Kun putinistit höökii kunnolla, niin gallupit menee vallan ihmeellisiksi. Helppo veikkaus on, että yli 50% ilman valtiojohdon suositusta. Siinä rupeaa takit kääntymään vauhdilla, kun irtopisteitä ei enää saakaan vastustuksesta. Gallupeilla tätä maata johdetaan.
Gallupit vaikuttavat lämmittävästi siihen poliittiseen syväjäähän, johon kärkipolitiikkomme ovat itsensä vaivuttaneet. Kuitenkaan, vielä ei vallan ytimestä ole kuulunut mitään muutoksen ääniä, jään ritinää, vaan on olemassa selkeä ero todellisen vallanpitäjän ja tavallisen poliitikon välillä.
Halla-aho on virkistävä poikkeus: hänellä on sentään jonkinlainen asema ulkopoliittisen vallankäytön ytimen lähellä. Halla-aho ei ole kuitenkaan tehnyt sitä, mitä kaikki muut poliitikot tässä asemassa tekevät: alkavat toistaa samaa virallista mantraa, minkä arvelevat kuuluvat tiettyyn poliittiseen asemaan. Halla-aho ajattelee, muut taas piiloutuvat pensaaseen ja toivovat, ettei kukaan heitä, edes media, löydä.
Erikoista oli nähdä sotilas kommentoimassa turvallisuuspolitiikkaa MTV3, hän ei uskaltanut sanoa juuri mitään, mikä oli täysin odotettavaa ja oikein, mutta minkälaisen viestin tämä puolestaan kertoo suomalaisesta poliittisesta järjestelmästä? Kannattaisiko tätä kokeilla laajemmaltikin: laittaa ihminen, jonka asemaan ei kuulu poliittinen kommentointi, kommentoimaan poliittisia ratkaisuja? (Vrt. Putinin tiedottaja, joka ei tiennyt, mitä kertoisi vallatuista alueista ja niiden koosta).
Meilläkin on presidentti, joka on sisäistänyt täydellisesti sen, mitä presidentiltä odotetaan: häntä ympäröi poliittisen viisauden aura ja hänestä purkautuu ulos puhetta, joka on uudenvuodenpuheen kaltaista tarinaa, jolla kalastellaan toimittajien kiitttävää hyminää ja joka sisältää mahdollisimman yleispätevää kaikkien hyväksyttävissä olevaa arvopuhetta.
Niinistö on ponnistellut päästäkseen asemaan, jossa saisi olla lähes kaikkien kiitosten kohteena, poislukien pahat ihmiset. Nyt hän kuitenkin on joutunut tilanteeseen, jossa hänen itse pitäisi vaikuttaa keskeisesti suureen turvallisuuspoliittiseen ratkaisuun, joka samalla sitoo Suomen sotilasliittoon. Enää ei voisikaan esittää tekevänsä vain ajatustyötä, vaan joutuisi samalla itse tapahtumien keskipisteeseen, todella vaikuttamaan epävarmaan tulevaisuuteen omilla päätöksillä ja ratkaisulla. Presidentin virka, kauhistus sentään, velvoittaa presidenttiä tekemään muuta kuin vain pysyttelemään poliittisessa lagrangen pisteessä.
Paikallaan pysyminen ei vain enää käy, koska koko järjestelmä muuttuu ympäriltä. Hämmentävää, mutta Niinistön pitäisi käsittää, että hänen pitäisi itse vaikuttaa natokannatukseen: on paljon ihmisiä, jotka päättävät Natosta vasta kun ovat saaneet presidentin arvion tilanteesta. Vetoaminen kansanäänestyksen on piiloutumista kansan mielipiteen taakse: aika lailla erilainen kuvio kuin EU:n menossa, jossa poliittinen eliitti itse aktiivisesti otti kantaa EU:n puolesta.
Tilanne on absurdi: kansalta odotetaan viisautta, jota itse asiassa ulkopoliittisen vallan huipulla olevan pitäisi omata. Presidentin pitäisikin tarttua itseään niskasta kiinni ja perustella kansalle, miksi nyt Natoon liittyminen on valitettavasti ainoa keino vastata muuttuneeseen turvallisuustilanteeseen. Hokema, "ettei Suomeen tällä hetkellä kohdistu mitään uhkaa", on orwellilainen puolitotuus.
Presidentin pitäisi tietää, että mahdollisuus siihen, että meihin kohdistuva turvallisuusuhka kasvaa, on suuri. Voi tietenkin käydä toisinkin: Ukraina saattaa osoittautua Putinille liian kovaksi palaksi ja pakotteet voivat oikeasti vahingoittaa Venäjän taloutta. Tällaisen asian toivominen ei kuitenkaan ole rationaalista ajattelua, vaan toiveajattelua.
Jotenkin sekin, että nyt saadaan ihan vapaasti sanoa, mitä ajatellaan Putinista, luo valheellista turvallisuudentunnetta. Marinkin esittää vastalauseensa Ukrainan tapahtumille, näin ei neuvostoaikoina voinut pääministeri toimia. Putin ei välitä sanoista, vaan voimasta. Länsimaiden protestit ovat yhtä tyhjän kanssa, koska Ukrainan tuhoaminen etenee aikataulussaan.
Kun presidentti käy syvällisiä keskusteluja Putinin kanssa ja esittää huolensa asioista, hän voi kuvitella tehneensä jotakin tärkeää. Yhtä hyvin hän voisi käydä puhumassa syviä huoliaan Leninin muumiolle. Ainoa asia, mikä Putiniin vaikuttaa, on se, että Suomi olisi tilanteessa, jossa omien asevoimien lisäksi olisi käytössään muutakin kuin pelkkä nato-optio.