Minä voin hyvin ymmärtää esimerkiksi Kontulaa ja Tuomiojaa. Mun on itse pakko tunnustaa, että minua itseäni vaivaa se sama tauti kuin näitäkin henkilöitä. Itsehän olin aikanaan aika kritiikitön Nato-kannattaja. Kun Nato-keskustelu roihahti nettipalstoilla vuosituhannen taitteessa Varsovan liiton maiden alkaessa marssia Natoon, niin jäin pahasti alakynteen Nato-vastustajien argumenttien edessä. Huomasin, etten tiedäkään Natosta tarpeeksi pystyäkseni perustelemaan kantaani muilla kuin mutu-argumenteilla. Alkoi sellainen "etsikkoaika", jolloin oma Nato-kantani oli kriisissä. Aloin tutustua Natoon tarkemmin ja keskustella aiheesta avoimemmin mielin. Kaiken sen jälkeen huomasin silti kannattavani Nato-jäsenyyttä, yksinkertaisesti vain huomasin painottavani asioita eri tavalla kuin vastustajat.Kun on tottunut pärjäämään yhteiskunnallisissa ja etenkin omaa tieteenalaa käsittelevissä keskusteluissa, tulee vauhtisokeus, joka estää näkemästä, että on olemassa asioita, joihin oma kompetenssi ei riitäkään, vaan henkilökohtainen mielipide ottaa vallan analyyttisestä pohdinnasta. ... Minusta kansanedustajan pitäisi uskaltaa sanoa, että oma kompetenssi ei riitä arvioimaan, kannattaako Suomen liittyä Natoon vai ei, joten äänestää joko tyhjää tai valtionjohdon kannan mukaan. Kontulan kohdalla näyttää, ettei oma ego tähän taivu.
Nyt vanhetessa olen huomannut, että mun on yhä vaikeampi muodostaa ehdottomia kantoja asioihin. Useimmat asiat eivät ole niin selkeän mustavalkoisia, etteikö niissä olisi tilaa erilaisten tekijöiden painotuksille, ja nämä painotukset, koskevat ne sitten asian hyviä tai huonoja puolia, vaikuttavat sitten mielipiteeseen.