Kyllä tuohon kommenttiin voisi tarttua, oli kyllä niin ylimielinen ja valheellinen, että oksettaa.
Luulen, että oppositio vähän hiljaa, koska olivat itsekin HVK:ta ka sen johtoa vahvasti suolaamassa. Samoin media, vaikka nyt kirjoittaa vain "poliittisesta" paineesta. Sanomatta jää, että poliittinen paine syntyy myös opposition ja median paineesta osin. Silti Marin ja hallitus toimivat väärin, koska hehän siis tiesivät jo tuolloin, että HVK on vain sijais-syntipukki. Olisi luullut tuon vaikuttavan kommentteihin ja toiminnan arviointiin. Voidaan todellakin puhua bussin alle heitosta.
Muistan ainakin Kokoomuksen vaatineen HVK:n suhteen kovia toimia, joten ymmärrän hiljaisuuden. Tämä varauksella, että muistan oikein.
Kaikissa tapuksissa Marinin kommentti oli iso virhe. Hänen lausuntonsa luottamuksen menettämisestä ilman mitään virallista selvitystä tai tutkintaa oli käsittämätön. Perään vielä ukaasit. Näin ei virkamiehiä painosteta eroamaan ja jos Marin ei olisi median lemmikki vrt Rinne tai Sipilä, tapaus ainakin lähentelisi mediassa rummutusta Haaviston toimiin. Hän valmisteli virkamiehen siirto toisiin tehtäviin vastoin lakia. Jos Marinin painostus voitaisiin näyttää toteen - pääministeri painostaa virkamiehen lainvastaisesti eroamaan - olisi myös Haaviston tapausta vakavampi.