Tästä prosessista tullaan vielä kirjoittamaan monta tutkimusta ja kirjaa.
Itse olen ulkopuolelta yksinkertaisesti vain hämmästellyt sitä nopeutta ja sujuvuutta, millä Suomi alkoi kääntyä heti ensimmäisistä tunneista lähtien 24.2. Ei kai sitä voi muuten selittää kuin että sekä Niinistö että Marin olivat etukäteen päättäneet kantansa ja alustavasti koordinoineet toimensa sekä tiedusteluraporttien perusteella osasivat myös odottaa hyökkäystä.
Eiköhän valtiojohdolla ole ollut suht selvät suunnitelmat jo etukäteen, miten toimitaan, jos Venäjä hyökkää Ukrainaan. Tätä on sitten säestänyt kansan keskuudessa tapahtunut todella nopea Nato-kannatuksen kasvu, joka oli tässä ehkä se jollain tapaa ylllättävä elementti. Ainakin sen suhteen, kuinka nopeasti oltiin yli 60 % kannatuksessa. Mutta samalla tavallahan Suomen valtiojohdolla oli talvisodan syttyessä suht selvät suunnitelmat, miten toimitaan. Uusi hallitus saatiin silloin hetkessä kasaan.
Sodanjälkeisen turvallisuuspolitiikkamme suuri linja vaihtui siis suurin piirtein yhdessä yössä - ministerit sinkoilivat ympäri Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa ja joku Tukholma on ollut about toinen koti meidän poliitikoillemme.
En näe asiaa näin dramaattisena. Turvallisuuspoliittinen linjamme on kulkenut samaan suuntaan noin 30 vuotta. Linja ei ole vaihtunut, nyt vain laitettiin ihan eri vaihde silmään ja alettiin todella kovaa kiihdyttämään vauhtia, jotta voidaan ottaa se viimeinen hyppy kohti Natoa.
Mutta ilman muuta pisteet valtiojohdolle siitä, että sillä on ollut selvä työnjako ja suunnitelma, johon kaikki ovat sitoutuneet ja jota on toteutettu hyvin tehokkaasti, mistä hyvänä esimerkkinä ovat nämä sinkoilut ympäri Eurooppaa ja rapakon taakse. Edes viestinnällisesti ei ole tapahtunut juurikaan mokia. Vakuuttava ja tehokas suoritus ja hienoa, yhtenäistä vastuunkantoa.