Suomella on aiempaa sotilasliitto-taustaa Saksan kanssa jatkosodan ajalta. Vahvempi halusi heiveröisen Suomen kumppaniksi lähinnä omiin intresseihinsä. Silloin ne kävivät jotenkin yhteen myös Suomen tavoitteitten kanssa, mutta yhteistyö päättyi Lapin sotaan, jolla saksalaiset ajettiin maasta -45
Liittoutumisessa tartuttiin halukkaasti ojennettuun käteen, mutta aika äkkiä selvisi, että se käsi oli aika kylmä. Eli vituiksi meni se liitto.
Olisiko nyt viisaampaa punnita todella tarkkaan liittotumisen hyvät ja huonot puolet pidemmällä aikajanalla?
Vaikka nyt Natossa ei tunnu olevan huonoja puolia lainkaan, niin ilmaiset lounaat on ihan yhtä tiukassa kuin kaikkialla muuallakin on ollut, ja tulee olemaan. Jos maa suistuu suunniltaan muutamasta aamiaissämpylästä, niin miten jäsenyysmaksut ja jäsenyyden ehtona olevien maanpuolustuskulujen täyttämisen satojen miljoonien kulut ei nyt kiinnosta ketään? Nato-maitten apu ei tule hetkessä meilillä, vaan vaatii pitkän suunnittelun ja logistiikan. Jos Venäjällä olisi joku intressi tänne hyökätä, niin se pitäisi tehdä tietenkin ennen jäsenanomuksen hyväksyntää, ja Suomen täyttä jäsenyyttä. Jäsenyys ei toteudu muutamassa kuukaudessa, vaan realismia on puhua vuodesta tai pidemmästä ajanjaksosta. Mitä suurempi uhka Venäjältä Suomeen kohdistuisi, sitä epätodennäköisempää nopea liittyminen olisi. Yhdelläkään eurooppalaisella maalla ei ole varsinaista kiihkoa ruveta sotimaan Venäjää vastaan suoraan tai liittolaismaan kautta. Se on aivan varma.
Onko sotilaallinen voima jatkossa ainoa rauhan tae? Sitä se on ollut kivikaudesta tähän päivään, mutta onko maailma muuttumassa? Onko talous nykymaailman uusi täsmäase, jolla rapautetaan vastustajan sisäinen infra nopeasti, halvalla ja vähäisin tappioin? Muutamassa viikossa näemme Euromaitten uskomattoman tiiviin yhteistyön vaikutukset Venäjällä. Kuinka kauan pitäisi sotia, että sieltä loppuu leipä hyllystä kautta koko maan? Nyt se saattaa loppua muutamassa viikossa pelkillä talouspakotteilla. Kumpi on silloin kustannustehokkaampi asejärjestelmä, länsimaiseen ylikansalliseen demokratia- ja arvopohjaan nojaava taloudellinen yhteistyö, vai panssarivaunujen määrä?
Naton antama suoja perustuu pitkälti 5 artiklan velvoitukseen auttaa mitä tahansa jäsenmaata sinne kohdistuvan hyökkäyksen torjumisessa. Kuinka innokkaita täältä ollaan lähtemään vaikkapa Turkkiin sitä puolustamaan? Se ei ole enää vapaaehtoista rauhanturvaamisen nojalla tehtävää puuhastelua, vaan sopimuksen velvoittama sitoumus lähettää joukkoja taistelutehtäviin. Tähän päivään tuota sitoumusta ei ole jouduttu käytännön kenttäkokein ponnistamaan, eli ei ole mitään takeita siitä, että naapurimaat sitoutuvat siihen. Amerikkalainen apu on täältä katsottuna pitkällä. Sen odottaminen voi olla hermoille käypää aikaa.
Vaikka Natomaihin ei ole kohdistettu suoraa uhkaa vuosikymmeniin, niin se ei tarkoita sitä, etteikä konflikti ole mahdollinen hyvinkin pian. Historia ei ole tulevaisuutta. Siksi suhtautuisin siihen historiaan erittäin varauksellisena välineenä tulevaisuutta arvioitaessa. Kullakin maalla on omat intressinsä ja suorituskykynsä, joiden osalta tuntuu olevan päivitystarpeita yhdellä sun toisella maalla juuri nyt. Nato-jäsenyys on tarjonnut monessakin maassa poliitikoille helpon tien tinkiä oman maansa puolustusmenoista. Tuon vajeen täyttäminen ei onnistu pelkästään shoppailemalla, vaan nyt täytyy roinan päivityksen lisäksi päivittää maanpuolustuksen taito ja tahto. Se on kallista ja aikaavievää. Onko Naton turvallisuustakeen substanssi loppupeleissä pelkkä ydinase, jonka käyttöön pitäisi periaatteessa ollla ylittämätön kynnys? Mikä eurooppalaisten Natomaiden todellinen voima on? Amerikkalaisten tänne rahtaaminen on pirun hidasta puuhaa.
Suomella on sitomus pohjoismaisesta sotilaallisesta yhteistyöstä, brittien kanssa solmittu puolustusyhteistyö-sopimus, sekä NATO:n isäntämaa-sopimus. Noitakaan ei ole käytännön kenttäkokein testattu, mutta ainakin materiaaliapua luulisi olevan tarjolla suht lyhyin toimitusajoin. Briteillä on niitä ydinmurkuloitakin.
Minulla ei ole mitään kantaa siihen, että onko Natoon liittyminen järkevää vai ei. Nyt kun kaverilla vieressä on paskat housussa, niin tietysti houkuttelisi suojella omia punttejaan. En vain oikein tiedä, että miten Nato sen roiskumisen ensimmäisen aallon estäisi. Historia blaab blaaab, mutta kun se historia ei pidä sisällään sitä, mitä tositoimien aikaan tehdään. Mikä Suomen asema on isojen poikien alkaessa mätkiä toisiaan turpaan oikein kunnolla. Tuossa matsissa avustajia ei komenneta ulos kehästä, vaan siellä ollaan mukana myllyssä, jossa intressimme ei ehkä kiinnosta hevon vittua vahvempien mitellessä toisiaan. Silloin voi sattua Suomea leukaan taas ilman omaa syytään. Olisiko sittenkin viisaampaa pysytellä irti sopimuksista, joiden velvoitteita, tai luomia uhkia ei vielä voida nähdä? Keskittyä omaan maanpuolustukseen, ja kansainväliseen yhteistyöhön, joissa tuo talous ja kyberuhkien luominen vaikuttaisi aika lupaavilta toimilta rauhantyössä. Se on kumminkin se tahtotila, johon länsimainen kulttuuri lujimmin sitoutuu, rauha.
