Fortumin olisi pitänyt yhtiöittää Uniperin toiminnot heti kaupan jälkeen siten että fossiiliset (kaasut, hiilet) olisivat olleet omansa, erillisenä kaikesta muusta kannattavasta (vesi, tuuli, ydinvoima). Tässä tilanteessa Fortumilla olisi ollut vähän eri kortit, kun voisi sanoa saksalaisille että tytäryhtiö on konkassa jos kaasun hintaa ei saada kuluttajahintoihin. Sitten ei olisi ollut enää niin väliä meneekö mätä omena ilmaiseksi Saksan valtiolle.
Ihan turha tässä vaiheessa on huutaa ministereitä apuun ja ehdottaa ratkaisuksi yhtiöittämistä. Se juna liikkuu niin hitaasti ettei siitä ole tähän hetkeen apua. Kenkää antaisin järjestyksessä 1) Saksan energiaministeri 2) Uniperin hallitus 3) Fortumin hallitus. Luunapit aikanaan Suomen hallituksessa istuneille vastaaville ministereille.
Mediassa on toitotettu neuvottelutuloksen olleen huono, josta on saanut osansa Tuppurainen. En nyt tiedä mikä tulos olisi ollut vähemmän huono, mutta en jaksa uskoa että Marinin johtajaominaisuuksilla olisi tähän sotkuun saatu mitään parempaakaan lopputulemaan, varsinkin kun muistelee hallituksen poliisien määrärahasekoiluja. Ikävä tosiasia on että yritystoiminnassa on riskinsä, ja hyvän yrityksen johto osaa niihin varautua. Fortumissa näin ei selvästikään ole ollut ja nyt on miljarditolkulla rahaa pelissä. Muutoinkin kaasujupakassa Saksan valtio on se tekijä joka asiaan pystyy eniten vaikuttamaan (lainsäädäntö, tukipaketit), syystäkin Tuppurainen ja/tai Marin ovat jääneet seinäruusuksi.
En ehkä aikaisemmin ollut huomannut kuinka lääpällään olemme olleet Venäjän suuntaan (ydinvoimalupa, sähkö, kaasu, suomalaisyritysten investoinnit, poliittiset kannanotot, ym). Olemme aina nähneet itsemme "Venäjän kaupan asiantuntijoina" jotka tietävät kuinka tehdä bisnestä venäläisten kanssa. Tänään kaikki tämä ja paljon muu näyttäytyy ihan eri valossa.
Hyvä me!