää kutsu ikitie näitä maanpettureita. Pääsisivät Äiti-Venäjän syleilyyn. Mutta joo, sotilaallinen liittoutuminen Venäjän kanssa. Ei voi ainakaan sanoa, ettei olisi sitä kuuluisaa boxin ulkopuolista ajattelua. :) Turhaan puhkutte, Nato-juna puksuttaa eteenpäin.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Yritys hyvä, kuutonen. Ehkä tuota kannattaisi kokeilla vaikkapa VKK:n yleisötilaisuuksissa, koska siellä tuo idea otettaisiin ilomielin vastaan. Ano ei ole (vielä) keksinytkään ehdottaa sotilasliittoa Venäjän kanssa, joten hän ottaisi taatusti idean vastaan ilomielin. Vastineeksi saa kuntosalikortin, 12 kiloa "lisäaineita", kunto-ohjelman sekä valokuvan Anosta hänen nimmarillaan höystettynä.
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
3. Sotilaallinen liittoutuminen Venäjän kanssa ilman, että tarvitsee osallistua minkäänlaisiin hyökkäysoperaatioihin ("erikoisoperaatioihin") sotilasliittouman rajojen ulkopuolella. Venäjä sitoutuisi puolustamaan Suomea Suomen sisälle kohdistuvilta hyökkäyksiltä, ja Suomi sitoutuisi puolustamaan Venäjää, jos Venäjän sisälle hyökättäisiin.
Hyvä idea. Sitten kun Venäjä hyökkää Suomeen, pyydetään Venäjää auttamaan puolustuksessa.
 
Byvajet

Jäsen
Tässä näkyy liittojen ongelma. Jokainen maa ajaa omaa etuaan, eikä yhteishenkeen voi luottaa. Siihen ei voi luottaa senkään jälkeen, kun Suomi on Naton jäsen. Siksi omasta puolustuksesta on pidettävä huoli.

Suomi on helppo laajassa kriisissä uhrata, jos tarve sitä vaatii. On pelkästään naiivia uskoa, että valtiot luopuisivat omasta edustaan muiden maiden puolustamiseksi. Nato Suojaa Suomea parhaimmillaan venäläisen hullun yksittäishyökkäykseltä. Laajassa sodassa sen arvo voi olla kielteinen, jos omasta puolustuksesta on luovuttu.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS

Ei Suomi ole missään vaiheessa luopumassa omasta puolustuksesta vaikka Natoon liitytäänkin.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Venäjän kanssa tehty hyökkäämättömyyssopimus tarkoittaa sitä, että sopimuksen toinen osapuoli ei saa hyökätä Venäjälle, kun taas Venäjä voi milloin vain itseään huvittaa hyökätä toisen osapuolen alueelle millä tahansa heille sopivalla verukkeella. Venäjä / Neuvostoliitto on vuosien ja vuosikymmenien saatossa solminut tuollaiset sopimukset todella monen maan kanssa ja se on ensimmäisenä ollut rikkomassa ne. Ehkä missasit koulun historian tunneilta tuon pikkuseikan?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös