Tässä taas näkee, kuinka pihalla ihmiset on Suomen historiasta. Tuolloin maassa ei juurikaan ollut viranomaisia ja järjestystä valvoivat omatoimiset systeemit, paikalliset Suojeluskunnat ja punakaartit.Kesä 1918 on synkkä aika suomalaisessa historiassa, viranomaisten toimet täyttävät hyvin todennäköisesti nykyisen rikoslain joukkotuhonta määritelmän.
Tässä taas näkee, kuinka pihalla ihmiset on Suomen historiasta. Tuolloin maassa ei juurikaan ollut viranomaisia ja järjestystä valvoivat omatoimiset systeemit, paikalliset Suojeluskunnat ja punakaartit.
Mitä taas tulee punaisten kohteluun, niin itsepähän näyttivät mallia. Sitä saa mitä tilaa. Suurin vääryys oli punaisten armahdus.
Tässä taas näkee, kuinka pihalla ihmiset on Suomen historiasta. Tuolloin maassa ei juurikaan ollut viranomaisia ja järjestystä valvoivat omatoimiset systeemit, paikalliset Suojeluskunnat ja punakaartit.
Mitä taas tulee punaisten kohteluun, niin itsepähän näyttivät mallia. Sitä saa mitä tilaa. Suurin vääryys oli punaisten armahdus.
Suomi olisi kaivannut sisällissodan jälkeen enemmän Hjalmar Lindereitä http://mikaeljungner.puheenvuoro.uu...r-linder-oli-harvoja-sisallissodan-sankareita
Jukka Kemppisen suomennos)
Jo riittää verilöyly (Hufvudstadsbladet 28.5.1918)
Hirmuteot jatkuvat maassamme. Ylipäällikön nimenomaisesta kiellosta huolimatta valkoiset ovat jatkaneet punaisten täysin mielivaltaiselta tuntuvaa murhaamista. Uhrit on usein valittu sattumanvaraisesti, ja heidät on teloitettu paikoissa, jotka eivät mitenkään liity sodanaikaisiin väkivaltaisuuksiin. Punaista hulluutta on maassamme totisesti seurannut valkoinen terrori.
Julmuudet ovat suoraa jatkoa Työmiehessä ilmestyneille palopuheartikkeleille ja ovat omiaan herättämään katkeraa ja sammumatonta vihaa myös sellaisten ihmisten keskuudessa, jotka aikaisemmin ovat suhtautuneet vastapuoleen maltillisemmin.
Valtio on paennut vastuutaan ja unohtanut, että maassamme on tuhansia leskiä ja kymmeniä tuhansia isänsä menettäneitä, jotka tarvitsisivat välitöntä aineellista apua ja henkistä tukea. Leireillä kuolee vankeja kuin kärpäsiä. Esimerkiksi Pietarsaaressa on toukokuun ensimmäisen kolmen viikon aikana kuollut 47 vankia, joista 21 kulkutauteihin, loput nälkään. Myös Suomenlinnassa vankeja kohdellaan epäinhimillisesti.
Samaan aikaan hyvinvoiva yläluokka jatkaa elämäänsä ja sulkee silmänsä ympärillään tapahtuvilta kauheuksilta. Onpa heidän joukossaan niitäkin, jotka katsovat vankien suorastaan ansainneen kohtalonsa. Jotkut julkeavat jopa puhua punaisia kalvavasta taudista ja tartunnasta, joka valkoiseen on kitkettävä kansakunnan keskuudesta.
Mutta on myös niitä sodan aikana valkoiseen puolelle kuuluneita aivan tavallisia kansanmiehiä ja -naisia, jotka ymmärtävät millaiseen katkeamattomaan, sukupolvetkin ylittävään vihan ketjuun tapahtumat johtavat. Niiden lukemattomien ihmisten, jotka ovat viimeisten kuukausien aikana nähneet läheistensä kuolevan, kotiensa tuhoutuvan ja isänmaataan häpäistävän, on vaikea unohtaa kokemaansa. Voidaanko sitä heiltä edes vaatia?
Yläluokkaan kuuluvien korkeasti koulutettujen ihmisten pitäisi kyetä näkemään maassamme tapahtuvat hirveydet laajemmassa yhteydessä ja ymmärtää syiden ja seurauksien välisiä suhteita. Heiltä voidaan perustellusti vaatia enemmän kuin huonosti koulutetulta ja tietoisestikin harhaan johdetulta väestöltä.
Meidän jokaisen on syytä katsoa peiliin ja nähdä oma vastuumme tässä kansallisessa murhenäytelmässä. Viimeiset kymmenen vuotta olemme epärealistisesti luottaneet Suomen kansan ymmärrykseen ja arviointikykyyn ja sallineet sosialistisen propagandan ja kansankiihottamisen. Olemme suhtautuneet poliittisiin vaaleihin piittaamattomasti ja siten antaneet sosialistisille aatteille kasvutilaa. Maastamme on puuttunut kuri ja järjestys, mikä nyt, selvemmin kuin koskaan, on nähtävissä.
Osa yläluokasta, minä itse ensimmäisenä, on suurten sotateollisuudesta saatujen voittojen turvin viettänyt yltäkylläistä elämää ja ylenkatsonut epämukaviksi katsomiaan lakeja. Esimerkiksi alkoholilain sisältö on käytännössä kaukana todellisuudesta. Käytöksemme on ollut omiaan herättämään kateutta, joka on ollut helppo kanavoida vihaksi. Eikä vihasta ole pitkä matka julmuuteen.
Tällaisen kansallisen murhenäytelmän keskellä meidän ihmisten on vaikea säilyttää suhteellisuudentajuamme. Viimeisten neljän vuoden aikana olemme saaneet lehdistä lukea kymmenistä miljoonista kuolleista ja haavoittuneista. Olemme kuulleet ns. kulttuurikansojen harjoittamasta julmuudesta, varkauksista ja keskellä kirkasta päivää tehdyistä ryöstöistä. Kansamme oikeustajua ovat myös eittämättä horjuttaneet maatamme täysin vapaasti terrorisoivat venäläiset sotilaat. Ei ole ihme, että tällaisissa oloissa ihmisten käsitys oikeasta ja väärästä on hämärtynyt.
Monet ovat tarttuneet aseisiin täysin vakuuttuneina asiansa oikeutuksesta. He ovat uskoneet venäläisten propagandan sosialistisesta ihannevaltiosta, jossa kaikki kansalaiset ovat tasavertaisessa asemassa.
Huonosti koulutetut ja sivistymättömät ihmiset eivät ole huomanneet tulleensa harhaan johdetuiksi ja kulkeneensa kohti väistämätöntä onnettomuutta. He ovat uskoneet olleensa osa suurvallan sotajoukkoja ja kokevat, että heillä on oikeus rulla kohdelluksi tavallisina sotavankeina. Uskon, että olisi suurta viisautta olla kieltämättä heiltä tätä oikeutta.
Meidän kannattaisi Saksan mallin mukaisesti armahtaa kaikki 70 000-80 000 vankiamme ja määrätä heidät tuomion pituudesta riippuen 2-4 vuodeksi pakkotyöhön. Heille pitäisi työstään maksaa samaa palkkaa kuin muille työntekijöille, kuitenkin sillä erotuksella, että rahat maksettaisiin pankkitilille, josta vangit saisivat ne vasta vapauduttuaan käyttöönsä. Rangaistusta suorittaessaan he saisivat käyttöönsä vain sen verran rahaa kuin tarvitsevat välttämättömiin menoihinsa. Mikäli vanki syyllistyy uudestaan rikokseen, hän menettää ansaitsemansa palkan. Vastuu vankien valvonnasta olisi työnantajalla. Olen vakuuttunut, että tämä on ainoa tapa palauttaa työnantajien ja työntekijöiden välinen luottamus ja siten turvata maamme rauhanomainen kehitys tulevaisuudessa.
Lopuksi omantunnon kysymys meille kaikille valkoisille. Mitä sellaista punaiset ovat tehneet, mihin me itse emme voi sanoa olevamme syypäitä? He ovat yrittäneet vallankaappausta, ja nyt me, jotka olemme taistelleet lain, oikeuden ja maailman demokraattisimman valtiomuotomme puolesta, olemme syyllistymässä samaan.
Nujertamalla aseellisesti maamme suurimman puolueen unohdamme samalla sen 48 prosentin kannatuksen, jonka jätämme itsevaltaisesti ottamatta huomioon koko maatamme koskevassa päätöksenteossa. Tämä ei ole parlamentarismin periaatteiden mukaista, vaan kunniatonta hokkuspokkuspolitiikkaa, joka ei ole tuleville sukupolville puolusteltavissa.
On ryhdyttävä sanoista tekoihin. Ensimmäiseksi on joukkoteloitukset saatava ankarien rangaistuksien uhalla loppumaan.
Mustio 25. toukokuuta 1918
Hjalmar Linder
Tässä taas näkee, kuinka pihalla ihmiset on Suomen historiasta. Tuolloin maassa ei juurikaan ollut viranomaisia ja järjestystä valvoivat omatoimiset systeemit, paikalliset Suojeluskunnat ja punakaartit.
Mitä taas tulee punaisten kohteluun, niin itsepähän näyttivät mallia. Sitä saa mitä tilaa. Suurin vääryys oli punaisten armahdus.
Viranomaisia oli kyllä, ja kelpo koneistokin, kuten @TosiFani tuossa yllä kirjoitti. Järjestyksenvalvontaan kykenevää yhteisesti tunnustettua organisaatiota sen sijaan ei, mikä osaltaan johti sotaan. Mutta vain osaltaan, itsenäisen Suomen onni ja tragedia oli eka maailmansota ja irtaantuminen nimenomaan vallankumousten kourissa räpiköivöstä Venäjän keisarikunnasta. Varsinainen sota saatiin kyllä sitten käyntiin ihan omin voimin, vaikka varsinaista syytä siihen ei enää ollut.Tässä taas näkee, kuinka pihalla ihmiset on Suomen historiasta. Tuolloin maassa ei juurikaan ollut viranomaisia ja järjestystä valvoivat omatoimiset systeemit, paikalliset Suojeluskunnat ja punakaartit.
Höpötystä. Valtatyhjiö syntyi vasta itsenäisyysjulistuksen jälkeen, jolloin sisällissodan tulevat osapuolet pyrkivät omalla toiminnallaan tuon tyhjiön täyttämään, kuten ansiokkaasti kirjoitatkin. Ennen itsenäistymistä Suomen suuriruhtinaskunnassa oli olemassa järjestäytynyt, Ruotsin mallin mukaisesti järjestetty hallintojärjestelmä joka toki loppukädessä oli Tsaarin käsissä...
Mikä valtatyhjiö? Itsenäisyysjulistuksessa Suomen eduskunta otti tsaarin roolin ylimmän vallan käyttäjänä, muut rakenteet säilyivät pitkälti entisellään, vuoden 1772 hallitusmuoto oli voimassa Suomessa aina vuoteen 1919 asti. Suurin ongelma oli armeijan ja järjestysvallan järjestäytymättömyys, pääsi syntymään kaksi järjestelmää.
Kaikki onneksi tuntuvat täällä tietävän, että punaisten voittaessa olisi sota päättynyt pullakahveihin ja voimaannuttavaan ryhmähaliin. Kuten kommunistien päästessä niskan päälle yleensä käy.
Vaikuttaa vahvasti siltä, ettet ole ymmärtänyt lukemaasi. Vai onko niin, että mikäli ei nimeä yksipuolisesti punaisia syyllisiksi, on heidän puolellaan? Historian tarkastelussa yksi lähtökohta on se - ja mihin meillä näin jälkiviisaasti on erityinen mahdollisuus - että tapahtumia pyritään lähestymään useista eri näkökulmista, eikä fakkiinnuta siihen yhteen oman suvun tai ideologian totuuteen.Kaikki onneksi tuntuvat täällä tietävän, että punaisten voittaessa olisi sota päättynyt pullakahveihin ja voimaannuttavaan ryhmähaliin. Kuten kommunistien päästessä niskan päälle yleensä käy.
Kärryt lastattiin täyteen seinistä revittyjä puhelimia,ompelukoneita,mitä vaan rahan arvoista... tällaisia ryöstösaaliskolonnia matkalla itään motitettiin Hämeenlinnassa ja Lahdessa. Hevosvaunuittain ryöstösaalista.
Suomen sisällissota (ulkopuolisten silmin ehkä lyhyt ja vähäpätöinen) ja siitä alkanut jo sata vuotta kestänyt pahalla muistelu todistaa sen, että sisällissodan kaltainen vihanpito eri puolilla maailmaa (mm. Lähi-Itä) tulee jatkumaan, muodossa tai toisessa, vielä satoja tai tuhansia vuosia.
Nyt siis on herran vuosi 2018 ja olisi aika lailla korkea aika olla enää jälkipolvissa sotimatta tätä järkyttävää tragediaa. Jos tsaarin valta olisi pysyvästi murrettu v. 1905 niin Suomessa olisi voitu säätää paljon uudistuksia ja oltaisiin voitu purkaa vähittäisesti yhteiskunnallisia jännitteitä. Sen sijaan de facto yksinvalta jatkuikin ja eduskunnan pyrkimykset tukahdutettiin Pietarista käsin. Jolloin vuoden 1917 Suomi oli täynnä konflikteja ja vastakkainasetteluita samalla kun keskushallinto romahti ja ruokahuolto joutui etenkin kaupungeissa koitteille. En todellakaan tajua, että enää pitäisi groteskisti omaksua puolia sen sijaan että surisi Suomen silloista järkyttävää kahtiajakautumista ja verenvuodatusta ja että olisi äärimmäisen tyytyväinen ettei kumpikaan sotiva puoli saanut haluamaansa vaan että syntyi demokraattinen ja sosiaali-liberaali Suomi.
Sadan vuoden taakse peilaten tätä yhteiskuntapolitiikan käännettä voisi sanoa valkoisen Suomen ja voittajien perinnöksi. Liberaaliin yksilön vapauteen ja vastuuseen nojaava ajatussuunta ei enää koe tarpeelliseksi lepytellä sosialisteja kantamalla syyllisyyttä punakapinan kukistamisesta ja neuvostovallan uhkan torjumisesta siinä kevään 1918 sodassa, jota suomettuneen 1970-luvun pakkokonsensuksen vaalijat yhä yrittävät estää kutsumasta vapaussodaksi.
Tuo jossittelu on sikäli turhaa, että sillä perusteella voittajien vääryyksiä ei voi puolustella. Tapahtumat heti voiton jälkeen menevät osin vielä sodan piikkiin, mutta voitonparaatit 20- ja 30-luvuilla on jotain mitä en ymmärrä. Ei kauheasti yhtenäisyyttä ja eteenpäin katsomista ollut kuvioissa.Kaikki onneksi tuntuvat täällä tietävän, että punaisten voittaessa olisi sota päättynyt pullakahveihin ja voimaannuttavaan ryhmähaliin. Kuten kommunistien päästessä niskan päälle yleensä käy.
Kaikki onneksi tuntuvat täällä tietävän, että punaisten voittaessa olisi sota päättynyt pullakahveihin ja voimaannuttavaan ryhmähaliin. Kuten kommunistien päästessä niskan päälle yleensä käy.
Yksi merkillisimmistä punakapinan perinnöistä Suomen poliittisessa elämässä on ollut oikeiston varovaisuus. Samalla kun on ensin torjuttu ja sitten integroitu punaisten kumouksellisten suoraa perillistä kommunismia, sosiaalireformistinen vasemmisto on saanut määrittää kansallisen konsensuksen ehdot.
...Arvostamani kulttuurihistorian ja sosiologian dosentti Jari Ehrnrooth kirjoitti osuvasti:
1918-kolumni – Jari Ehrnrooth: Punaisen Suomen pitkä varjo | Yle Uutiset | yle.fi
Yllä oleva sekä presidentti Kekkosen poliitiikka on osaltaan johtanut mm. siihen, että Suomesta puuttuu markkinahenkinen oikeistopuolue. Toki Kokoomuksessa on vikaa itsessäkin, mutta sen lähtökohdat ovat olleet II maailmansodan jälkeen hyvin erilaiset, jos verrokkina pidetään muita länsieurooppalaisia maita. Maksamme hintaa edelleen.
Tätä dosentin mielipidettä on vaikea allekirjoittaa. Vallan vakiinnuttaminen lasten ja naisten näännyttämisellä nälkään, ei ole neutraali toimenpide. Kesän 1918 julmuudet lisäsivät vallankumouksen vaaraa, katkeruus on kaivertanut ihmisten mieliä läpi 1900 luvun.
Tässä toki on sinänsä olennaisin vaikuttaja kaksi kovaa koota, Kepu ja Kekkonen.
Dosentti kirjoitti kuitenkin eri asiasta: kapinallisten ammuttaminen ja kannattajien vangitseminen. Itse en ymmärrä teksiä siten, että Ehrnrooth puolustaisi laittomuuksia...
Niin, kannattajat oli kesällä 1918 hyvin lavea käsite, tuskin ainakaan vankileireillä olleet lapset olivat kovin suuri uhka valkoiselle Suomelle. Valkoiset aiheuttivat toiminnallaan suuren määrän katkeruutta, mikä vaikeutti Suomen kehitystä.
Punaisten ideologia oli kommunismi.
Ilmeisesti et ehtinyt SKDL-aikoinasi kauheasti perehtymään jakautumista edeltäneen SDP:n historiaan?
Silloisen sosialidemokraattisen puolueen ideologina oli ns. kautskylainen marxilaisuus, jossa vallankumoukseen ei pyritty väkivalloin, vaan vallankumous tulee kun on tullakseen. Osa kommunisteistakin hyväksyi tämän lähtökohdan, mutta työväenliikkeessä oli vahvoja johtajia ja vielä enemmän erilaisia agitaattoreita, jotka pyrkivät väkivaltaiseen, nopeaan vallankumoukseen osin Venäjän tapahtumien innoittamana
Kuusinen lähti Suomesta vasta toukokuussa 1919. Sirola kuului sosialidemokraattien vallankumousmiehiin ja johti SDP:ssä rintamaa, joka sai päätökseksi vallankumouksen aloittamisen Suomessa
Noin muutenkin näen hieman epälänsimaalaiseksi anakronistiset oikeutuksesi voittajien traagisille ylilyönneille - laittomuudet ovat laittomuuksia, sille perustuu tämä liberaalidemokraattinen, läntinen "Tulevaisuuden lähtökohtia" -Suomi.
Valkoiset aiheuttivat 1918 tapahtumien jälkeen punaisille vähemmän uhkaa ja katkeruutta kuin punaisten ihannevaltio Neuvostoliitto, joka tapatti systemaattisesti tuhansittain suomalaisia ja amerikansuomalaisia aatteen lapsia, naisia ja miehiä Suomen vuoden 1918 sodan jälkeen. Itse en ymmärrä tässäkään mielessä punaisten katkeruutta Suomessa toimineiden valkoisten osalta. On todennäköistä, että jos osat olisivat toisinpäin, valkoisia olisi lahdattu Leninin esimerkin mukaisesti ja koko omistava luokka lakeijoineen olisi tuhottu. Sisällissodat eivät koskaan ole reiluja, ja oikeuden sanelee voittaja.
Ei tässä pitäisi olla mitään epäselvää, varsinkaan, jos katsoo sisällissotia Euroopassa eri vuosikymmeninä. Olen samaa mieltä kuin Jari Ehrnrooth, että nyt voisi itkuvirret haudata ja oikeisto lopettaa pokkuroinnin vasempaan suuntaan mukamas historiallisena velkana.