Asiaa onkin jo kommentoitu, mutta kyllähän liikennevalo-ohjatussa risteyksessä vihreällä valolla ei keskimäärin ole edes kohteliaisuussyistä velvollisuus tai järkevää väistellä tien ylitystä odottavia pyöräilijöitä. Heille palaa punainen jos järjestelmä on kunnossa.
Pari kertaa olen ollut jonossa tilanteessa jossa jonon ensimmäinen auto on halunnut liikennevaloista huolimatta päästää suojatien ylittämistä odottavat omasta vihreästään huolimatta tien yli. Seurauksena että kukaan ei liiku mihinkään.
Muutoin tunnistan tuon kaksikaistaisen tien ongelman suojatien kohdalla. Eräillä on vain äärimmäinen kiire päästä ennen sitä suojatietä ylittävää vaikka pienellä riskilläkin. Kyse lienee joko ymmärtämättömyydestä tai välinpitämättömyydestä. Ja kun aina nuoria kuskeja paheksutaan haluan tällä kohtaa sanoa että erityisesti myös naiset näyttäisivät omiin kokemuksiini perustuen omaksuneen tämän suojateistä piittamattoman ajotavan.
Nimimerkillä suojatiellä naisen ajaman maasturin renkaankuviot kengänkärkiini saanut jalankulkija.