Sanna Marinin hallitus

  • 2 684 183
  • 21 453

RexHex

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Minusta tuntuu etä Risto Siilasmaa on aika hyvä yrityselämän edustaja, hänhän kertoi twitterissä mielipiteensä että "on työnantajan tehtävä varmistua siitä, että työsuhde-edut ovat lainmukaisia ja tiedot verottajalle ovat oikein. Pääministerillä on tärkeämpääkin tekemistä kuin tarkistaa virkamiesten päätöksiä näin vähäpätöisissä asioissa".
Risto Sillasmaa on aika hyvä yrityselämän edustaja minustakin. Mutta loppujen lopuksi vastuu on aina verovelvollisella. Minusta Sanna Marinilla on ihan hyvä luottamus varmasti työnantajaansa ja toivottavasti ei ole vielä menettänyt luottoaan siihen. Silti Sannalle vinkkinä, muista aina itse tarkistaa se esitäytetty veroilmoitus.
 
Kauko Viisas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pääministerillä on tärkeämpääkin tekemistä kuin tarkistaa virkamiesten päätöksiä näin vähäpätöisissä asioissa".
Tähän on vedottu lukuisissa kirjoituksissa.

Tärkeämpää tekemistä kuin noudattaa lakia, joita kunkin tulee noudattaa, ilman erityis- tai tavallisia avustajia?

Anekdoottina kerrottakoon, että jätin erittäin pienimuotoisen yritystoimintani veroilmoituksen yhden päivän myöhässä niin sain muutaman päivän sisällä muistutuksen ja laskun myöhästyneestä veroilmoituksesta (<1 euro), mutta herkillä on verottaja näissä veroasioissa ainakin tavan kansalaisen kohdalla. Saapa nähdä miten muilla.

En henkilökohtaisesti pidä Marinin aamiaistapausta pahana muutoin kun:
  • asioita salataan hallituksen ja avoimen yhteiskunnan periaatteita vastaan (tämä on se pahin)
  • nautitaan verottomia etuuksia samaan aikaan kun halutaan lisätä veroja muilta
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV

Kai poliitikollakin voi olla jotain perusteltuja ja kohtuullisia verottomia etuja ja lisäksi vaikkapa erilaisia verovähennyksiä, ja silti ajaa veronkorotuksia. En mä kyllä näe automaattista ristiriitaa, vaikka Marinin kohdalla tämä toki on, koska veroetu ei ole perusteltu eikä kohtuullinen.
 
msg

Jäsen
Jos VNK olisi toiminut kuten arvojensa ja propagandansa mukaan esittää toimivansa ja toimittanut pyydetyt kuitit ajoissa, niin tätä ei nyt tarvitsisi vaalien alla selitellä. VNK tai siellä työskentelevät yksittäiset virkamiehet on omalla valitsemallaan salaamis- ja vuotamislinjallaan kutsuneet toimittajat syynäämään toimintaansa tarkemmin.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kai poliitikollakin voi olla jotain perusteltuja ja kohtuullisia verottomia etuja ja lisäksi vaikkapa erilaisia verovähennyksiä, ja silti ajaa veronkorotuksia. En mä kyllä näe automaattista ristiriitaa, vaikka Marinin kohdalla tämä toki on, koska veroetu ei ole perusteltu eikä kohtuullinen.
Voi toki, mutta Marin sanoi itse hyvätuloisena maksavan mieluusti nykyistä enemmän veroja. Eli Marin voisi ”osallistua talkoisiin” maksamalla enemmän veroja, mutta ei maksamalla perheensä ruokia itse - paitsi pakon edessä. Uskottavaako?
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Voi toki, mutta Marin sanoi itse hyvätuloisena maksavan mieluusti nykyistä enemmän veroja. Eli Marin voisi ”osallistua talkoisiin” maksamalla enemmän veroja, mutta ei maksamalla perheensä ruokia itse - paitsi pakon edessä. Uskottavaako?
Juu, kuten sanoin, tämä Marinin ruokaetu on perusteiltaan, laajuudeltaan(perheen ateriat) ja suuruudeltaan hyvin kyseenalainen. Noin laajemmin pidän kyllä perusteltuna, että pääministerillä olisi työtehtäviä hoitaessaan verottomia ateriaetuja. Touvottavasti tämä keissi johtaa siihen, että nämä nyt mietitään uusiksi ja samalla tehdään oikeasti läpinäkyviksi.

Onhan ihan kansanedustajilla ylipäänsä monenlaisia etuuksia(monet verottomia), jotka on työn hoitamisen kannalta perusteltuja.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hexa

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Onko Marin käynyt aamupaloja ja muiden aamupaloja ja muita ruokia ja saunajuomia ja muuttuneita summia oikeasti päivätolkulla tai viikkotolkulla läpi?

Älä minulta kysy. Korjasin vain epäsuoran lainauksen suoraksi ja totesin perään, että toivottavasti pääministerillä tosiaan on muitakin työtehtäviä kuin käsitellä näitä asioita julkisuudessa päivätolkulla. Poliitikot ovat ennenkin näpäyttäneet TV-juontajia ja sopulitoimittajia, ja toivottavasti näpäyttävät jatkossakin, vaikka yksille se näköjään suodaan helpommin kuin toisille.

Ja johan minä sanoin, ettei kukaan ole Marinia täysin syyttömänä pitänyt, vaan jotkut ovat nähneet häneen kohdistuneen syyttelyn kohtuuttoman suurena suhteessa aiheutuneeseen kohuun (ei suora lainaus).
 
Pipolätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Dallas
Älä minulta kysy. Korjasin vain epäsuoran lainauksen suoraksi ja totesin perään, että toivottavasti pääministerillä tosiaan on muitakin työtehtäviä kuin käsitellä näitä asioita julkisuudessa päivätolkulla. Poliitikot ovat ennenkin näpäyttäneet TV-juontajia ja sopulitoimittajia, ja toivottavasti näpäyttävät jatkossakin, vaikka yksille se näköjään suodaan helpommin kuin toisille.
Mielestäni tuo on täysin turhaa jeesustelua Marinilta ja keneltä vain sanoa, että "pääministerillä on muutakin tekemistä". Tottakai hänellä on, mutta olisiko tämä päiväkausien vatvominen on jäänyt pois jos pääministeri olisi suoraan ja avoimesti kertonut miten asia on? Sitten voisi mielestäni näpäytellä toimittajia mielinmäärin. Nyt asioita joudutaan päiväkausia pyytämään ja jopa kaivamaan ennenkuin tietoja saadaan.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mitenköhän Marinin puolustajat olisivat reagoineet, jos Sipilä olisi pääministerinä ollessaan jotain kohuansa kommentoinut "On tässä minulla tärkeämpääkin tekemistä, kuin puida tätä päiväkausia"...
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Hienoa suorittamista hallitukselta Sote-hommien osalta taas.
Hyvin toimiva julkisomisteinen sairaala "tuhotaan" ideologian nimissä kun pitää saada se virkalääkäri hommiin.
Jos kyseisen yksikön toiminnasta ei tule juuri muuta kun positiivista palautetta potilailta niin on todella tärkeää saada lisää välikäsiä hommaan.

Onhan se hienoa kun saadaan hallintoa ja turhia paperin pyörittely tehtäviä lisää, koska ideologia estää järkevän toiminnan.
Ainut järkevät tapa, jolla saadaan kustannukset pidettyä kurissa jotenkin on ne viisi yliopistosairaalaa, joiden varaan kaikki rakennetaan.
Yksinkertaisesti mm. Kainuu, Itä-Savo, Etelä-Savo yms. ovat aivan liian pieniä alueita pitämään edes nykyistä tasoa yllä ilman todella merkittävää kustannustason nousua.
Siihen kun lisätään yksi hallintotaso lisää, niin kustannusten nousu on varma ja käyrä tulee olemaan nouseva jatkuvasti.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Mitenköhän Marinin puolustajat olisivat reagoineet, jos Sipilä olisi pääministerinä ollessaan jotain kohuansa kommentoinut "On tässä minulla tärkeämpääkin tekemistä, kuin puida tätä päiväkausia"...

Riippuu varmaan tavasta. Ehkä Sipilä olisi ensin luvannut Kesärannan pakolaisten käyttöön ja myöhemmin vetänyt lupauksensa takaisin. Tai sitten pitänyt kansakunnalle suoran TV-puheen. Tätä emme saa koskaan tietää.
 
OLLI58

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mitä luulette, jos teille työnantaja tarjoaisi € 300,-/kk ateriaedun ilman että se kirjataan luontaisetuihin, puuttuisiko verottaja tähän vai ei?
 
Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jokainen voisi miettiä VNK:n ja Marinin sekoilun esimerkiksi jonkun Suomen suurimman yhtiön toimitusjohtajan ja hallituksen sekoiluna. Ei vaan olisi mahdollista, mitenkään.
Minusta tuntuu etä Risto Siilasmaa on aika hyvä yrityselämän edustaja, hänhän kertoi twitterissä mielipiteensä että "on työnantajan tehtävä varmistua siitä, että työsuhde-edut ovat lainmukaisia ja tiedot verottajalle ovat oikein. Pääministerillä on tärkeämpääkin tekemistä kuin tarkistaa virkamiesten päätöksiä näin vähäpätöisissä asioissa".
Siilasmaan näkemys on puhtaasti laillisuus/vastuu kulmasta annettu. Ei hän ota kantaa siihen mihin moni täällä on ottanut, eli Marinin tekopyhyyteen sanojen ja tekojen suhteen. Laitonta 850€ ruoka-avun käyttö ei ole mutta täydellisenä on turha enää yrittää julkisuudessa patsastella.

@heavy Siilasmaalta taisi nyt unohtua pari juttua.

Ensinnäkin, Siilasmaa on siinä oikeassa, että työnantajan tehtävä on varmistua siitä, että edut ovat lainmukaisia ja tiedot verottajalle oikein. Yrityselämässä homma menee kuitenkin niin päin, että yritys ottaa selvää, mitä laki vaatii ja mitä on mahdollista tarjota. Ei niin päin, että tehdään oma ohjeistus, jota verottajan tulisi noudattaa. Tosin, tuon Siilasmaan twiitin voi kyllä tulkita tässä mielessä myös hyväksi kuittailuksi VNK:n toimintaa kohtaan.

Toinen juttu, mihin @Cobol viittaa ja Siilasmaalta näyttää unohtuneen, on se, että osakeyhtiölain mukaan toimitusjohtaja vastaa siitä, että yhtiön kirjanpito on lain mukainen (OYL 6 Luku, 17 §). Toisin sanoen, vaikka toimitusjohtaja ei osallistu yleensä mitenkään kirjanpidon ja muun hallinnon toteutukseen, se kuuluu hänen vastuulleen. Kukas se toimikaan päällikkönä Valtioneuvoston kansliassa?

Lisäki, koska mikään laki ei vaadi, että yhtiöllä on oltava toimitusjohtaja, tulee hallituksen viime kädessä varmistua edellä mainitun kirjanpidon lainmukaisuudesta. Siilasmaalla on itsellään kokemusta kansanvälisen yrityksen sekä toimitusjohtajan että hallituksen puheenjohtajan roolista, joten ihmettelen siksikin tuota twiittiä. "Työnantajan tehtävät", johon Siilasmaa viittasi, kun kuuluvat nimen omaan hallitukselle ja, mikäli yhtiöllä sellainen on, toimitusjohtajalle.

@Neely Laillisuus/vastuu-näkökulmastakin tuo näkemys Siilasmaalta oli mielestäni erittäin ontuva. Vastaava tapaus yrityselämään siirrettynä, niin selittelyksi esimerkiksi yrityksen kirjanpidon huonosta hoidosta, tai jopa laittomuuksista, ei kävisi se, että toimitusjohtajalla (tai hallituksella) on tärkeämpääkin tekemistä. Hän vastaa siitä silti, loppuviimein johtajasopimuksellaan.

Olen siitä samaa mieltä, että tällainen VNK:n ja Marinin venkoilu ei olisi mahdollista yrityselämässä (laajensin reviiriä pelkästä Suomen suurimman pörssiyrityksen määritelmästä). Vastaava kohu yrityselämän puolella, niin porukkaa olisi jo tippunut.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Mitenköhän Marinin puolustajat olisivat reagoineet, jos Sipilä olisi pääministerinä ollessaan jotain kohuansa kommentoinut "On tässä minulla tärkeämpääkin tekemistä, kuin puida tätä päiväkausia"...
Tiedämme tämän. Plus ottaen huomioon, kuinka nykyhallitus on suhtautunut ravintola- ja tapahtuma-alojen työntekijöiden ahdinkoon. Kovin hiljaista on ollut, vaikka hallitus potkii työväkeä päähän ja pääministeri vastailee toimittajille ylimielisesti, jos nyt viitsii olla saatavilla ollenkaan. Missä ovat SAK:n masinoimat mielenosoitukset, missä sosialistien ulina? Koettakaa nyt vähän toverit tsempata.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mitä luulette, jos teille työnantaja tarjoaisi € 300,-/kk ateriaedun ilman että se kirjataan luontaisetuihin, puuttuisiko verottaja tähän vai ei?

Miksi tätä rinnastusta viljellään täällä jatkuvasti? Eikö nyt ole vielä tullut selväksi, että pääministerin tulot ja edut määräytyvät ministeripalkkiolain ja VNK:n ohjeiden perusteella.
 
Kauko Viisas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kai poliitikollakin voi olla jotain perusteltuja ja kohtuullisia verottomia etuja ja lisäksi vaikkapa erilaisia verovähennyksiä, ja silti ajaa veronkorotuksia. En mä kyllä näe automaattista ristiriitaa, vaikka Marinin kohdalla tämä toki on, koska veroetu ei ole perusteltu eikä kohtuullinen.
Kyllä, verottomat etuudet on käsittääkseni mainittu laeissa, joita myös pääministerin ja muidenkin tulee noudattaa.

Ylipäätään tuollaiset päättäjien verottomat automaattiset kulukorvaukset ja muut etuudet voisi lopettaa ja leipoa palkan/palkkion sisään. Näin vältyttäisiin tällaiselta spekulaatiolta. Lisäksi kävisi hyvinkin kouriintuntuvasti jokaiselle ilmi suomalainen veroprogressio.
 
Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Mitenköhän Marinin puolustajat olisivat reagoineet, jos Sipilä olisi pääministerinä ollessaan jotain kohuansa kommentoinut "On tässä minulla tärkeämpääkin tekemistä, kuin puida tätä päiväkausia"...

Sipilän tapa viestiä ei ole hyökkäävä ja provosoiva muita kohtaan.
Sama vaikka Vanhanen.
Heillä on taito esiintyä diplimaattisesti mediassa vaikeankin asian suhteen.

Sannalla tätä taitoa ei ole vaan hänellä menee tunteisiin ja siksi näppäimistöltä tuleekin vastaprovoa ja riidanhaastoa maustettuna marttyyriviitalla.

Marin on erittäin heikko esiintyjä.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Mitenköhän Marinin puolustajat olisivat reagoineet, jos Sipilä olisi pääministerinä ollessaan jotain kohuansa kommentoinut "On tässä minulla tärkeämpääkin tekemistä, kuin puida tätä päiväkausia"...

Ainakin itse olisin reagoinut täsmälleen samalla tähän samaan kohuun kun vastapuolella on paljon kritiikkiä saaneen soten valmistelu, miljardien LTA-menot yms. oikeasti tähdellistä. Nämä ovat taisteluja poliittisten irtopisteiden saamiseksi, vaalipolitiikkaa. Vastenmielisin ja oksettavin puoli politiikassa jeesusteluineen.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Ainakin itse olisin reagoinut täsmälleen samalla tähän samaan kohuun kun vastapuolella on paljon kritiikkiä saaneen soten valmistelu, miljardien LTA-menot yms. oikeasti tähdellistä. Nämä ovat taisteluja poliittisten irtopisteiden saamiseksi, vaalipolitiikkaa. Vastenmielisin ja oksettavin puoli politiikassa jeesusteluineen.
Tämähän on tasan sellaista ”politiikkaa” jota Rouva Pääministeri on itse vuosia oppositiossa harrastanut. Poliittisten irtopisteiden kalastelua meteliä pitämällä. Tiesi varmaan tasan tarkkaan että mihinkään tällaiseen ei hänen itsensä oppositiossa harrastaman syyttelyn ja räksyttämisen jälkeen ole varaa jos ei myrskyn keskelle halua joutua.

Edit @olkikuukkeli ymmärsin kyllä sen pointtisi. Olen silti sitä mieltä että venkoilun sijaan tämä olisi kannattanut hoitaa kerralla pois päiväjärjestyksestä. Liskin tietopyynnöt lähteneet huhtikuussa asiasta VNK:lle. Ei tämä yllätyksenä voinut heille tulla. Nyt tässä tuhlataan resursseja täysin omaehtoisesti.
 
Viimeksi muokattu:

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kukas se toimikaan päällikkönä Valtioneuvoston kansliassa?
Kurkistin valtioneuvoston sivut ja siellä sanotaan että "kanslian toimintaa johtaa pääministerin toimikaudeksi nimitetty valtiosihteeri alivaltiosihteerin avustamana".
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tämähän on tasan sellaista ”politiikkaa” jota Rouva Pääministeri on itse vuosia oppositiossa harrastanut. Poliittisten irtopisteiden kalastelua meteliä pitämällä. Tiesi varmaan tasan tarkkaan että mihinkään tällaiseen ei hänen itsensä oppositiossa harrastaman syyttelyn ja räksyttämisen jälkeen ole varaa jos ei myrskyn keskelle halua joutua.

Totta. Ja vaalithan tässä on tulossa, joten päättäjien saamat, jollain tavalla suhmuroidut edut kiinnostavat silloinkin, kun päättäjä olisi ne vain saanut ilman omaa panostaan. Hieman samalla tavalla kuin poliittinen virkanimitys, johon valittu on usein pätevänä hakenut, mutta tullut valituksi vain jäsenkirjansa/sympatiansa vuoksi.

Aina kannattaa miettiä sitäkin, onko aamiaisgaten käsittely Marinille kuitenkin edullista, ja siksi Marin vastaa twiitti kerrallaan. Siis päinvastoin kuin voisi olettaa, sillä itse en edullisuuteen usko.

Mutta niin kauan kun Marin pyörittää aamiaisgatea, sote-uudistuksen tulo loppusuoralle jää sen varjoon. Oppositiosta kuuluu, että sote-valmisteluja on nopeutettu ja asiantuntijanäkemyksiä sivuutettu yhä enemmän. Ja soteen kuuluu hallituspuolueilla käsittämättömiä tavoitteita. Yhden niistä kertoi tilapäinen vassaripomo Saramo:

Vasemmistoiitto (Jussi Saramo) on sitä mieltä, että yksityisen hoidon Kela-korvauksista tulisi luopua sote-uudistuksen toteuduttua.

”Jokainen voi tietysti halutessaan käyttää yksityisiä palveluita omalla kustannuksellaan, mutta ei julkisen sektorin ole mitään järkeä tukea yksityisiä toimijoita yhteisin verovaroin”

Yksi typerimpiä tavoitteita koskaan vassarien sote-mallissa - joka sekin on kokonaisuutena typerä ja toimimaton.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Tämähän on tasan sellaista ”politiikkaa” jota Rouva Pääministeri on itse vuosia oppositiossa harrastanut. Poliittisten irtopisteiden kalastelua meteliä pitämällä. Tiesi varmaan tasan tarkkaan että mihinkään tällaiseen ei hänen itsensä oppositiossa harrastaman syyttelyn ja räksyttämisen jälkeen ole varaa jos ei myrskyn keskelle halua joutua.

Kuten sanoin, poliittisen päätöksenteon ulkopuolinen setti varsinaisen politiikan tekemisen kustannuksella ja näiden juttujen loputon lypsäminen on minusta politiikassa perseestä, riippumatta siitä kuka sitä tekee. Sipiläkin sai kohtuuttomasti huomiota mm. lestadiolaistaustastaan ja omien sukulaisten tukemistakin uudelleenlämmiteltiin vaikka kuinka monta kertaa hallituskauden aikana, vaikka pääministerin toiminnasta ei tämän asian suhteen löytynyt mitään konkreettista todistusaineistoa. Samaan aikaan esim. Sipilän sotesta sai odotella kuukausi- ja välillä vuositolkullakin vastaavan syvyistä analyysia journalistien toimesta.

Vastaavia kohuaiheita ovat myös aviovaikeudet tai muut politiikkaan liittymättömät henk.koht. ongelmat. Yhteistä näille kaikille asioille on se, että tehty politiikka joutuu paitsioon ja päätöksenteosta kiinnostunut joutuu "ansaan" - selaamaan politiikkauutisia oikeista asioista suunnilleen tasatunnein päivitettävien "kohu-uutisten" joukosta kun jokainen pahainen kolumnistikin haluaa saada klikkinsä kaikkia kiinnostavasta aiheesta.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Riippuu varmaan tavasta. Ehkä Sipilä olisi ensin luvannut Kesärannan pakolaisten käyttöön ja myöhemmin vetänyt lupauksensa takaisin. Tai sitten pitänyt kansakunnalle suoran TV-puheen. Tätä emme saa koskaan tietää.

Ai niin. Siellä oli viimeksi noinkin suurhuikeaa suorittamista. Ja tuo puhe nyt on yks käsittämättömimmistä vedoista lähihistoriassa.
 
Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kurkistin valtioneuvoston sivut ja siellä sanotaan että "kanslian toimintaa johtaa pääministerin toimikaudeksi nimitetty valtiosihteeri alivaltiosihteerin avustamana".

Kysyin, kuka siellä on päällikkö. Otetaanpas suora lainaus kokonaisuudessaan VNK:n sivuilta:

"Johto ja organisaatio

Johto

Valtioneuvoston kanslian päällikkö on pääministeri. Kanslian toimintaa johtaa pääministerin toimikaudeksi nimitetty valtiosihteeri alivaltiosihteerin avustamana. Alivaltiosihteeri johtaa, valvoo ja kehittää kanslian osastojen, yksikköjen ja virkamiesten toimintaa."

Sitten kokonaan toinen juttu. Onpahan muuten tässä taas malliesimerkki siitä, että julkisella puolella on kaikenlaista tallaajaa töissä. Jos päällikkönä on pääministeri ja kanslian osastojen, yksikköjen ja virkamiesten toimintaa johtaa, kehittää ja valvoo alivaltiosihteeri, niin mitähän helvettiä valtiosihteerin tontille kuuluu?
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Vasemmistoiitto (Jussi Saramo) on sitä mieltä, että yksityisen hoidon Kela-korvauksista tulisi luopua sote-uudistuksen toteuduttua.

”Jokainen voi tietysti halutessaan käyttää yksityisiä palveluita omalla kustannuksellaan, mutta ei julkisen sektorin ole mitään järkeä tukea yksityisiä toimijoita yhteisin verovaroin”

Yksi typerimpiä tavoitteita koskaan vassarien sote-mallissa - joka sekin on kokonaisuutena typerä ja toimimaton.
Opetusministeri puhuu omaan hallinnonalaansa kuulumattomista asioista ideologisin sanankääntein, vailla vastuuta ja vailla ymmärrystä. Oppositiosta nyt voi tällaista paskaa joskus huudellakin, jos omaa naamaa täytyy saada joka päivä esille, vaikka juuri tänään ei mitään fiksua sanottavaa olisikaan.

Saramon ehdotelmasta on vaikea löytää mitään hyödyllistä kenellekään. Kansalaisille - rahapussin paksuudesta riippumatta - Saramon mallista olisi vain haittaa, etenkin kun julkinen puoli ei kykene millään selviytymään terveydenhuollon kokonaiskuormasta ilman yksityisiä palveluntarjoajia, eikä se myöskään kykene kasvamaan missään järkevässä aikataulussa niin, etteivät jonot paisuisi pitkiksi ajoiksi tolkuttomiksi. Saramo tietysti lähtisi investoimaan lisävelanotolla julkisen terveydenhuollon paisuttamiseen, kun joku muu saa kuitenkin tulla niiden velkojen kanssa toimeen tulevaisuudessa. Tietysti Saramon pitääkin olla nyt ranttalituulella, koska Vasemmistoliiton tapainen häröporukka ei pääse kovin usein hallitukseen (ja yhteisen hyvän nimissä sen ei pitäisi nytkään olla siellä), eikä Saramoa tulla erittäin todennäköisesti enää milloinkaan näkemään ministerinä uudestaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös