Muistelisin, että samaan aikaan useampi suomalainen tunnettu ja ainakin fiksulta vaikuttava yritys kertoi tarjonneensa toimia liikeyhteyksiään maskikauppojen onnistumiseksi. Tuntui silloin jo oudolta, että yhteistyötä ei tehty, ja muistaakseni asiaa kommentoin.
No, nyt tarkistin muistinko oikein, ja tottahan tuo oli. Ja kielteinen vastaus tuli yrityksille Marinin hallitukselta. Ajatus hyvin esiteltiin hallituksessa hyvin ”korkealle tasolle”. Seurasi pitkä hiljaisuus ja sitten vastaus oli ei:
Hallitus vähätteli keväällä maskien hyötyjä, koska niiden pelättiin loppuvan. Elinkeinoelämän yhteistyötarjoukset ongelman ratkaisemisessa torjuttiin.
www.is.fi
Tekstistä voi ymmärtää vain yhden henkilön, joka oli esteenä. Sanna Marinin esti järkevimmän toiminnan maskien hankkimiseksi.
Jostain syystä hänen osuuttaan ei juuri käsitellä nyt julkisuudessa, vaan HVK:n entinen johtaja pyörii mediasta toiseen. Vähän tulee sellainen fiilis, että media ei ehkä uskalla perätä asiaa loppuun asti, vaan tyytyy höpöttelemään ex-johtajan juttuja. EK:lta löytyisi todennäköisesti faktaa väitteelleen.