Suomalainen liikennekäyttäytyminen

  • 2 004 855
  • 12 307

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Eilen Turussa autoillessani nuori mieshenkilö lähti ylittämään jalan nelikaistaista tietä suojatien kohdalta. Ei siinä mitään, en joutunut suuresti edes jarruttamaan, vaikka aika epätavalliseen väliin hän lähti tien leveys huomioiden ylitykseen. Mutta koska oli pimeää ja sateista, eikä miehellä ollut ainuttakaan heijastinta, vilkautin hälle pitkiä valoja. Mies näytti keskisormea. Olisi pitänyt ajaa päälle.
Ei muuta.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Toinen, mielestäni vielä vaarallisempi, tapa liittyy myös suojateihin. Helsingissä autoilevana sekä kävelevänä oksettaa tilanteet joissa suojatien eteen pysähtyneen auton ohi kaahataan täydellä vauhdilla. Ehkäpä pahin paikka on Tukholmankatu Meilahdessa. Siinä on n. puolen kilometrin matkalla jatkuvasti vähintään kaksi kaistaa molempiin suuntiin ja useita suojateitä. Kaiken lisäksi katu on todella vilkkaasti liikennöity ja monilla tuntuu olevan vielä melko reippaasti ylinopeutta lasissa. En käytännössä ikinä anna tuolla tietä suojatien ylittäjille, jos perässäni on tulossa autoja, vaikka normaalisti annan aina tilaa. Syynä tähän on yksi niin läheltä piti -tilanne, että taisi pumppu jättää muutaman lyönnin väliin. Tilanteessa oli n. sekunnista kyse ettei roimaa ylinopeutta ajanut henkilöauto lahdannut alakouluikäistä poikaa, jolle annoin tietä. Lapsethan näissä tilanteissa ovat kaikkein pahimmassa vaarassa, kun pienempinä tuppaavat jäämään auton taakse piiloon eivätkä vielä ole oppineet kuikuilemaan auton takaa että tuleeko sieltä joku. Tähän pitäisi mielestäni poliisin kiinnittää MERKITTÄVÄSTI enemmän huomiota vaikkapa jollain tehovalvontakampanjalla. Käsittääkseni kyseinen rike on verrattavissa punaisia päin ajoon, joten sakkoa tulee automaattisesti vähintään satoja euroja.

Tänään viimeksi meinasin joutua todistamaan kuinka rekka-auto meinasi lanata jonkun maahanmuuttajan Pitäjänmäentiellä juurikin tällaisessa tapauksessa, missä yksi auto pysähtyi suojatien eteen päästäkseen sateessa värjötelleen huivipään yli, mutta tämä viereistä kaistaa ajanut rekka ei tehnyt elettäkään pysäyttääkseen. Maahanmuuttaja-reppana onneksi näki viime hetkillä ja pomppasi Matrix-tyyliin taaksepäin eikä menettänyt henkeään.

Ulkomaista autoilukulttuurin vertailupohjaa itselleni on kertynyt lähinnä USA:sta, Saksasta ja Puolasta. USA:sta kun tulee takaisin koti-Suomeen tuntuu liikenne kaoottiselta verrattuna etelävaltioiden lungin rauhalliseen köröttelyyn, mutta Saksaan verrattuna Suomen liikenne on mukavan rauhallista, joskin ei niin sujuvaa. Tuntuu että kaikissa näissä maissa tienkäyttäjät ottavat toisensa paremmin huomioon kuin Suomessa, jopa Saksassakin missä autoilu on välillä ihan levotonta kaistapujottelua ja vilkkusotaa. Sielläkin kuitenkin meno on aggressiivisen päällikerroksen alla aika selkeää, hitaat oikeasti väistää nopeampia eikä jää vittuillakseen ohituskaistoille, ja nopeat ei vedä heti ohituksen jälkeen hitaamman eteen jos ei ole pakko.
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Eikös tämä ketju ole samaa asiaa kuin ketju, jossa kehutaan teiden ritareita tai haukutaan idiootteja liikeenteessä, johon pääsee tästä linkistä?
 

TSVA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tottenham
Toinen, mielestäni vielä vaarallisempi, tapa liittyy myös suojateihin. Helsingissä autoilevana sekä kävelevänä oksettaa tilanteet joissa suojatien eteen pysähtyneen auton ohi kaahataan täydellä vauhdilla.

Yksi näkökohta tähän ongelmaan on se, että Suomi ei ole kovin kaupungistunut. Tällaisia tilanteita ei pienemmissä taajamissa tai kylissä muodostu kaistojen vähyyden vuoksi. Itsellänikin otti ison tovin opetella talontavoille kun isoon kaupunkiin muutin, sillä ensimmäisinä ajovuosinani en joutunut tätä autokoulussa opetettua sääntöä käytännössä harjoittelemaan kuin satunnaisia kertoja. Ne joilla on maalaisserkkuja, tietävät varmaan kuinka vaikeaa muutkin kaupunkilaisajoon liittyvät ominainaispiirteet, kuten taskuparkkeeraus, voivat olla.

Varsinkin mainitsemasi Tukholmankatu on merkittävä työmatkailuväylä ja monesti tulee mietittyä että virheet tehdään enemmän huolimattomuudesta kuin piittaamattomuudesta johtuen. Lopputulos on tietenkin yhtä vaarallinen eikä tee liikenteenvaarantamisesta yhtään sen hyväksyttävämpää.
 

Apmp-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, TPS
Osa jalankulkijoistakin on kyllä mulkkuja. Jos tietä pitkin tulee yksi auto niin miksi täytyy sen eteen ängetä niin, että autoilija joutuu turhaan pysähtymään. Tuota näkee ainakin Turussa aika usein. Yleensä pyrin aina antamaan tilaa jos takanani on iso letka autoja, mutta tilanteissa, joissa sieltä tulee yksi auto, jalankulkija voisi varmasti odottaa sen 5 sekuntia. Tai ainakin itse odotan kun olen kävellen liikkeellä.

Toinen ongelma on liikenneympyrät, vai mitä kiertoliittymiä ne nyt virallisesti ovat. Siis eihän ihmiset osaa niissä ajaa ollenkaan. Osa tulee kolmion takaa suoraa eteen ja joku ei uskalla ajaa sinne ympyrään ennen kuin se on kokonaan tyhjä. Lisäksi se, miten sitä vilkkua käytetään, on ilmeisesti aika vaikea tajuta. Nykyään olen jo oppinut etten luota liikenneympyrässä ajavien vilkkuihin. Pari kertaa olen sen virheen tehnyt. Joku kaveri vilkuttaa oikealle ajaessaan liikenneympyrään, eli hän on menossa seuraavasta liittymästä ulos. Eihän se sinne mennytkään vaan meinasi ajaa päin. En käsitä minkä takia tarvitsisi näyttää vilkkua kun ajaa liikenneympyrään? Eikö se nyt ole aika vitun selvä, että käännyt oikealle kun ajat sinne ympyrän sisään? Vilkun käyttö on muutenkin lähtenyt ihan lapasesta Turussa. Täällä se on suurinpiirtein sitä että kun suora tie tekee käännöksen oikealle Pekka18v, joka on juuri saanut kortin etsii sitä vilkkua että voi näyttää ajavansa tietä pitkin. Helsingissä ainakin porukka osaa jo vähän fiksummin käyttää vilkkua ja samoin on Tallinnassa. Ei sitä tarvitse ihan turhaan vilkutella joka paikassa. Turussa ei ole mitenkään harvinaista että esim. moottoritien liittymiskaista ajetaan kokonaan vilkku oikealle välkkyen. Haittaako se? No ei kai varsinaisesti, mutta hölmön näköstä se on ja kertoo paljon siitä mitä autokouluissa todennäköisesti nykyään painotetaan. Vilkuta, vilkuta. Ja säästä luontoa, osta Prius.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Osa jalankulkijoistakin on kyllä mulkkuja. Jos tietä pitkin tulee yksi auto niin miksi täytyy sen eteen ängetä niin, että autoilija joutuu turhaan pysähtymään. Tuota näkee ainakin Turussa aika usein. Yleensä pyrin aina antamaan tilaa jos takanani on iso letka autoja, mutta tilanteissa, joissa sieltä tulee yksi auto, jalankulkija voisi varmasti odottaa sen 5 sekuntia. Tai ainakin itse odotan kun olen kävellen liikkeellä.

Tavallaan ymmärrän tämän, mutta tavallaan en. Miksi auton pysähtyminen viideksi sekunniksi olisi muka turhaa mutta jalankulkijan taas ei?
Ei pitäisi olla kyse siitä, että autoilija pyrkii antamaan jalankulkijalle tilaa suojatiellä, vaan autoilijan pitää antaa jalankulkijalle esteetön kulku suojatiellä poikkeuksetta. Eihän asia saa olla niin, että autoilija noudattaa liikennesääntöjä silloin, kun sitä itseään sattuu huvittamaan, eikä siitä ole sille liikaa vaivaa.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Tavallaan ymmärrän tämän, mutta tavallaan en. Miksi auton pysähtyminen viideksi sekunniksi olisi muka turhaa mutta jalankulkijan taas ei?
Ei pitäisi olla kyse siitä, että autoilija pyrkii antamaan jalankulkijalle tilaa suojatiellä, vaan autoilijan pitää antaa jalankulkijalle esteetön kulku suojatiellä poikkeuksetta. Eihän asia saa olla niin, että autoilija noudattaa liikennesääntöjä silloin, kun sitä itseään sattuu huvittamaan, eikä siitä ole sille liikaa vaivaa.
Tavallaan kyllä ymmärrän tämän, mutta eivätpä autoilijatkaan yleensä tahallaan aja punaisia päin kävelevien tai keskellä tietä toikkaroivien jalankulkijoiden yli. Mieluummin sitä odottaa vähän aikaa että kulku on taas vapaata.
 

Apmp-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, TPS

Autolla pysähtyminen on "suurempi" juttu kun kävellen pysähtyminen, turhat pysähtymiset ja liikkeelle lähdöt pyrin ainakin itse minimoimaan. Kävelijälle se parin sekunnin pysähdys on pienempi juttu kun autoilijalle. Varsinkin jos kävelijöitä on joku iso porukka ja jotkut 16-vuotiaat tulevaisuuden toivot jäävät löntystämään siihen eteen. Pystyn myös samaistumaan sekä kävelijään, että autoilijaan ja kävelijäminää se parin sekunnin pysähtyminen harmittaa huomattavasti vähemmän.

Mielestäni tämä on kävelijältä nimenomaan sitä pelisilmää, mitä liikenteessä vaaditaan.
 

Erkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset
Toinen ongelma on liikenneympyrät, vai mitä kiertoliittymiä ne nyt virallisesti ovat. Siis eihän ihmiset osaa niissä ajaa ollenkaan.

Turussa tuo on kuskien tyyppivika. Ilmiötä selittää ehkä osaltaan se, että valtaosalle paikallisista kuskeista ei ole aikanaan opetettu autokoulussa liikenneympyrässä ajamista, koska kaupungissa ei ole ollut ympyröitä, joissa sääntöjä olisi käyty läpi ajo-opettajan kanssa. Nykyäänhän näitä on sentään muutama, mutta vielä vuosituhannen vaihteessa ei tainnut olla ensimmäistäkään. Ja kun ei ole opetettu, niin sitten mennään mutulla ja pieleenhän se menee. Jyrkkälän tietyömaan ympyrässä meinasin itsekin hiljattain rysäyttää jonkun kylkeen, kun mokoma tunki kolmion takaa eteen tajuamatta väistämisvelvollisuuttaan. Samassa paikassa näkee jos jonkinlaista vilkunkäyttöä (ja varsinkin käyttämättömyyttä), joten matsiin mennessä saa aina olla tarkkana, jos reitti menee Suikkilantien kautta.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Autolla pysähtyminen on "suurempi" juttu kun kävellen pysähtyminen, turhat pysähtymiset ja liikkeelle lähdöt pyrin ainakin itse minimoimaan. Kävelijälle se parin sekunnin pysähdys on pienempi juttu kun autoilijalle. Varsinkin jos kävelijöitä on joku iso porukka ja jotkut 16-vuotiaat tulevaisuuden toivot jäävät löntystämään siihen eteen. Pystyn myös samaistumaan sekä kävelijään, että autoilijaan ja kävelijäminää se parin sekunnin pysähtyminen harmittaa huomattavasti vähemmän.

Mielestäni tämä on kävelijältä nimenomaan sitä pelisilmää, mitä liikenteessä vaaditaan.
Annatko risteyksissä kolmion takaa tuleville busseille, kuorma-autoille ja rekoille tietä? Onhan se heidän pysähtymisensä sen verta isompi juttu.
 

Masentaja

Jäsen
Osa jalankulkijoistakin on kyllä mulkkuja. Jos tietä pitkin tulee yksi auto niin miksi täytyy sen eteen ängetä niin, että autoilija joutuu turhaan pysähtymään. Tuota näkee ainakin Turussa aika usein. Yleensä pyrin aina antamaan tilaa jos takanani on iso letka autoja, mutta tilanteissa, joissa sieltä tulee yksi auto, jalankulkija voisi varmasti odottaa sen 5 sekuntia. Tai ainakin itse odotan kun olen kävellen liikkeellä.

Nää on niitä samoja vasemmistoituhippejä jotka itkee kun autot saastuttaa. Mee bussilla tai jollain ettei saastuta. Tai kävele. Työkalujen kanssa töihin. Tai mee bussilla ja raahaa kompuraa mukana. Juuri näin. Ja kyllä, välillä mä ainakin väistän raskaita vehkeitä jos tulevat kolmion takaa. Sitä kutsutaan myös itsesuojeluvaistoksi. Vituttaa nää "omasta vuorosta" kiinnipitäjät. Sillä että hidastaa ja antaa tietä voi a) saada jonkun vaikka hyvälle tuulelle b) sujuvoittaa liikennettä. Mua ei vituta liikenteessä mikään muu niin paljon kun se yks prkl tumpelo joka aiheuttaa ruuhkan toiminnallaan. Välillä kyllä näkee sellasia suorituksia että kun veronpalautukset tulee niin hommaan autoihini kamerat, jotka kuvaa kun liikun tiellä. Onpahan faktaa kun jotain sattuu. Tässäpä muuten hyvä esimerkki tosta suojatiehommasta: http://ridgeforester.com/2012/10/suojatie/. Etäisyys näyttää pitkältä suojatiehen, todellisuudessa alle auton mitta. Johtunee kamerasta. Tämä tapahtui Lahdessa.
 

Funky Duck

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Paljonhan täällä on jo mainittukin näitä puutteita ja virheellisiä/huonoja toimintatapoja, mutta laitan muutaman, joita itselleni on viime aikoina tullut vastaan.

Muutamana päivänä olen ollut autolla valoissa odottamassa vihreää, suojatie siinä edessä ja jalankulkijoille palaa siis vihreä valo. No, se kevyen liikenteen valo vaihtuu punaiselle, ja juuri kun minulle vaihtuu vihreä, suojatielle astuu joku juntti lökäpöksyissä. Tietysti olin jo lähtenyt liikkeelle, joten jarrut lukkoon ja vihaisesti tööttiä perään. Juntti katsoo minuun ja näyttää keskisormea. Tämä on siis tapahtunut kahdesti ihan lyhyen ajan sisään. Eri lökäpöksyn toimesta kaiken lisäksi. Haluaako nämä teiniräppärit tarkoituksella ärsyttää ihmisiä, vai eikö vain ymmärrys riitä, että kun palaa punainen valo niin silloin ei mennä tien yli?

Toinen suuresti ärsyttävä asia on vilkun käyttö, tai siis sen käyttämättä jättäminen. Onko ihmisille kerrottu autoa ostaessa, että vilkku on kulutusosa, joten sitä kannattaa säästellä parhaansa mukaan? Liikenneympyröistä poistuttaessa ei juuri kukaan käytä vilkkua, ja monesti muissakin risteyksissä sen käyttö jää. Todella ärsyttävää, kun pääsisit itse kääntymään vasemmalle, mutta vasemmalta tulee auto, joka kääntyykin risteyksestäni oikealle eikä käytä vilkkua, tai laittaa sen päälle metrin ennen risteystä.

Sitten on nämä muka-niin-kova-kiire -tapaukset, jotka tulee tuhatta ja sataa ohi, vaikka se risteys, josta pitäisi kääntyä, on muutaman sadan metrin päässä. Älytöntä liikenteen vaarantamista, kun sitten ihan paniikissa kiilataan takaisin kaistalle, ettei aja rampista ohi tai että kerkeää kääntymään risteyksestä.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Ihmeellistä tuo jatkuva valitus turun huonosta liikennekäyttäytymisestä. Itselläni on kokemusta viimeiseltä 7 vuodelta keskusta-alueella kävelystä. Ja käytännössä kerran kerrasta autoilijat antavat ihan kiltisti tilaa, jos lähden suojatietä ylittämään. Kokemusteni mukaan nämä valittajat ovat yleensä sellaisia, jotka suojatiellä rupeavat arpomaan, että mennäkö vai eikö mennä. Siinä on sormi suussa sekä kävelijä että autoilija. Kun menee hyvällä itseluottamuksella siihen suojatielle (toki niin, että pystyy pysähtymään jos autoilija on sokea, ei kai nyt ketään idiootti ole??), niin aina autoilijat antavat tilaa.

Nämä hyssykät voivat sitten valittaa jossain foorumeilla, kun eivät tajua, miten suojatien läheisyydessä kuuluu näyttää, että menee yli. Toki itseänikin vituttaa auton ratissa ne, jotka siinä suojatien edessä tekevät kaiken maailman kevätjuhlaliikkeet ja miettivät, että saako mennä yli vaiko ei.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Kyllä Turussa on helkkaristi korjaamista autoilijoiden suojatiekäyttäytymisessä. Tänään oli juuri vastenmielinen esimerkki. Kotini lähellä on bussipysäkit tien kummallakin puolella, ja siinä suojatie. Tänään näin kauempaa, kuinka noin 7-vuotias pikkutyttö seisoi suojatien reunassa neuvottomana. Aikomuksena oli selvästi ylittää suojatie, mutta yksikään autoilija ei edes hidastanut, eikä tyttö uskaltanut lähteä syöksymään tielle (niin kuin viisasta tietysti onkin).

Koska olin tietä itsekin ylittämässä, niin menin sitten itse avuksi ja päätin mennä ensin itse suojatielle, jotta autot hidastaisivat/pysähtyisivät ja tyttökin pääsisi tulemaan ns. rinnalla. Eiköhän ensimmäinen auto jonossa vain painanut kaasua pohjaan ja tykitti suojatien yli naamani edestä kun olin jo suojatiellä ja sen yli kävelemässä.

Helvetin hienosti vedetty tilanne liikenteen sankarilta. Jos se pikkutyttö olisi tuosta ampaissut yli, niin alle olisi jäänyt. Seuraava auto sentään ymmärsi stopata kun olin keskellä suojatietä ja samalla se tyttökin pääsi rinnallani tien yli.

Tässä samassa kohdassa näkee vastaavantapaisia tilanteita usein, ja pitkään jatkuneen tietyömaan takia tien ylitys tapahtuu kohdasta, jossa ei ole pimeällä edes katulamppuja. Sama tie vie paitsi bussipysäkeille, myös nuorisotaloon ja kirjastolle, josta tulee usein pyörillä ja rullaluistimilla lapsia ja nuoria kovallakin vauhdilla. Sitä luulisi, että autoilijatkin ymmärtäisivät vähän hellittää kaasusta kun eteen tulee suojatie ja lähes valoton tienristeys jossa on jalankulkijoita ylittämässä tietä, mutta mitäpä sitä turhia.

Typerä kiihdyttely tuosta kohdasta on muutenkin aivan turhaa, sillä edellämainitun tieremontin takia suojatien jälkeinen osuus on hyvin hidas. Pari tilapäistä liikenneympyrää, kaistoja kiinni tai kavennettuna pitkältä matkalta ja bonuksena välillä muutaman minuutin pausseja räjäytystöiden takia. Ei kukaan pääse yhtään nopeammin perille, vaikka painaa suojatien kohdalla kaasua vähän ennen, mutta hengen voi joltain lapselta riistää.

Näkökulmani asiaan ei ole tässä tapauksessa yksipuolinen jalankulkijan näkökulma, sillä olen ollut tämän viikon laina-autolla liikkeellä samassa kohdassa päivittäin, enkä ole kokenut ongelmaksi hiljentää tai pysäyttää kun näen jonkun suojatiellä. Sitä varten ne viivat siinä ovat, että siitä yli joku pääsisi ilman kuolemanpelkoa.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Kyllä Turussa...

Turussa on siinä kehittämistä, mutta näkemykseni mukaan täällä yleisesti ottaen on kaikki paremmin kuin muualla. Suorastaan hämmennyin elokuussa tänne muuttaessa siitä, kuinka hyvin liikennesääntöjä noudatetaan. Lisäksi pyöräilijät käyttävät todella hyvin kypärää, ihmiset käyttävät heijastimia ja harva ylittää suojatien punaista päin. Joskin eilen meinasi eräs kypärätön pyöräilijä jäädä alleni lähdettyään PYSÄHDYKSISTÄ punaista päin eteeni.

Jos jostain tarvitsee antaa moitteita, niin kun kerran paljon on kaksikaistaisia teitä, niin jos erisuunnista tulevat ovat molemmat kääntymässä samaan suuntaan, niin silloin ei tarvitse väistää sitä vastaantulevaa, kun molemmille on kaistat. Tiettyä varovaisuutta noudattaen ottaa sen oman kaistansa siitä, niin yksi autoilija enemmän pääsee ennen valojen vaihtumista etenemään. Aninkaistenkadulle käännyttäessä tätä havaitsee erityisen paljon.
 

Karpat46

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Україна
Tässä on nyt haukuttu muita, niin ruoskitaan vähän itseäkin välillä.

Olin reippaat 10 vuotta sitten kaverin kanssa liikenteessä, minä ratissa ja kaveri pelkääjän paikalla. Odottelen valoristeyksessä vihreiden vaihtumista tarkoituksena kääntyä vasemmalle. Oikealta lappaa risteyksen yli vihreillä autoa kunnes valo vaihtuu meille vihreäksi ja lähden kääntymään vasemmalle. Paitsi että liikennevirta jatkuu sieltä oikealta päin ja osun juuri sopivasti siihen johonkin väliin jonossa ja joku ilmeisen hyvillä reflekseillä varustettu autoilija tööttäilee takana. Kaveri toteaa, että "ajoit sitten punaisia päin". Menisi varmaan aivot, mitä vittua nyt taas -ketjuun. Häpeissäni käännyin äkkiä seuraavasta risteyksestä sivuun.

Tuollaisia mielen pimenemisiä, ajatuksiinsa uppoutumisia tai onnettomia sattumia nuo liikenteessä törttöilyt monesti on. Yritän aina tasoittaa sen ensimmäisen kuohahduksen mielessäni näillä ajatuksilla kun joku muu törttöilee. Ei se varmaan tahallaan tai ei se ajatellut.

Ainoat kaksi läheltä piti -tilannetta on viimeisen viiden vuoden aikana sattunut ihan tuossa 0,5 km säteellä kotoa. Toisessa olin lähdössä pihasta ja siinä on sellainen pieni, ehkä metrin nousu tielle ja pusikkoa vasemmalla. Oikealle siis olin lähdössä ja ei viitsi ihan pysähtyä siihen pikku ylämäkeen ja kun vasemmalta "ei ikinä tule ketään", niin tulin ihan normivauhtia siihen tielle ja farmariautoa ajaneen miehen refleksit pelastivat pellin ruttuuntumisen. Toisessa tilanteessa vähän kauempana kotoa kartanlukijan pää ja auton keskipalkki blokkasivat oikealta lähestyvän auton näkökentästäni ja olin juuri liittymässä vasempaan tielle kun metrin päästä autoni nokan edestä sujahtaa 80-luvun Ascona. Näissä molemmissa hävetti niin perkeleesti, että teki mieli vajota maan alle tai ainakin jotenkin ilmineerata, että mun vika. Miten tuonkin auton sisältä teet? Kertokaa minulle.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Näissä molemmissa hävetti niin perkeleesti, että teki mieli vajota maan alle tai ainakin jotenkin ilmineerata, että mun vika. Miten tuonkin auton sisältä teet? Kertokaa minulle.

Ilmeillä ja eleillä, jos toiseen kuskiin voi ottaa katsekontaktin vaikka seuraavissa liikennevaloissa. Tai kättä rauhallisesti heilauttamalla, jolloin on syytä pitää kaikki sormet pystyssä. Näitä on itse tullut muutaman kerran käytettyä, eikä sieltä koskaan ole mitään keskisormea takaisinpäin tullut vaikka syytä olisikin ollut. Yksi kaveri vaan naureskeli ja näytti peukkua.
 

Karpat46

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Україна
Ilmeillä ja eleillä, jos toiseen kuskiin voi ottaa katsekontaktin vaikka seuraavissa liikennevaloissa. Tai kättä rauhallisesti heilauttamalla, jolloin on syytä pitää kaikki sormet pystyssä.

Tämäntyyppistä yritin itsekin eleillä. En tiedä menikö perille.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Turussa on siinä kehittämistä, mutta näkemykseni mukaan täällä yleisesti ottaen on kaikki paremmin kuin muualla.

Poliisin julkaisemissa tutkimuksia, joissa on laskettu punaisia päin ajavien ja suojatien eteen pysähtymättömien autoilijoiden prosentuaalista määrää, on kärjessä (suurista kaupungeista) Turku ja Oulu.

Yksi periturkulainen ominaisuus liikenteessä on solidaarisuuden puute kaistaa vaihtavia autoilijoita kohtaan. Joustavaan liikenteeseen kuulu se, että kaistaa vaihtaville autoille annetaan tilaa, jottei tule liikennetukoksia. Mutta Turussa lisätään kaasua, jos toinen auto on pyrkimässä viereiseltä kaistalta eteen. Tässä asiassa Tampereen ja Helsingin autoilijat ovat selvästi sivistyneempiä.
 

Pleksi(t)

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hei hei heijastin

Täytyy kyllä ihmetellä että miten heijastimen käyttö on niin vaikeaa. Nyt aamulla huomasin että joku sälli juoksee täysin mustissa vaatteissa suojatielle vauhtia hidastamatta. Pimeys + tihkusade, minä huomasin kamikaze-juoksijan ja ehdin pysäyttää auton mutta vastaantulija joutui tekemään lukkojarrutuksen suojatien päällä. En ole varma osuiko auto mutta lähellä oli, komea oli ainakin loikka konepellin kulman yli. Huikkasin ikkunasta heijastimesta mutta en tiedä kuuliko ja ottaako jatkossa mukaan.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Täytyy kyllä ihmetellä että miten heijastimen käyttö on niin vaikeaa. Nyt aamulla huomasin että joku sälli juoksee täysin mustissa vaatteissa suojatielle vauhtia hidastamatta. Pimeys + tihkusade, minä huomasin kamikaze-juoksijan ja ehdin pysäyttää auton mutta vastaantulija joutui tekemään lukkojarrutuksen suojatien päällä. En ole varma osuiko auto mutta lähellä oli, komea oli ainakin loikka konepellin kulman yli. Huikkasin ikkunasta heijastimesta mutta en tiedä kuuliko ja ottaako jatkossa mukaan.

Heijastimen käyttö on edelleen todella vähäistä. Urheiluvaatteista/ sadevaatteista löytyy, lapsilla on, mutta kun tullaan töihin juokseviin aikuisiin/bisneskansaan niin aika harvalla on heijastinta siinä "siistissä takissa", näin olen huomannut ja aika riskillä porukka menee.

Länsi-Helsingissä ja Espoossa missä ajelen on muutamia todella killeri paikkoja. Mietin juuri eilen että auttaisi huomattavasti jos näihin pahimpiin paikkoihin missä ei valo-ohjattua suojatietä ja yli 40kmh nopeusrajoitus tulisi kunnon valaistus, näissä kohdissa ei osu edes katuvalo kohdilleen suojatiehen, onhan se kornia että katuvalo valaisee parhaiten muutaman metrin suojatiestä sivuun.

Toinen kokeilemisen arvoinen olisi lisätä näitä suojatien kohdalla olevia vilkkutolppia missä kirkkaat ledit vilkkuu kun suojatielle tulee populaa.


_
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Edellisten heijastimettomuushuomioiden lisäksi on pakko mainita polkupyöräilijöiden valojen käyttö. Itse ympärivuotisena pyöräilijänä en voi olla ihmettelemättä, miten paljon jengiä pyöräilee synkkinä vuodenaikoina vailla mitään valaistusta.

Erityisen yleistä tämä näyttää olevan nuorison joukossa, enkä nyt tarkoita sitä tuttua kapinamielialaa, jossa mitään vanhempien pyytämää ei missään nimessä voi tehdä, vaan että kouluikäisiltä lapsilta näyttävät valot puuttuvan menopeleistään kokonaan. Eikö lasten vanhemmilla edes tule mieleen asentaa jotain valoja mukuloidensa fillareihin? Kokonaan eri juttu jos uhmassaan eivät niitä kytke päälle.

Nykymaailmassa ei edes ole enää kyse siitä, että haarukkaan asennettu dynamo lisäisi polkuvastusta liikaa. Kaupasta kuin kaupasta saa kympin sijoituksella täysin käypäset paristovalaisimet pyörän kumpaankin päähän ja ladattavia paristojakin saa nykyään...

Ei ole yksi eikä kaksi aamua tänäkään syksynä kun olen päässyt todistamaan näitä "pimeitä" kuskeja sullottavan ambulanssin takaovista sisään. Itsensä lisäksi nämä sankarit ovat riski myös muille kevyen liikenteen väylillä kulkijoille.

Omaan työmatkapyöräilyyn liittyen tulee mieleen vielä yksi autoilijoiden suosima mukava tapa: Kun autolla saavutaan liikennevalottomaan X- tai T-risteykseen ja suojatie on saapumissuunnassa, on ilmeisen mahdotonta ajoittaa risteykseen jarrutus niin, että risteävää liikennettä pysähdyttäisiin tarkastelemaan jo ennen suojatietä. Tuntuu ihan siltä, että vielä se kolmimetrinen suojatien pätkä on tarkoitus ylittää maksimivauhdilla ja aloittaa lukkojarrutus niin myöhään kuin mahdollista, joutumatta kuitenkaan risteävän liikenteen sekaan. Kait siinä sitten voittaa ajassa ihan hemmetisti.

Viimeksi tänä aamuna noteerasin jo pitkältä kuinka joku iloinen ooppelikuski taittoi autonsa kotipihastaan tielle, joka risteää oman kulkusuuntani kanssa. Pelivaraa oli pitkälti toistasataa metriä, mutta niin vaan jouduin tekemään paniikkijarrutuksen etten joutuisi ooppelin konepellille kun ooppelistilla oli niin saatanallinen kiire päästä jarruttamaan viime tingassa siihen risteykseen, josta on todennäköisesti kulkenut satoja kertoja ja jossa tietää paljon kuljetun suojatien taatusti sijaitsevan.
 

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Edellisten heijastimettomuushuomioiden lisäksi on pakko mainita polkupyöräilijöiden valojen käyttö. Itse ympärivuotisena pyöräilijänä en voi olla ihmettelemättä, miten paljon jengiä pyöräilee synkkinä vuodenaikoina vailla mitään valaistusta.

Tuossa pari vuotta takaperin tuli silloin autottomana fillarilla liikuttua paikasta toiseen. Valojen käyttäminen loppui minulla siihen paikkaan, kun löysin toisen kerran pyörästäni revityn lampun rikottuna viereiseen kiviseinään.

Ensimmäinen lamppu oli mallia irroitettava, mutta lampun irroittaminen on erittäin epäkäytännöllistä. Yleensä sitä ei muista ottaa mukaan, ei ole sopivaa taskua/laukkua tai sitten se lamppu on unohtunut väärän takin taskuun.
 

Pleksi(t)

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ensimmäinen lamppu oli mallia irroitettava, mutta lampun irroittaminen on erittäin epäkäytännöllistä. Yleensä sitä ei muista ottaa mukaan, ei ole sopivaa taskua/laukkua tai sitten se lamppu on unohtunut väärän takin taskuun.

Minä ostin jostain Budgetsportista kympillä(?) lampun, antaa kohtalaisesti valoa ja auttaa paremmin näkymään, lähtee irti n. sekunnissa ja on niin pieni että menee vaikka farkkujen taskuun hätätilassa. Kotona vakiopaikalla mistä voi napata mukaan joten sanoisin että helppo ja halpa henkivakuutus. Pitää kyllä päivittää parempaan lamppuun, jos on oikeasti pimeää ja ajelee metsäteitä saisi valoteho olla parempi.
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Minä ostin jostain Budgetsportista kympillä(?) lampun, antaa kohtalaisesti valoa ja auttaa paremmin näkymään, lähtee irti n. sekunnissa ja on niin pieni että menee vaikka farkkujen taskuun hätätilassa. Kotona vakiopaikalla mistä voi napata mukaan joten sanoisin että helppo ja halpa henkivakuutus. Pitää kyllä päivittää parempaan lamppuun, jos on oikeasti pimeää ja ajelee metsäteitä saisi valoteho olla parempi.

Juuri näin, pieniä, mutta varsin tehokkaita ja monitoimisia ledituikkuja saa nykypäivänä edullisesti mistä tilpehöörikaupasta tahansa. Taajama-alueella liikkuessa ei valotehollakaan suurta merkitystä ole - tärkeintä on tulla huomatuksi muun liikenteen seassa.

Pieni vaalea vilkkuvalo etupuolelle, ja jos on vitonen ylimääräistä, jotain punaista taakse. Ei pitäisi olla kohtuuton sijoitus vanhemmilta ala-astelaisen fillariin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös