Kokoomuksessa ei kyseenalaisteta lisävelkaa sinänsä. Mutta kyseenalaistetaan lisävelan käyttötarkoitus ns. syömävelkana. Jälki on ollut heikkoa.
Näin on, hyvin heikkoa.
Velkavipu on oikein kuvaava termi velanotolle, joka tähtää kannattavan kasvun aikaansaamiseen. Velkaraha on, hinnasta riippuen, oikein järkevä instrumentti pitkävaikutteisten kasvuinvestointien tekemiseen, olipa kyse sitten valtiosta, yrityksestä tai kotitaloudesta.
Puhtaaseen elintason ylläpitämiseen ja parantamiseen tai vaikkapa yhteiskunnan kustantamien palvelujen toteuttamiseen on todella vaikea perustella velanottoa, muutoin kuin tilapäisesti. Enkä tarkoita tilapäisyydellä samaa kuin mitä Suomen valtio on osoittanut tarkoittaneensa tilapäisellä autoverolla.
Monet vaativat lisää rahaa pienituloisille, työttömille, eläkeläisille ym., ja parempaa palvelutasoa julkisiin palveluihin, kuten terveydenhuoltoon, sosiaalipalveluihin, sivistys- ja kulttuuripalveluihin, ja moneen muuhun. Tämä on sinänsä ok, mutta on vaikea ymmärtää, että osa näistä vaatijoista on samaan aikaan hyvin kriittisiä talouskasvun tavoittelun suhteen, mitä tällä sitten yksityiskohtaisesti tarkoitetaankaan. Valtiolle verotus on keskeinen tulorahoituksen lähde, mutta pitkällä tähtäimellä yhteiskunnan palvelujen rahoittaminen varmistuu vain kantalukuja kasvattamalla eli taloudellisen toimeliaisuuden lisääntymisellä. Tähän tarvitaan mm. investointeja kotimaiseen tuotantoon, kasvavaa ulkomaanvientiä, ylipäätään kannattavaa yritystoimintaa, ja tietenkin yksityisen sektorin työpaikkoja ja kohenevaa työllisyyttä. Ilman kasvuhakuisuutta ei voida ylläpitää edes nykyistä julkista palvelutasoa, ei vaikka meillä ei olisi käsissämme suurten ikäluokkien tuomaa eläkepommia.
Nykyisissä olosuhteissa velkavivun käyttö kasvun aikaansaamiseksi olisi vähintäänkin perusteltua. Vastaavasti syömävelan ottaminen on erityisen huonosti perusteltua. Tässä nykyinen hallitus ajaa metsään kunnolla.