Marinin boomerheitot tai vapaa-ajan harrastukset ovat Suomen hallituksen toiminnan kannalta toisarvoisia.
Mutta monet lähinnä oikeistakokoomuslaisten ja persujen kommentit kaikkien aikojen huonoimmasta hallituksesta ovat lähinnä itkupotkuraivarin luokkaa.
Täällä Jatkoajan kuplassa friedmannilais-thatcherilainen uusliberalistinen talouspolitiikka on sitä ainoaa oikeaa. Se tarkoittaa leikkauksia, veronkevennyksiä, julkisten palveluiden yksityistämistä ja työelämän ”kannustavuutta” (heikennyksiä työntekijöille ja työttömille). Toisenlaiseen talouspolitiikkaan ei kuulemma ole varaa. Velka räjähtää käsiin ja maa menee konkurssiin.
Miltei kaikissa läntisissä teollisuusmaissa otetaan reilusti velkaa, että koronan jälkeen talous saataisiin kunnolla kasvuun. Tässä vertailussa Suomi on aika hyvissä asemissa, kun Suomen talous putosi vähemmän kuin keskimäärin vertailumaissa.
Täälläkin on peloteltu holtittomalla velkaantumisella. Käytännössä oikeistolaiset iltapaskat ja liike-elämän äänitorvet ovat kuorossa pelotelleet kansaa velkaantumisen hallitsemattomasta kasvusta. Vaikka se on reilusti alle EU:n keskiarvon.
Jos nyt lyötäisiin jarrut päälle, niin kävisi kuten Sipilän hallituksen aikana. Vaikka muualla maailmassa oli todella vahva nousukausi, niin Suomen talous mateli miltei paikallaan. BKT, palkkasumma ja kulutukseen käytettävä rahamäärä ei kasvanut käytännössä lainkaan ja se näkyi vaisuna investointhalukkuutena. Vaikka Sipilä käytti työntekijöihin kunnolla keppiä ja yrittäjiin porkkanaa.
Työllisyyden ainoa todellinen edellytys on sittenkin kierrossa oleva raha ja ihmisten halu ja kyky ostaa tarjolla olevia hyödykkeitä.
Oikeiston mielestä kunnollinen elvytys on anteeksiantamatonta osaamattomuutta. Suu säkkiä myöten! Mutta näinkin kova verotulojen kasvu ja työllisyyden kasvu (linkit vievät verohallinnon ja tilastokeskuksen sivuille) tuovat tulopuoleen miljardien lisäyksen, joka kummasti kompensoi velan hoitokuluja.
Kallistun samalle kannalle kuin Sixten Korkman: Yönsä voi nukkua rauhassa.
edt: Mitä ihmettä ovat arkikäytännössä ne pakolliset kipeät rakennemuutokset, joiden tekemistä hallitus on vitkutellut? Voisiko joku kertoa tästä niin, että minä ja hitsari Mutikainenkin ne ymmärtäisivät? Kärsiikö niistä myös tulonjakotilaston ylin desiliili?
Ihan ensimmäisenä: sinä voit nukkua yösi rauhassa ja Sixten Korkman myös minun puolestani. Omia uniani hieman häiritsee luottoluokittajan aika peittelemätön uhkaus siitä, että Suomen luokitus ei ole kiveen hakattu jos jotain ei velkasuhteelle aleta tekemään suhteellisen nopeaan tahtiin.
Mutta, mennäänpä nyt varsinaiseen kysymykseesi. Talouspolitiikasta täällä kirjoittavat oikeiston (aika kyseenalainen termi monen main stream -kokoomuslaisen kohdalla) edustajat ovat vaatineet lähinnä kolmea asiaa:
1. Tanskan mallin mukaista tai ainakin sen suuntaista politiikkaa työttömyyden hoitoon maustettuna oppisopimuskoulutuksella niin, että koulutettavalla voidaan maksaa normaalia alempaa palkkaa, esim. 50 prosenttia.
2. Ruotsin mallin mukaista työmarkkinapolitiikkaa.
3. Velan oton hillitsemistä ja velkarahan käyttämistä eturyhmille rahan jakamisen sijasta oikeisiin investointeihin (investointi tarkoittaa rahan sijoittamista niin, että se jonkin ajan sisällä tulee takaisin ja mielellään tuottaa jopa voittoa). Näin vältettäisiin luottoluokitukseen kohdistuva paine, joka voi realisoitua korkojen nousuna. Prosentin korkotason nousu tarkoittaisi Suomen tämän hetkisellä velkatasolla noin 1,3 milardia euroa lisää valtion menoihin (havainnollisuuden vuoksi tuolla summalla saataisiin noin 20 000 sairaanhoitajan palkat).
Ja sitten vastakysymys: ovatko Ruotsi ja Tanska valtioita, joissa harjoitetaan mielestäsi "friedmannilais-thatcherilaista uusliberalistista talouspolitiikkaa"? Jatkokysymys: Miten sinä oikeastaan määrittelet uusliberalismin? Suomessa kun tietääkseni sellaista haluavia löytyy mieluummin kymmenissä kuin sadoissa laskettava määrä ja he eivät todellakaan ole päättävissä asemissa Kokoomuksessa.