Olen siitä omalaatuinen kirjoittaja JA:nssa ettei minusta kaikki synti ja pahuus asu vihervasemmistossa ja kaikki hyvyys ja järki oikeistossa vaan että kaikilla perinteisillä puolueilla on raskaat syntitaakkansa ja heikkoutensa. Kokoomuksella se on etupuolueena toimiminen, esiintyminen EK:n käsikassarana ja pro-business, ei pro-market -linjalla. Keskusta on puolestaan arvoiltaan Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen poliittinen siipi ja hamuaa kaikkea mahdollista byrokratiaa maaseudulle. SDP on betoninharmaa menneisyyden yliraskaisiin rakenteisiin itsepintaisen näköalattomasti takertuva puolue. Perssuomalaiset hädin tuskin missään muussa koherentti kuin näköalattomassa muukalaisvastaisuudessa sekä patologisimmilta osiltaan rasismissa ja Kreml-myötäilyssä. Vihreät haihattelevat ja omaavat omituisia sokeita pisteitä ja toimivat turhan usein Kokoomuksen puisto-osastona. Vasemmistoliitto on epäpyhä sekoitus hamaa kommunismia ja aina helppoja ja kivuttomia ratkaisuja tarjoavaa punavihreää populismia. Kristilliset ovat arvokonservatiivinen yhden asian liike ja RKP:lle käy aina kaikki kunhan kielestä sovitaan.
Lasi on joko puoliksi tyhjä tai täynnä. Jos poliittisia keskusteluja arvioidaan, niin enemmistön mielestä yleensä tyhjä, koska negatiivisuus ruokkii itseään ja vetää puoleensa kärpäspaperin lailla. Jos ajatellaan vaikka hallituspolitiikkaa, niin juuri puutteellinen kokonaiskuva asioista avaa näitä kritiikin paikkoja. Kun ei tiedetä, mitä ja miten on neuvoteltu, tehdään oletuksia median tai omien toiveiden pohjalta.
Aika paljon on tähänkin ketjuun saatu purettua asioita, jotka on muka huonoimmalla tolalla ikinä. Siis Suomi, jonne syntyminen on jo itsessään jonkin mittaluokan onnenpotku, on ihan hirveä paikka, jossa ei voi elää. Vaikka nyt näyttää, että koronasta selvitään verrattain vähin vaurioin, niin siitäkin keksitään yhtä jos toista negatiivista. On valehtelua, juonittelua, verta käsissä ja ties mitä Kreikan tietä. Millaista mahtaakaan olla debatti jossain Tsekissä tai Brasiliassa? Kärjistin tarkoituksellisesti, jotta ajatuksesta saa kiinni.
Kuvailemasi politiikkaan liittyvät "heikkoudet" ovat toki todellisen maailman ilmiöitä, jotka perustuvat hätäisesti peiteltyihin intresseihin. Halutaan se uusi pinnoite sivutielle, mutta ei haluta myöntää, että priorisoidaan se fillarireitin edelle. Sama toistuu kaikkien puolueiden kohdalla.
Erot tulevat lähinnä siitä, minkälaisilla argumenteilla saa "vapaalippuja" erilaisissa keskusteluissa, eli mitä asioita jätetään kyseenalaistamatta, vaikka tarve olisi ilmeinen. Tämä toistuu monissa yhteisöissä. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon yliopistoihin kohdistuva keskustelu tutkimusmenetelmistä ja tieteenaloista. Biologi tai fyysikko joutuu harvoin perustelemaan, miksi hän tutkii jotain ilmiötä tai miten hän on päätynyt mihinkin johtopäätöksen. Tilanne on toinen, kun siirrytään yhteiskuntatieteisiin tai humanistisille aloille. Niissä keskusteluissa kuka tahansa maallikko onkin yhtäkkiä asiantuntija, joka tietää, mikä on tarpeellista ja mikä ei. Nämäkin debatit ovat usein hyvin politisoituneita, vaikka niitä yritetään kehystää neutraaleiksi.
Sama pätee näihin hallitusta ruotiviin puheenvuoroihin. Kritiikin perusteet ovat olemassa - niitä kun löytyy loputtomasti, jos jaksaa kaivaa. Toinen asia on sitten se, onko arvostelijalla itsellään kykyä tiedostaa ja tunnustaa oma subjektiivisuus. Olisi virkistävää kuulla joskus vaikka sellainen kommentti, jossa myönnetään avoimesti, että näkemys perustuu tähän tai tuohon ideologiaan. Saati, että myönnettäisiin vastapuolelle oikeus eriävään mielipiteeseen, joka voi kuitenkin olla yhtä oikeassa.
Näinhän some ei kuitenkaan toimi. Syykin on selvä: moniarvoinen todellisuus on usein niin tylsä ja staattinen, että se ei herätä tunteita. Jossitteleva ja ehdollinen puhe ei toimi, koska sillä ei
oteta kantaa. Kompromisseilla häviää. Parhaiten tämän näkee silloin, kun joku julistaa puhuvansa faktoista. Sen melkein osaa jo aavistella, että tuolloin henkilö puhuu todellisuudessa omista mielipiteistään. Asiaa voi ajatella vertauskuvallisesti niin, että jos menet kauppaan etsimään terveellisiä tuotteita, kannattaa poimia niitä, joissa ei lue erikseen "terveellinen". Nettikeskusteluissa pätee sama: objektiivisuus on subjektiivisuutta, rationaalisuus emotionaalisuutta ja kriittinen ajattelu kritiikittömyyttä omille ajatuksille.
Tässä on vielä sellainenkin kulma, että kun roimin tähän sävyyn hallitukseen kohdistuvaa kritiikkiä, tulen helposti leimatuksi hallituksen faniksi. Eli kun puolustan vaikka Sanna Marin oikeutta ajaa vasemmistolaista politiikkaa, olen automaattisesti "Sannan leirissä". Tämä luonnollisesti polarisoi entisestään. Koomisena huipentumana on sitten se, että kun palstalla on ehkä 5% demareita, niin heidät halutaan silti ajaa nurkkaan. Miksi ihmeessä?
Sama tapahtuu luonnollisesti kaikkialla muuallakin, ja lopputuloksena meillä on erilaisia alustoja, joissa mielipiteet lähenevät toisiaan. Mitä enemmän tätä tapahtuu, sitä vahvemmin jäljelle jääneet keskustelijat kuvittelevat olevansa oikeassa. Sitten tulee suurena yllätyksenä, että "kansa" onkin ihan kohtuullisen tyytyväinen Mariniin tai koronan hoitoon.
Tämän jälkeen voidaan toki todeta, että ovatpas suomalaiset tyhmiä. Sitä se sosialismi teettää! Eli lopputuloksena syntyy mielipidetyhjiöitä, joissa ajatuksia ei enää haasteta tai jalosteta. Sellaisena minä olen ajoittain nähnyt tämän ja pari muutakin ketjua.
www.hs.fi