Suomalainen liikennekäyttäytyminen

  • 2 004 792
  • 12 307

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Kesäisin esiin pönkeävät sunnuntai fillaroijat (jotka jo pilvisellä säällä jättävät fillarit kotiin) ovat niitä kaikkein pahimpia myös muille pyöräilijöille.. Joskin aina vika ei ole kaksipyöräisissä vaan myös -jalkaisissa. Suurin osa ihmisistä kulkee täysin silmät kiinni sivuilleen katsomatta ja näin aiheuttavat ongelmia kaikille.

Summsummarum: Silmät auki myös kevyessä liikenteessä -> kaikilla helpompaa.
Silmät auki on hyvä vinkki ja sitä on toteutettava ainakin stadin keskustassa, jos mielii jalankulkijana hengissä pysyä. Yleensä jalankulkija on se, joka onnettomuuksissa kärsii. Esimerkkinä vaikka se hengestään päässyt naisparka, johon fillaroitsija törmäsi viime kesänä ajaessaan jalkakäytävällä Kämpin kulmalla.
 

True Blue

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, TPS
Kyllähän mutka, varsinkin vasemmalle kaartuva sellainen voi olla parempi ohituspaikka kuin viivasuora tie. Mikäli mutka on riittävän loiva/pellolla tms syystä näkyvyyttä riittää, näkee vasemmassa mutkassa tien ja mahdolliset vastaantulevat autot esim. ison auton takaa huomattavasti paremmin kuin suoralla tiellä..

Niin, eihän siinä mitään vikaa jos on hyvä näkyvyys niinkuin sanoit, mutta tuo missä jouduin hidstamaan vauhtia, oli myös heti mutkan jälkeen enkä nähnyt yhtään autoa ennen kun tie suoreni ja autot olivatkin vain lyhyen matkan päässä rinnakkain. Nämäkin tapaukset sattuivat akselilla Säkylä - Eura eikä täällä oikein muuta ole mutkissa kun metsää.
 
Mikähän vitun vastine tämä nyt oli? True Blue ei tainnut tarkoittaa mutkia, joissa on hyvä näkyvyys eikä ohituksia, joissa vastaantulija ei joudu hidastamaan vauhtiaan sen takia, että toinen saa Saabinsa omalle kaistalle.

Eipä ole mikään ihme, että kuolonkolareita syntyy, kun täälläkin alkaa näiden paskoissa paikoissa ohittelevien runkkareiden puolusteleminen. Kerro nyt vielä, että ajat Saabillasi 1,5 prormillen kännissä, kun sulla on sitä vitun pelisilmää.

Liikenteessä ja tässä ketjussa kannattaisi varmaan itse kunkin laittaa jäitä hattuun ja jättää tämän kaltaiset viestin kirjoittamatta. Mikäli tuntee pakottavaa tarvetta avautua kanssa kirjoittajille, niin se kannattaa hoitaa vaikka yksityisviestein ettei sitten joudu tällä palstalla määräaikaiseen ajokieltoon.

-Moderaattorit-
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Taksiturma

Pitäisikö arvata. Vilkun käytöstä vieraantunut bemarikuski lyö jarrut pohjaan kesken ajon kääntyäkseen ja turvavälistä vähät välittävä taksikuski nasahtaa kovaa perään, kyllähän ammattikuski sentään ehtii rea...

Kaksi liikenteestä hyvin tuttua tapaa, jotka sopivasti sattuessa aiheuttavat ikäviä asioita.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Nyt kun kesän tullen on taas tullut hypättyä fillarin päälle, niin kysyisin keskellä kevyenliikenteenväylää kulkevilta jalankulkijoilta, että kummalta puolelta oletatte itsenne ohitettavan?
En kyllä oikein ymmärrä miksi kaikki kulkijat eivät voisi kulkea väylän oikeaa reunaa, niin kenenkään ei tarvitsisi arpoa millä puolella kukakin liikkuu.

Ja pidän myös totaalisena piittaamattomuutena muista liikkujista sellaisia jalankulkijajoukkoja, jota kävelevät rinnakkain jättämättä yhtään tilaa kummallekaan puolelle. Jotenkin tuntuu, että nämä joukkiot ovat usein niitä hiihtäjiä, joilla sukset ovat unohtuneet himaan.
 

Lexa

Jäsen
Taksiturma

Pitäisikö arvata. Vilkun käytöstä vieraantunut bemarikuski lyö jarrut pohjaan kesken ajon kääntyäkseen ja turvavälistä vähät välittävä taksikuski nasahtaa kovaa perään, kyllähän ammattikuski sentään ehtii rea...

Kaksi liikenteestä hyvin tuttua tapaa, jotka sopivasti sattuessa aiheuttavat ikäviä asioita.

Tapausta sen tarkemmin tuntematta voisi olla hyvinkin mahdollinen tapahtumien kulku.

Tästä tulikin mieleeni, että mikä ihme siinä vilkunkäytössä on joillekin niin vaikeaa? Ymmärrän sen käyttämättä jättämisen vielä jotenkin, jos ympärillä ei ole ollenkaan muuta liikennettä, mutta muussa tapauksessa tuo on hengenvaarallista leikkiä.

Osalla autoilijoista on vilkuttomuuden lisäksi vielä tapana jarruttaa voimakkaasti vasta vähän ennen risteystä, ettei takana tulevalle jää vahigossakaan liikaa aikaa reagoida. Joko näitä sankareita ei kiinnosta mitä ympärillä tapahtuu tai sitten he eivät seuraa ollenkaan takanaan tulevaa liikennettä. Ehkä he ovat samoja "taakseni en katso" tyyppejä jotka pyrkivät joskus ohitustilanteissa repsikan ovesta sisälle.
 

Siren

Jäsen
Suosikkijoukkue
Man City, Bolts
Nyt kun kesän tullen on taas tullut hypättyä fillarin päälle, niin kysyisin keskellä kevyenliikenteenväylää kulkevilta jalankulkijoilta, että kummalta puolelta oletatte itsenne ohitettavan?
En kyllä oikein ymmärrä miksi kaikki kulkijat eivät voisi kulkea väylän oikeaa reunaa, niin kenenkään ei tarvitsisi arpoa millä puolella kukakin liikkuu.

Ja pidän myös totaalisena piittaamattomuutena muista liikkujista sellaisia jalankulkijajoukkoja, jota kävelevät rinnakkain jättämättä yhtään tilaa kummallekaan puolelle. Jotenkin tuntuu, että nämä joukkiot ovat usein niitä hiihtäjiä, joilla sukset ovat unohtuneet himaan.


Oletan, että käytät todellakin yhteisväyliä, etkä jalkakäytäviä, kuten Helsingin keskustan valopäät.

Yhteisväylillä kuljen oikeaa laitaa ja oletan ohittajan menevän vasemmalta.
 
Viimeksi muokattu:

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Oletan, että käytät todellakin yhteisväyliä, etkä jalkakäytäviä, kuten Helsingin keskustan valopäät.

Juurikin näitä väyliä, joissa ei ole millään tavalla erotettu kävelijöitä ja pyöräilijöitä keskenään.
Tapiolan kupeessa Merituulentien varrella on väylä jaettu kahtia ja molemmilla puolilla on nuolet kulkusuuntaan, mutta juuri eipä sekään juuri äsken näyttänyt joillekin menevän jakeluun. Ehkä se on yleisemminkin liikenteessä esiintyvää välinpitämättömyyttä muita kulkijoita kohtaan.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vituttaa sellaiset kuskit, joiden pitää väkipakolla päästä ohi, vaikka itse ajaa rajoituksen mukaista vauhtia. Tänään joku pelle farmarivolvollaan päätti vetäistä ohi 80 km/h alueella, kun oma mittarini näytti noin 85 km/h. Tiesin, että hetken päästä tienposkessa seisoo "peltipoliisi" tutulla paikallaan, mutta tämä Volvo-kuski ei sitä varmaan tiennyt ja niimpä heti eteeni päästyään syttyi jarruvalot kun huomasi kameran. Vittuako siinä sitten jarruttelee, kun kerran niin kiire oli ohikin päästä.
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vituttaa sellaiset kuskit, joiden pitää väkipakolla päästä ohi, vaikka itse ajaa rajoituksen mukaista vauhtia. Tänään joku pelle farmarivolvollaan päätti vetäistä ohi 80 km/h alueella, kun oma mittarini näytti noin 85 km/h. Tiesin, että hetken päästä tienposkessa seisoo "peltipoliisi" tutulla paikallaan, mutta tämä Volvo-kuski ei sitä varmaan tiennyt ja niimpä heti eteeni päästyään syttyi jarruvalot kun huomasi kameran. Vittuako siinä sitten jarruttelee, kun kerran niin kiire oli ohikin päästä.

En lakkaa ikinä ihmettelemästä, miten ohitetuksi tuleminen voi olla äärimmäisen raskasta joidenkin luonnolle. Jos joku ajaa lievää ylinopeutta ohitsesi, mutta tekee sen vaarantamatta muuta liikennettä, niin missä on ongelma? Kuulut varmaan myös siihen hyvin yleiseen ryhmään, jotka kiihdyttävät vauhtiaan ohituskaistaosuuden alkaessa, jotta kukaan vaan ei pääse ohi. Luonnollisesti heti ohituskaistan päättyessä voi taas alentaa nopeutta huomattavasti.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
En lakkaa ikinä ihmettelemästä, miten ohitetuksi tuleminen voi olla äärimmäisen raskasta joidenkin luonnolle. Jos joku ajaa lievää ylinopeutta ohitsesi, mutta tekee sen vaarantamatta muuta liikennettä, niin missä on ongelma? Kuulut varmaan myös siihen hyvin yleiseen ryhmään, jotka kiihdyttävät vauhtiaan ohituskaistaosuuden alkaessa, jotta kukaan vaan ei pääse ohi. Luonnollisesti heti ohituskaistan päättyessä voi taas alentaa nopeutta huomattavasti.
Ei sinänsä vituta se, jos joku nyt sen ohituksen tekee ilman suurempaa vaaran aiheuttamista. Pointtini oli se, että ohittaja huomasi peltipoliisin ja polkaisi siinä vaiheessa jarrun pohjaan. Ilman sitä Volvo olisi jo varmaan huristellut kohti horisonttia täydet sata lasissa, ja siis kasikympi alueella.
 
Kiitti vitusti sinulle urpo, joka tulit suoraan eteeni kolmion takaa. Kyydissänihän oli vaan kahdet lastenvaunut vauvoineen ja äiteineen, joista toinen ilmeisesti viimeisillään raskaana. Oli ihan hilkulla ettei ne vaunut lentäneet pitkin käytäviä, mutta niin, sinullahan oli tottakai kiire siihen seuraavaan risteykseen odottamaan. Ei vaan voi ymmärtää mitä noiden idioottien päässä liikkuu. (tuskin yhtään mitään) Tuo kun ei ollut ihan ensimmäinen kerta viimeisen kuukauden aikana. Ja toinen noista mammoista tietenkin ensin hiiltyi meikäläiselle, että miksi vedän jarrut pohjaan. No, en ehkä halunnut vetää sen volkkarin takaluukusta sisään viidenkympin vauhdissa. Jatkuvasti saa olla varuillaan liikenteessä, monilla kun ei ole sitä järkeä yhtään päässä. Muutenkin joutuu siinä seuraamaan joka puolelle (pysäkit ym.) ja sitten ei voi edes kanssa-autoilijoihin luottaa pätkän vertaa, että ne noudattaisi liikennesääntöjä. Kun niillähän se kiire toki on kotiin eukon viereen, eihän minulla ole mihinkään kiire, varsinkaan kun on ihan minuutti aikataulu. Ja kun itse ajaa henkilöautolla niin on jokseenkin ihan outoa kun kukaan ei kouki eteen tai ohittele ties missä, vaikka ajan rajoitusten mukaan tai hieman ylikin. Itsekin ihmettelen noita ohittelijoita, jotka jää sitten siihen eteen junnaamaan. Ja kun yleensä siitä ei vaan ole mitään hyötyä, lähes aina ollaan sitten jossain valoissa kuitenkin samaan aikaan. Niin ja ei, minua ei vituta ohitetuksi tuleminen (en kai olisi tässä työssä näin kauaa jaksanutkaan) En vaan käsitä noita turhia ohituksia. Itsekin toki ohittelen, jos siitä on oikeasti jotain hyötyä. Eli edellä ajava ajaa alinopeutta tms.
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)

Suosittelisin muuttamaan pk-seudulle. Omat roadraget rauhoittuivat heti, kun tänne muutin. Vaikka täällä on suurempia "ruuhkia" kuin muualla, niin kuitenkin liikenne sujuu ja sellainen tietynlainen egoismi puuttuu useimmilta. Toki varmasti omaan liikennekäyttäytymiseen alussa vaikutti se, että tuli harjoiteltua keskustassa ja törttöiltyä aikalailla, mutta kuitenkin kanssa-autoilijat antoivat tilaa, eivätkä kiilanneet.

Landella tuntuu että kaikki olisivat jotain saatanan rallikuskeja ja kaikenlainen joustavuus on jätetty himaan.
 

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Landella tuntuu että kaikki olisivat jotain saatanan rallikuskeja ja kaikenlainen joustavuus on jätetty himaan.
Allekirjoitan. Nyt olen reilut puoli vuotta Helsingissä majaa pitänyt töiden vuoksi ja liikenteen sujuvuus nimenomaan ihmisten käyttäytymisen osalta on reilusti parempaa kuin esim. Lappeenrannassa.

Kai se kumpuaa siitä, että täällä liikenne olisi täydellisesti jumissa, mikäli tilaa ei annettaisi. Ennen kuin opin muutamia reittejä pks:lla, tuli kohtalaisen myöhään vaihdettua kaistaa risteyksissä ja kertaakaan ei tullut vastaan tilannetta, jossa tilaa ei olisi annettu, vaikka selkeästi kuuluin sillä hetkellä "törttöilijöiden" sakkiin.
 
Joo Helsingissä se liikenne sujuu todella paljon paremmin kuin täällä "maalla" Bussilla en ole siellä ajanut kuin kurssin aikana ja silloinkin liikenne sujui loistavasti, vaikka itse olikin vielä ihan kokematon, vaikka en mitään suurempia mokia siellä tehnytkään. Henkilöautolla siellä ajaminen rajoittuu myöskin tuohon yhteen kertaan ja siitäkään kerrasta ei ole mitään huonoa kokemusta. Töihin en sinne kuitenkaan haluaisi, vielä kiirellisempää ja enemmän ihmisiä. Täällä kun ei ihmiset ajattele muuta kuin itseään, vaikka juurikin sen takia se liikenne onkin välillä ihan kaaosta.
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Allekirjoitan. Nyt olen reilut puoli vuotta Helsingissä majaa pitänyt töiden vuoksi ja liikenteen sujuvuus nimenomaan ihmisten käyttäytymisen osalta on reilusti parempaa kuin esim. Lappeenrannassa.

Aiheeseen liittyvän hauskan sketsin tarjoaa Kummeli. Teiden ritarit
 

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Asustelen Helsingissä päijänteentiellä mäkelänkadun ja hämeentien välissä ja tänään meni lopullisesti hermot näihin kaahaaviin idiootteihin. Tiellä on 30km/h-rajoitus, päiväkoti ja kirjasto sekä 200metrin päässä ala-aste. Siitä huolimatta kaikenmaailman "autoilijat" ajavat reilusti ylinopeutta ja eivät piittaa suojateistä mitään.

Tänään olin tulossa kotiin ja juuri astumassa suojatielle, kun joku amispelle ikivanhalla Alfaromeollaan kaahaa about. kuuttakymppiä mäkelänkadulta. No päätin kuitenkin astua kadulle ja katsoa, että tajuaako se reagoida mitenkään. Amis jarruttaa suojatietä ennen ja jatkan kävelyä yli, kun amis tyttöystävänsä kanssa ovat keskisormet pystyssä. Tuosta suivaantuneena huusin heille, että "menkää vitun pellet muualle kaahaamaan". Amis vetää raivokiihdytykset ja sen tyttöystävä jotain raivosi sieltä.

No tuo oli vaan yksi näistä monista kerroista, mutta itseäni raivostuttaa tuollainen kaahaaminen pikkukadulla jossa liikkuu paljon ihmisiä. Sitten vielä se pelle kehtaa näyttää keskisormea.

Äsken laitoin sitten ensin viestiä Poliisille, että tulisi valvomaan joskus, sitten kaupunginsuunnitteluvirastoon viestiä jotta tekisivät siihen edes hidasteen ja vielä Helsingin Vihreille jotta tekisivät jotain kunnallisvaali-ääniensä eteen.
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Äsken laitoin sitten ensin viestiä Poliisille, että tulisi valvomaan joskus, sitten kaupunginsuunnitteluvirastoon viestiä jotta tekisivät siihen edes hidasteen ja vielä Helsingin Vihreille jotta tekisivät jotain kunnallisvaali-ääniensä eteen.

Hidasteiden teko nyt on vittuilua kaikkia tielläliikkujia kohtaan, mutta valitettavasti niitä ilmestyy jatkuvasti yhä lisää, kiitos aloitteita tehtaileville kukkahattutädeille ja -sedille ja niitä hyväksyville kaupungin insinööreille.

Kuinka ekologista on se, että 40 km/h alueella ei voi ajaa tasaisesti 40 km/h, vaan sadan metrin välein saa olla jarruttelemassa ja kiihdyttelemässä näiden helvetin töyssyjen takia? Sitten kun nämä jarrutukset ja kiihdytykset suorittaa bussi, kuorma-auto tai muu raskaampi ajoneuvo, niin myöskin melusaaste näillä asutuksen keskellä kulkevilla töyssykaduilla lisääntyy huomattavasti.

Mitä tähän itse ongelmaan tulee, niin poliiseille lisää määrärahoja, ja toki poliisi voisi kohdistaa resurssejakin eri tavalla. Suurella yleisöllä on yleensä tapana vain (yli)reagoida valitettavien Huopalahdentien tapausten yhteydessä, joka aiheuttaa myös poliisin ja virkamiesten toiminnassa hetkittäisen (yli)reagoimispiikin, vaikka itse ongelma, eli törkeä ylinopeus ja muu piittamattomuus taajama-alueella (kuten suojateiden täydellinen ignorointi ja punaisia päin ajaminen) ei ole muuttunut mitenkään. Naurettavaa pelleilyä on myös se, että kerran vuodessa, elokuun puolenvälin kieppeillä, järjestetään hysteeristen kotiäitien iloksi kampanjoita, kun uudet ekaluokkalaiset ovat taas reppuineen liikenteessä. Tarkoittaen toisaalta sitä, että koko muun osan vuodesta poliisia ei juuri kiinnosta liikenteenvalvonta, mitä nyt Tuusulantielle ym. viritellään sakkorysiä.
 

ipa rules

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Packers
Hidasteiden teko nyt on vittuilua kaikkia tielläliikkujia kohtaan, mutta valitettavasti niitä ilmestyy jatkuvasti yhä lisää, kiitos aloitteita tehtaileville kukkahattutädeille ja -sedille ja niitä hyväksyville kaupungin insinööreille.

Eipä voisi olla juuri paremmin kirjoitettu.
 

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Kyseisessä paikassa on noin 200metriä suoraa tietä ennen liikennevaloja tai kolmiota, joten jokainen voi siis päätellä, että tarviiko siinä hirveästi kiihdytellä ja toisekseen jos on kolmenkympin nopeusrajoitus, niin oikein rakennetun hidasteen kohdalla ei tarvitse edes hidastaa (jos siis noudattaa sitä nopeusrajoitusta) ellei kyseessä ole joku madallettu amisauto.

Sinällään olen samaa mieltä, että osa hidasteista on rakennettu aivan hölmöihin paikkoihin jotka juuri aiheuttavat näitä lisäjarrutteluja ja kiihdytyksiä, mutta tarvittaessa hidasteista on myös paljon apua. Itse en näe Poliisin resurssien lisäämistä ratkaisuna, koska ne tulee pitämään jonkun kämäsen puolentunnin tutkan kerran vuodessa siihen millä ei käytännössä ole minkäänlaista vaikutusta. Ymmärrän toki Poliisia ettei tuollaiselle lyhyelle tienpätkälle haluta turhaan uhrata liikaa resursseja. Sen takia tässä tapauksessa koenkin hidasteen olevan paikallaan. Toisaalta läpiajokielto olisi myös ongelmaa poistava ratkaisu, mutta se taas tukkisi hämeentien liikennettä aivan liikaa.
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Bussien kanssa saa olla tarkkana, ainakin pk-seudulla.

Äsken meinasi meikäläisenkin pelti kolista, kun bussi kiilasi eteeni. Tämä tapahtui Helsingissä Vihdintien liikenneympyrän jälkeen sata metriä pohjoiseen päin. Bussi 363A ajoi edelläni Vihdintietä pitkin ja laittoi vilkun oikealla aikoen kääntyä pysäkille. Bussi ajoi pysäkille, mutta ei pysähtynyt ja tuli vilkku vasemmalle suoraan kiilaten eteeni, jolloin jouduin väistämään vasemmalle kun olin jo bussin rinnalla ajaen koko ajan omalla kaistallani.

Eihän bussi tuollaista koukkausta saa tehdä. Siinä oli melko lähellä isompikin sählinki, sillä vieressäni vasemmalla kaistalla oli paljon muita autoja. Onneksi väistämiseni ei osunut kehenkään. Siinä vaiheessa ei ollut enää mahdollista jarruttaa, sillä olin jo bussin rinnalla, kun se oli pysäkillä. Mainittakoon, että siinä kohtaa oli vielä 60 km/h nopeusrajoitus, mutta se ei merkitse tässä mitään. Bussi ei siis edes pysähtynyt pysäkille, vaan vain koukkasi sen kautta. Laitoin palautetta YTV:n palauteboxiin.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Laitoin palautetta YTV:n palauteboxiin.

Sieltä sitten todennäköisesti kiitetään palautteesta, mutta todetaan, ettei kaikkien ajotavoille voi yhtään mitään. Toisaalta on huomioitava myös, että jotkut ovat ajaneet korttinsa viidakon säännöillä.

En halua leimautua rasistiksi, ihan totta, mutta on pakko todeta, että viime kesänä joskus pelotti ulkomaalaisten ajaessa Helsingin busseja. Tosiaan oli pieniä jäänteitä alkuperäismaan ajotavoista.
 

Jeffrey

Jäsen
Bussien kanssa saa olla tarkkana, ainakin pk-seudulla.

Pelisilmättömyys liikenteessä ja muutenkin muussakin elämässä on yksi suurimmista synneistä mitä tiedän.

Kaikkihan tietävät, että dösillä on etuajo-oikeus aina taajama-alueella. Joten ne voivat tulla eteen missä haluaa ja milloin haluaa. Muut tiellä liikkujat kun käyttävät pikkasen pelisilmää niin liikenne sujuu ja vaaratilanteita ei synny vaikka dösä koukkailisi miten vain.
 

Elazi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings
Parhaat hidasteet ovat niitä, joihin ei tarvitse hidastaa, mutta joihin ei voi ajaa yhtään lujempaakaan. Niitä on vaan melko harvassa. Jos autoaan haluaa säästää, niin hidasteisiin kyllä joutuu hidastaa, loogisesti.

Ei ne mun mielestä niin kovaa kettuilua tienkäyttäjille ole. Hidasteet hoitavat todella hyvin hommansa, eli pakottavat autoilijoita hiljentämään vauhtia. Ei se varmasti ole kovin ekologista, mutta mun mielestä sen ei tarvitsekaan olla, kun kerran autoilijoiden vauhtia pienentämällä voidaan säästää lapsien ja vanhempienkin henkiä. Onko kukaan huomannut, että hidasteet ovat yleensä koulujen ja asuinalueiden kohdalla?

Kun nämä hidasteet pakottavat autoilijoita pitämään nopeudet kurissa, ei tarvita lisäresursseja poliiseille nopeuksien valvontaan (niillä teillä, joilla on hidasteet). Tämä vapauttaa poliiseja nopeusvalvontaan muille teille, sekä säästää rahaa, jolloin ne voidaan suunnata parempiin paikkoihin.

Tuntuu jotenkin sekavalta tekstiltä, toivottavasti edes joku sai selvää.
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Muut tiellä liikkujat kun käyttävät pikkasen pelisilmää niin liikenne sujuu ja vaaratilanteita ei synny vaikka dösä koukkailisi miten vain.
Vihjaat siis että tuollainen bussin pysäkin kautta pysähtymättä koukkaaminen olisi jotenkin ennalta-arvattavaa ja jos kaikilla olisi pelisilmää, niin tuon ei pitäisi aiheuttaa mitään vaaratilanteita, vai? Kyllä se kuule on ihan normaalia, että bussia lähdetään ohittamaan jatkamalla omaa kaistaa jos se ajaa pysäkille. En tajua pointtiasi.

Sieltä sitten todennäköisesti kiitetään palautteesta, mutta todetaan, ettei kaikkien ajotavoille voi yhtään mitään.
Joo, vähän suuntaan tuli äsken vastaus.

"Viesti :

Arvoisa asiakas

Kiitos palautteestanne.
Pahoittelemme kuljettajan käytöstä. Korostamme kuljettajakoulutuksessa ja päivittäisissä työnjohtotilanteissa hyvän asiakaspalvelun merkitystä. Asia tullaan käsittelemään yhtiössä käytössä olevien työnjohdollisten ohjeiden mukaisesti ja tarvittaessa käynnistetään kurinpidolliset toimenpiteet. Pyrimme kehittämään toimintaamme vastaavien tilanteiden ehkäisemiseksi.

Joukkoliikenneterveisin

Helsingin Bussiliikenne Oy"
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös